Jouluruusuja

Laitoin facebookin profiilin kansikuvaksi tämän Helleborus 'Atrorubens'ina vuonna 2003 ostamani jouluruusun (kuva otettu 1.4.2014) . Kaverini, joka ei mielestään ole viherpeukalo, kiinnostui kasvista ja kysyi josko uskaltaisi aloittaa perennakokeilun jouluruusuista. Vastasin, että uskaltaa.

Helleborus 'Atrorubens'

Tämä lienee Helleborus niger (must lumeroos)

Helleborus 'Atrorubens'in lehdet vasemmalla alhaalla 29.6.2008

Oikealla ylhäällä Kaukasian ja alhaalla nigerin lehdet 21.7.2004

Kun tähän aikaan ei juurikaan ole pihalla muuta kuvattavaa, etsin kätköistäni aikaisempia kuvia jouluruusuistani.

Kun mieheni kuoli vuonna 2000, ystäväni Tiina (Suomalaisena Virosta-blogissa) yritti piristää minua ja houkutteli mukaan järjestämälleen ”Vinka Vonka” -matkalle Viroon. Tallinnan Calmiasta ostin tuolla matkalla ensimmäiset jouluruusuni. Valkokukkaiset Kaukasian lumeroos ja must lumeroos.

Tänä keväänä näin pitkästä aikaa pihallani fasaanin. Ennen niitä oli paljon, mutta sitten ne katosivat. Nimikyltit hävisivät ja syylliseksi arvelin fasaania. Muuripenkkiin kuitenkin jouluruusuni istutin. Voi olla, että olen kuvissa nimennyt kaunottaret väärin päin. Nimet menevät minulla joka kerta sekaisin, mutta oikaiskoon ken osaa.

Siihen aikaan jouluruusuille ei povattu kummoistakaan menestymistä Suomen talvessa, mutta vyöhykkeen venyttäjä ei moisesta säikähdä. Kasveille suositeltiin peittämistä talveksi, mutta sellaiseen puuhaan en hevillä ryhdy. En peitellyt ja keväällä olin todella iloinen, kun ensimmäiset kukkanuput ilmestyivät lumien vähitellen sulaessa.

Muuripenkissä jouluruusuni ovat nyt kasvaneet 14 vuotta ja tehneet siementaimiakin.

Nykyään Suomestakin saa kelvollisia jouluruusun taimia. Tämän Helleborus orientale 'Blue Lady'n olen hankkinut vuonna 2010.

Joulukuussa 2012 ostin kauniisti kukkivan ruukkutaimen, joka ilahdutti pitkälti yli joulun, mutta lakastui sisällä ennen pitkää surkean näköiseksi. Kevään kuluessa se alkoi kuitenkin tehdä uusia lehtiä. Istutin sen Kuistipenkkiini, jossa sen vointia pystyn helpommin tarkkailemaan. Kovin se on pieni, mutta hengissä kuitenkin. Kestää varmaan muutaman vuoden ennen kuin se uudelleen kukkii

Käyttöjärjestelmän päivitys

Windows XP:n päivitys Windows7:aan (katso tekstin lopusta päivitys 20.4.2014 ilosanoma)

Varoittelevat yhtenään, että Windows XP:n tukipäivitys loppuu 8.4.2014. Olen tykännyt vanhasta käyttöjärjestelmästäni, enkä mitenkään haluaisi siitä luopua. Pakko, mikä pakko. Olen silloin tällöin kysellyt kavereilta, että onnistuuko päivittäminen, kannattaako, onko vaikeaa ja millaisia ongelmia odotettavissa. Kokeneitten käyttäjien ongelmat hillitsivät intoani ryhtyä urakkaan. Päädyin viimein itse ottamaan asiasta selvää, koska en vielä ollut valmis luopumaan vanhasta pöytäkoneestani ja jotain oli tehtävä.

Olen kirjoittanut muistiin prosessin etenemisen. Aikaa kannattaa varata reilusti. Itse asentamiseen minulla meni aikaa 11 tuntia, jonka jouduin olosuhteiden pakosta jakamaan kahdelle päivärupeamalle. Esivalmisteluun ja asennuksen jälkeen laskettua aikaa en edes vielä osaa tarkalleen sanoa. Sen tiedän, että hätäisen ihmisen puuhaa tämä ei ole.

Tylsää luettavaahan tämä on, mutta jos joku aikoo ryhtyä samaan puuhaan, niin toivottavasti kokemuksistani on hyötyä.

Ensinnäkin piti tutkia, onko vanhassa pöytäkoneessani (hankittu 2008) riittävästi resursseja päivityksen suorittamiseen. Latasin ja tulostin Microsoftin sivuilta Päivittäminen Windows XP:stä Windows 7:ään -ohjeen, 13 sivua. Se kannattaakin tehdä. Kun työhön ryhtyy, voi siitä kohta kohdalta tarkistaa, että eteneminen sujuu, kuten pitääkin.

Pitää myös selvittää, onko oma kone 32- vai 64-bittinen (tieto on oleellisen tärkeä). Ohjeessa arveltiin, että vanha pöytäkone on ehkä 32-bittinen, mutta sen voi tarkistaa näin: Käynnistä-painike, Oma tietokone ja hiiren kakkospainikkeella Ominaisuudet. 

Ohjeessa sanottiin ”Jos et näe tekstiä "x64 Edition", niin sinulla on 32-bittinen Windows XP-versio.

No, minulla luki ...64x2Dual..., joten ajattelin, että minulla on siis 64-bittinen. Olin kuitenkin vielä epävarma. Jostain koneen syövereistä (Käynnistä, Apuohjelmat, Järjestelmätyökalut, Järjestelmän yhteenveto) löysin kuitenkin Järjestelmätietojen raportin jota kone alkoi suoltaa noin "miljoona" sivua (ei kannata tulostaa, jos ei osaa ajoissa pysäyttää kirjoitinta!). Ensimmäisellä sivulla oli kuitenkin kaikki oleellinen ja se, että minulla on sittenkin 32-bittinen versio (Sen olisi voinut kopioida ja viedä esim. muistioon tulostamista varten). Niitä miljoonaa muuta paperia käytän suttupaperina ja tulostan ei-niin-tärkeitä tulosteita paperin toiselle puolelle (säästö se on pienikin säästö).

Ennen työhön ryhtymistä kannattaa hankkia ulkoinen kiintolevy, jolle siirretään tietokoneen tiedostot ennen uuden Windows 7 -käyttöjärjestelmän asentamista. Tuo ja kaikki muukin oleellinen on neuvottu Microsoftin päivitysohjeessa (se 13 -sivuinen).

Ryhdyin siis toimeen seuraten tarkasti ohjetta. Sanottiin, että pitää tehdä Mukautettu asennus. Se on monimutkainen ja sen suorittaminen loppuun voi joskus kestää pari tuntia. Jossain vielä on sanottu, että Mukautettu asennus on kokeneille käyttäjille, joten hieman epäilin kykyjäni tehtävän loppuun saattamiseen. Kuitenkaan muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Olin päässyt sivulle 6, jossa neuvotaan asetusten tallentaminen ulkoiselle kiintolevylle erikseen ladattavan ohjelman avulla, jonka aikana tietokonetta ei saa käyttää. Tallennettavaa tavaraa oli koneellani 87,5 Gt. Aluksi kone ilmoitti,että tallentaminen kestää 1 h 30 min. Wau, tämähän meneekin nopeasti, ajattelin. Sitten kone ilmoitti, että nyt aikaa menee 2 h 49 min. Okei! Tein välillä kaikenlaista muuta ja kävin välillä kurkkaamassa, miten työ etenee. Kun kone oli raksuttanut puolitoista tuntia huomasin, että nyt tallentaminen kestää vielä 3 tuntia 8 minuuttia. Katselin rauhassa ohjelmia tvs:tä ja välillä kurkkasin tietokoneen työskentelyä.

Kaikkiaan aikaa tiedostojen tallentamiseen ulkoiselle asemalle meni noin viisi tuntia kahden asemesta ja olin päässyt vaiheeseen 3. Windows 7 -käyttöjärjestelmän asentaminen.

Minulla oli tarkoitus ostaa Windows7 suoraan Microsoftilta netistä, mutta yllätyksekseni Microsoft oli lopettanut sen käyttöjärjestelmän myymisen yksityisille asiakkaille. Vertaa.fi -sivulta löysin muutaman toimittajan, jolta ohjelma sai ostaa, mutta toimittaminen vie n. 3-10 päivää. Tilasin paketin matkahuollon kautta toimitettavaksi ja maksoin sen. Onneksi konetta voi silti käyttää sinä aikana, siispä jäin odottamaan paketin saapumista.

Neljän päivän kuluttua eli viime perjantaina tuli odotettu levyke suoraan postilaatikkoon.

Lauantai-aamuna aloitin Windows 7-käyttöjärjestelmän asentamisen. Seurasin tarkasti ohjeita, joista mainittakoon 25-merkkisen Windowsin tuotetunnuksen etsiminen paketista, koska sitä tarvitaan rekisteröityessä. Rekisteröityminen on pakollista. Piti miettiä käyttäjätunnus ja salasana yms. Luettuani kaikki käyttöoikeusehdot yms. olin tunnin kuluttua valmis asentamaan uuden käyttöjärjestelmän. Kaikki etenikin hyvin ja homma kesti tunnin verran. Välillä asennusohjelma käynnisti koneen uudelleen. Se kuuluu asiaan.

Ohjeessa oli pari kohtaa asennusongelmien vian määritykseksi ja mitä silloin pitää tehdä, mutta onneksi kaikki meni hyvin ilman vianmäärityksiä.

Vaihe 4: Tiedostojen ja asetusten siirtäminen takaisin tietokoneellesi. Sitten olinkin jo vaiheessa, jossa menee aikaa. Koska asennusten tallentaminen kovalevylle kesti n. 5 tuntia varauduin, että niiden siirtäminen takaisin tietokoneelle vie yhtä paljon aikaa. Menihän siinäkin aikaa liki 4 tuntia, mutta kuitenkin vähemmin kuin toiseen suuntaan tallennettaessa. 

Lopuksi piti päivittää uudelleen tarpeellisia ohjelmia, joista tärkein on tietoturva-ohjelman päivittäminen.

Kaikkiaan prosessiin meni kahden päivän aikana yhteensä n. 11 tuntia, että malttia ja aikaa pitää varata riittävästi. Yhtään kirosanaa ei päässyt suustani. Olen kovin tyytyväinen itseeni.

Ikävä yllätys oli siinä, että lähtötilanteessa koneeni kovalevyllä oli vapaata tilaa 132 Gt, mutta asennuksen jälkeen vain 30 Gt.

Seuraavana päivänä konetta käynnistäessä tuli tällainen dos:in näköinen viesti-ikkuna. Annoin koneen tehdä kaiken rauhassa. Aikaa meni puolisen tuntia. 

Windows asentaa automaattisesti puuttuvia päivityksiä (137 kpl!) ja näköjään muutamia ohjaimiakin. Osa ohjelmista ja ohjaimista pitää itse hakea. Paljon käytetyt suosikkiohjelmat kannattaa ennen asennusta erikseen kopioida ulkoiselle kovalevylle, silloin pääsee vähän helpommalla, kun kaikkia ei tarvitse erikseen hakea netistä.

Nyt sitten kauhulla odottelen pari viikkoa, mitä yllätyksiä on tulossa, riittääkö vanhan koneen levytila yms. Hirveästi mulla on kuvatiedostoja, että niitä voisi alkuun poistaa maltillisesti, koska kopiot ovat ulkoisella kovalevyllä

Työpöydän ulkoasua pitää vielä mukauttaa, mutta sillähän ei ole kiirettä.

Edit 20.4.2014
Tänään uskaltauduin tekemään valinnaisen
Vaihe 5: Asennuksen jälkeinen puhdistus (valinnainen)
Ohjeessa sanotaan: "Kun olet käyttänyt Windows 7 -käyttöjärjestelmää jonkin aikaa, esimerkiksi viikon tai kaksi, ja olet luottavainen, että tiedostosi ja asetuksesi ovat oikein, voit turvallisin mielin vapauttaa levytilaa käyttämällä uudelleenjärjestämistä ja poistaa Windows.old -kansion."

Olin näet hiukan huolissani, kun kovalevyn tila jatkuvasti väheni, vaikka poistelin vanhoja kuvianikin. Aamulla tilaa oli vain 24,6 Gt.

Olen nyt kovin iloinen. Tuo Järjestä järjestelmätiedostot vapautti kovalevytilaani siten, että vapaata tilaa on nyt ruhtinaalliset 126 Gt. Vanhalle koneelle se on oikea piristysruiske.

Pihalla maaliskuussa

Viime vuosina ei maaliskuussa pihalle ole ollut kiirettä, mutta tänä talvena on lunta ollut niin vähän, että kannattaa kierrellä ja tutkia kevään etenemistä. Omalla pihallani on kovin märkää ja routa kohottaa paikoitellen maata, jolloin sitkeitten rikkaruohojen kitkeminen on helppoa. Tänään oli päivällä jo +8º C.

Sammaleita ja ruohomättäitä oli tyrkyllä kasvimaalla ja käytävillä runsaasti, joten juuri nyt oli sopiva aika ottaa pieni bambuharava tehokäyttöön ja puutarhapallilla istuen työ oli kevyttä leikkiä.

Kuusi ämpärillistä tuli kompostiin vietäväksi ja penkin reunat näyttivät lyhyen rupeaman jälkeen kohtalaisen siistiltä.

Rönsyleinikit ovat vielä tiukassa, mutta jos sää jatkuu tällaisena, saattaa jo muutaman päivän kuluttua päästä nyppimään niitäkin helposti. Jos odottaa liian kauan, saa sammaleitten ja rönsyleinikkien kanssa tehdä työtä oikein olan takaa. Kannattaa siis helpottaa kevättöitä ja ryhtyä puuhaan ajoissa.

Tomaattien, chilien ja muutaman tuoksuherneen siemenet olen jo kylvänyt, mutta muut esikasvatettavat saavat vielä odottaa.

Odotellessa voi askarrella sanomalehdestä koulimisruukkuja, jotka mahtuvat pieneen tilaan. Esim. mustia pieniä muoviruukkuja mahtuu kuvan eineslaatikkoon vain kuusi kappaletta, mutta pieniä sanomalehtiruukkuja yli 20. Pikkuruukut teen samalla menetelmällä kuin vähän suuremmat perunapussukat. Ohje löytyy täältä.

Pienet nuokkuvat lumikellot ovat sieviä, mutta kauneus jää helposti huomaamatta. Kortta apuna käyttäen on näkymä jo ihan toinen.

Pihalla helmikuussa

Helmikuu tuli ja meni. Pitkiin aikoihin ei helmikuu ole ollut näin vähäluminen. Ei toki istutuspuuhiin vielä ole kiire, mutta jotain jo saattoi tehdä.

Osallistuin parikymmentä vuotta sitten Mustilan Arboretumin ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimukseen. Sain 17 lajia puiden ja pensaiden siemeniä kylvö- ja kasvatusohjeineen. Mukana oli myös seurantalomake, jonka tunnollisesti täytin kolmena vuotena.

Yksi kokeilulajeistani oli amerikanjalava eli valkojalava (Ulmus americana). Aluksi puuni kasvoivat tosi hitaasti. Samaan siemenkokeiluun osallistuneilla lehtipuu oli jo kolmemetrinen, minulla vain polven korkuinen. Kasvualustalla kasvaa muitakin siemenpuita.  Muutamien kasvu oli hidasta, joten en pitänyt kiirettä puiden ja pensaiden siirtämisessä. Kolme amerikanjalavaani saivat rauhassa kasvaa paikallaan ja unohdinkin ne muutamaksi vuodeksi. Puut eivät juurikaan kasvaneet korkeutta, mutta vahvistuivat vähitellen. Sitten ne jo olivatkin niin vankasti juurtuneet paikoilleen, että niiden siirtäminen olisi ollut mieletön homma. Vuosikasvu on viime vuosina ollut niin huikeaa, että muutamassa vuodessa puut olisivat varjostaneet pihani täydellisesti. Sanotaan, että amerikanjalava voi kasvaa kotiseudullaan jopa 30 m, Suomessakin 10-20 m. Muutama vuosi sitten aloitin puiden hamlaamisen eli leikkaan aina keväällä ennen silmujen puhkeamista edellisen vuosikasvun pois, jolloin leikkauskohtaan muodostuu vähitellen palleroita, josta puu lähtee uudelleen versomaan.

Amerikanjalava ennen hamlausta...

...hamlauksen jälkeen

Timjami on kauniin vihreää

Talvimyrsky on riepotellut kasvihuoneesta yhden muovikennon irralleen

Tammikuussa jouluruusussa oli näin lupaavat nuput, mutta helmikuussa nuput olivat muuttuneet ruskeaksi löllöksi

Toisen jouluruusun nuput eivät innostuneet liikaa, joten ne näyttävät vielä siltä, että voisivat kevään edetessä auetakin

Hyötykasvilaatikot odottavat kevättä ja onpa siellä valkosipulin piipat ja ponnahtaneet mullan pinnalle.

Joidenkin kasvien kohdalla pelottaa talvesta selviäminen, kun ei ole lunta suojana. Miten iiristen on käynyt?

Pihalla ei pääse tositoimiin, mutta nyt on aika lajitella siemeniä ja suunnitella kevätkylvöjä.

Siemenet on lajiteltu ja laitettu säilöön. Ylellisyyttä on tällainen siementen säilytyskaappi. Ihan toimiva vanha pakastin on nyt muunlaisessa käytössä, kun pari vuotta sitten ostin isomman.

Tästä se lähtee. Tomaatit, chilit ja muutama tuoksuherne kylvetty. Maalis- ja huhtikuussa on muiden siementen vuoro. Ainoa viime kesältä säilynyt chili kukkii jo.

Neulakintaat

Olen joskus nähnyt ja kuullut puhuttavan neulakintaista. Se kinnasmalli ei silloin saanut minua syttymään, vaikka yleensä pidän mitä erilaisimmista käsitöistä ja tekniikoista. Minusta kinnasmalli oli ruma. Sattuman, joka herätti kiinnostukseni, piti puuttua peliin.

Kuopus oli tulossa taksilla kotiin Auroran sairaalasta borrelioosihoidoistaan. Matkalla kuljettaja kysyi: "Oletko käsityöihmisiä?" Kuopus siihen, hiukan epäröiden että joo-o. "Tiedätkö mikä tämä on", kysyi kuski. "No, joku neula." "Tiedätkö, mihin sitä käytetään?" "Ehkä verkon kutomiseen", arveli Kuopus.

Matkan aikana kuljettaja oli selostanut neulakintaista, kinnasneuloista, tekniikasta ja äidistään, joka valmistaa neulakintaita ja miten hän yhteistyössä äitinsä kanssa oli päätynyt valmistamaan juuri sen mallisen neulan monen kokeilun ja testaamisen jälkeen.

Antoisan keskustelun päätteeksi Kuopus osti kuljettajalta kaksi neulaa, toisen itselleen ja toisen minulle.

Kun etsin tietoa neulakintaista, tekniikka alkoi kiinnostaa. Menetelmää on käytetty jo paljon ennen, kuin sukkapuikkoja on keksittykään. Työohje näytti kuitenkin monimutkaiselta, enkä saanut ohjeista mitään selvää. Neulakintaitten historia on niin kiehtova, että päätin opetella taidon.

Monipuolisen Kansalaisopistomme kevään ohjelmassa esiteltiin kinnasneulakurssi, joka kokoontui neljänä keskiviikkona kolme tuntia kerrallaan. Siispä sinne. Ohjelmassa mainittiin, että ensimmäisellä kerralla harjoitellaan tekniikkaa, toisella kerralla aloitetaan lapasten tekeminen.

Oikeanpuoleinen mytty on ensimmäisiä harjoitelmia, vasemmalla homma alkaa sujua

No, eihän se ihan noin mennyt. Tekniikka oli yllättävän vaikeaa omaksua. Etenkin aloitus oli vaikeaa. Vasta kolmannella kokoontumiskerralla aloin hahmottaa, miltä työn pitää näyttää ja miten neulaa pujotetaan, miten lanka ja työ pidetään kädessä aloitettaessa ja miten työn edistyessä. Monta aloitusmyttyä oppiminen vaati, mutta sitten työskentely olikin jo antoisaa.

Se kolmas kerta olikin merkityksellinen. Minulla oli syntymäpäivä juuri sinä päivänä. Esikoinen oli Kakkosen ja Kolmosen kanssa tulossa kylään Runebergintorttujen kanssa. Sanoin, että minulla on illalla kinnasneulakurssi, mutta ihan hyvin voin jäädä sieltä pois, en kuitenkaan opi tekniikkaa. Onneksi Esikoisella oli kiire kotiin, joten sittenkin menin vielä yrittämään aukeaisiko ymmärrys sillä kertaa. Olipa hyvä syntymäpäivälahja se. Oppimisen lahja. Olen todella alkanut pitää työmenetelmästä ja mallikin näyttää silmissäni jo ihan kauniilta.

Ensimmäisistä lapasista ei tullut ihan saman kokoiset, mutta ihan siedettävät kuitenkin. Nyt on menossa toinen pari, johon olen itsekin tyytyväinen.

Ostin opettajalta lisää erilaisia neuloja, jotta kahta lapasta voi neuloa samanaikaisesti, jolloin niistä saa parhaiten saman kokoiset. Luinen neula tuntuu aika mukavan liukkaalta ja se alkuperäinen taksikuskin neula on myös hyvä ja kaarevana sillä on helppo pujottaa lanka työn läpi.

Kun näytin ensimmäisiä kintaita Ykköselle (20 v), hän totesi, ettei todellakaan pahastuisi, jos sellaiset saisi.

Onpa mummolla taas uusi mukava harrastus.

Netistä löytyy hyviä videoita ja ohjeita, mutta minun kokemukseni mukaan niistä on hyötyä, kun on ensin oppinut tekniikan kädestä pitäen. Tuskin olisin jaksanut opetella tekniikkaa useita tunteja videoita katselleen. 

Naulakinnastekniikassa lanka ei juokse kerältä, vaan se katkaistaan sopivan mittaiseksi.

Villalanka voidaan jatkaa pyörittämällä säikeistään avattua lankaa kostutettujen kämmenien välissä huovuttamalla.

Pitkä langanpätkä (6-15 m) punotaan esim. sormivirkkaamalla löyhiä ketjusilmukoita.

Tässä on valmistumassa jo toinen neulakinnaspari

Pyöreitä vuosia

En ole mikään juhlijatyyppi, enkä varsinkaan juhlien järjestäjä. En juurikaan kutsu ihmisiä edes kotiini.

Kun tänä vuonna täytin pyöreitä vuosia, ajattelin aika varhaisessa vaiheessa, että haluaisin juhlia synttäreitäni isosti. Olen syntynyt Runebergin päivänä ja yleensä minulle riittää, kun syntymäpäivänäni liputetaan Runebergille ja minulle.

Olin päivän ikäinen, kun Helsinkiä pommitettiin. Sitä kesti sillä kertaa kaksi päivää. Äiti on kertonut, että hän kaappasi minut syliinsä ja juoksi ikkunoiden helistessä Naistenklinikan pommisuojaan. Minusta tuntuu, että olen syntynyt kultalusikka suussani. Onhan syntymäni kunniaksi ammuttu oikein urakalla, kuin kuninkaallisille, vaikka eivät ne toki kunnialaukauksia olleet.

Dramaattisesta alusta huolimatta olen saanut kuitenkin elää hyvän elämän. Suuri sukuni on entisestään kasvanut rakkaitteni avioliiton myötä. Minulla on vielä kultaakin kalliimpia lapsuudenystäviä, joista olen todella iloinen, rakkaita opiskelukavereita, joiden kanssa tapaamme säännöllisesti ja ihania aikuisiän ystäviä, joiden kanssa on paljon yhteistä jakamista. Niinpä alkoi juhlien suunnittelu ja sopivan juhlapaikan etsiminen.

Stadin slangilla on tapana kokoontua säännöllisesti Ravintola Kaisaniemessä, joka tuntui mukavalta paikalta jo senkin vuoksi, että ympäristö on minulle tuttua lapsuusajoista lähtien. Kaisaniemen Linnunlaulussa olen palavasti rakastunut ensimmäisen kerran. Rakastuin kiertävän sirkuksen esiintyvään taikuriin, Kalanuun juuri niin intohimoisesti, jota voi kokea vain 15 vuotiaana. Kävimme ystävieni kanssa norkoilemassa sirkuksen aidan takana, jotta näkisimme edes vilahdukselta palavan rakkautemme kohteen. Onnemme oli huipussaan, kun taikuri toi meille valokuvansa. Sanoitin jopa laulun: I love you, only you-u Ka-a-la-nuu. Melodia oli sama, jota soitettiin taikurin esiintyessä. Vuosia lauloin laulua katsellen kaihoten ihastukseni kuvaa, salaa tietenkin ja suunnittelin jonakin päivänä lähteväni itsekin sirkukseen.

Lähes vuosi ennen juhlapäivääni, olin saanut tarjouksen erilaisista ruokailuvaihtoehdoista ja varattua paikan seuraavan helmikuun 8. päiväksi. Valitsin listalta tällaiset vaihtoehdot. 

Sain oikein kuningasajatuksen, että haluaisin myös jotain ohjelmaa juhliini. Olen harrastanut afrikkalaista tanssia parikymmentä vuotta. Ystäväni pyytävät välillä, että näyttäisin millaisia liikkeitä tanssiin kuuluu. En koskaan ole suostunut, vaan sanonut, että pitäisi lämmitellä lihaksia, pitäisi olla rumpurytmiä yms. enkä harrasta afroa esiintyäkseni, vaan virkistykseksi ja ja liikunnan riemusta.

Hyvissä ajoin kysyin afro-opettajaltani, suostuisiko hän esiintymään jonkun pienen ryhmän kanssa synttäreilläni ja myöntävän vastauksen saatuani, aloin ihan tosissani miettiä juhlien järjestämistä ja mahdollista ohjelmaa.

Ilokseni myös ensimmäinen afro-openi suostui tulemaan juhliini. Tässä näytteemme.

Nuorin tätini on lapsesta saakka harrastanut lausumista ja häneltä pyysin runoa, jolla hän lapsena sai ihokarvani kauhusta nousemaan. Lauri Pohjanpään Vanha Kartano on runo, josta olen kirjoittanut vanhassa blogissani (täällä pohjustus runoon ja täällä runo kokonaisuudessaan). Tätini kauhistui, että eihän se ole mikään syntymäpäiväruno. Osasin perustella pyyntöni riittävän hyvin ja pienen pakon edessä hän taipui. Niinpä oli juhlarunokin jo esityslistalla.

Musiikki olisi myös mukava ohjelmanumero. Kolme veljestä, serkkuani ja heidän lapsensa ovat kokeneita esiintyjiä, joten heille esitin pyynnön musiikkinumerosta ruokapalkkaa vastaan. Ohjelman runko olikin sitten valmiina.

Vieraslistaa suunnitellessa ja kustannuksia miettiessä ajattelin, että noin 100 henkilöä olisi ehdoton maksimi määrä. Suuremmalle joukolle rahkeeni eivät yksinkertaisesti riittäisi. Kauhukseni kutsulistaan kertyi lähes 130 nimeä. Ketään ei olisi voinut jättää kutsumatta ja muutama tärkeänä pitämäni henkilö vielä puuttui listasta. No, johonkin se raja on vedettävä ja niin lähtivät kutsut joulun jälkeen vastaanottajille. Ajattelin, että konkurssihan tässä tulee, mutta tulkoon.

Määräpäivään ilmoittautui 83 henkilöä. Hyvä! Alkoi istumajärjestyksen ja ohjelmalistan suunnittelu. Siinä riittikin puuhaa. Kun viimein sain monen harjoitustulostuksen jälkeen rungon valmiiksi ja aloin tulostaa lopullista 6-suvuista ohjelmalehtistä, noin puolessa välissä loppui mustekasetin väri, eikä kotona ollut uutta kasettia. Mustekasetin metsästäminen olikin sitten melkoista salapoliisityötä, mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi.

Aika suuri työ oli myös kuvien etsiminen monikymmenvuotisesta elämästäni. Teetin kolme samanlaista valokuvakirjaa juhlissa katsottavaksi. Tyttäreni saivat omansa muistoksi ja yhden jätin itselleni. Minulla oli myös iso kirja 50-vuotisjuhlistani kuvineen ja toivoin vieraitteni kirjoittavan saman kirjan loppuun jotain, ikäänkuin vieraskirjaan, joka jää muistoksi kahdesta juhlastani yksissä kansissa.

Juhlalauantaita odottaessa oli aika panostaa itseensä. Alkuviikosta kävin jalkahoidossa ja sain lämmikkeeksi tällaisen otuksen.

Kädet ja kynnet laitettiin juhlakuntoon. Kampaajallakin kävin leikkauttamassa hiuspehkoni, koska aloin muistuttaa kyntöruunaa, kuten entisellä pomollani oli tapana sanoa.

Olin toivonut, ettei juhlapaikalle tuotaisi esinelahjoja, ei edes kukkia. Pari ystävää ratkaisi kiellon lähettämällä lahjat postitse kotiini.

Marjatta, joka on kuvaamataidonopettaja ei käsityöopettaja, kuten virheellisesti olin ensin kirjoittanut. Hän on kuitenkin sellainen kädentaituri, että mokani annettaneen anteeksi. Monitoimitaituri lähetti itse tehdyn hienon Neulaneidin. Pään ja kädet Marjatta on valmistanut keramiikasta, neulatyynymekko on huovutettua villaa. Huomaa myös neidon avainnippu. Edellisen neulatyynyni on Kuopus valmistanut ala-asteella ja se oli oikeasti tullut tiensä päähän. Nyt raaskin luopua siitä - ehkä.

Sylvialta sain hervottoman ison pussukan toivottuja siemeniä kevätkylvöihin.

Pirjo uhmasi kieltoa ja toi Pieksämäeltä asti itse tekemänsä ihastuttavan lasityön. Olen joskus ihaillut hänen samanlaista työtään ja hän varmaan muisti, että sellaisesta olin tykännyt. Minusta se on kaunis ja muista esineistä poiketen, tälle löytyi paikka helposti.

Susanna ajatteli, että kun neulon niin paljon sukkia ja lapasia muille, ei minulla tietenkään ole aikaa itselleni niitä valmistaa. Oikeassa oli ja kauniit sukat hän oli minulle neulonut. Sukan varteen oli piilotettu myös puikkomitta ja silmukkamerkkejä. Tarpeellisia kaikki.

Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia muistoja.

Esimerkin voimalla

Vitosen (6 v) on joskus vaikea hillitä tunteiden säätelyään toisin sanoen raivonpuuskiaan. Asiasta on keskusteltu pitkään ja harkiten ja välillä näyttää, että asiassa aletaan pikku hiljaa päästä toivottuun tulokseen.

Kuopus inhoaa yli kaiken asiointia ruuhkaisessa kaupassa. Hänkin tiedostaa, miten vaikeaa itsensä hillitseminen on, kun joku asia alkaa ottaa päähän. Eräänä päivänä Kuopus ehdotti Vitoselle testiä. Vitonen saisi kauppareissulla seurata äitinsä käyttäytymistä ja antaa sitten arvosanan, miten hyvin äiti pystyi itsensä hillitsemään ikävässä tilanteessa.

Kierreltyään kaupassa Vitonen itse käyttäytyi yllättäen esimerkillisesti, kun kaikki tarmo meni äidin pisteyttämiseen. Neljättä kertaa kysyessään äidiltään jotain jo selvitettyä asiaa, vastasi äiti erittäin selvästi artikuloiden pientä kireyttä äänessään. Vitonen viisaana nuorena miehenä huomasi, mielentilan muutoksen ja varoitti: Äiti, nyt tuli miinuspisteitä. Äiti ymmärsi vinkin, kokosi itsensä ja huomautti, että poika on aivan oikeassa.

Kotona poika vähensi miinuspisteet, koska loppu oli kuitenkin mennyt aivan hyvin. Palkinnoksi äiti sai suukon ja hamahelmistä tehdyn esineen.

***

Kotimatkalla poika näki korkean tornin ja kysyi, onko se hotelli. Myöntävän vastauksen saatuaan hän alkoi miettiä, miten mukavaa olisi käydä hotellissa, mutta kun se on niin lähellä kotia, ymmärsi ettei asiassa ole mitään järkeä. Sen sijaan, kun on taivaltanut pitkän matkan ja sen jälkeen pääsee hotelliin ja herkulliselle hotelli-aamiaiselle, tuntuu se palkinnolta.

***

Miten kuva liittyy kirjoitukseen? No, vaikka yhtenä ainesosana herkkuiltapalaan. Tai ei omena kauas...

Lapset eivät muuten välitä erityisesti juustoista, mutta Vitosen herkkua on silloin tällöin nautitut herkkuiltapalat. Herkkuiltapala on tilaisuus, jossa koko perhe istuu pöydän ääressä. Tarjolla on leipää, erilaisia voimakkaan makuisia ja tuoksuisia juustoja, omenaa, viinirypäleitä yms. Isän kanssa kauppareissut Vitosen kanssa hoituvat kohtuullisen hyvin. Kerran oli tarkoitus ostaa tarvikkeita herkkuiltapalaan. Vitonen kierteli juustotiskejä nuuhkien. Kaikkein kauheimman hajun kohdalla poika valitsi juustonsa. Hyvää oli.

Vitonen on siis yksi ravintola Exbrylieteen gourmet-kokeista, joten kaikenlaisten erikoisuuksien maisteleminen kuuluu toimenkuvaan. Tällä hetkellä ehdoton lempiruoka on shushi, joita hän kaverin luona kyläillessä oli tämän äidin järkytykseksi syönyt yli 30 kpl.