Voihan Heureka

Onpa ollut erilainen kevät ja kesän alku. Viime kesän jälkeen kadun puoleinen piha on muuttunut kovin ja on ollut mietinnässä, mitä sille pitäisi tehdä, mutta siitä kerron myöhemmin.

Kaikkein erikoisin tapahtuma on, että pääsin ihan oikeaan työhaastatteluun. Tiedekeskus Heureka haki yli 70 v henkilöitä määräaikaiseen työsuhteeseen tulevaan näyttelyynsä Dialogi ajassa – vanhenemisen taito. Ensin ajattelin, että en nyt mihinkään töihin hae, mutta ihmisellä on oikeus muuttaa mielipiteitään. Ja eikun hakupaperit matkaan.

Lehdestä luin, että hakemuksia oli lähetetty liki 600. Ilman työpaikkailmoitusta sellainen määrä! Näkee, että suuret ikäluokat ovat taas liikkeellä paitsi, että hakemuksia olivat jättäneet jopa 90 vuotiaat. Noista hakemuksesta 120 sai kutsun haastatteluun, joista sitten 30 valittiin koulutettavaksi määräaikaisen oppaan eli innoittajan työhön.

Olinpa iloinen, kun sain kutsun mennä haastatteluun. Todella mielenkiintoinen päivä! Meidän ryhmässä oli 30 toinen toistaan upeampaa vanhusta. Ajattelin, että en haluaisi olla valitsijoiden joukossa. Mahdottoman vaikea tehtävä, mutta heillä oli näkemys, millaisia henkilöitä tehtävään halusivat.

Päivään piti valmistautua valitsemalla kolme kuvaa elämän eri vaiheista esim. lapsuudesta tai nuoruudesta, elämän keskivaiheilta ja nykytilanteesta. Niitten kuvien perusteella oli määrä esittäytyä. Esitys sai kestää 2 – 3 min. Kokeilkaapa ihan huviksenne, miten yrittäisitte myydä itsenne siinä ajassa! Aika vaikeaa.

Meille kerrottiin Heurekasta ja raotettiin tulevaa näyttelyä ja tehtävää, jota olimme hakemassa. Into päästä töihin ja koulutukseen oli kaikilla aikamoinen. Päivään kuului myös pari leikkimielistä palikkatestiä ja jutustelua valittujen kuvien pohjalta. Todella, todella mielenkiintoinen päivä! En tullut valituksi, mutta aika harva pääsee yli 70 vuotiaana edes työhaastatteluun. Kokemus sekin.

Näyttely Dialogi ajassa –vanhenemisen taito on Heurekassa 1.10.2016 – 15.1.2017. Käykää ihmeessä tutustumassa! Minä ainakin aion.

Huom! Linkit ovat voimassa vain niin kauan, kun Heureka ne sallii.

Miksi rypyt kammottaa?

Mummi, miksi sinulla on niin ryppyiset kädet tästä (kämmenselistä), mutta ei niin kamalan ryppyiset täältä (käsivarsista), sanoi Vitonen viime hoitokeikallani. Keskustelimme vanhenemisesta, johon poika kauhuissaan, että hui, hän ei sitten tahdo vanheta. Lohdutin, että ryppyjä hänen ei tarvitse vielä pelätä moneen kymmeneen vuoteen.

Tuli mieleen eräs mainos, jossa botox-hirviön kuvan yhteydessä on teksti tyyliin katso, miten 50-vuotias voi näyttää 30-vuotiaalta. En katsonut.

Aloin kuitenkin miettiä, miksi vanhan ihmisen pitäisi näyttää nuorelta? Miksi eletty elämä ei saisi näkyä? Mitä rumaa ja kammottavaa on rypyissä?

Äiti oli mielestäni nuorena kaunis, mutta niin hän oli vielä vanhana ja ryppyisenäkin.

Tässä äitini 31 ja 80-vuotiaana. Rajasin nuoruuden kuvan niin, että pääsin itsekin siihen mukaan. Pidän tuosta kuvasta ja sen tunnelmasta, vaikka se onkin lavastettu. Minua on aina hirvittänyt kuvaustilanteet, siksi niin harvoin itse olen valokuvissa.

Kaarina 15 ja 83-vuotiaana

Oikean puoleinen kuva 83-vuotiaasta äitini serkusta oikeastaan kypsytti ajatuksen kirjoittaa otsikon mukaisesta aiheesta. Haukoin henkeä kuvan nähdessäni. Kaarina on aina ollut kaunis, mutta minusta hänen kauneutensa ei yhtään vähene siksi, että hän ylpeänä kantaa ryppynsä. Iloinen elämänasenne ja pilke silmäkulmissa tekee ihmisestä kauniin, vaikeuksienkin keskellä. Karjalainen asenne: "Ilo pintaan, vaikka syän (sydän) märkänis!"

Mummo 15 ja 75-vuotiaana

Mummolla ja vaijalla oli 12 lasta, joista yksi kuoli jo vauvana. Työsarkaa riitti vaikka muille jakaa, mutta aina hän auttoi lapsiaan voimiensa mukaan. Monet onnelliset kesät sain viettää mummolassa, kun yksinhuoltajana äitini piti käydä töissä ja lomat olivat lyhyitä. Lapsena minustakin mummo näytti vanhalta, mutta varttuessani ihmettelin, kun hän näytti vuosikymmenet aina samanlaiselta. Mummolla ei ollut aikaa koristella itseään. Muistan, että ainoa itsensä huolittelutoimenpide hänellä oli nutturan kieputtaminen aamusella.

Tuosta kaunistautumisesta taas tulee mieleen kesä, kun olimme porukalla lähdössä Lemille syömään särää. Olin sipaissut huuliini hiukan huulipunaa. Kun Kolmonen (silloin 7 - 8 v.) näki huulipunan, jota en mökkioloissa juurikaan käytä, kauhistui: "Mummi, älä sitten toiste laita huulipunaa, se ei sovi sinulle." En näyttänyt tutulta. :)