Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoittelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoittelua. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
tiistai 1. tammikuuta 2013
Olisiko tämä tässä
Lähes kaksi päivää olen värkännyt
näitä sivuja. Paljon enemmän olisi aikaa mennyt, mutta ihana
Marjatta-ystäväni on antanut täällä ja facebookissa
kullanarvoisia vinkkejä sivun rakentamisessa. Taustakuvan
pilviakvarelli on Marjatan ja sen olen hänen luvallaan saanut
laittaa tähän blogiini.
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Harjoittelen
Ulkomittari näyttää -0,6 astetta.
Haen aamulehden. Pihalla on sikaliukasta. Ei tee mieli lähteä ulos.
Tänään voisin harjoitella blogin perustamista Bloggeriin.
Vuodesta 2008 olen kirjoittanut
hallitun kaaosmaisesti Vuodatukseen (http://taimipike.vuodatus.net),
jossa hajosi kovalevy viime kesänä. Ilmeisesti varmuuskopioita ei
oltu otettu säännöllisesti, joten kirjoituksistani hävisi ainakin
360 kuvaa, joka harmitti kovin.
Olen liittynyt erääseen
vapaaehtoisjärjestöön vuonna 1997 ja siitä saakka olen tehnyt
enemmän tai vähemmän vapaaehtoistyötä ja viimeiset 12 vuotta
niin aktiivisesti, että burnout oli jo kolkuttamassa. Työ ei
tuntunut enää kivalta. Päätin pitää ensi vuoden sapattivapaata
hoitaa omia asioita ja ehkä hivenen hemmotella itseäni.
Marraskuussa aloitin kuvieni
palauttamisen Vuodatukseen ja sain urakan valmiiksi pari päivää
sitten, vaikka olin ajatellut tekeväni sitä koko ensi vuoden
pienissä erissä. Nyt olen kohtalaisen tyytyväinen itseeni.
Hemmottelupuoleen kuuluu teattereissa
käyntejä, lastenlasten mummottaminen sopivassa määrin, ehkä
muutaman kirjankin saatan lukea. Teatteri/oopperalippuja olen varannut jo ensi vuoden joulukuulle asti. Vuosiin en ole lukenut montaakaan
kirjaa, mutta nyt loppuvuodesta jo kaksi ja kolmaskin menossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





