Muisteluita ja hivenen myös oivalluksia

Aina muutaman vuoden välein sitä juuttuu muistelemaan elämäänsä, joka tuntuu kiitävän kovin nopeasti. Tämä bloggailu on kyllä mukava tapa itselleni palauttaa asioita mieleen. Nyt sysäyksen antoi, kuinkas muuten kuin Sinkan Taiteilijan tarina -tapahtuma, joka on elvyttänyt kadoksissa ollutta kirjoitusviettiäni.

Koska joku yllättäen löytää tänne blogiini, laitan tässä muistellessani muutaman linkin vanhoihin kirjoituksiini, ikäänkuin esittäytyäkseni uudelleen.

Elämässäni on kolme tärkeää asiaa, jotka ovat antaneet minulle elinvoimaa vaikeissakin tilanteissa: rakkaat ihmiset, luonto kokonaisuudessaan, johon myös lasken puutarhanhoidon ja taide eri muodoissaan. Vanhassa blogissani (2008) on hiukan tarinaa, miksi kasvit alkoivat kiinnostaa ja miksi blogin nimeksi tuli Hallittua kaaosta. Aiemmin en ole avautunut, että eniten minulla on kirjahyllyssä puutarhakirjoja.

Mummola ja rakkaat tätini ja enoni, joita parhaimpina vuosina oli peräti 10, olivat kuin isoja siskoja ja veljiä. Heistä olen kirjoittanut ehkä parhaimmassa blogipostauksessani Murrekameleontti, joka on minulle kovin rakas. Jutussa on muistoja lapsuudesta. Kommentit blogiystäviltä, tekee muistelusta vielä rikkaamman.

Tämän uuden blogin alussa (vuonna 2013) esittelin blogiminäni eli Vallattoman mummelin ja kaikkein tärkeimmät ihmiseni ja miten heitä näissä jutuissani kutsun.

Viime aikojen kirjoitelmani ovat olleet kovin taidepainotteisia, kiitos museokortin ja Keravan mainion taidemuseo Sinkan.

Jo nuorena tyttönä olin kovin kiinnostunut taiteista. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Valtion puhelin Helsingin postitalossa, jonne sitten jämähdinkin kolmeksi vuodeksi puhelunvälittäjäksi.

Jokaisesta palkasta ostin pienen taidekirjan.

Erään työkaverini kanssa menimme Helsingin työväenopistoon piirtämään elävää mallia Onni Ojan ohjaukseen. Tein myös emalikoruja, joita myin halvalla sukulaisille. Ison kuparilevyn rahtaaminen kainalossa Sokokselta kotiin Kolmannelle linjalle, emalijauhevarastoni ja peltisakset, onkin jo toinen tarina, mutta tulipa vain mieleen. Eräs ensimmäisistä poikaystävistäni pääsi ”Ateneumiin” muistaakseni sisustusarkkitehtilinjalle ja hän halveksi kovasti, kun myin ”taidetta”. Oikeastaan silloin perehdyin kustannuslaskentaan, jotta pystyin hinnoittelemaan koruni siten, että pystyin ostamaan uutta materiaalia. Myöhemmin tuo poika teki itse emalikoruja, jotka olivat aika samanlaisia kuin minun tekeleeni ja myi niitä jossain "Atskun" myyjäisissä huomattavasti kalliimmalla hinnalla kuin minä omiani. Minusta ei sitten taiteilijaa tullut, mutta rakkaus kaikenlaiseen taiteeseen on säilynyt.

Toiseksi eniten kirjahyllyssäni on taidekirjoja.

Taiteilijan tapaaminen siis antoi sysäyksen näille muisteluille. Olen pitänyt grafiikkatöistä, mutta noissa taiteilijatapaamisissa on selvinnyt esim. se, että taidegrafiikassa piirros kaiverretaan laatalle, joka voi olla vaikkapa kuparia, alumiinia jopa muovia. Sen jälkeen laatat syövytetään ja niistä otetaan vedoksia. Jokainen vedos on itsenäinen taideteos. Uutta tietoa minulle on myös se, että laattoja kaiverretaan kuivaneulalla tai kaivertimella, mutta timanttineulalla voi jopa piirtää metalliin. Aikaisemmin työpaikassani eräässä mainostoimistossa oli graafikkoja ja luulin, että vain tussikynällä piirretään grafiikkaa. Voihan olla, että olen nuo kaiverrusjutut unohtanut, koska sellaistakin sattuu, kun kauan elää. Kyllähän tiedän, että esim. japanilaiset puupiirrokset kaiverretaan puulaatalle, mutta että metallille. Muitakin menetelmiä ja välineitä taidegrafiikassa käytetään, mutta kunhan nyt nämäkin ensin sisäistän.

Sinkassa on tämän Kuvan tarina -näyttelyn aikana tosi mielenkiintoinen video, jossa Marjatta Hanhijoki kertoo taidegrafiikan tekovaiheista.

Esittely

Ehkä nyt on esittely uudelleen paikallaan. Olen siis Vallaton mummeli (hirrrveen vanha). Ykkönen, ensimmäinen lapsenlapseni kysyi vähän aikaa sitten, että miksi käytät nimimerkkiä Vallaton. Ei pitänyt minua mitenkään hulvattomana tai riehakkaana tai minään sellaisena, mikä alkujaan oli nimimerkin tarkoitus, puolivallaton tai jotain. En raaskinut riistää hänen lapsenuskoaan ja kerroin, että no, kun ei ole valtaa. Tuntui kelpaavan selitykseksi. Sanoi jopa, että hyvä, aika kiva veto.

Käytän edelleen samoja nimityksiä läheisistäni, kuin blogissani Hallittua kaaosta. Kaksi tytärtäni ovat syntymäjärjestyksessä Esikoinen ja toinen on sitten Kuopus. Heidän lapsensa, rakkaat kullanmuruni eli mummon mussukat ovat syntymäjärjestyksessä Ykkönen (19 v.), Kakkonen (17 v.), Kolmonen (9 v.) nämä ovat Esikoisen lapsia. Sitten tulee Kuopuksen jälkikasvu eli Nelonen (8 v.) ja Vitonen (5 v.). Kaikki ovat tyttäriä paitsi Vitonen on ainoa poika tässä klaanissa.

Muista henkilöistä saatan käyttää heidän oikeita etunimiään tai sitten en.

Edit 3.1.2013. Ai kauhistus! Olin laittanut Vitoselle väärän iän. Hän on mielestäni niin iso ja reipas poika, että kävisi jo 6-vuotiaasta. Kuopuksen mukaan: Itse olis mieluusti 6 v, niin saisi olla Paavon kanssa samassa eskariryhmässä :).