Lintubongausta

Viime syksynä tulin liittyneeksi BirdLifeen, kun bongailin lintuja pihallani. Sinä päivänä ei ollut kuhinaa lintulaudalla, mitä muutama talitintti, sinitiainen ja taisi jokunen mustarastaskin siinä silmien alla pyörähtää.

Vaan siitäpä tuli mieleeni, kun Esikoinen oli alle kahden vuoden, oli yksi mieluisista katselukirjoista lintukirja. Sitä selattiin päivästä toiseen ja kun neitoa tuntui kuvat kiinnostavan, aloin kuvan kohdalla sanoa linnun nimen. Siinä samalla itsekin opin jotain uutta. Tyttö alkoi toistella kuvan lintuja ja kerran päätinkin kysyä häneltä, että mikä lintu tämä on.

Jossain vaiheessa äitini innostui tytön taidoista niin, että ehdotti josko laitettaisiin lapsinero televisioon johonkin kilpailuun. En ole varma, oliko silloin edes mitään sellaista ohjelmaa olemassa. Taisi olla Kirsti Rautiaisen tietokilpailuvisa ainakin. Olin tiukkana, että minun lastani ei televisioon pistetä kilpailemaan. Kuvien katselu tytöntyllerön kanssa kuitenkin jatkui ja äitini merkkasi jossain vaiheessa linnun kohdalle merkin, jonka lapsi kuvista tunnisti. Niitä oli 158.

Kuvassa uni jo painaa tytön silmiä, mutta mieluinen kirja on mukavaa unilukemistakin. Jotkut laskevat lampaita, vaan tämä tyttö lintuja.

Työpaikan kahvipöydässä meillä oli tapana kysellä päivän lehdestä 10 kysymystä. Kerran kysyttiin, mikä on avosetti. Minä innoissani: Se on sellainen pitkäjalkainen kahlaajalintu, jolla on ylöspäin taipunut nokka. Työkaverit katsoivat minua epäluuloisesti. Pistelaskennassa jo arvelivat, että olin luntannut kysymykset etukäteen. Siinä sitä piti todistella, miten olin niinkin merkillisestä linnusta tietoinen. Joo, lapsinero tyttäreni opetti minulle kahden vuoden ikäisenä.

Aikuisena Esikoisen lintujen tunnistamistaidot häipyivät unholaan. Hädin tuskin tunnisti harakan ja sekin meni välillä sekaisin variksen kanssa. Nyttemmin hän taas tunnistaa muutaman muunkin, kun ollaan mökillä bongailtu lintuja. Näköhavainnot on merkattu tuohon samaiseen lintukirjaan.

Näin joulun alla sopii edellisen unisen kuvan kanssa samoihin aikoihin näpätty kuva Esikoisen kolmannesta joulusta. Tässä jo silmät loistavat, vaikka ujostuttaa pukin iso paketti. Nukke sieltä taisi tulla.

Petolintu lemmikiksi

Kuva lisätty 6.3. ja teksti kommenteissa

Olimme muuttaneet korkeaan kerrostaloon. Seisoin kadulla ja katselin, tunnistaisinko omat ikkunamme. Ylhäältä, avonaisesta ikkunasta kuului voimakas linnun kutsuääni. Aloin matkia ääntä ja yllättäen ikkunasta syöksähti lintu jalkojeni juureen. Hämmästyneenä otin sen varovaisesti käsiini. Se oli elossa, mutta ei yrittänytkään lähteä lentoon. Ajattelin palauttaa linnun asuntoon, josta se oli lennähtänyt, mutta ovea ei avattu.

Lintu vaikutti nuorelta petolinnulta, haukka kenties. Ihmettelin, mitä tekisin sille. Eihän minulla ollut minkäänlaista kokemusta linnuista, vaikka olihan meillä joskus kauan sitten ollut pari undulaattia. Se oli ilmeisesti tottunut lentelemään vapaasti asunnossa, koskapa oli uloskin löytänyt. Oliko sille annettu mahdollisuus päästä vapauteen? Lintu vaikutti virkeältä, eikä halunnut lähteä luotani, vaikka sillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Mitä ihmettä tekisin! Päätin odottaa, että asunnon haltija tulisi kotiin, jotta voisin palauttaa linnun kotiinsa.

Asunto, johon olimme muuttamassa, oli suuri ja sinne oli haalittu muitakin asukkaita. Miettiessäni linnun kohtaloa, alkoi muita asukkaita ilmaantua paikalle muuttokuormineen. Yhdellä oli omituisen näköinen teline, joka osoittautui lintujen orreksi. Tällä tulevalla asuinkumppanillamme oli parvi pieniä, vapaana lenteleviä siivekkäitä! Hyvänen aika ja minulla seuranani vapauteen tottunut haukka!

Pulmaa alkoi kerääntyä kylliksi, kun seuraavallakin asukkaalla näytti olevan lemmikkinään haukalle kelpaavaa herkkua.

Onneksi asia hoitui parhaalla mahdollisella tavalla. Tänään minulla ei ollut minnekään kiire, joten sain herätä rauhassa ilman herätyskellon pirinää. Mitähän tuo uni, jonka muistin niin selvästi, mahtoi tarkoittaa?

Uni jäi vaivaamaan tajuntaani ja mietiskelin sitä aamiaispöydässä. Kesken mietiskelyn ja kahvin juonnin pysähdyin kuuntelemaan radio-ohjelmaa. En muista tarinaa tarkemmin, mutta siinä puhuttiin kanahaukasta, joka oli syönyt parvekkeella pulua kaikessa rauhassa, katsonut pistävästi parvekkeelle tulijaa, joten tämä antoi linnun olla rauhassa. Aterian syötyään haukka oli lentänyt pois ja asunnon haltija oli päässyt siivoamaan "pöydän".

Jos joskus on lähdössä matkalle, tuntuu kuin mediassa ei muusta puhuttaisikaan kuin juuri siitä matkakohteesta. Tänään on tullut radiosta kohtalaisen paljon asiaa linnuista. Olisinko ilman tuota unta tullut kiinnittäneeksi lainkaan huomiota lintuohjelmiin.

*****

Tänään ei ole minnekään kiire! Tein lumitöitä ja lämmitin saunan. Rauhassa saa ihminen olla ja nauttia. Äsken soi puhelin ja kysyttiin, miksi en ole teatterissa. Minä hämmästyneenä, että tänään, huomennahan se on. Olen innolla odottanut huomista päivää, jotta pääsisin katsomaan Svenska teatteriin Kristina från Duvemåla -näytelmää Kuopuksen kanssa. Hitsin kalliit liputkin! Että harmittaa! En mitenkään enää ehdi teatteriin, joten laitanpa tällaisen päivityksen.