maanantai 17. helmikuuta 2014

Pyöreitä vuosia

En ole mikään juhlijatyyppi, enkä varsinkaan juhlien järjestäjä. En juurikaan kutsu ihmisiä edes kotiini.

Kun tänä vuonna täytin pyöreitä vuosia, ajattelin aika varhaisessa vaiheessa, että haluaisin juhlia synttäreitäni isosti. Olen syntynyt Runebergin päivänä ja yleensä minulle riittää, kun syntymäpäivänäni liputetaan Runebergille ja minulle.

Olin päivän ikäinen, kun Helsinkiä pommitettiin. Sitä kesti sillä kertaa kaksi päivää. Äiti on kertonut, että hän kaappasi minut syliinsä ja juoksi ikkunoiden helistessä Naistenklinikan pommisuojaan. Minusta tuntuu, että olen syntynyt kultalusikka suussani. Onhan syntymäni kunniaksi ammuttu oikein urakalla, kuin kuninkaallisille, vaikka eivät ne toki kunnialaukauksia olleet.

Dramaattisesta alusta huolimatta olen saanut kuitenkin elää hyvän elämän. Suuri sukuni on entisestään kasvanut rakkaitteni avioliiton myötä. Minulla on vielä kultaakin kalliimpia lapsuudenystäviä, joista olen todella iloinen, rakkaita opiskelukavereita, joiden kanssa tapaamme säännöllisesti ja ihania aikuisiän ystäviä, joiden kanssa on paljon yhteistä jakamista. Niinpä alkoi juhlien suunnittelu ja sopivan juhlapaikan etsiminen.

Stadin slangilla on tapana kokoontua säännöllisesti Ravintola Kaisaniemessä, joka tuntui mukavalta paikalta jo senkin vuoksi, että ympäristö on minulle tuttua lapsuusajoista lähtien. Kaisaniemen Linnunlaulussa olen palavasti rakastunut ensimmäisen kerran. Rakastuin kiertävän sirkuksen esiintyvään taikuriin, Kalanuun juuri niin intohimoisesti, jota voi kokea vain 15 vuotiaana. Kävimme ystävieni kanssa norkoilemassa sirkuksen aidan takana, jotta näkisimme edes vilahdukselta palavan rakkautemme kohteen. Onnemme oli huipussaan, kun taikuri toi meille valokuvansa. Sanoitin jopa laulun: I love you, only you-u Ka-a-la-nuu. Melodia oli sama, jota soitettiin taikurin esiintyessä. Vuosia lauloin laulua katsellen kaihoten ihastukseni kuvaa, salaa tietenkin ja suunnittelin jonakin päivänä lähteväni itsekin sirkukseen.

Lähes vuosi ennen juhlapäivääni, olin saanut tarjouksen erilaisista ruokailuvaihtoehdoista ja varattua paikan seuraavan helmikuun 8. päiväksi. Valitsin listalta tällaiset vaihtoehdot. 

Sain oikein kuningasajatuksen, että haluaisin myös jotain ohjelmaa juhliini. Olen harrastanut afrikkalaista tanssia parikymmentä vuotta. Ystäväni pyytävät välillä, että näyttäisin millaisia liikkeitä tanssiin kuuluu. En koskaan ole suostunut, vaan sanonut, että pitäisi lämmitellä lihaksia, pitäisi olla rumpurytmiä yms. enkä harrasta afroa esiintyäkseni, vaan virkistykseksi ja ja liikunnan riemusta.


Hyvissä ajoin kysyin afro-opettajaltani, suostuisiko hän esiintymään jonkun pienen ryhmän kanssa synttäreilläni ja myöntävän vastauksen saatuani, aloin ihan tosissani miettiä juhlien järjestämistä ja mahdollista ohjelmaa.

Ilokseni myös ensimmäinen afro-openi suostui tulemaan juhliini. Tässä näytteemme.

Nuorin tätini on lapsesta saakka harrastanut lausumista ja häneltä pyysin runoa, jolla hän lapsena sai ihokarvani kauhusta nousemaan. Lauri Pohjanpään Vanha Kartano on runo, josta olen kirjoittanut vanhassa blogissani (täällä pohjustus runoon ja täällä runo kokonaisuudessaan). Tätini kauhistui, että eihän se ole mikään syntymäpäiväruno. Osasin perustella pyyntöni riittävän hyvin ja pienen pakon edessä hän taipui. Niinpä oli juhlarunokin jo esityslistalla.

Musiikki olisi myös mukava ohjelmanumero. Kolme veljestä, serkkuani ja heidän lapsensa ovat kokeneita esiintyjiä, joten heille esitin pyynnön musiikkinumerosta ruokapalkkaa vastaan. Ohjelman runko olikin sitten valmiina.

Vieraslistaa suunnitellessa ja kustannuksia miettiessä ajattelin, että noin 100 henkilöä olisi ehdoton maksimi määrä. Suuremmalle joukolle rahkeeni eivät yksinkertaisesti riittäisi. Kauhukseni kutsulistaan kertyi lähes 130 nimeä. Ketään ei olisi voinut jättää kutsumatta ja muutama tärkeänä pitämäni henkilö vielä puuttui listasta. No, johonkin se raja on vedettävä ja niin lähtivät kutsut joulun jälkeen vastaanottajille. Ajattelin, että konkurssihan tässä tulee, mutta tulkoon.

Määräpäivään ilmoittautui 83 henkilöä. Hyvä! Alkoi istumajärjestyksen ja ohjelmalistan suunnittelu. Siinä riittikin puuhaa. Kun viimein sain monen harjoitustulostuksen jälkeen rungon valmiiksi ja aloin tulostaa lopullista 6-suvuista ohjelmalehtistä, noin puolessa välissä loppui mustekasetin väri, eikä kotona ollut uutta kasettia. Mustekasetin metsästäminen olikin sitten melkoista salapoliisityötä, mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi.

Aika suuri työ oli myös kuvien etsiminen monikymmenvuotisesta elämästäni. Teetin kolme samanlaista valokuvakirjaa juhlissa katsottavaksi. Tyttäreni saivat omansa muistoksi ja yhden jätin itselleni. Minulla oli myös iso kirja 50-vuotisjuhlistani kuvineen ja toivoin vieraitteni kirjoittavan saman kirjan loppuun jotain, ikäänkuin vieraskirjaan, joka jää muistoksi kahdesta juhlastani yksissä kansissa.

Juhlalauantaita odottaessa oli aika panostaa itseensä. Alkuviikosta kävin jalkahoidossa ja sain lämmikkeeksi tällaisen otuksen.

Kädet ja kynnet laitettiin juhlakuntoon. Kampaajallakin kävin leikkauttamassa hiuspehkoni, koska aloin muistuttaa kyntöruunaa, kuten entisellä pomollani oli tapana sanoa.

Olin toivonut, ettei juhlapaikalle tuotaisi esinelahjoja, ei edes kukkia. Pari ystävää ratkaisi kiellon lähettämällä lahjat postitse kotiini.

Marjatta, joka on kuvaamataidonopettaja ei käsityöopettaja, kuten virheellisesti olin ensin kirjoittanut. Hän on kuitenkin sellainen kädentaituri, että mokani annettaneen anteeksi. Monitoimitaituri lähetti itse tehdyn hienon Neulaneidin. Pään ja kädet Marjatta on valmistanut keramiikasta, neulatyynymekko on huovutettua villaa. Huomaa myös neidon avainnippu. Edellisen neulatyynyni on Kuopus valmistanut ala-asteella ja se oli oikeasti tullut tiensä päähän. Nyt raaskin luopua siitä - ehkä.

Sylvialta sain hervottoman ison pussukan toivottuja siemeniä kevätkylvöihin.

Pirjo uhmasi kieltoa ja toi Pieksämäeltä asti itse tekemänsä ihastuttavan lasityön. Olen joskus ihaillut hänen samanlaista työtään ja hän varmaan muisti, että sellaisesta olin tykännyt. Minusta se on kaunis ja muista esineistä poiketen, tälle löytyi paikka helposti.

Susanna ajatteli, että kun neulon niin paljon sukkia ja lapasia muille, ei minulla tietenkään ole aikaa itselleni niitä valmistaa. Oikeassa oli ja kauniit sukat hän oli minulle neulonut. Sukan varteen oli piilotettu myös puikkomitta ja silmukkamerkkejä. Tarpeellisia kaikki.

Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia muistoja.

11 kommenttia:

  1. Satuin facen kautta blogiisi ;) Hirmuisesti onnea tasakymmenistä. Hienot juhlat ovat olleet, olet todella jaksanut panostaa. Minäkin olen syntynyt Runebergin päivänä, onkohan meissä paljon yhteistä ;) nooo...minä en ole ikinä juhlinut, en oikein huoli edes onnitteluja...heh nimimerkkini ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Tylsä Mörökölli! Kiitos, kiitos onnitteluista! Kyllä mua nyt askarruttaa, kun oikein facesta tänne löysit. Taidat olla joku mun puutarhakavereistani?
      On meissä ainakin se yhteistä, että minäkin koen olevani oikea vastarannankiiski, kuten äitisi on sinua kutsunut ja harvakseltaan tulee noita Runebergin päiviä juhlittua, mutta kuitenkin 20-30 vuoden välein. Nyt taisi jäädä viimeiseksi, kun en taida enää jaksaa 20 vuoden jälkeen juhlia järjestää.

      Poista
  2. Kivat juhlat tuntuu olleen... ja juhlakalukin tuntuu olleen niiiin tyytyväinen!! Nyt sitten vaan seuraavaa pyöreätä lukua kohden! Hipp-hipp-hurraa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä nyt tähän hätään tuntuvat olevan viimeiset pippalot. Seuraavat on sitten varmaan mun peijaiset, mutta niissäkin saa pitää iloa yllä. Ei mitään surujuhlia, toivon.

      Poista
  3. Kiitos kommentoinneistasi blogeihini :) Minäkin liityn tänne, jotta saan seurata sun keväisiä puutarhabloggailujasi. Sitäpaitsi niitä on sitä mukavampi kirjoitella, mitä enemmän on lukijoita ;) Varmaan tajusitkin jo kuka olen ;) Ja tottahan me sata täytetään, silloin minäkin olen luvannut juhlia :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muttaa joo, järjestetään yhteiset satavuotisjuhlat, kun ollaan synnytty samana päivänä. Aijaa, mutta täytetäänkö lainkaan samana vuonna sata? No ei se mitään, lasketaan vuosia yhteen ja haittaako tuo, vaikka olisi esim. 126-vuotisjuhlat tai jotain sinne päin. Yli sata kuitenkin on niin kunnioitettava yhteenlaskettunakin, että vapiskaa juhlakansa :D

      Poista
  4. Ihanan iloiset juhlat. Nuo lahjankieltoa uhmanneet antoivat kauniita lahjoja. Lahjakielto on usein paikallaan, kun muuten tahtoo tulla aivan liikaa krääsää. Onnittelut vielä näin jälkikäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Totta puhut. Nuo "sydämestä" annetut lahjat ovatkin ihan eri juttu kuin joku "esinepakkopulla", vaikka olisivatkin kauniita, niin yhtään maljakkoa tms en olisi enää halunnut täyttämään hyllyjäni.

      Poista
  5. Riemukkaat oli juhlat, Vallattoman näköiset! Silti harvinaisen huolellisesti suunnitellut. Jää muistoihin kultaisena merkkipaaluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Marjatta, rakas sieluni sisar! Anteeksi, anteeksi, että vieraslistaankin olin kirjoittanut käsityönopettaja, vaikka varsin hyvin tiedän, että olet kuviksen opettaja. Kun olet tehnyt niin mielettömän määrän erilaisia upeita käsitöitä, niin ne kuvat verkkokalvollani tekivät pienen kepposen muistini sopukoihin.

      Poista
    2. Äläs nyt. Olen ihan otettu ! Suuresti ihailen käsityönopettajien taitoja, kun yritän päästä yhteisymmärrykseen ompelukoneeni kanssa ;)

      Poista