Joskus vuosia sitten ihmettelin, kun
ystävättäreni sai takkapuut syttymään ensimmäisellä
tulitikulla. Tulin jo silloin tietoiseksi sytykeruusujen
olemassaolosta. Oma saunan uuni syttyy muutenkin hyvin ilman
vippaskonsteja, joten asia jäi taka-alalle. Mökin saunapata on
joskus hankalahko sytyttää, mutta kun siihen on koulutettu uutta
polvea asia ei edelleenkään ole vaivannut minua, paitsi silloin,
kun itse joudun sen sytyttämään.
 |
| Loma mökillä meni nopeasti |
|
 |
| Neiti kesäheinän hattu päivänkakkaroille koristeltuna |
|
Olin kerännyt munakennoja ja
kynttilänpätkiä ja ajattelin päästä helpolla. Kyttilänpätkää
munakennoon ja helpolla pääsee. Vävy, joka ei taatusti ole tehnyt
ensimmäistäkään sytykeruusua, tokaisi ohimennen, että näistähän
saisi hienoja sytykeruusuja. Aloin tutkia valmistusmenetelmiä ja
löysin
Kaleva.fi:n sivuilta videon, jossa oli paljon hyvää
tietoja ja sytykeruusun tekovaiheet. En tiedä, miten kauan linkki
Kalevan sivulle toimii, mutta kiva, jos joku muukin löytää sen
tarvitessaan.
Facebookissa ilmoitin kavereille, että
nyt tarvitsen lisää munakennoja ja kynttilänpätkiä. Tosi ihania
kavereita minulla. Eräs lähti Riihimäeltä asti Keravalle tuomaan
munakennoja ja kynttilöitä, toinen soitti, että heiltä löytyy,
tule hakemaan, kolmas tarjosi mielettömän määrän
kynttilänpätkiä. Fb toimii!
Eräs kavereista epäili, että miten
steariini vaikuttaa uunin arinaan. Ajattelin, ettei varmaan ihan
kauhean vaarallisesti, koska steariinihan haihtuu myös kynttilöitä
poltettaessa. Jos jollain on faktatietoja haitoista, ilmoittakoon
pikimmiten siitä minulle!
Netissä kyllä on ohjeita pilvin
pimein, joten en mene valmistamisen yksityiskohtiin. Kuvat puhukoon:
 |
| Tarvitaan: munakennoja, leivinpaperia, grillipihdit... |
|
 |
| ...piloille mennyt kattila ja kynttilänpätkiä |
|
 |
| Erilaisia munakennoja revitty ja täytetty munakennon kansista revityllä silpulla |
|
 |
| Ensimmäinen koe-erä |
|
 |
| Ensimmäinen koe-erä. Eri väriset munakennot värjäytyvät eri tavalla. Ensimmäisessä dippauksessa oli valkoista streariinia ja toisessa punertavaa |
|
 |
Tänään valmistui toinen erä. Vaaleissa kennoissa haluttu väri tulee paremmin esille.
|
|
Kivaa puuhastelua sadepäivinä. Tuossa videossa ruusut kastettiin vain kertaalleen steariinissa, minä annoin niiden kuivua ja dippailin vielä toisen kerran.
Eräs kaveri oli nähnyt, että Strömsön steariinikävyt toimivat myös sytykkeinä. Lähdenkin seuraavaksi keräilemään käpyjä.