Keravanjoen koulu ja monitoimitalo

 Keravan taidemuseon ystävien kanssa pääsin tutustumaan upouuteen Keravanjoen kouluun ja monitoimitaloon, joka otettiin käyttöön syksyllä 2021. 

Ajan koulun ohi aina Keravan keskustassa käydessäni, mutta enpä tiennyt, miten upea ja monipuolinen rakennus on sisältä.

Rakennuksessa on käytetty paljon puuta ja tiloja voidaan muunnella tarpeen mukaan. Esimerkiksi Höntsäsalin (tanssisalin) seinillä kuin taideteokseksi pinotut tuolit saadaan 800 henkilön katsomoksi.

Luokkahuoneet ovat valoisia. 

Yläkerran aulan kirjasto 

Yläkerran aulassa värikkäät esineet kiinnittivät vierailijoiden huomion. Ovat liukureita.

Näin liukuria käytetään istuimena ja pöytänä, näyttää Taidemuseon ystävien puheenjohtaja Riitta Sahrman.

Toiseen kerrokseen vievien rappujen seinustalla on Keravan taidemuseo Sinkassa vuoden 2018 näyttelyssä Taiteilijoiden Kalevala - Ajan kaikuja Tokio, Berliini, Kerava olleita pieniä Hideki Iinuman (s. 1975) veistoksia. Valitettavasti taideteosten lasista heijastuu kaikenlaista ylimääräistä, kuten kuvaamisesta innostunut Vallaton mummeli.

Teosten teksti on lainattu Sinkan monisteista.

Kyllikki, 2017 Hideki Iinuma: ”Kyllikki tanssimassa Tuonelan joen partaalla. Toisella puolella näkyy Tuonelan joutsen. Pohjolan tyttären saadakseen Lemminkäisen olisi pitänyt surmata se. Lintu on puhdas, valkoinen, viehkeä ja viaton niin kuin balettiasussa tanssiva nuori nainenkin. Toisella puolella ovat jousi, kannel ja Lemminkäisen kaatama Hiiden hirvi. Ylhäällä kiemurtelee ”vesikyy”. Sen Märkähattu karjapaimen ampui Lemminkäisen rintaan ennen kuin tämä ennätti kajot joutseneen.”

Pohjolan tytär. 2016: ” Japanilainen kuvanveistäjä Hideki Iinuma esittää Pohjolan tyttären vakaana ja arvokkaana, mutta hänen ilmeensä on apea tai hiukan yrmeä. Materiaalina on käytetty kevyttä, pehmeää ja halkeilematonta lehmusta, jonka vaalea pinta on jätetty lähes käsittelemättä.”

Ilmarisen vaimo, 2017 ”Hideki Iinuma kuvaa veistoksessaan Ilmarisen vaimon siniseen pukuun pukeutuneena neitokaisena. Hänen jalkojensa alla ovat ilman ja veden tunnukset, kotka ja suuri hauki. Ne viittaavat kosimaan tulleen Ilmarisen viimeiseen haasteeseen. Louhi vaati, että Ilmarinen pyydystäisi Tuonelan hauen ilman verkkoa, nuottaa tai muuta pyydystä. Pohjolan tytär neuvoi häntä takomaan tulisen kotkan. Sen avulla seppä onnistui tehtävässään ja sai kauniin morsiamen mukaansa. Iinuman veistoksessa hän seisoo kotkan harteilla varsin tietäväisen oloisena, kädet ristissä rinnallaan.”

Kullervon sisar, 2017 ”Hideki Iinuma tekee naisia esittäviä puuveistoksia, joiden mallit hän löytää yleensä kaduilta, mainoksista tai sosiaalisen median kuvista. Kalevalan naisia esittävät veistokset syntyivät Kalevalaseuran Taiteilijoiden Kalevala -näyttelysarjan innoittamana. Kullervon sisar on kuvattu punahousuisena ballerinana, joka muistuttaa enemmän itämaista tanssijaa kuin metsään eksynyttä pellavapäätä. Sypressistä veistetty neito ei näytä siltä, että olisi ihan kohta kosken kuohuihin sukeltamassa. Kädessään hänellä on veitsi tai puukko, ehkä sama sukukalleus, jonka Kullervo oli saanut isältään.”

Aino, 2017 ”Hideki Iinuma kuvaa veistoksessaan juuri tuota hetkeä, jolloin Aino nousee vedestä kuningaslohen kannattelemana. Käsi on voitokkaasti koholla. Päällään hänellä on vihreä poolopaita, jonka etumuksessa on valkoinen jänis. Karhu, susi ja kettu repolainen eivät halunneet viedä suruviestiä Ainon äidille, joten tehtävä lankesi jänikselle. Suru-uutisen kuultuaan äiti itki katkerasti ja varoitteli muita äitejä naittamasta tyttäriään vasten heidän tahtoaan. Rakkautta kun ei voi pakottaa.”

Taloa kierrellessä muistelin haikeana muutaman vuoden takaisia lukumummikohtaamisia, kun koulun käytävällä reipas nuori mies huikkasi ryhmällemme: ”Hyvää päivänjatkoa!”

Lapsuus ja koulu ennen ja nyt

Pihatyöt jo kutsuvat, joten lukumummi jää nyt kesälomalle. Tämänkertaisen lukumummirupeaman kruunasi eilinen koulun musiikkiluokkien ihastuttava konsertti. Aika suuri osa esiintyjistä on tämän kahden vuoden aikana käynyt lukemassa ja juttelemassa kanssani. Olen niin ylpeä noista upeista lapsista!

Helmikuussa kerroin, että olin käynyt eräällä koululla kertomassa lapsuudesta ja koulusta ennen. Juttu löytyy täältä. Tuo esiintyminen poiki vielä viisi muuta koulukeikkaa.

Esitelmäni muuttui koko ajan, koska lasten kysymykset nostivat lisää muistoja, joista halusin kertoa ja koska ne tuntuivat kiinnostavan. Lisäsin muistitikulle kuvia lapsuudestani ja kesälomien vietosta.

Kerroin, että koulua käytiin myös lauantaisin, mutta kesälomat olivatkin sitten kolmen kuukauden mittaisia. Koko loma ei suinkaan mennyt laiskotellessa, vaan oppikoulussa piti pitkän kesäloman aikana kerätä kolmena kesänä yhteensä 120 kasvia. Kuulijoina oli jopa kuudesluokkalaisia, joten lisäsin oheismateriaaliin vaiheita kasvien keruusta.

Eräs kuudesluokkalainen poika vaikutti erittäin kiinnostuneelta ja hän esittikin paljon kysymyksiä, myös nykyhetkeen liittyviä. Ilmeisesti yli 15 vuoden kokemukseni ikäihmisten tietokoneopastajana herätti jutun juurta. Millainen kännykkä minulla on? Hänen mummonsa ei millään opi käyttämään älykännykkää. Mitä lukumummit tekevät? Miten voin esittää vanhoja koulukuviani, vaikka silloin ennen ei ollut tietokoneita? Aika kului tosi nopeasti.

Viimeisellä kerralla tilaisuuden päätyttyä, tuli pieni tyttö kysymään minkä ikäinen olen. Kun olin kertonut ikäni, sanoi tyttö: ”Ei millään pahalla, minunkin mummoni on aika vanha, mutta hänellä ei vielä ole noin harmaita hiuksia.”

Sain esiintymispalkkioksi komean kukan.

Neljä ensimmäistä lapsuusmuistojuttua kävin kertomassa eri kouluilla, mutta kaksi viimeistä tutussa lukumummikoulussa. Tuttuun luokkaan oli vaihteeksi tosi mukava mennä. Tunnin päätteeksi lapset kysyivät, koska tulen seuraavan kerran. Kun kerroin, etten ehkä tule enää heidän luokkaansa, koska koulussa on vielä paljon sellaisia lapsia, joilla lukeminen ei oikein suju, ymmärsivät kyllä. Ennen kotiin lähtöä moni tuli vielä kertomaan kesäsuunnitelmistaan, ja sain monta hellää halia ja kädenpuristusta. Tulee kyllä ikävä noita lapsia, aivan ihania.

Lapset olivat taiteilleet upeita rukinlapoja. Sain luvan kuvata ne ja laittaa näytille blogiini.

Edit 13.4.2023 Turun museokeskukselle tiedoksi vuoden 1954 kasviluettelo, jossa ensimmäisellä sivulla Kasvienkeräysohjeita ja seuraaville aukeamille lapsukainen kirjoitti N:O, Kasvin tieteellinen tai suomalainen nimi (opettaja vaati sekä tieteellisen, että suomalaisen nimen), Heimo

Lapsuus ja koulu ennen

Opetushallituksen monialaisesta oppimiskokonaisuudesta en ollut kuullutkaan, ennenkuin eräs kaverini, joka on opettaja kysyi, josko olisin kiinnostunut vierailemaan heidän koulullaan. Aiheena olisi lapsuus ja koulu ennen. Kuulijoina olisivat ensimmäisen ja toisen luokan lapset.

Kallion kansakoulu I luokka. Minä olen oikeanpuoleisessa rivissä neljäntenä. Kaikilla muilla tytöillä mekko ja esiliina. Minulla poikkeavana pitkät housut. Rusetti kuitenkin ja permanentatut kiharat :)

Kallion Kansakoulu II luokka. Nyt jo nurkassa "lannistettuna"

Ajattelin ensin, että en muista mitään omista kouluvuosistani, mutta kun selasin vanhoja luokkakuvia alkoi monenlaista muistoa vyöryä mieleeni. Ennen lupautumistani, opettaja hieman raotti, millaiset kysymykset pieniä mieliä askarrutti.

Vähän taas aluksi jännitti, mutta taisi se koulutunti mennä ihan mukavasti. Ainakin aika kului kuin siivillä ja minulle jäi valtavan hyvä mieli. Lapset ovat niin ihania, innostuneita ja aitoja.

Muistini tueksi otin joitakin esineitä mukaani: Räjähtänyt satukirja ja oppikoulun risa laulukirja, kuvakirja Helsingin Kalliosta ennen ja nyt, valokuva-albumi, muistovihko, kaunokirjaimia, mustekynä ja käsityötunnilla tehdyn mustekynän kuivaamiseen tarkoitettu kangaspinkka. Sen väsäsin ennen vierailua muistini mukaan :)

Kun olin esittäytynyt ja kertonut koulustani, vaatteista, ruokailusta yms oli kysymysten vuoro.

Millaisia koululaukkuja? Minkälaisia nojatuoleja? Millaisia kenkiä? Mitä leikkejä leikittiin? Millainen oli koulun piha? Mitä oppitunteja? Miten opittiin, kun ei ollut tietokoneita? Millaisia leluja? Mistä napit on tehty? Kaunokirjoitus musteella, millä kumitettiin?

Nämä kirjaimet olen kirjoittanut muistini mukaan. Mallikirjoituksessa kirjaimet kaartuivat jonkin verran oikealle, mutta nämä ovat pystympiä.

Kuulin, että lasten oli tarkoitus harjoitella kirjoitusta vanhan ajan mustekynällä ja oikealla musteella.

Tuo viimeinen kysymys jäi askarruttamaan mieltäni. Koulussa kerroin, ettei sitä virheellistä mustejälkeä voinut millään kumittaa. Virhe oli ja jäi pysyväksi. Kotona muistelin, että mustehan oli vesiliukoista ja pienellä vesitilkalla ja imupaperillahan virhe korjattiin. Siitä mustekynän pyyhkimisrinkulastakin annoin väärää tietoa. Kerroin, että muste pyyhittiin siihen kirjoittamisen lopuksi. Mutta eihän se niin mennyt! Terähän huuhdottiin ensin vedessä ja kuivattiin siihen kangastilkkutyöhön. Ilmoitin myöhemmin mokastani opelle ja hän olikin ihmetellyt, kun ei se mustekynä puhdistunut ilman sitä vesihuuhtelua. Nyt seuraavalla kerralla muistan tuonkin. Jos jollain on erilaisia käsityksiä, otan mielelläni lisäohjeita vastaan.

Nyt on siis lukumummikokemukseni saanut lisämaustetta koulumaailmasta. Olisi mukava myös kuulla lisää kokemuksia entisajan koulusta. Esim. maaseutukoulussa oli varmasti toisenlaista kuin yli 100-vuotiaassa Helsingin Kallion kansakoulussa.

No jestas! Tätä kirjoittaessa sain kutsun erääseen toiseen kouluun kolmena eri päivänä pitämään vastaavan esitelmän :)