Lukumummin kuulumisia

Yhdeksän viikkoa lukumummina on nyt takanapäin. Kovasti olen tykännyt ja lapset ovat aivan ihania. Alunpitäen on ollut tarkoitus, että sellaiset lapset, joille lukeminen tuottaa jonkin verran vaikeuksia, saisivat piipahtaa lukemassa mummolle tai mummon kanssa. Parilla luokalla edettiin kuitenkin niin, että kaikki halukkaat eli yhden II ja III-luokan oppilaat saivat oman lukutuokionsa ja kun kaikki halukkaat ovat käyneet kerran, jatkan sellaisten kanssa, jotka sitä lisäkannustusta tarvitsevat.

On ollut aivan mahtavaa, kun kaikki lapset ovat halunneet käyttää tilaisuuden hyväkseen. Kerrankin yksi poika tuli kysymään, ovatko kaikki heidän luokaltaan jo saaneet käydä kerran. En muistanut poikaa ja hän olikin käynyt toisella lukumummilla (meitä on kaksi lukumummoa tuossa koulussa). Eilen hän sitten tuli innosta puhkuen luokseni, koska pääsi jo toiselle kierrokselle. Hänellä oli muista lapsista poiketen tavutettu kirja ja arvelin, että hän on vasta päässyt lukemisharjoittelun alkuun. Poika luki kuitenkin siinä tuokiossa koko kirjan läpi ja ajattelin testata, miten hän pärjää pienitekstisen kirjan kanssa. Ei mitään vaikeuksia.

Eräälle pojalle, joka ei oikein ollut innostunut lukemisesta piti löytää kirja, joka sopisi hänen tasolleen. Itse hän ei sellaista ollut löytänyt. Hän olisi halunnut lukea samoja kirjoja kuin hänen paljon lukevat kaverinsa. Ne olivat hänelle kuitenkin aivan liian vaikeita, paljon vierasperäisiä sanoja ja sanastossa muutenkin paljon käsitteitä, joita pieni poika ei käsittänyt.

Vitonen (8 v) sanoi kesällä: Mummi, nyt olen löytänyt lukemisen riemun.

Olin kovin iloinen, koska olimme nähneet jonkin verran vaivaa, ettei lukeminen olisi pojalle kovin vastenmielistä. Kerran Kuopuksen (Vitosen äiti) kanssa keskustellessa, kysyin minkälaisista kirjoista poika pitää ja voisiko hän suositella jotain saman ikäisille.

Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa

oli tehnyt Vitoseen valtavan vaikutuksen. Hänellä oli omakohtainen kokemus eksymisestä, joten hän pystyi hyvin samaistumaan pojan tarinaan.

Kirja löytyi kirjastosta ja halusin tutustua siihen, jotta voisin keskustella siitä lapsen ja opettajan kanssa ja kenties suositella sitä. Kreetta Onkeli on saanut tuosta kirjastaan vuonna 2013 Finlandia Junior -palkinnon. Lainasin samalla kertaa kirjan toisen osan. Minusta ne olivat aikuisellekin kivaa luettavaa. Kirjat kertovat ystävyydestä, rohkeudesta olla erilainen oma itsensä, myötätunnosta, peloista ja erilaisista ongelmatilanteista, joihin kuitenkin löytyy ratkaisu.

Olen antanut lapsille kirjanmerkin, johon he lukutuokion päätteeksi saavat valita tarran, joita ostin Kyproksen matkalta. Herkku-tarrat ovat olleet tyttöjen mieleen ja useimpien poikienkin. Pojat ovat tykänneet myös hirviötarroista.

***********

Mukavalle viikolle kuin sokerina pohjalle, sain peruutuksen takia (Vävy kulta ei jaksanut rankan työviikon jälkeen laittautua teatteriin) yllätyskutsun Peacock'iin katsomaan Helsingin kaupunginteatterin Billy Elliotia. Aivan ihania lapsia sielläkin. Ja millainen kunnioitusta herättävä suoritus 13 vuotiaalta pojalta ja muilta lapsilla sekä tietysti koko näyttelijäkaartilta! Esitys kesti lähes kolme tuntia ja melkein koko ajan Billy Elliotia esittävä poika oli näyttämöllä. Onneksi esityksessä on kolmoismiehitys, muuten olisi niin monen näytännön esittäminen lapsille liian rankkaa.

Vitonen

Tarkkaavainen lukija on saattanut huomata, että olen nimennyt lastenlapset syntymäjärjestyksessä. Ainoa poika on siis järjestyksessä viides. 

Vitonen on Kuopukseni nuorimmainen. Nuori mies on tällä hetkellä 7 v. Tarmokas poika ja kova väittelemään juuri sillä tietämyksellä ja itsevarmuudella, jota mikään ei voi tuon ikäisenä horjuttaa. Hän kyllä osaa myös perustella väittämänsä, vaikka... No, joo :). Siinä helposti jää mummo alakynteen. Poika pelaa sählyä ja jalkapalloa. On myös taitava rakentamaan kaikenlaista.

Tapanani on napsia kuvia tilanteista ilman poseerausta, koska silloin niistä tulee mielestäni luonnollisia tilanteen vangitsijoita. Tuon ikäistä poikaa ei kuitenkaan saa kuvata ilman lupaa, joten kaikki esillä olevat kuvat ovat jo aikojen takaa. Poika on muutaman kerran kuvatessani ilmoittanut, että et pyytäyt lupaa, joten kunnioitan hänen vakaumustaan.

Poika on isosiskon ja serkkutyötön kanssa perustanut mökille Ravintola Exbrylieteen. Oikeasti suurinta herkkua on sushiruuat.

Uupunut pieni mies äitinsä sylissä	Isän tekemä havumaja on jännän kiva
Isosisko auttaa kenkien laittamisessa	Taidan lähteä uimaan
Serkukset testaavat uutta aurinkoterassia	Mummi katso!

Sählyä

ja jalkapalloa

Vitosen lapsuusmuistoja vanhassa blogissani (Hallittua kaaosta, avautuvat uuteen ikkunaan):

Mummo yökylässä

Yhteinen myös Nelosen yhteenvedossa

Neuvottelutaitoa jasuostuttelutaktiikkaa

Yhteinen myös Kolmosen yhteenvedossa

Vitonen bussikuskina

Mitä isot edellä

Huuliharppukostaja

Puikot heiluu ja tilausta pukkaa

Uhristus

Toiveammatti

Vitosen suusta

Ihan kipsissä

Ei enää kipsiä

Älyttömyyshitusia

Mummo opintomatkalla

Lastenhoitoa ja vihaisia lintuja

Lisää vihaisia lintuja

Pikkutoipilas

Kuuluisa kirjailija

Ole hyvä ja selitä

Kirjoitin tuolla jossain kommenteissa: Kaikille äideille ja mummoille ehdotan, että kannattaa kirjoittaa lasten sanomisia ja tekemisiä muistiin. Sitä aina ajattelee, että kyllähän tuon nyt muistan, kun oli niin mukava juttu, mutta ei se vaan niin mene.

Sama koskee tietysti isiä ja ukkeja. Minusta ei ole mitään niin aseista riisuvaa, kuin jos iso mies kirjoittaa rakkauden pilke silmäkulmassaan jälkikasvustaan.

Esimerkin voimalla

Vitosen (6 v) on joskus vaikea hillitä tunteiden säätelyään toisin sanoen raivonpuuskiaan. Asiasta on keskusteltu pitkään ja harkiten ja välillä näyttää, että asiassa aletaan pikku hiljaa päästä toivottuun tulokseen.

Kuopus inhoaa yli kaiken asiointia ruuhkaisessa kaupassa. Hänkin tiedostaa, miten vaikeaa itsensä hillitseminen on, kun joku asia alkaa ottaa päähän. Eräänä päivänä Kuopus ehdotti Vitoselle testiä. Vitonen saisi kauppareissulla seurata äitinsä käyttäytymistä ja antaa sitten arvosanan, miten hyvin äiti pystyi itsensä hillitsemään ikävässä tilanteessa.

Kierreltyään kaupassa Vitonen itse käyttäytyi yllättäen esimerkillisesti, kun kaikki tarmo meni äidin pisteyttämiseen. Neljättä kertaa kysyessään äidiltään jotain jo selvitettyä asiaa, vastasi äiti erittäin selvästi artikuloiden pientä kireyttä äänessään. Vitonen viisaana nuorena miehenä huomasi, mielentilan muutoksen ja varoitti: Äiti, nyt tuli miinuspisteitä. Äiti ymmärsi vinkin, kokosi itsensä ja huomautti, että poika on aivan oikeassa.

Kotona poika vähensi miinuspisteet, koska loppu oli kuitenkin mennyt aivan hyvin. Palkinnoksi äiti sai suukon ja hamahelmistä tehdyn esineen.

***

Kotimatkalla poika näki korkean tornin ja kysyi, onko se hotelli. Myöntävän vastauksen saatuaan hän alkoi miettiä, miten mukavaa olisi käydä hotellissa, mutta kun se on niin lähellä kotia, ymmärsi ettei asiassa ole mitään järkeä. Sen sijaan, kun on taivaltanut pitkän matkan ja sen jälkeen pääsee hotelliin ja herkulliselle hotelli-aamiaiselle, tuntuu se palkinnolta.

***

Miten kuva liittyy kirjoitukseen? No, vaikka yhtenä ainesosana herkkuiltapalaan. Tai ei omena kauas...

Lapset eivät muuten välitä erityisesti juustoista, mutta Vitosen herkkua on silloin tällöin nautitut herkkuiltapalat. Herkkuiltapala on tilaisuus, jossa koko perhe istuu pöydän ääressä. Tarjolla on leipää, erilaisia voimakkaan makuisia ja tuoksuisia juustoja, omenaa, viinirypäleitä yms. Isän kanssa kauppareissut Vitosen kanssa hoituvat kohtuullisen hyvin. Kerran oli tarkoitus ostaa tarvikkeita herkkuiltapalaan. Vitonen kierteli juustotiskejä nuuhkien. Kaikkein kauheimman hajun kohdalla poika valitsi juustonsa. Hyvää oli.

Vitonen on siis yksi ravintola Exbrylieteen gourmet-kokeista, joten kaikenlaisten erikoisuuksien maisteleminen kuuluu toimenkuvaan. Tällä hetkellä ehdoton lempiruoka on shushi, joita hän kaverin luona kyläillessä oli tämän äidin järkytykseksi syönyt yli 30 kpl.

Ravintola Exbryliete

Serkuksilla (Kolmonen 10 v, Nelonen 9 v ja Vitonen 6 v) on ollut yhteinen kesäravintola Exbryliete jo muutaman vuoden. Mökillä ruokailu on aina ollut tärkeä yhdistävä tekijä, joten se on ollut lapsillekin hieno esimerkki, miten yhdessä voi tehdä ja suunnitella suussa sulavia herkkuja.

Tänä kesänä Nelonen ja Kolmonen kävivät vanhempiensa kanssa Itävällassa. Matkalta on ruokalistaan tullut Keski- ja Etelä-Eurooppalaisia vivahteita.

Tilasin alkupalaksi kanasalaatin (salaatti, grillattu kanan rintafilee vartaassa) ja valkosipulidippiä, jota ei ollut menussa, mutta sen sai listan ulkopuolelta. Pääruuaksi valitsin wiener schizelin (joo, kyllä juuri noin kirjoitettuna). Jälkiruokavalintani oli omenastruudel vaniljakastikkeen kera. Läpi aterian juomana oli kuhuviini. Kuhuviini on talon oman salaisen reseptin mukaan valmistettu juoma, joka on ollut listalla ravintolan perustamisesta asti.

Sacher kakku näytti myös kovin herkulliselta.

Ravintolan henkilökunta on tavattoman kohteliasta ja ystävällistä. Olin Gulinaarinen nautinto -lehden toimittaja (tämäkään ei ole kirjoitusvirhe, vaikka helposti niin voisi luulla). Hädin tuskin ehdin kuvata aterian ja kirjoittaa muistiinpanoja herkuista, kun henkilökunta riensi kysymään ruuan maistumisesta.

Katso, miten hienosti osaan kantaa tarjotinta. Olen ottanut mallia oikeilta tarjoilijoilta.

Oho, wienerleike tipahti matkalla, mutta onneksi on ystävällisiä avustajia heti auttamassa.

Ja kohta on uusi ateriakokonaisuus valmiina tarjottavaksi.

Tämä kuva on otettu kolme vuotta sitten. Siinä Vitonen valmistaa jotain herkkua ja luettelee mummolle, millä yrteillä hän ruuan maustaa.

Exbrylieren (huom. nimi on hieman muuttunut) välivarasto toissa kesänä.

Viime kesänäkin valmistui erilaisia herkkuja. 

Punaviini saa värinsä mustikoista.

Hyviä ruokahetkiä, toivottaa Exbrylieten henkilökunta!