Kuvakatsaus helmi-huhtikuu 2024

 Hirmuisen nopeasti on vuosi 2024 mennyt. Kirjoittaminen ei ole oikein sujunut, vaikka monasti yön tunteina on aiheita tullut mieleen, mutta aamulla into on kadonnut. Uutisia en juurikaan katso, kun ottaa niin päähän Putinin touhut ja toisella puolella Trumpin valinta pöyristyttää.

Oikeastaan tuntuu, että en tee muuta kuin kokoilen palapelejä ja kuuntelen äänikirjoja.

Kuvia selatessa huomasin, että onhan minulle sattunut isoja asioita. Kävin kampaajalla leikkauttamassa korona-ajan kasvattamani letit.

Täytin 80, lapset järjestivät yllätysjuhlat Kuopuksen kotona. Niitä synttäreitä on sitten juhlittu pitkin vuotta pienissä, rakkaissa porukoissa.

Kudoin elämäni toiseksi suuritöisemmät sukat itselleni. Mukailin ja lyhensin vähän Lumi Karmitsan suunnittelemaa sukkamallia: rouva Rastopaali. Se oli kiva projetkti ja Lempparisukat -lehdessä oli hyvät ohjeet. 

Ne kaikkein suuritöisemmät oli Neloselle vuonna 2017 neulomani Tylypahkasukat.

Kulttuuririentojakin kertyi ainakin kolme.

Porukalla virkattiin ja kudottiin Keravan  Uudenajan rakentamisen festivaali -tapahtumaan vaaleanpunaisia suikaleita, joita ripustettiin pylväisiin ohjaamaan kansaa festivaalipaikalle. Kuvassa minun tekeleeni.

Loputon pihatyöprojekti pääsi käyntiin huhtikuussa. Kuvassa meneillään kiinansipuli- ja karhunlaukkalavojen siirto.

Huhtikuun loppuun olin kuunnellut 63 äänikirjaa. Kuun lopussa aloitin Kalle Päätalon Ii-jokisarjan, joka jatkuikin koko kesän syyskuulle asti (26 osaa). 1000 palan palapelejä tuli huhtikuussa koottua 5.

Jan van Haasteren The Bakery

Jan van Haasteren Lawn Mower Race

Trefl 1086 palaa Game Night

Eurographics The Tree of Life

Bluebird Legacy of the Divine Tarot

Pyöreitä vuosia

En ole mikään juhlijatyyppi, enkä varsinkaan juhlien järjestäjä. En juurikaan kutsu ihmisiä edes kotiini.

Kun tänä vuonna täytin pyöreitä vuosia, ajattelin aika varhaisessa vaiheessa, että haluaisin juhlia synttäreitäni isosti. Olen syntynyt Runebergin päivänä ja yleensä minulle riittää, kun syntymäpäivänäni liputetaan Runebergille ja minulle.

Olin päivän ikäinen, kun Helsinkiä pommitettiin. Sitä kesti sillä kertaa kaksi päivää. Äiti on kertonut, että hän kaappasi minut syliinsä ja juoksi ikkunoiden helistessä Naistenklinikan pommisuojaan. Minusta tuntuu, että olen syntynyt kultalusikka suussani. Onhan syntymäni kunniaksi ammuttu oikein urakalla, kuin kuninkaallisille, vaikka eivät ne toki kunnialaukauksia olleet.

Dramaattisesta alusta huolimatta olen saanut kuitenkin elää hyvän elämän. Suuri sukuni on entisestään kasvanut rakkaitteni avioliiton myötä. Minulla on vielä kultaakin kalliimpia lapsuudenystäviä, joista olen todella iloinen, rakkaita opiskelukavereita, joiden kanssa tapaamme säännöllisesti ja ihania aikuisiän ystäviä, joiden kanssa on paljon yhteistä jakamista. Niinpä alkoi juhlien suunnittelu ja sopivan juhlapaikan etsiminen.

Stadin slangilla on tapana kokoontua säännöllisesti Ravintola Kaisaniemessä, joka tuntui mukavalta paikalta jo senkin vuoksi, että ympäristö on minulle tuttua lapsuusajoista lähtien. Kaisaniemen Linnunlaulussa olen palavasti rakastunut ensimmäisen kerran. Rakastuin kiertävän sirkuksen esiintyvään taikuriin, Kalanuun juuri niin intohimoisesti, jota voi kokea vain 15 vuotiaana. Kävimme ystävieni kanssa norkoilemassa sirkuksen aidan takana, jotta näkisimme edes vilahdukselta palavan rakkautemme kohteen. Onnemme oli huipussaan, kun taikuri toi meille valokuvansa. Sanoitin jopa laulun: I love you, only you-u Ka-a-la-nuu. Melodia oli sama, jota soitettiin taikurin esiintyessä. Vuosia lauloin laulua katsellen kaihoten ihastukseni kuvaa, salaa tietenkin ja suunnittelin jonakin päivänä lähteväni itsekin sirkukseen.

Lähes vuosi ennen juhlapäivääni, olin saanut tarjouksen erilaisista ruokailuvaihtoehdoista ja varattua paikan seuraavan helmikuun 8. päiväksi. Valitsin listalta tällaiset vaihtoehdot. 

Sain oikein kuningasajatuksen, että haluaisin myös jotain ohjelmaa juhliini. Olen harrastanut afrikkalaista tanssia parikymmentä vuotta. Ystäväni pyytävät välillä, että näyttäisin millaisia liikkeitä tanssiin kuuluu. En koskaan ole suostunut, vaan sanonut, että pitäisi lämmitellä lihaksia, pitäisi olla rumpurytmiä yms. enkä harrasta afroa esiintyäkseni, vaan virkistykseksi ja ja liikunnan riemusta.

Hyvissä ajoin kysyin afro-opettajaltani, suostuisiko hän esiintymään jonkun pienen ryhmän kanssa synttäreilläni ja myöntävän vastauksen saatuani, aloin ihan tosissani miettiä juhlien järjestämistä ja mahdollista ohjelmaa.

Ilokseni myös ensimmäinen afro-openi suostui tulemaan juhliini. Tässä näytteemme.

Nuorin tätini on lapsesta saakka harrastanut lausumista ja häneltä pyysin runoa, jolla hän lapsena sai ihokarvani kauhusta nousemaan. Lauri Pohjanpään Vanha Kartano on runo, josta olen kirjoittanut vanhassa blogissani (täällä pohjustus runoon ja täällä runo kokonaisuudessaan). Tätini kauhistui, että eihän se ole mikään syntymäpäiväruno. Osasin perustella pyyntöni riittävän hyvin ja pienen pakon edessä hän taipui. Niinpä oli juhlarunokin jo esityslistalla.

Musiikki olisi myös mukava ohjelmanumero. Kolme veljestä, serkkuani ja heidän lapsensa ovat kokeneita esiintyjiä, joten heille esitin pyynnön musiikkinumerosta ruokapalkkaa vastaan. Ohjelman runko olikin sitten valmiina.

Vieraslistaa suunnitellessa ja kustannuksia miettiessä ajattelin, että noin 100 henkilöä olisi ehdoton maksimi määrä. Suuremmalle joukolle rahkeeni eivät yksinkertaisesti riittäisi. Kauhukseni kutsulistaan kertyi lähes 130 nimeä. Ketään ei olisi voinut jättää kutsumatta ja muutama tärkeänä pitämäni henkilö vielä puuttui listasta. No, johonkin se raja on vedettävä ja niin lähtivät kutsut joulun jälkeen vastaanottajille. Ajattelin, että konkurssihan tässä tulee, mutta tulkoon.

Määräpäivään ilmoittautui 83 henkilöä. Hyvä! Alkoi istumajärjestyksen ja ohjelmalistan suunnittelu. Siinä riittikin puuhaa. Kun viimein sain monen harjoitustulostuksen jälkeen rungon valmiiksi ja aloin tulostaa lopullista 6-suvuista ohjelmalehtistä, noin puolessa välissä loppui mustekasetin väri, eikä kotona ollut uutta kasettia. Mustekasetin metsästäminen olikin sitten melkoista salapoliisityötä, mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi.

Aika suuri työ oli myös kuvien etsiminen monikymmenvuotisesta elämästäni. Teetin kolme samanlaista valokuvakirjaa juhlissa katsottavaksi. Tyttäreni saivat omansa muistoksi ja yhden jätin itselleni. Minulla oli myös iso kirja 50-vuotisjuhlistani kuvineen ja toivoin vieraitteni kirjoittavan saman kirjan loppuun jotain, ikäänkuin vieraskirjaan, joka jää muistoksi kahdesta juhlastani yksissä kansissa.

Juhlalauantaita odottaessa oli aika panostaa itseensä. Alkuviikosta kävin jalkahoidossa ja sain lämmikkeeksi tällaisen otuksen.

Kädet ja kynnet laitettiin juhlakuntoon. Kampaajallakin kävin leikkauttamassa hiuspehkoni, koska aloin muistuttaa kyntöruunaa, kuten entisellä pomollani oli tapana sanoa.

Olin toivonut, ettei juhlapaikalle tuotaisi esinelahjoja, ei edes kukkia. Pari ystävää ratkaisi kiellon lähettämällä lahjat postitse kotiini.

Marjatta, joka on kuvaamataidonopettaja ei käsityöopettaja, kuten virheellisesti olin ensin kirjoittanut. Hän on kuitenkin sellainen kädentaituri, että mokani annettaneen anteeksi. Monitoimitaituri lähetti itse tehdyn hienon Neulaneidin. Pään ja kädet Marjatta on valmistanut keramiikasta, neulatyynymekko on huovutettua villaa. Huomaa myös neidon avainnippu. Edellisen neulatyynyni on Kuopus valmistanut ala-asteella ja se oli oikeasti tullut tiensä päähän. Nyt raaskin luopua siitä - ehkä.

Sylvialta sain hervottoman ison pussukan toivottuja siemeniä kevätkylvöihin.

Pirjo uhmasi kieltoa ja toi Pieksämäeltä asti itse tekemänsä ihastuttavan lasityön. Olen joskus ihaillut hänen samanlaista työtään ja hän varmaan muisti, että sellaisesta olin tykännyt. Minusta se on kaunis ja muista esineistä poiketen, tälle löytyi paikka helposti.

Susanna ajatteli, että kun neulon niin paljon sukkia ja lapasia muille, ei minulla tietenkään ole aikaa itselleni niitä valmistaa. Oikeassa oli ja kauniit sukat hän oli minulle neulonut. Sukan varteen oli piilotettu myös puikkomitta ja silmukkamerkkejä. Tarpeellisia kaikki.

Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia muistoja.

Sapattivuoden 3. kuukausi

Sapattivuoden 3. kuukausi vapaaehtoistyöstä kiisi ohi, etten ehtinyt keskittyä kirjoittamiseen.

Kuukausi on ollut täynnä mielenkiintoisia tapahtumia. Olen nauttinut myös täysin siemauksin päivistä, jolloin ei ole ollut kiirettä minnekään. Aurinko houkuttelee ulos, mutta nyt on muistelun vuoro.

Ostaa päräytin sukset ja monot vuosien hiihtotauon jälkeen. Pääsiäisen aikaan oli upeita päiviä ja hiihtelin mökillä järven jäällä. Reipas ulkoilu virkisti kehon ja mielen ja antoi vastavuoroisesti jopa 10 tunnin yöunet.

Ihmettelin mökkipihalla jälkiä lumessa. Karhu vai ahma? Kengän jäljet ovat omani.

Olen ulkoillut jonkin verran myös kotikulmilla. Välillä pitää pysähdellä kuvaamaan kauneutta.

Joululahjaksi sain Kuopukselta liput Johanna Kurkelan konserttiin Leppävaaran Sellosaliin. Sattuikin hyvin, koska Johanna konsertoi myös kotipaikkakunnalla, mutta samaan aikaan (kuten yleensä aina) oli toinen mielenkiintoinen tapahtuma.

Kirjastossamme on usein tosi hienoa tarjontaa. Kävin kuuntelemassa avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojaa. Ostin hänen palkitun kirjansa Kaiken käsikirja. Ei ongelmaa, kirja on pieni, vaikka ei mahdukaan kirjahyllyyn.

Toinen kirjastotapahtuma sen sijaan sai hieman empimään Mammutin ostamista. Tänne ei yksinkertaisesti mahdu enää yhtään kirjaa, enkä haluaisi kauheasti luopua vanhoistakaan. Kai se on pakko.

Hannu Taanila jututti Jörn Donneria. Meillä on muuten "Jörkan" kanssa synttärit samana päivänä.

Ykkönen 20 vuotta sitten

Ja syntymäpäivistä pääsenkin mukavasti maaliskuun huipputapahtumaan. Ykkösen 20-vuotisjuhlia vietettiin kotonani.

Tänään taas on Kolmosen 10-vuotissynttärit. Niitä juhlia ei tänä vuonna vietetä oikeaan aikaan, koska Esikoisen perhe pakkaa muuttokuormaa. On sitten tupaantuliaiset ja synttärijuhlat myöhemmin.

Taidan jatkaa sapattivuotta jatkossakin ja jäädä ihan oikealle eläkkeelle - ehkä - on tämä niin rattoisaa.