Olen joskus nähnyt ja kuullut
puhuttavan neulakintaista. Se kinnasmalli ei silloin saanut minua
syttymään, vaikka yleensä pidän mitä erilaisimmista käsitöistä
ja tekniikoista. Minusta kinnasmalli oli ruma. Sattuman, joka herätti
kiinnostukseni, piti puuttua peliin.
Kuopus oli tulossa taksilla kotiin
Auroran sairaalasta borrelioosihoidoistaan. Matkalla kuljettaja
kysyi: "Oletko käsityöihmisiä?" Kuopus siihen, hiukan
epäröiden että joo-o. "Tiedätkö mikä tämä on",
kysyi kuski. "No, joku neula." "Tiedätkö, mihin sitä
käytetään?" "Ehkä verkon kutomiseen", arveli
Kuopus.
Matkan aikana kuljettaja oli selostanut
neulakintaista, kinnasneuloista, tekniikasta ja äidistään, joka
valmistaa neulakintaita ja miten hän yhteistyössä äitinsä kanssa
oli päätynyt valmistamaan juuri sen mallisen neulan monen kokeilun
ja testaamisen jälkeen.
Antoisan keskustelun päätteeksi
Kuopus osti kuljettajalta kaksi neulaa, toisen itselleen ja toisen
minulle.
Kun etsin tietoa neulakintaista,
tekniikka alkoi kiinnostaa. Menetelmää on käytetty jo paljon
ennen, kuin sukkapuikkoja on keksittykään. Työohje näytti
kuitenkin monimutkaiselta, enkä saanut ohjeista mitään selvää.
Neulakintaitten historia on niin kiehtova, että päätin opetella
taidon.
Monipuolisen Kansalaisopistomme kevään
ohjelmassa esiteltiin kinnasneulakurssi, joka kokoontui neljänä
keskiviikkona kolme tuntia kerrallaan. Siispä sinne. Ohjelmassa
mainittiin, että ensimmäisellä kerralla harjoitellaan tekniikkaa,
toisella kerralla aloitetaan lapasten tekeminen.
![]() |
Oikeanpuoleinen mytty on ensimmäisiä harjoitelmia, vasemmalla homma alkaa sujua |
No, eihän se ihan noin mennyt.
Tekniikka oli yllättävän vaikeaa omaksua. Etenkin aloitus oli vaikeaa. Vasta kolmannella kokoontumiskerralla aloin
hahmottaa, miltä työn pitää näyttää ja miten neulaa
pujotetaan, miten lanka ja työ pidetään kädessä aloitettaessa ja
miten työn edistyessä. Monta aloitusmyttyä oppiminen vaati, mutta
sitten työskentely olikin jo antoisaa.
Se kolmas kerta olikin
merkityksellinen. Minulla oli syntymäpäivä juuri sinä päivänä.
Esikoinen oli Kakkosen ja Kolmosen kanssa tulossa kylään
Runebergintorttujen kanssa. Sanoin, että minulla on illalla
kinnasneulakurssi, mutta ihan hyvin voin jäädä sieltä pois, en
kuitenkaan opi tekniikkaa. Onneksi Esikoisella oli kiire kotiin,
joten sittenkin menin vielä yrittämään aukeaisiko ymmärrys sillä
kertaa. Olipa hyvä syntymäpäivälahja se. Oppimisen lahja. Olen
todella alkanut pitää työmenetelmästä ja mallikin näyttää
silmissäni jo ihan kauniilta.
Ensimmäisistä lapasista ei tullut
ihan saman kokoiset, mutta ihan siedettävät kuitenkin. Nyt on
menossa toinen pari, johon olen itsekin tyytyväinen.
Kun näytin ensimmäisiä kintaita Ykköselle (20 v),
hän totesi, ettei todellakaan pahastuisi, jos sellaiset saisi.
Onpa mummolla taas uusi mukava
harrastus.
Netistä löytyy hyviä
videoita ja ohjeita, mutta minun kokemukseni mukaan niistä on
hyötyä, kun on ensin oppinut tekniikan kädestä pitäen. Tuskin
olisin jaksanut opetella tekniikkaa useita tunteja videoita
katselleen.
![]() |
Naulakinnastekniikassa lanka ei juokse kerältä, vaan se katkaistaan sopivan mittaiseksi. |
![]() |
Villalanka voidaan jatkaa pyörittämällä säikeistään avattua lankaa kostutettujen kämmenien välissä huovuttamalla. |
![]() | |
Pitkä langanpätkä (6-15 m) punotaan esim. sormivirkkaamalla löyhiä ketjusilmukoita. |
![]() |
Tässä on valmistumassa jo toinen neulakinnaspari |
Nyt kyllä pistit pahaan silmukkaan pääsi, Vallaton! Eikös tuommoisen kintaan saisi helpommin kasaan (ilman kurssia) tavallisella virkkuukoukulla? (Kysyy täydellisen tietämättömyyden hybriksellä Pissismummo.) Mutta tietty taksikuskilta kuopuslapsosen ostama neula on sen verta erityinen esine, että sitähän pitää opetella käyttämään. Sinä se olet mainio!
VastaaPoistaEllinoora, ei ole paha silmukka se. Hyvä silmukka on. Minusta on vain niin hauska oppia uusia asioita ja jos kiinnostus johonkin syttyy, niin mikä ettei. Se Kuopukselta saatu neulakin oli niin käteen sopivan houkuttava, että mitä sitä sellaista laatikon pohjalla tyhjän panttina säilyttäisi.
PoistaOlet käynyt blogissani tutkailemassa neulakintaitani. Kiitos vierailustasi. Minua neulakinnastekniika viehättää. Olen tutkinutkin sitä oikein perustellusti erästä julkaisua varten. Kirjoitin jutun ja kehittelin yksiin museokintaisiin tekniikan ja ohjeistin kintaat. Sitten juttuni ei mahtunutkaan mukaan ja nyt olen miettinyt missä sen julkaisisin. Blogiini sitä en pistä, siihen se on liian raskas ja vaikea. Ehkä se jostain paikkansa löytää.
VastaaPoistaTapaillaan toisiamme toistekin.
Toivotaan, että perusteellinen julkaisusi saa arvoisensa paikan!
PoistaSivuillasi on niin paljon mielenkiintoista, että ei malta lähteä sieltä pois. Pitäisi vähän tehdä käsitöitäkin :)
Rautakausiyhdistys Sommelon kauppapäivillä Pukkisaaressa näin nuoren naisen esittelevän tekniikkaa. En ole ollenkaan käsityöihmisiä, mutta esihistorialliset tekniikat ovat kiinnostavia.
VastaaPoistaSeuraavaksi voit sitten neuloa (siitäkö oikeasti sana tuleekin?) vaikka hevosenjouhista kintaat talviverkkojen kokijalle, ne kuulemma ovat nappiratkaisu siihen.
Sokea kana, tuolla kurssilla minua erityisesti ilahdutti, että siellä oli myös nuoria naisia meidän mummojen lisäksi. Siinä, kun mummot tekivät harjoittelumyttyjä, olivat nuoret naiset jo täyttä häkää tekemässä taidokkaasti kintaita. Ei kuole tämä perinne, kun on jo nuoria taitajia runsaasti.
PoistaNuo hevosen jouhista valmistetut muinaiset verkkokintaat oli yksi asia, joka oli varsin kiinnostavaa neulakinnashistoriassa.
Joku ulkomaanelävä väittää, että blogitekstini vyöryy firefoxilla. No ainakaan täällä, jotta ei liene minun ongelmani. Arvaan, että se kuitenkin oli roskapostia, koska kommentteja ei onneksi näy täällä. Kiitokset bloggerille!
VastaaPoista