torstai 6. tammikuuta 2022

Lohjan Wanhan ajan joulumarkkinat

Olin enteriläisten (Enter ry = ikäihmisten tietotekniikkayhdistys) kanssa Tampereella marraskuussa katsomassa musikaalia Matilda. Pääosan Villa Murtagh vei sydämeni, aivan ihana pieni tyttö!


Matkalla kerrottiin seuraavasta matkakohteesta Lohjan Wanhan ajan joulumarkkinoille. En yleensä pidä erikoisemmin shoppailusta, en markkinoista enkä muutenkaan väenpaljoudesta. Kuulin, että matkan aikana on yhteinen ruokailu ja opastettu käynti Tytyrin kaivoksella ja mahdollisuus käydä tutustumassa Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon.

Kirkoissa käynti ei myöskään ole ollut mielipuuhaani, etenkään kullatut ja pröystäilevät kirkot eivät ole minulle "se juttu". Vaan nytpä olen yllättänyt itseni kiinnostumalla keskiaikaisten kirkkojen maalauksista. Edellisessä postauksessani kerroin kirjasta Rottien pyhimys, jossa kerrotaan Hattulan kirkon maalauksista. Koska Hattulan kirkko on vielä käymättä ja kuulin, että samat maalarit ovat olleet maalaamassa Lohjan Pyhän Laurin kirkkoa, aloin ihan tosissani kiinnostua matkasta.



Lohjan Pyhän Laurin kirkko



Kirkon kellotapuli, jonka edessä Johannes ja Kyllikki Virolaisen hauta


Kunnioitusta herättävä kirkko maalauksineen


Hienot urut kirkossa



Kirkkomaalaukset vuosilta
1510-1522   



Kuvat on maalattu Turun tuomiokapitulin hyväksymän ohjeen mukaisesti.

Tytyrin opastettu kalkkikaivoksen kierros oli mielenkiintoinen. Rakastan luonnon kiviä, kivimuodostelmia ja -kerroksia, jonka ehkä voi päätellä kohteistani, koska en juurikaan muuta malttanut kierroksella kuvata.











Hissikuilun syvyys verratttuna Eiffeltorniin


Oikean puoleinen kuljetin on vanhempaa hissimallia

Koneen Tytyrin testilaboratoriossa tutkitaan ja testataan hissiratkaisuja maailman korkeimmille rakennuksille. Hissikyyti kuljettaa hurjaa vauhtia syvälle maan uumeniin tasaisesti.


Markkinoilta ostin suositeltuja, herkullisia juustoja.





Ja nyt minulla on markkinoilta ihana, lämmin peikkotytön hattu, kun yleensä talvella käyttämäni pannat ovat kylmällä ilmalla hieman vilpoisia. Tykkään.

Hatusta tuli mieleen kiertokirje, joka joskus netin alkuaikoina kiersi naiselta naiselle:

3- vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja näkee prinsessan.

8- vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja näkee Tuhkimon.

15- vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja näkee ruman sisarpuolen
"Äiti, en voi lähteä ulos tämän näköisenä!"

20-vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja näkee liian lihavan tai liian laihan, liian lyhyen tai liian pitkän, liian rintavan tai liian laudan, mutta päättää siitä huolimatta lähteä ulos.

30-vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja näkee liian lihavan tai liian laihan, liian lyhyen tai liian pitkän, liian rintavan tai liian laudan.. ja toteaa, ettei ole aikaa parannuksiin joten lähtee ulos joka tapauksessa.

40-vuotiaana: Katsoo itseään ja näkee liian lihavan tai liian laihan, liian lyhyen tai liian pitkän, liian rintavan tai liian laudan... mutta toteaa, että "No, ainakin olen puhdas!" ja lähtee ulos joka tapauksessa.

50-vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja näkee että "on". Ja menee ihan minne itseään huvittaa.

60-vuotiaana: Katsoo itseään peilistä ja palauttaa mieleensä kaikki ne ihmiset, jotka eivät enää edes voi katsoa itseään. Menee ulos, valloittaa koko maailman, löytää viisauden, ilon ja kaikki hurmaavat mahdollisuudet ja nauttii elämästään täysillä.

80-vuotiaana: Ei vaivaudu enää katselemaan itseään peilistä. Pistää violetin hatun päähänsä ja menee ulos pitämään hauskaa koko maailman kanssa.”






sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Kirjoista

Ajattelin kirjoittaa kirjoista, lukemisesta. En ole vuosiin jaksanut oikein syventyä kirjoihin, vaikka lapsena ja nuorena olin ahkera kirjastossa kävijä. Sain viime jouluna kirjalahjakortin ja käytin sen äänikirjaan. Siitä alkoi ihan hurja ihastuminen äänikirjoihin. En sano kehuakseni, että olen tänä vuonna kuunnellut 146 äänikirjaa, koska määrä eikä mikään kilpailu ole tavoitteeni. Kerron tuon ihan omastakin mielestäni hurjan määrän siksi, että itsekin saan käsityksen, miten kirjoihin hurahtanut olen.

Sitten sain tyttäreltäni lahjakortin BookBeatiin, ensin tutustumista varten, sitten rajattoman kuunteluoikeuden kuukaudeksi ja itse sain oikeudet Celian huimaan tarjontaan. Celia on tarkoitettu lukemisesteisille. BookBeatissa on melkoisen tuoreitakin teoksia, mutta niitten kuuntelemista rajoittaa aika, eikä eläkeläisen kukkaro aina salli sellaista ylellisyyttä. Celiassa taas voi rauhassa kuunnella kirjan halutessaan vaikka useampaankin kertaan ilmaiseksi.



Aluksi kirjoitin ihan huvin vuoksi kalenteriin lukemani kirjat, mutta sivut loppuivat kesken, joten aloin kirjoittaa ne taulukkolaskenta-tiedostoon. Yhdessä sarakkeessa on lyhennelmä kirja-arvosteluista tai kustantajan kirjaesittelystä ja muutama sana omista havainnoistani. Toisessa taulukossa on toivelista.

Ihan hiljattain olin kuunnellut peräkkäin kaksi kirjaa, joka oli yhtä tuskaa. Toisessa oli vanha uudelleen digitoitu äänitys, joka ei tuonut lukijalle oikeutta. Kirja oli osittain murteella kirjoitettu. Se taas vaatii lukijalta murteen osaamista, joka ei sekään tuon kirjan lukemisessa valitettavasti toteutunut. Toinen oli muuten vain tylsä kirja ja olin siksi pettynyt. En päässyt tutuiksi jälkimmäisen kirjan henkilöiden kanssa, vaikka minulla oli hyllyssäni ihan painettukin versio, jota olisin voinut selata epäselvissä kohdissa. En vain koskaan ole jaksanut sitä lukea, eikä kuunteleminenkaan tuottanut tyydytystä, vaikka ihan todella yritin siihen keskittyä. Minulla ei ole tapana lopettaa kesken aloittamaani, joten sitkeästi jatkoin loppuun asti.

Seuraavan kirjan esittely ei vaikuttanut kiinnostavalta, mutta koska se oli saanut hyvät arvostelut, ajattelin kestää vielä yhden tylsyyden. En tiedä, johtuiko huikea kuuntelukokemus kahdesta epäonnisesta, mutta tästä nautin täysillä:



Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Olen tuohon tiedostooni kirjoittanut: Enpä olisi uskonut, että joku 1500-luvun keskiaikainen kirkko, rottien pyhimys, tai kirkkomaalarit olisi mitenkään mielenkiintoinen kirja. Se oli kuitenkin saanut hyvät arvostelut ja ajattelin, että kahden ikävähkön kuuntelukomuksen jälkeen varmaan yksi lisä kärsimystä saa nyt menetellä. Siirryn sitten mukavampiin kirjoihin. Miten väärässä ihminen voikaan ennakkoluuloineen olla! Toki taide ja eri menetelmät kiinnostaa minua, että ehkä minä tuonkin kuuntelukokemuksen vielä kestän. Upea kirja, mielenkiintoisesti kerrottu, henkilöhahmot toden tuntuisia. Nyt kiinnostaisi mennä katsomaan Hattulan kirkkoa.

Välillä tunnen itseni huonoksi ja epäkelvoksi ihmiseksi, koska minusta tuntuu, että oikeita kirjoja kunnioittavat ihmiset halveksivat äänikirjoja kuuntelevia. En kuitenkaan tunne mitään intohimoa selailla ja pitää oikeaa kirjaa käsissäni. Kirjahyllyssäni on lukematon määrä lukemista odottavia kirjoja, mutta en vain jaksa. Kuningasajatukseni onkin kuunnella osan niistä äänikirjoina ja sitten lahjoittaa ne kirjaston vaihtotiskille. Haluan päästä tavaroista eroon ja siihen kuuluu myös kirjahyllyn karsiminen.



Nyt minulla on kuuntelussa mielenkiintoinen kirja, joka jälleen kustantajan esittelemänä kuulostaa tylsähköltä. Irene Vallejo: Papyrus. Noin kirjan puolessa välissä on luku Intohimoinen suhde sanoihin, jota olen muutaman kerran kelaillut taaksepäin mielenkiintoisten ajatusten takia. Siinä pohditaan minkälaiset kirjat ovat lapsille ja nuorille vaaraksi, etteivät he saa huonoja vaikutteita. Muutamia klassikoita on kirjoitettu uudelleen epäsopivien sanojen takia. Esim. Mark Twainin Huckeberry Finnin ja Tom Sawerin seikkailut olivat vaarassa joutua poistettaviksi koulujen lukuohjelmista, koska niissä oli nykyaikaan sopimattomia sanoja. Sanat poistettiin ja muutettiin nykyaikaan sopivimmiksi, jotta kirjoja edelleen voitiin koulussa käyttää.

Kirjassa pohditaan: ”Ovatko lasten ja nuorten kirjat moniulotteisia kirjallisia teoksia vai käytösoppaita. Siistitty Huckleberry Finnkin saattaa opettaa nuorille paljon, mutta erään olennaisen opetuksen se heiltä riistää: sen, että oli aika jolloin...” käytettiin sanoja, joita ei enää pidetä hyväksyttävinä. Emme voi poistaa kirjoista kaikkea, mikä olisi epäsopivaa, päinvastoin silloin he eivät osaisi tunnistaa sitä, että pahuutta on.

Lause, joka herätti minut kelaamaan kirjaa luvun alkuun oli: ”Tietynlaisen epämukavuuden sietäminen on osa lukukokemusta.”

Teksti jatkuu: ”Huolen herääminen opettaa paljon enemmän kuin helpotus. Voimme kaunistaa kaiken menneisyyden kirjallisuuden kirurgisin operaatioin, mutta silloin se ei enää selitä meille tätä maailmaa, jossa edelleen elämme. Ja jos lähdemme sille tielle, ei pidä ihmetellä, jos nuoret sitten jättävät lukemisen sikseen... ja vaihtavat kirjat PlayStationeihin, sillä silloin he voivat tappaa väkeä rauhassa ilman että se on mikään ongelma kenellekään.”

Kirjasta sain myös lohtua tähän kuuntelijan asemaani. Siinä muistutettin, että oli aika, jolloin lukemisen taito oli vain harvoilla. Silloin kuunneltiin tarinoitten kertojia ja mentiin kuuntelemaan kirjanoppineita.

Kirjassa oli tosi paljon mielenkiintoista kirjojen ja kirjoittamisen historiaa. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että en ole varma, olisinko kuitenkaan jaksanut lukea kirjaa, kuunteleminen oli niin paljon helpompaa.

Ja kyllä, kuuntelemallakin oppii. Esimerkiksi kirja-arvostelijat loistavat oppineisuudellaan ja käyttävät sivistyssanoja, jotka eivät kuulu jokapäiväiseen sanastooni. Välillä pitää googlettaa ja ihmetellä, kun suomen kielessä on sillekin sanalle ihan kelpo synonyymi, samaa tarkoittava sana. Silloin herää ajatus, että ihanko laiskuuttaan käyttävät sivistyssanaa, kun suomeksi pitää usein käyttää vähän pitempää ilmaisua.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Pekka Tarkka

Tunnen olevani etuoikeutettu saadessani esitellä entisen työkaverini, monipuolisen taiteilijan, graafikko Pekka Tarkan (s. 1943 Helsingissä) töitä. Pekka on ollut varsin tuottelias, mutta hän ei tee itsestään suurta numeroa eikä ole kovin innostunut pitämään töitään näyttelyissä. Vasta tänä kesänä olen päässyt tutustumaan Pekan käden taitoihin. Ihastelin Instagramissa hänen piirustuksiaan ja maalauksiaan. Rohkenin kysyä, josko saisin julkaista blogissani hänen töitään, joita Pekka sitten lähetti minulle sähköisesti.

Nykyään Pekka asuu Lapinjärvellä, joka on mökkimatkani varrella ja sain kutsun käydä katsomassa hänen töitään paikan päällä ohikulkiessani. Niinpä sitten piipahdin Ykkösen kanssa eräällä mökkimatkalla taiteilijan kotona, jossa olikin runsaasti katsottavaa. 

Pekan taitavissa käsissä saa muotonsa myös puu, savi, kivi, eikä lapsenlapselle askarreltu kolmiulotteinen palapelikään tuota vaikeuksia



Puuveistos


Peiliin kiinnitetty savinen kotka, joka saa eri kuvakulmissa erilaisen taustan


Kivi: jääkausi jätti jälkensä


Kolmiulotteinen palapeli


Olen ennenkin huomannut, että taide valokuvattuna antaa vain pienen aavistuksen teoksesta, sillä kuvat valehtelevat. Parhaan käsityksen ja kokemuksen saa vasta oikean taideteoksen äärellä. Niinkin mitättömältä tuntuva asia kuin koko näyttää kuvissa ihan muulta kuin mitä mielessään kuvittelee, väreistä nyt puhumattakaan.

Saapuessamme taiteilijan kotiin oli kahvimukit jo valmiiksi katettu ja tiesimme heti, mikä on isännän paikka. Pekka kertoi, että hän ei ole 40 vuoteen käyttänyt kahvikuppia, vaan kahvin hän nauttii aina itse tekemästään kuksasta sekä kotona että matkoilla


 Mietin, että pahka taitaa olla aika kovaa materiaalia ja siinä kuksaa ihastellessa kuulimme, että pahkaa pitää liottaa viiden kuukauden ajan vahvassa suolaliuoksessa, jonka jälkeen sitä voi työstää.



Työhuone


Taiteilija työhuoneessaan


Pekan muotokuvista tunnistaa mallin. Tunnistatko?














Hän tekee myös tilauksesta lyijykynä- tai tussipiirroksen vaikkapa lapsenlapsesta
































lemmikeistä 






tai mielimaisemasta




















































Hinta on neuvoteltavissa. Pekka haluaa itse kuvata mallin, jotta piirroksesta välittyy oikea tunnelma.

Jyväskylän suurajojen julisteita (väriliitu)

















Kiitos Pekka, että saimme vierailla kodissasi ja ihastella lukemattomia taideteoksiasi, joista tässä jutussa on vain murto-osa. Materiaallia olisi toiseenkin näyttelyyn.

Huom! Yhtä kuvaa klikkaamalla saat kaikista kuvista kuvanauhan, josta voi katsella kuvia ruudun kokoisena.