Ei kirvele

Ykkönen eli ensimmäinen lapsenlapseni kävi ruotsin kielisessä kielikylpypäiväkodissa. Neito oli kaatunut ja saanut polveensa asfaltti-ihottumaa. Poru oli valtava, kun Esikoiseni eli lapsukaisen äiti puhdisti haavaa desinfiointiaineella.

Huuto yltyi sietämättömäksi: ”Kirvelee!”

Esikoisen korviin sattui ja lähes malttinsa menettäneenä hän tempaisi pullo ja näytti Ykköselle, joka ei vielä osannut lukea. ”Katso nyt! Ei kirvele, Svider inte.”

Huuto loppui kuin seinään. Hymy levisi lapsen kasvoille. Äiti puhui ruotsia!

Vitonen

Tarkkaavainen lukija on saattanut huomata, että olen nimennyt lastenlapset syntymäjärjestyksessä. Ainoa poika on siis järjestyksessä viides. 

Vitonen on Kuopukseni nuorimmainen. Nuori mies on tällä hetkellä 7 v. Tarmokas poika ja kova väittelemään juuri sillä tietämyksellä ja itsevarmuudella, jota mikään ei voi tuon ikäisenä horjuttaa. Hän kyllä osaa myös perustella väittämänsä, vaikka... No, joo :). Siinä helposti jää mummo alakynteen. Poika pelaa sählyä ja jalkapalloa. On myös taitava rakentamaan kaikenlaista.

Tapanani on napsia kuvia tilanteista ilman poseerausta, koska silloin niistä tulee mielestäni luonnollisia tilanteen vangitsijoita. Tuon ikäistä poikaa ei kuitenkaan saa kuvata ilman lupaa, joten kaikki esillä olevat kuvat ovat jo aikojen takaa. Poika on muutaman kerran kuvatessani ilmoittanut, että et pyytäyt lupaa, joten kunnioitan hänen vakaumustaan.

Poika on isosiskon ja serkkutyötön kanssa perustanut mökille Ravintola Exbrylieteen. Oikeasti suurinta herkkua on sushiruuat.

Uupunut pieni mies äitinsä sylissä	Isän tekemä havumaja on jännän kiva
Isosisko auttaa kenkien laittamisessa	Taidan lähteä uimaan
Serkukset testaavat uutta aurinkoterassia	Mummi katso!

Sählyä

ja jalkapalloa

Vitosen lapsuusmuistoja vanhassa blogissani (Hallittua kaaosta, avautuvat uuteen ikkunaan):

Mummo yökylässä

Yhteinen myös Nelosen yhteenvedossa

Neuvottelutaitoa jasuostuttelutaktiikkaa

Yhteinen myös Kolmosen yhteenvedossa

Vitonen bussikuskina

Mitä isot edellä

Huuliharppukostaja

Puikot heiluu ja tilausta pukkaa

Uhristus

Toiveammatti

Vitosen suusta

Ihan kipsissä

Ei enää kipsiä

Älyttömyyshitusia

Mummo opintomatkalla

Lastenhoitoa ja vihaisia lintuja

Lisää vihaisia lintuja

Pikkutoipilas

Kuuluisa kirjailija

Ole hyvä ja selitä

Kirjoitin tuolla jossain kommenteissa: Kaikille äideille ja mummoille ehdotan, että kannattaa kirjoittaa lasten sanomisia ja tekemisiä muistiin. Sitä aina ajattelee, että kyllähän tuon nyt muistan, kun oli niin mukava juttu, mutta ei se vaan niin mene.

Sama koskee tietysti isiä ja ukkeja. Minusta ei ole mitään niin aseista riisuvaa, kuin jos iso mies kirjoittaa rakkauden pilke silmäkulmassaan jälkikasvustaan.

Nelonen

Nelonen on Kuopukseni esikoinen (pian 11 v.) Erittäin taiteellisesti lahjakas lapsi ja älykkö. Piirtäminen on pienestä saakka ollut mieluisaa, on kätevä käsistään, soittaa saksofonia. Neiti pelasi myös koripalloa, mutta valitettavasti joutui lopettamaan sen, koska ei ollut mahdollisuutta pelata pelaamisen ilosta. Minusta on sääli, kun lapsista yritetään tehdä väkisin ammattilaisia. Kaikki eivät todellakaan halua käyttää viittä päivää viikossa harjoituksiin, jos pelaamisesta ei ole ajatellut ammattia. Jotain liikuntaa olisi mukava harrastaa, niinpä hän nyt kokeilee sirkuskoulussa.

Äidin ja mummon kanssa risteilyllä. Herkutteluhetki.	Taas se mummo kuvaa
Havumajassa	Että mustikat ovat herkullisia
Tässä taitellaan servettejä. Nelonen neuvoo.	Retiisi alkupalana Nelosen servetissä

Kymen paviljongissa tauolla mökkimatkalla	Koripallo olisi ihan kivaa, jos sitä voisi vain harrastaa kavereiden kanssa
Pieni fonisti on jo aika taitava	Mökillä on paljon tekemistä, kuten esim saunaterassin maalaustalkoot

Nelosen lapsuusjuttuja vanhassa blogissani (Hallittua kaaosta, avautuvat uuteen ikkunaan):

Ympyrässä ei ole kulmia

Onko Nelonen tyttö?

Dinosauruslääkäri tietenkin

Ymmärtäisin, jos selittäisit

Laula, laula lintuseni

Dinosauruslääkärin tentit

Mummo yökylässä

En ole tiukkapipo, enkä piironkinjalka

Tämä nyt ei ole varsinaisesti Nelosen lapsuusjuttuja muuta kuin muotokuvapiirustuksen osalta.

Mummo opintomatkalla

Vihaisia lintuja 3

Joulusukat

Kolmonen

Silloin, kun Ykkönen ja Kakkonen olivat pieniä, olen varmaan kuvannut heitä enemmän kuin ketään milloinkaan. Minulla on 7 albumillista pelkästään heidän kuviaan ja yhteen niistä albumeista mahtuu noin 120 kuvaa (7x120 = aika paljon). Edes nyt digiaikana ei muista lastenlapsistani ole kuvia näppäilty sellaista määrää.

Kolmonen on Esikoiseni nuorimmainen. Hän täyttää pian 12 v. Oikea ikiliikkuja energiapakkaus, ahkera apulainen ja jalkapallon pelaaja.

Kolmosen kanssa olen kuitenkin ollut ehkä enemmän ensimmäisen vuoden aikana kuin muiden lastenlasteni. Esikoiseni näet meni äitiysloman jälkeen töihin ja niin pientä lasta ei vielä saanut kielikylvyn päivähoitoon. Mummo siis kokopäiväiseen hoitovuoroon, vaikka hieman hirvitti.

Lähdimme Esikoisen ja kolmen lapsen kanssa käymään Tanskan Legolandissa, jossa sain tutustua pienokaiseen ja hieman esimakua hänen päivärytmistään.

Mummelin tuleva hoitolapsi harjoittelee kameraan katsomista	Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen yhteisenä ensimmäisenä jouluna
Legolandissa oli hienot lastenhoitohuoneet	Vauhtia jo pienestä pitäen

10, (pikku)nainen kuin unelma
Lapsityövoimaa käytetään saunan kuistin pesemiseen ennen maalausta. Serkukset Nelonen, Kolmonen ja Vitonen tositoimissa.	Serkukset Nelonen ja Kolmonen ovat olleet mummelin, eli letitysvastaavan käsittelyssä

Seuraavat linkit menevät vanhan blogini (Hallittua kaaosta) Kolmosesta kertoviin tarinoihin. Linkit aukeavat uuteen ikkunaan.

Puhdasta talouspaperia, please

Positiivinen palaute tekee ihmeitä

Toisenlainen joulu

Sain auton

Neuvottelutaitoa ja suostuttelutaktiikkaa

Vapaaehtoisuus on valttia

Koolla on väliä

Esikoisteos

Kesäkuulemia lasten suusta

Tauko treeneissä

Hammaslääkärissä

Ykkönen

Kun Kakkonen lähti maailmalle, laitoin linkkejä vanhaan blogiini (Hallittua kaaosta) hänestä kertoviin lapsuusjuttuihin. Olen itsekin unohtanut, mitä kustakin viidestä kalleimmasta aarteestani ja kahdesta rakkaasta tyttärestäni olen kirjoittanut. Löytääkseni paremmin aikaisemmat juttuni Vuodatuksen blogista, päätin tehdä jokaisen lapsen lapsuusmuistelusta pienen yhteenvedon ja linkit aikaisempiin postauksiini.

Ykkönen täyttää pian jo 22 vuotta. Meidän yhteinen juttumme on teatterissa käynti. Joskus mukaan tulee myös Ykkösen toinen mummo, joka harrastaa näyttelemistä. Kivoja taapaamisia ovat ne olleet. Viimeksi kävin Ykkösen kanssa katsomassa sekä Kansallisteatterin että Helsingin kaupunginteatterin Vanja enon ihan vain vertailun vuoksi.

Ykkönen on itsekin pienestä pitäen ollut esiintyyvä taiteilija. Käden taidot on hänellä myös hallussa.

Mummelin lapsuudenkuva,	josta Ykkönen on vuosia sitten piirtänyt muotokuvapiirroksen
Nainen on nainen aina vain	Askartelua pikkusiskon kanssa
Piirustustuokio	Kotileikki mummolassa

Minusta on aika mukavaa lukea uudelleen näitä juttuja ja kommentteja vuosien takaa. Useimmat kommentoijista ovat vieläkin blogiystäviäni.

Mummon mussukat

R-kirjain hukassa

Yökylässä

Itsetunto kohdallaan

Asia selvä, lapsen pitää saada vene

Tästä kuvasta on lapsiparalla ollut harmia. Piirustustunnilla hän etsi Goolesta kuvaa Picasson Sinisestä veneestä. Ensimmäinen hakutulos oli tämä. Hakukone osasi hakea kuvaa varmaan siksi, että olen blogissani kirjoittanut sekä Picassosta että veneestä ja onpa postauksessa myös Sininen kollaasi. Enää se ei onneksi tule ensimmäisenä hakutulokseksi. Mahtaako sillä haulla ensinkään enää löytyä koko juttua.

Pouta

Kun Ykkönen oli kaupan kassalla töissä, tuli sinne ihan ilmielävänä oikea Pekka Pouta. Ykkönen kertoi Poudalle tämän tarinan lapsuudestaan. Sääprofeetalta ei ollut nauru loppua tarinan kuultuaan.

Kärsivällisyys, mitä se on

Luonani asuu nuoruus

Ykkösestä tuli aikuinen

Poskimaalaus	Mitähän jännää sillä joulupukilla?
Sirkkusilmät matkalla Kuusamoon	Kuusamossa oli paljon lunta

Kakkonen maailmalle

Tänään kävin saattamassa toista lastenlastani eli Kakkosta lentokentällä. Kullanmuru on jo 19 v. Hän lähti vuodeksi Espanjaan au pairiksi, hoitamaan kolmea lapsukaista (7, 9 ja 11 vuotiaita tyttöjä). Näissä kuvissa Kakkonen on saman ikäinen kuin perheen nuorimmainen, jolla on oma hoitaja.

Kuvassa Kakkonen on 2 v.	Eli sama ikäinen kuin espanjalaisperheen nuorimmainen, jolla on oma hoitaja
Pieni leipuri	Tämä kuva oli Papan työhuoneessa ilahduttamassa työn raskaan raatajaa
Mökillä pikku keikistelijä	Tehdäänkö näistä vihdat?

Vanhassa blogissani (Hallittua Kaaosta) on juttua Kakkosesta (ja neljästä muusta Mummon Mussukasta). Kaikissa postauksissa ei ole kuvia, joten tässä niitä näytiksi :)

Linkit Kakkosesta kertoviin tarinoihin:

Kannustava opettaja,

Papan kanssa naimisiin,

Ei tule toista Pappaa,

Kannustavan open kuva ja

Haluaa mummiksi.

Hyvää matkaa Kultarakas, onnellista vuotta ja ihania kokemuksia! Minun on ikävä sinua.

Lintubongausta

Viime syksynä tulin liittyneeksi BirdLifeen, kun bongailin lintuja pihallani. Sinä päivänä ei ollut kuhinaa lintulaudalla, mitä muutama talitintti, sinitiainen ja taisi jokunen mustarastaskin siinä silmien alla pyörähtää.

Vaan siitäpä tuli mieleeni, kun Esikoinen oli alle kahden vuoden, oli yksi mieluisista katselukirjoista lintukirja. Sitä selattiin päivästä toiseen ja kun neitoa tuntui kuvat kiinnostavan, aloin kuvan kohdalla sanoa linnun nimen. Siinä samalla itsekin opin jotain uutta. Tyttö alkoi toistella kuvan lintuja ja kerran päätinkin kysyä häneltä, että mikä lintu tämä on.

Jossain vaiheessa äitini innostui tytön taidoista niin, että ehdotti josko laitettaisiin lapsinero televisioon johonkin kilpailuun. En ole varma, oliko silloin edes mitään sellaista ohjelmaa olemassa. Taisi olla Kirsti Rautiaisen tietokilpailuvisa ainakin. Olin tiukkana, että minun lastani ei televisioon pistetä kilpailemaan. Kuvien katselu tytöntyllerön kanssa kuitenkin jatkui ja äitini merkkasi jossain vaiheessa linnun kohdalle merkin, jonka lapsi kuvista tunnisti. Niitä oli 158.

Kuvassa uni jo painaa tytön silmiä, mutta mieluinen kirja on mukavaa unilukemistakin. Jotkut laskevat lampaita, vaan tämä tyttö lintuja.

Työpaikan kahvipöydässä meillä oli tapana kysellä päivän lehdestä 10 kysymystä. Kerran kysyttiin, mikä on avosetti. Minä innoissani: Se on sellainen pitkäjalkainen kahlaajalintu, jolla on ylöspäin taipunut nokka. Työkaverit katsoivat minua epäluuloisesti. Pistelaskennassa jo arvelivat, että olin luntannut kysymykset etukäteen. Siinä sitä piti todistella, miten olin niinkin merkillisestä linnusta tietoinen. Joo, lapsinero tyttäreni opetti minulle kahden vuoden ikäisenä.

Aikuisena Esikoisen lintujen tunnistamistaidot häipyivät unholaan. Hädin tuskin tunnisti harakan ja sekin meni välillä sekaisin variksen kanssa. Nyttemmin hän taas tunnistaa muutaman muunkin, kun ollaan mökillä bongailtu lintuja. Näköhavainnot on merkattu tuohon samaiseen lintukirjaan.

Näin joulun alla sopii edellisen unisen kuvan kanssa samoihin aikoihin näpätty kuva Esikoisen kolmannesta joulusta. Tässä jo silmät loistavat, vaikka ujostuttaa pukin iso paketti. Nukke sieltä taisi tulla.

Esimerkin voimalla

Vitosen (6 v) on joskus vaikea hillitä tunteiden säätelyään toisin sanoen raivonpuuskiaan. Asiasta on keskusteltu pitkään ja harkiten ja välillä näyttää, että asiassa aletaan pikku hiljaa päästä toivottuun tulokseen.

Kuopus inhoaa yli kaiken asiointia ruuhkaisessa kaupassa. Hänkin tiedostaa, miten vaikeaa itsensä hillitseminen on, kun joku asia alkaa ottaa päähän. Eräänä päivänä Kuopus ehdotti Vitoselle testiä. Vitonen saisi kauppareissulla seurata äitinsä käyttäytymistä ja antaa sitten arvosanan, miten hyvin äiti pystyi itsensä hillitsemään ikävässä tilanteessa.

Kierreltyään kaupassa Vitonen itse käyttäytyi yllättäen esimerkillisesti, kun kaikki tarmo meni äidin pisteyttämiseen. Neljättä kertaa kysyessään äidiltään jotain jo selvitettyä asiaa, vastasi äiti erittäin selvästi artikuloiden pientä kireyttä äänessään. Vitonen viisaana nuorena miehenä huomasi, mielentilan muutoksen ja varoitti: Äiti, nyt tuli miinuspisteitä. Äiti ymmärsi vinkin, kokosi itsensä ja huomautti, että poika on aivan oikeassa.

Kotona poika vähensi miinuspisteet, koska loppu oli kuitenkin mennyt aivan hyvin. Palkinnoksi äiti sai suukon ja hamahelmistä tehdyn esineen.

***

Kotimatkalla poika näki korkean tornin ja kysyi, onko se hotelli. Myöntävän vastauksen saatuaan hän alkoi miettiä, miten mukavaa olisi käydä hotellissa, mutta kun se on niin lähellä kotia, ymmärsi ettei asiassa ole mitään järkeä. Sen sijaan, kun on taivaltanut pitkän matkan ja sen jälkeen pääsee hotelliin ja herkulliselle hotelli-aamiaiselle, tuntuu se palkinnolta.

***

Miten kuva liittyy kirjoitukseen? No, vaikka yhtenä ainesosana herkkuiltapalaan. Tai ei omena kauas...

Lapset eivät muuten välitä erityisesti juustoista, mutta Vitosen herkkua on silloin tällöin nautitut herkkuiltapalat. Herkkuiltapala on tilaisuus, jossa koko perhe istuu pöydän ääressä. Tarjolla on leipää, erilaisia voimakkaan makuisia ja tuoksuisia juustoja, omenaa, viinirypäleitä yms. Isän kanssa kauppareissut Vitosen kanssa hoituvat kohtuullisen hyvin. Kerran oli tarkoitus ostaa tarvikkeita herkkuiltapalaan. Vitonen kierteli juustotiskejä nuuhkien. Kaikkein kauheimman hajun kohdalla poika valitsi juustonsa. Hyvää oli.

Vitonen on siis yksi ravintola Exbrylieteen gourmet-kokeista, joten kaikenlaisten erikoisuuksien maisteleminen kuuluu toimenkuvaan. Tällä hetkellä ehdoton lempiruoka on shushi, joita hän kaverin luona kyläillessä oli tämän äidin järkytykseksi syönyt yli 30 kpl.

Kielikylvyssä

En koskaan ole pitänyt koulun ruotsin kielen opetusta pakkoruotsina, vaan mahdollisuutena oppia kieltä, jota pohjolan perukoilla puhutaan. Tosin minulla on ollut motivaatiota. Eräs rakkaista tädeistäni meni nuorena neitona Ruotsiin töihin, tapasi siellä miehen, meni naimisiin ja jäi sinne pysyvästi. Hänen ummikkoruotsalaisesta, mukavasta Kallestaan tuli sittemmin serkkuni isä.

Kun olin 11-vuotias, pyysi tätini minut kesäksi Ruotsiin luokseen. Olivatkohan he sopineet äitini kanssa asian aikaisemmin, koska sinä kesänä äitini meni naimisiin psykopaatin kanssa ikään kuin minulta salaa. Olisin varmasti vastustanut liittoa tai ollut muuten hankala.

Silloin koulun kesäloma kesti kolme kuukautta, kesäkuusta elokuun loppuun. Olin päässyt oppikouluun, mutta ruotsin kielen opetus alkoi vasta syksyllä, joten en osannut sitä sanaakaan. Stadin slangista oli kyllä hiukan hyötyä. En sitäkään itse kummemmin puhunut, mutta kuuntelemallakin oppii. Se oli mukava kesä ja myöhemmin sain samanlaisen kutsun kolmena kesänä.

Ruotsin kesinä tuli myös sopiva annos kielikylpyä ja koulussakin pidin ruotsin tunneista, vaikka opettaja olikin aika ankara. Piti opetella ulkoa Mors lilla Olle sun muut runot. Ei silti, tuosta laulustakin on ollut hyötyä. Aina, kun menemme Sipoon metsiin poimimaan suppilovahveroita, alan karhunkarkoituslauluna hyräillä ja laulaa Mors lilla Ollea ja jos siihen mennessä en ole löytänyt ainoatakaan sientä, niin johan laulu houkuttaa nekin esiin. Mikä lie taika siinäkin? Tänä syksynä muuten poimimme poikaystävän kanssa 78 l suppilovahveroita, vaikka alkusyksystä näytti, ettei niitä tänä vuonna tule olleenkaan. Että kyllä ruotsin opiskelusta on hyötyä sienimetsässäkin.

Olen myös iki-iloinen, että Suomen televisiossa ei ulkomaisia ohjelmia dubata suomeksi, vaan saa kuulla ohjelman alkuperäisenä. Varmaan on sanomattakin selvää, että tykkään pohjoismaisista sarjoista ja elokuvista: Silta, Solsidan, Tanskalainen maajussi ja kaikki muut skandinaaviset puutarhaohjelmat, Koko kansan viettelijä, Beck, Wallander, Syyttömänä tuomittu... ja lukemattomat hienot elokuvat ja Mikael Persbrandt :).

Kun Esikoisen perhe muutti paikkakunnalle, jossa ruotsin kieli oli enemmistönä, tapahtui vävykullalle ihmeellinen käänne. Hän oli inhonnut kouluruotsia, mutta muuton jälkeen hän alkoi nähdä uniakin ruotsiksi. Paikkakunnalle alettiin perustaa suomalaislapsille ruotsinkielistä kielikylpypäiväkotia, joka jatkuisi lasten kasvettua kielikylpykouluna. Kun vävykulta jostain innostuu, on hän siinä satasella mukana. Ykkönen laitettiin 3-vuotiaana kielikylpydagikseen ja myöhemmin myös Kakkonen ja Kolmonen. Vävykulta ryhtyi jopa aktiiviseksi jäseneksi perustettuun yhdistykseen. Kun hän pitkän vaikenemisen jälkeen itse yritti puhua ruotsia, sanoi pieni Ykkönen: Du kan inte alls tala svenska.

Olen myös huomannut, että kun itse yritän puhua ruotsia, niin varmasti teen juuri ne kauheat virheet, jotka koulussa opettivat vaikenemaan. Ei tule sanajärjestys oikein, artikkelit ja suvut ovat mitä sattuu, aina ei oikea sanakaan muistu mieleen, mutta enää en välitä vaan puhua pälpätän, mitä sylki suuhun tuo. Serkkuni täysruotsalainen tytär sanoikin kerran, että ei haittaa, hän kyllä ymmärtää suomenruotsia :) Niinhän se on. Me ihmiset puhumme eri murteita Suomessakin ja jotenkuten ymmärrämme toisiamme, jos ymmärrämme.

Asia, joka kirvoitti minut noin pitkään esipuheeseen oli eilen tuossa kielikylpykoulussa järjestetty isovanhempien päivä. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 90 asiasta kiinnostunutta mummoa ja ukkia. Me kaksi Kolmosen mummoa menimme yhdessä uutuuttaan kiiltävään kouluun. Koulu oli ollut pari vuotta täysremontissa ja lapset kävivät sen ajan parakkikoulua.

Sisäätulo jo oli vaikuttava kuivatuskaappeineen. Kengät siististi paikoillaan, mitä nyt mummojen kenkiä hieman hujan hajan.

Käytävillä vaatteet siististi naulakossa (Huom! ei lattialla ainuttakaan)

Siisti ruokasali. Onkohan se aina noin siisti ruokailun jälkeenkin?

Luokkahuoneessa kiva, rento tunnelma

Ei opettajan pöytä ennen tällaiselta näyttänyt

Tällaisen sanakirjan haluaisin. Vaikutti mielenkiintoiselta.

Seinilla oppimateriaali hauskasti esillä. Kielioppia.

Ja tässä ohje, joka sopisi minne tahansa.

Keskittyneitä lapsia askartelemassa joulukoristeita.

Käsityötunnin askasteluvälineitä

Tällainen magneettinen neulatyynyn on kätevä

Saimme nauttia ihastuttavan Lucia-kulkueen kenraaliharjoituksesta, jonka reippaat 3-luokkalaiset perinteisesti esittävät. Lopuksi lauloimme yhteisesti Jo syttyy joulun kynttilät... Laulun sanat heijastettiin seinälle. Kiva koulupäivä. Haluan takaisin kouluun!