maanantai 21. joulukuuta 2015

Laura Soinne: Satuja

Minulta joskus kysytään, minkä kirjan muistan lapsuudesta? Mistä kirjasta pidin eniten? Varmaan mieleenpainunein kirja, jonka muistan lapsuudesta on Laura Sointeen: Satuja.

Itse asiassa olen muutama päivä sitten tilannut kolmannen teoksen tuosta kirjasta.

Ensimmäisen sain syntymäpäivälahjaksi ehkä 8 - 10 -vuotiaana, toisen ostin lasten kirjakerhosta lastenlapsilleni ja nyt kolmannen tilasin antikvariaatista. Viimeinen tilaus oli kohtalaisen työlästä, koska kirjaa ei ihan noin vain ole saatavilla. Aion viedä sen lukumummin ominaisuudessa kouluun, jotta lapset saavat tutustua lapsuuteni lempikirjaan. Kirjastoissa kirja onneksi myös löytyy.

Wikipedia kertoo kirjailijasta näin: Laura Vuorela, kirjailijanimeltään Laura Soinne (6. helmikuuta 1897 Tuusula – 17. maaliskuuta 1992 Tuusula) oli erityisesti näytelmiä ja satuja kirjoittanut suomalainen kirjailija. Hän oli naimisissa vuodesta 1939 runoilija Einari Vuorelan kanssa.

Minusta mielenkiintoisia yhteensattumia on syntymäpäivä, sillä minäkin olen vesimies, olen syntynyt 5.2. eli Runebergin päivänä. Samana päivänä on syntynyt myös Jörn Donner. Hyvässä seurassa olen. Kolme vuotta vanhempi tätini esitti mm Einari Vuorelan runoja.

Jossain vaiheessa oma kirjoittamisen kipinä alkoi tyrehtyä (ja onhan se vieläkin vähän hakusessa). Huomasin silloin lehdestä luovan kirjoittamisen kurssin. Kurssilla oli todella hyviä kirjoittajia, joiden tekstejä oli mukava kuunnella. Muutaman kerran jälkeen kuulin, että yksi kurssikavereistani oli Laura Sointeen sukulaisia. Aika hieno kohtaaminen oli se.

Sen ensimmäisen Satuja -kirjan sain Hellin-tädiltäni. Hän oli kirjoittanut onnittelukorttiin runon. Kortti on myöhemmissä vaiheissa kadonnut, mutta näin muistan runon:

Satuja Pirkko kauan siedä,

niin saat käydä sisälle tarhaan

ja sieltä myötänsä viedä

näin onnen kaikista parhaan.

Hyvin olen sietänyt satuja, antanut siedätyshoitoa myös lapsilleni, lastenlapsilleni ja nykyään lukumummina yritän saada pieniä koululaisiakin sietämään satuja ja tarinoita.




Ensimmäinen Satuja -kirjani on hivenen kärsinyt ajan saatossa. Kovasti se on luetun näköinen. Kirja on toinen painos Werner Söderström Osakeyhtiön laakapainossa Porvoossa 1950. Kuvittanut Maija-Kaarina Nenonen. Kuvissakin on riittänyt tutkittavaa muutamaksi kerraksi. Esikoinen on näköjään yrittänyt lyijykynällä (onneksi) värittää muutamaa musta-valkoista kuvaa.


Varjojen linnan prinssit

Varjojen linnan prinssit

Tarina valkoisesta ruususta

Tässä kuvassa Esikoinen on käyttänyt keltaista värikynää. Tarina valkoisesta ruususta
Kirjan lempisatujani olivat Hukkasaaren salaisuus ja Mutakalan kultahammas. Niissä oli sopivasti jännitystä ja taisin muutaman kyynelenkin hersyttää Mutakalan kultahammasta lukiessa.



Hukkasaaren salaisuus

Hukkasaasen salaisuus

Hukkasaaren salaisuus

Ruusu-Marja ja kuninkaanpoika

Ruusu-Marja ja kuninkaanpoika

Musta sormus
Noidan taikasanat Hukkasaaren salaisuudessa: ”Tut amo palda” on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.

Kun etsin netistä Laura Sointeen kirjaa, törmäsin muutamiin kommentteihin ja muisteluihin: ”Laura Sointeen Satuja olivat kauhujen kauhu ”, ”Ne ovat suorastaan kaameita kauhujuttuja, mutta täysin unohtumattomia”, ”kauhusatujen klassikko”.

Mutakalan kultahammas

Mutakalan kultahammas

Millaisessa maailmassa oikein elän, kun minulle on jäänyt vain hyviä muistoja, toki voimakkaita kokemuksia, vähän pelottaviakin silleen sopivasti, mutta ne kestää hyvin, kun kirjassa on paljon myötätuntoa, rohkeutta, hyvä voittaa useimmiten pahan. Kirjan viimeinen lause pieneltä Joppi-pojalta sadusta Mutakalan kultahammas kiteyttää mielestäni lapsuuden lukukokemukseni: ”Onnelliseksi tulee ihminen tekemällä toisia onnelliseksi – nyt minä sen vasta oikein tunnen.”
******

Piipahdin äsken kirjastossa hakemassa tilaamani kirjan. Menin myös lasten osastolle etsimään erästä kirjaa, jonka arvostelut kiinnostivat. Enhän muistanut kirjailijan nimeä, mutta tapasin sen pienen tytön, joka oli askarrellut minulle edellisen postauksen joulukortin. Tämä reipas ja iloinen 8-vuotias tyttö etsi pikkuveljelleen kirjaa, josta hän itse oli oppinut lukemaan. Voi, että minulle tuli hyvä joulumieli.

Hyvää Joulumieltä toivotan myös teille kaikille ihanille!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Lukumummin hemmotteluhetket

On niin hyvä mieli. Joulun alusviikoilla on monenmoista mukavaa tarjontaa ollut lukumummillekin. Pääsin kirkkoon kuuntelemaan musiikkiluokkien joulukonserttia. Kirkko oli täpötäynnä seisomapaikkoja myöten. Lapset esittivät taidokkaasti ja huolellisesti harjoitellut ohjelmanumeronsa. Tunsin suurta ylpeyttä suloisista lapsista, joista useita kymmeniä on syksyn aikana käynyt lukemassa kanssani.

Kouluaamuina on ollut mukava mennä kouluun, kun pihalla tervehditään ystävällisesti, katsotaan silmiin ja avataan mummelille ovi.

Viimeisenä päivänä ennen joululomaani sain lasten tekemän joulukortin, jossa oli 72 lapsen nimikirjoitukset. Sen verran lapsia on käynyt lukutuokioissa. 114 kertaa on mennyt tosi nopeasti ja vaikka koulupäivien jälkeen on vähän väsyneen raukea olo, on tyytyväinen mieli joka kerta antanut lisäenergiaa ja hymyä huuleen.

Kotiin lähtiessä oli pieni ryhmä tyttöjä pihalla. Huikkasin hyvät joulut ja kiitin kortista. Yksi tytöistä kysyi: ”Saanko halata?” Sitten kaikki tytöt erikseen antoivat jouluhalit ja lopuksi eräs tytöistä ilmoitti, että nyt vielä ryhmähalit. Ihania lapsia!

Ensi vuoden puolella, lomien jälkeen taas tapaamme. Kiitokset lapsukaiset mukavasta syksystä!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulusukat

Keväällä 2014 olin käsityömatkalla Islannissa. Ostin sieltä mm ohuita sukkalankoja.

Tuunasin virolaisiin sukkiin uudet terät tanskalaisesta ohuesta sukkalangasta

Sukat olleet korjaamisen jälkeen käytössä vuoden. Teräosa on kestänyt hyvin kulutusta, mutta varteen on tullut reikiä!

Samana kesänä neuloin Virosta kauan sitten ostettuihin, puhki kuluneisiin sukkiin uudet kärkiosat tuosta Islannista ostetusta, tanskalaisesta sukkalangasta. Sääli, kun kauniit hirvisukat eivät kestäneet käyttöä. Itse asiassa ne hajosivat jo parin käytön jälkeen silloin aikoinaan, mutten raaskinut heittää niitä pois. Parsin niitä tämän tästä, kunnes kyllästyin ja leikkasin sukat ja jätin varret odottamaan sopivaa inspiraatiota.

Tanskalainen (korjattu 8.12.2015) lanka on kovin ohutta (yhtä ohutta kuin alkuperäinen virolainen), ja halusinkin testata, miten siitä neulottu sukka kestää käytössä. Tuunasin siis vanhoihin sukan varsiin uudet teräosat. Kovasta käytöstä huolimatta teräosa on vielä priimakunnossa, mutta sukkien VARRET ovat jälleen reikiä täynnä! Kerrassaan ala-arvoista sukkalankaa tuo alkuperäinen.

Viime kesänä ajattelin sitten neuloa joulusukat alusta loppuun tanskalaisesta ohuesta huippukestävästä sukkalangasta. Olen joskus neulonut samanlaista kuviota paksummasta, 7 veljestä -sukkalangasta. Joten kuvio täytyi piirtää uudelleen. Kesällä työ eteni kovin hitaasti, mutta iltojen pimetessä alkoi työ taas maittaa.

Kahdella värillä neulottaessa kannattaa lanka kiertää työn takana 2-3 silmukan jälkeen, muuten sukkaa jalkaan laitettaessa pitkät lankajuoksut tarttuvat ikävästi varpaisiin. Virolaisissa sukissa oli kuvioneuletta neulottu jopa 7 silmukkaa lankaa kiertämättä.


Yllä tanskalaisia mainioita sukkalankoja, harmaa 7 veljestä, alla uutta ohutta saksalaista sukkalankaa vaiheessa

Kuvio piti piirtää uusiksi. 4 x 19 silmukkaa puikolla

Jättäisinko reunan tuollaiseksi

...vai päättelenkö alkuperäisen suunnitelman mukaan

En oikein osannut päättää, jätänkö varret huolittelematta vai käännänkö reunan. Käänsin sitten, kun se alunpitäen oli suunnitelmissa.

Lisäys 8.12.2015 islantilainen korjattu tanskalaiseksi: Tanskalainen Hjerte sock 4 -lanka (superwash), 25 % nylon 75 % villaa. Puikot 2 1/2 - 3. Punaiset sukat ja hirvisukkien kärkiosa neulottu tuolla langalla. Vuoden kovassa testikäytössä ollut lanka todettu erinomaisen kestäväksi. :)

Tällaisten kuviosukkien neulominen vie osaavaltakin kohtalaisen paljon aikaa. Työhön kannattaa valita hyvälaatuista sukkalankaa, jotta sukat kestävät kulutusta.