Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. tammikuuta 2025

Kuvakatsaus marras-joulukuu 2024

Palapeleistä mulla on lyhyet kertomukset Instagramissa, mutta tässä siis marras-joulukuun urakkaa

Eurographics Antique World Map

Clementoni Leopard on ihan kamala. Tämä on ollut mulla esillä jo kuukauden, eikä loppuvalmistuminen edes häämötä.

Ruudullisen takkikankaan luontiohjeet ja valmis mallitilkku. 

Sain ihmeellisen siivousvimman. Löysin autotallin hyllyltä laatikon, josta löytyi kauppaopiston kokeita ja muistiinpanoja. Ihmettelin, miten hyvin mun kokeet oli mennyt. Kovetin luonteeni ja hävitin kaikki muut, paitsi en lopputyötäni. Kansiota, jossa oli mun nuoruusajan kangaspuun ostokset ja luontiohjeita, en vielä raaskinut hävittää.

Lähinaapurilta sain kerätä talviomenoita, joista tein tuoremehun lisäksi kuivattuja omenarenkaita. Naapurin kompostoriinkin keräsin monta ämpärillistä huonoksi menneitä.

Lumi valaisi pihan 2.11., jonka jälkeen sää on vaihdellut vesisateen ja lumipeitteen välillä monasti

Kulttuurikäyntejä kertyi kahden kuukauden aikana paljon. Tavoistani poiketen en ottanut kaikista kuvia edes ohjelmalehtisestä.

Hildur käytiin katsomassa Turussa.

Isfåglarna oopperan Alminsalissa

Talvisella lenkillä Esikoisen kanssa

Käsityökavalkadi
Punaiset keskellä on joulusukat ihanille opettajille
Vävylle
Vitoselle

Löytösukat. Tällaiset sukat löytyi käyttämättöminä kaapista monen vuoden takaa. En muista koskaan tällaisia neuloneeni, mutta kukapa muu ne olisi neulonut. Meni jouluksi Kuopuksen perheelle nämäkin.


Lapasia. Nämäkin on aloitettu miljoona vuotta sitten, mutta nyt sain ne valmiiksi.

Aika erikoiset mutta lapsenlapset innostuivat näistä.

Kaksinkertaiset lapaset liukuvärjätystä langasta, siksi ovat kuin eri paria


Olen joskus ammoin ostanut Virosta villasukat, jotka hädin tuskin kestivät ehjänä yhden käyttökerran. Olen jo kerran aikaisemmin purkanut teräosan ja tehnyt ohuesta sukkalangasta uudet terät. Nyt kokeilin, miten bambulankasekoitus kestää sukissa. Nuo varret lyhenee, jokaisella tuunauskerralla, koska villalanka on sukissa heikoin kohta.

Siivousvimmassa sain tyhjennettyä yhden hyllyn varastosta. Joulukoristeille löytyi ottaja facen roskalavalta.


Elokuvakerhon syksyn viimeinen elokuva oli Kaurismäen veljesten Arvottomat vuodelta 1982. Pidin elokuvasta ja se on mielestäni kestänyt hyvin aikaa.


Kuluneen vuoden 2024 aikana on ilmestynyt kirja, jossa on kuvin ja haastatteluin muisteltu Arvottomat -elokuvan tekovaiheita. Kirjan tekijät, Mikko Mattila ja Raija Talvio olivat illan elokuvan tekijävieraita ja kertoivat aiheesta niin mielenkiintoisesti, että olihan kirja ihan pakko varata kirjastosta.

Äänikirjoja olen kuunnellut tänä vuonna 142. En oikein enää vanhemmiten ollut innostunut dekkareista, koska tuntui, että niitä tuli nuorena luettua ihan tarpeeksi. Lukijavinkeistä kuitenkin kuuntelin muutaman ihan viihdyttävän, joten niitäkin nykyään kuuntelen sopivasti.

Ehdottomasti suurin urakka oli Kalle Päätalon Iijoki -sarja, 26 osaa joista jokainen kesti n. 30 tuntia. En koskaan olisi jaksanut sitä lukea kirjana, mutta kuunneltuna se oli ihan viihdyttävä, vaikka välillä liika toisto, etenkin lapsuuden ankeudesta muisteleminen ja siinä rypeminen ei tuonut mitään uutta näkökulmaa. Toisaalta toiston ymmärtää, kun ajattelee aikaa, jolloin sarja on kirjoitettu. Jos joka joulu sai lukeakseen uuden osan, niin onhan ihan hyvä välillä kerrata asioita, mutta yhteen pötköön kuuntelemista toisto vähän häiritsi.


Joulukin tuli ja meni. Edellisen joulun vietin kotona koronaa potien, mutta tänä jouluna pääsin taas viettämään sitä rakkaitteni kanssa. Olisiko jo 10. vegaaninen joulu.

Ihanaa vuotta 2025 kaikille lukijoilleni! Ehkä vielä tapaamme.


perjantai 30. kesäkuuta 2023

Sodankylän elokuvajuhlat 14.- 18.6.2023

Sodankylän elokuvajuhlia vietettiin jo 38. kerran. Viikon aikana tapahtumissa ja näytöksissä vieraili n. 35.000 katsojaa, joka on festarin kaikkien aikojen yleisöennätys.

Jo syksyllä alkoi halu poltella matkan tekoon paikan päälle ja ryhdyin toimeen.

Viimeisillä metreillä tein vielä matka-aikataulun Esikoiselle (esikoistyttärelleni) ja tietty itselleni. Sitä tässä nyt hivenen muokkaan ja kaiholla muistelen onnistunutta matkaamme. Pitkä ja yksityiskohtainen matkajärjestelyraportti on lähinnä itseäni varten, jos vielä innostun omatoimimatkalle.

Vuonna 2019 olimme Esikoisen kanssa Järvenpään opiston retkellä Sodankylässä (juttu linkissä). Se matka oli niin hyvin järjestetty, että ilman muuta seuraavan kerran mukaan uudelleen. No, sitten tuli korona ja kaksi kautta katsoimme juhlia netin kautta, mutta kyllä se tunnelma paikan päällä on ihan niin ainutlaatuinen, että vielä kerran halusin sen kokea. Kuitenkin päivän bussimatka on jo aika haastava korkean ikäni vuoksi, joten päädyin yöjunajärjestelyihin makuuvaunussa.

Helena, ystäväni Enter ry:stä (Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys) oli myös paikalla 2019, joten kyselin häneltä majoitusvinkkejä ja muitakin matkajärjestelyjä. Lokakuussa sitten olin yhteydessä majoitusta tarjoavaan Satuun ja onnistuin festareitten ajaksi varaamaan huoneen petivaatteineen ja hyllyn jääkaapista omille eväille. Sauna ja uinti Kitisen joessa kuului myös mahdollisuuksiin. Matkaa festaripaikalle joen toiselta puolelta on vähän yli kilometri. Kuulosti ihanteelliselta ja toki olikin, mutta tulopäivänä kävely painavan repun kanssa otti mehut vanhuksesta. Muina päivinä päivärepun kanssa matka sujui jo ihan kivasti, askeleita mummolle tuli parhaina päivinä liki 16 000.

Makuuvaunupaikan Rovaniemelle pääsin tilaamaan VR:ltä marraskuussa Helenan ystävän Sirkan suosituksesta. Onnibus-liput Rovaniemeltä Sodankylään tulivat myyntiin vasta toukokuussa, mutta vähän väliä kävin netissä katsomassa milloin bussilippujen myynti alkaa. Mitään ei enää siinä vaiheessa saanut jättää sattuman varaan.

Sodankylän elokuvajuhlien ohjelma ilmestyi toukokuun aikana ja ennakkolippujen myynti alkoi 31.5. Festareiden sarjalipulla (100 €) voi ostaa liput 12 näytökseen. Ennakkoon varasimme liput 9 elokuvaan. Heti lippumyynnin avauduttua yksi toive-elokuvistamme, Suomen ensi-illassa Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet myytiin loppuun silmänräpäyksessä. Vähän harmitti, mutta luotimme, että paikan päällä lippuja vielä olisi, koska vain osa lipuista myydään ennakkoon. Väärin, vaikka esitys oli siirretty Lapinsuusta (johon mahtuu 265 katsojaa historiikin mukaan) Isoon telttaan, johon mahtuu 900 katsojaa, emme onnistuneet saamaan lippuja ensimmäiseen näytökseen.

Kannattaa kuitenkin etukäteen tutustua elokuvajuhlien ohjelmakarttaan ja varata liput ennakkoon, jos tietää, mitä haluaa nähdä ja jos ennakkolippuja on vielä jäljellä, silloin paikan päällä jonottaminen vähenee huomattavasti.

Matka alkaa

Tiistai 13.6.2023

Esikoinen haki minut ja reppuni kotoa Keravan asemalle. Jäin vahtimaan laukkuja, kun Esikoinen vei autonsa takaisin ja kipaisi kävellen takaisin asemalle (on lyhyt matka hänellä).

Makuuvaunussa on kiva matkustaa

Lähijuna R Kerava-Tikkurila 19.56-20.05 (vyöhyke DC)

IC265 Tikkurila-Rovaniemi 20.28-ke 7.30


Keskiviikko 14.6.2023

IC265 Rovaniemi klo 7.30

Onnibussi linja F42 Rovaniemi-Sodankylä 9-10.40

Sodankylässä rankka teputtelu reppujen ja matkalaukkujen kanssa majapaikkaan. Lyhyt tutustuminen isäntäväkeen ja sitten takaisin raitille, koska ensimmäinen elokuva oli varattuna


Lapinsuussa 11.30-13.24 Armageddon time
(Yhdysvallat, Brasilia, 2022). Ohjaus ja käsikirjoitus James Gray, näyttelijät Anne Hathaway, Jeremy Strong, Anthony Hopkins, Banks Repeta, Jaylin Webb, Jessica Chastain. Surumielinen tarina sai ankaralta raadiltamme 8/10 pistettä.

13.30 vapaata aikaa kaikkeen mahdolliseen, joten kävimme Kitisen koululta ostamassa ohjelmalehtisen ja Sodankylän elokuvajuhlien t-paidan. Majapaikassa retkemme huimapäät Esikoinen ja Helena pulahtivat uimaan Kitisen vilvoittaviin vesiin. 

Kitisen koulu näkyy vastarannalla

Kitisen koulu 14.45 – 16.05 dokumenttielokuva Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki. Tämä elokuva ei aluksi ollut toivelistallamme mutta Helena ja Sirkka saivat meidän vakuuttuneeksi, että kannattaa katsoa.


Torstai 15.6.2023


Jonotus Koulun pihalla klo 9
. Liput saatiin Koululle 12.45-14.06 dokumenttielokuva Cinema Laika, jonka jälkeen päätimme, että jos emme saa lippuja Kuolleisiin lehtiin, menemme katsomaan sitä sitten Karkkilaan, ”Candylandin” Kino Laikaan.

Kitisen koululla olisi ollut klo 10.00 aamukeskustelu Sergei Loznitsa. Tämä keskustelu jäi kuulematta, koska päätimme hieman hillitä istumiskokemukset mahdollisimman vähiin.

Iso teltta 15.30-17.31 Winter Boy (Ranska 2022). Ohjaus ja käsikirjoitus Chistophe Honoré, näyttelijät Paul Kircher, Juliette Binoche, Vincent Lacoste, Erwan Kepoa Falé, Adrien Casse, Christophe Honeré, Anne Kessler.

Surumielistä Winter Boyta katsoimme Isan teltan kolmannelta riviltä, joka oli aivan liian lähellä. Se varmaan rajoitti katsomisnautintoa, joten raatimme antoi elokuvalle pisteitä 8. Katsomiskokemukseen vaikuttaa aika tavalla väsymisen aste, huono paikka, rasittunut selkä yms pikkuasiat.


Leffan jälkeen ihana Satu oli lämmittänyt meille saunan ja taas Esikoinen pulahti Kitiseen. Minä vähän varpaita kastelin ja valelin vettä kasvoille ja yläkroppaan.

Iso teltta 20.45-22.28 illan viimeisenä elokuvana Kupla (Suomi 2022). Ohjaus Aleksi Salmenperä, käsikirjoitus Reeta Ruotsalainen, Aleksi Salmenperä. Näyttelijät Stella Leppikorpi (Vuonna 2023 Leppikorpi palkittiin Parhaan näyttelijätulokkaan Jussi-palkinnolla tästä roolistaan), Minna Haapkylä, Tommi Korpela, Anna-Maija Tuokko Amos Brotherus, Eedit Patrakka, Saimi Kahri, Janne Reinikainen, Saara Pakkasvirta.

Kuplalle heltisi raadiltamme täydet 10 pistettä. Pääsin jossain vaiheessa huikkaamaan Tommi Korpelalle: ”Kupla oli ihana!” Johon ihanan karismaattinen Korpela: ”Kiitos, kiva kuulla.” Olin ihan pyörryksissä ystävällisestä vastauksesta.

Perjantai 16.6.2023

Kitisen koulu 10.00 Aamukeskustelu Emmanuel Mouret. Koska emme lähteneet kylille niin aikaisin, niin tämä mielenkiintoinen keskustelu jäi kuulematta. Päivälle oli ostettu liput jo neljään elokuvaan, joka on jo hieman liikaa.

Koulu 12.30-14.15 Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (Suomi, Saksa 2022). Ohjaus Mika Kaurismäki, käsikirjoitus Daniela Hakulinen, Tuomas Kyrö. Näyttelijät Heikki Kinnunen, Kari Väänänen, Silu Seppälä, Ilkka Forss, Mari Perankoski, Ville Tiihonen, Tiina Lymi. Suomalainen kansankomedia huvitti raatiamme 9 pisteen verran.

Lapinsuu 15.00-17.22 The Straight Story (Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska 1999) ohjaus David Lynch, käsikirjoitus John Roach, Mary Sweeney, joka oli vierailijana lauantain aamukeskustelussa, mutta sinnekään emme päässeet, koska meillä oli elokuva samaan aikaan. Näyttelijät Richard Farnsworth, Sissy Spacek, Jane Galloway Heitz, Joseph A. Carpenter, Donald Wiegert, Harry Dean Stanton. Ohjelmaluettelossa sanotaan hauskasti: ”The Straight Story on Lynchin filmografian oudoin lintu nimenomaan siksi, että se on hänen vähiten outo elokuvansa.”

Tositapahtumiin perustuvassa tarinassa sympaattinen Alvin Straigh (Richard Farnsworth) matkustaa Iowasta Wisconsiin 8 km/tunti kulkevalla ruohonleikkurilla sairauskohtauksen saaneen veljensä luo sovinnon teko mielessä. Veljekset ovat olleet riidoissa vuosikausia. Matkalla oli hitaan menopelin lisäksi muitakin viivytyksiä, mutta perille Alvin kuitenkin pääsi. Tykkäsimme elokuvasta ja niinpä meidän raati antoi sympaattiselle elokuvalle 9 pistettä.

Lapinsuu 20.15-21.59 Muiden lapset (Ranska 2022) ohjaus ja käsikirjoitus Rebecca Zlotowski. Näyttelijät Virginie Efira, Roschdy Zem, Chiara Mastroianni. Romanttinen elokuva kertoo uuden parisuhteen ongelmista, kun nelikymppinen pariisilaisopettaja Rachel (Virginie Efira) rakastuu Aliin, jolla on nelivuotias tytär Leila. Rachel kiintyy Leilaan, mutta mitä, jos suhde ei kestäkään?

Ohjaaja Tia Kouvo ja Mummolan näyttelijöitä Timo Malmin haastateltavina

Lapinsuu 22.30- Kotimainen yllätysensi-ilta
, oli Tia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittama Mummola. Näyttelijät Ria Kataja, Elina Knihtilä, Leena Uotila, Tom Wentzel, Jarkko Pajunen. Teksti lainattu elokuvateatteri Starin julkaisusta: ”Kuten joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna ja Helena vierailevat perheineen vanhempiensa luona. Kuten tavallista, isoisä Lasse juo liikaa, isoäiti Ella on huolissaan kaikista, lapset ovat kyllästyneitä ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Joulun jälkeen jokainen lähtee omille teilleen ja palaa arkeen. Tia Kouvon purevan humoristinen, koskettava elokuvadebyytti nostaa kysymyksen, johon voimme kaikki samaistua: kuinka jaksaisimme jatkaa syvän inhimillisen yhteyden etsimistä, vaikka emme aina onnistuisikaan?”

Lauantai 17.6.2023

Kitisen Kino 10.15-12.17 Driving mum (Islanti, Viro 2022), ohjaus ja käsikirjoitus Hilmar Oddsson. Näyttelijät Þröstur Leó Gunnarsson, Kristbjörg Kjeld, Tómas Lemaquis, Hera Hilmarsdóttir.

(Kuvat ovat omalta Islannin matkaltani.)


Geysir kuplii ja on valmiina purkautumaan.


Ja niin tulikuuma lähde purkautuu kohti korkeuksia

Ollaan tykätty islantilaisista elokuvista ja siksi tähän oli liput hankittu ennakkoon. Elokuvan alussa äiti ja poika istuvat kotona neulomassa villapaitoja, keskustelemassa verkkaisesti, välillä luoden toisiinsa epäileviä silmäyksiä. Mustavalkoisessa elokuvassa oli hykerryttävää mustaa huumoria. Äiti haluaisi vielä kerran tehdä matkan Länsi-Islannista etelään äidin synnyinseudulle, jonne hän haluaisi tulla haudatuksi. Nähdä vielä kerran Geysirit ja Gullfossin vesiputoukset. Äiti kuitenkin ehtii kuolla ennen matkaa, mutta peräkammarin poika lähtee viemään tätä viimeiselle matkalle vanhalla autollaan. Olihan niin tullut luvattua. Tässäkin elokuvassa liikuttiin vanhalla kulkuneuvolla, eli olisiko kolmas road movie meidän ohjelmassa. Tykättiin elokuvasta ihan 10 pisteen verran. 
Gullfossin putoukset

Koska seuraavan elokuvan alkuun meillä oli runsaasti aikaa, päätimme piipahtaa vuokraemäntämme Sadun suosittelemissa taidenäyttelyissä. Essi Korvan ihastuttavat veistokset oli kyllä näkemisen arvoiset.


Kolme taideteosta


Essi Korvan veistoksia






Samoin Andreas Alarieston naivistiset maalaukset tarinoineen saivat ajan rientämään. Näyttelystä tuli myös hankittua jo pari joululahjaa ja t-paidat.

Kitisen Kino 18.30-20.22 Hamsterit (Suomi 2023), ohjaus ja käsikirjoitus Markku Pölönen. Näyttelijät Peter Franzén, Vilma Kinnunen, Jaakko Ohtonen, Katarina Havukainen, Satu Tuuli Karhu, Mika Nuojua, Arto Heikkilä. Tykkäsimme myös tästä suomalaisesta hyvän mielen elokuvasta.

Esikoinen meni vielä keskiyön karaokenäytökseen, jossa esilaulajana oli Ismo Alanko. Mika Kaurismäen: Hassisen kone – Karaoke.

Sunnuntai 18.6.2023

Sunnuntaiaamun lippujono oli yllättävän lyhyt

Sunnuntaina olimme Kitisen koulun pihalla n. klo 9.20, koska olimme menossa kuuntelemaan aamukeskustelua, jossa meidän Järvenpään elokuvakerhon vetäjä ja Sodankylän elokuvajuhlien taiteellinen johtaja
Timo Malmi haastatteli Mika Kaurismäkeä. Leppoisasti kävi keskustelu ja paljon saimme tietoa Mika Kaurismäen vaiheista. Ja jälleen olen niin ylpeä, kun sain vaihtaa muutaman sanan kuuluisan ohjaajan kanssa.

Ennen aamukeskustelua lippujono päivän näytöksiin oli yllättävän lyhyt, joten päätimme vielä kerran kokeilla onneamme, josko saisimme liput festarin viimeisen päivän Kuolleisiin lehtiin ja aamukeskustelun jälkeen alkavaan leffaraatiin. No kyllä, nyt meitä onnisti. Leffaraatijonossa joku kosketti olkaani kevyesti, pyysi anteeksi ja ohitti minut. Nyt pyörryn, Ville Virtanen on koskettanut minua!

Leffaraati

Koulu 12.45-14.15 Keskusteluohjelma Leffaraati
, jossa Ville Virtanen toimi vetäjänä ja raadissa istuivat Johanna Vuoksenmaa, Olavi Uusivirta, Iida Simes ja Neil Hardwick. Leffaraadissa näytetään lyhytelokuvia, joita raatilaiset arvostelevat ja antavat pisteitä. Ihan loppuun asti emme voineet kuunnella keskustelua, koska oli pakko lähteä jonottamaan Ison teltan Kuolleisiin lehtiin. Meidän tietojen mukaan parhaat pisteet sai lyhytelokuva Kaikki karvoistani.

Ihanat Alma Pöysti ja Jussi Vatanen haastattelussa ennen leffan alkua.

Iso teltta 15-16.21 Kuolleet lehdet
ohjaus ja käsikirjoitusAki Kaurismäki. Näyttelijät Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Sakari Kuosmanen, Alina Tomnikov. Vilahtipa rooleissa pari muustakin yhteydestä tuttua henkilöä. Herttainen rakkaustarina, jossa ihastumisen jälkeen oli monenlaisia ongelmia, ennen kuin pari lopulta löytää yhteisen sävelen.

Pian viimeisen elokuvan jälkeen piipahdimme hakemaan tavaramme. Tulopäivänä rankka kävely painavan repun kanssa ei oikein innostanut ja kysyinkin Sadulta, miten mahtaisi onnistua taksin tilaaminen linja-autoasemalle. ”Mie voin heittää teidät,” sanoi ihana Satu. Tuhannet kiitokset Satu ja Matti mukavasta seurasta ja vieraanvaraisuudestanne! Oli ilo olla vierainanne.

Onnibussa linja F42 Sodankylä-Rovaniemi 18.30-20.20

IC274 Rovaniemi-Tikkurila 20.57-ma 8.29

Maanantai 19.6.2023

Lähijuna Z Tikkurila-Kerava 8.54-9.02

Esikoinen kävi hakemassa autonsa, minä jäin taas vahtimaan matkatavaroita. Sitten pääsinkin jo kotiin onnellisena ja hivenen uupuneena.

Huom! Kaikkien Sodankylän 2023 elokuvien esittelyt ovat toistaiseksi luettavissa tästä linkistä. Ensi vuonna on sitten uudet elokuvat joskus toukokuussa 2024 ja jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin 2023 elokuvaesittely katoavat bittiavaruuteen.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Sodankylän elokuvajuhlat 2019

Timo Malmi
Järvenpään elokuvakerhon perustaja, Sodankylän filmijuhlien taiteellinen johtaja, toimittaja ja elokuvakriitikko Timo Malmi on luotsannut kerhoa jo 50 vuotta (2018). Merkkivuoden kunniaksi meille kerholaisille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan nauttimaan Sodankylän elokuvajuhlien tunnelmasta 12. - 16.6.2019.

Olen käynyt Järvenpään elokuvakerhossa Esikoisen kanssa viitisen vuotta ja nähnyt Timon valitsemia elokuvia n. 130. Kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä, joten kun tieto matkapaketista tuli halusin ehdottomasti lähteä mukaan, ensimmäistä kertaa elämässäni. Houkuttelin Esikoistakin matkaan. Ensin hän vähän empi, koska odotetusta lomasta mökillä hupenisi viikko. Festari-ohjelmistoon tutustuttuaan ei tarvinnut kättä vääntää, kun hänkin päätti lähteä matkalle mukaan. Sikäli tosi kivaa, koska meillä on Esikoisen kanssa niin samanlainen elokuvamaku, että katsottavien elokuvien valinta olisi periaatteessa helppoa.

Opiston reippaat naiset Liisa, Katariina, Merja ja Sanna
Toukokuun lopussa matkalle ilmoittautuneille järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa Timo Malmi ja Järvenpään opiston matkanjärjestäjinä toimivat Liisa (taideaineiden suunnittelijaopettaja) ja Sanna (taitoaineiden suunnitteluopettaja) kertoivat matkasuunnitelmasta, pysähdyksistä ja antoivat pakkausvinkkejä. He perustivat myös Facebook-ryhmän, johon ohjelman edetessä tuli tietoa Sodankylän ohjelmista ja elokuvista sekä kartat festarialueesta ja Luoston majapaikoista.


Minun viritelmä Chaplin-pussukasta

Pussukoiden virkkaajat pääsivät esittelemään aikaansaannoksiaan. Kuva on Liisan.
Tärkeä vinkki oli ottaa matkalle mukaan myös virkkuukoukku ja kahta erilaista lankaa. Matkakäsityö paljastettiin Facen sivuilla, jossa Chaplin-pussukka oli myös näytillä. Jee, useilla käsityömatkoilla meillä on aina ollut matkakäsityö ja kiva, että elokuvakerhomatkallakin oli sellainen. Koskaan en ole tehnyt kuviovirkkausta, mutta nyt sain opetella. 

Periaatteessa katsottavien elokuvien valinta olisi ollut helppoa Esikoisen kanssa. Kun ohjelmisto tuli, iski epätoivo. Valittavana oli yli 100 elokuvaa, joista viisi oli meille matkalaisille Timon valitsemia ”varmoja” ja viisi elokuvaa saimme itse valita mieltymystemme mukaan. Kymmenen elokuvaa kolmessa päivässä on aika paljon. Eihän kaikkiin ole pakko mennä, mutta kun sinne asti pääsee, niin tietenkin sitä haluaa katsoa niin paljon kuin mahdollista. Väärin. Kun istuu kaksi päivää bussissa ja monta tuntia elokuvissa se käy aika paljon fysiikan päälle, kuten eräs matkakumppani totesi. Univelkaa tietysti kertyi, mutta kotiin päästyä huomasin, että 13 tunnin istuminen bussissa oli vanhoille, hyvin palvelleille jaloilleni koettelemus. Nilkat ja jalkapöytä olivat turvoksissa ja hivenen kivuliaat. Pitää muistaa ensi kerralla olla vähemmän ahne ja pitää myös lepotaukoja. Toivoimme, että ensi kerralla (ilman muuta ensi kerralla mukaan, jos matka järjestetään ja mukaan mahtuu) perilläolopäiviä olisi ainakin yksi enemmän.

Liisan kuva matkalaisista pikkuteltan edessä.
Meitä matkallelähtijäitä oli täysi bussillinen. Ensimmäinen päivä meni matkustamiseen eli lähtö Järvenpäästä aamukahdeksalta ja perillä majapaikassa Luostolla ennen puolta yötä. Seuraavana päivänä kärppänä ylös, nopea aamiainen ja mikä ylellistä, meillä oli oma bussi käytettävissä aamulla Sodankylään ja puolilta öin takaisin Luostolle.
Lippujonoja alkaa muodostua koulun pihalle.
Perillä asettauduimme kauniisti lippujonoihin ja opiston reippaat naiset jakoivat meille vapaalippumme (10 kpl), hienon ohjelmakatalogin ja Järvenpään opiston elokuvakerhon kassin, johon sai näppärästi sujautettua nopeasti esille tarvittavat esineet, eikä niitä tarvinnut repusta kaivella. Myöhemmin yhteisessä keskustelutilaisuudessamme saimme vielä yllätyksenä vapaaliput mykkäelokuvakonserttiin.

Majoituspakettiin kuului myös festaribussirannekkeet, jolla pääsi ilman maksua liikkumaan muutaman kerran päivässä välillä Luosto-Sodankylä-Luosto. Ilman ranneketta matka olisi maksanut 15 €. Yhtenä aamuna, kun ei ollut tarve lähteä klo 8 lipunostoon, käytimme festaribussia. Tai olisimme käyttäneet, mutta se oli jo meidän pysäkillä täynnä ja seuraava tulisi vasta päivällä, mutta bussikuski hälyytti toisen bussin, joka saapui tunnin kuluttua. Vähäsen kirpaisi pysäkille jääneitä.

Oikean puoleinen jono Isoon telttaan, johon mahtuu n. 900 henk. Vasemman puoleisesta jonosta pääsee katsomaan Kitisen kinon ohjelmaa
Tunnelma festaripaikalla oli mukavan rento. Ei mitään pönötystä ja jonottamisetkin sujuivat rauhallisesti. Kiva oli huomata myös, että jokaisen elokuvan päätyttyä kansa taputti. Taputetaanko normaalisti elokuvissa?


Iso teltta

Pikkuteltta

Elokuvateatteri Lapinsuu

Kitisen kino

Hauska yksityiskohta.
Elokuvateatteri
Lapinsuun naisten wc

ja miesten wc
Päivän ohjelma jakautui siten, että neljässä esityspaikassa oli ohjelmaa n. klo 10 – 05 eli melkein vuorokauden ympäri. Joka aamu klo 10 - 12 oli koululla aamukeskustelussa elokuvatekijöiden haastattelu. Yleensä keskustelujen jälkeen heräsi mielenkiinto katsoa haastatellun ohjaajan festarilla esitettäviä elokuvia. Joihinkin näytöksiin siinä vaiheessa liput olivat valitettavasti jo myyty loppuun.

Aamukeskustelu koulun salissa

Mielenkiintoiset haastateltavat olivat tänä vuonna:

Arnaud Desplechin (haastattelijana Timo Malmi), ranskalainen ohjaaja, jonka elokuvista esitettiin: Oh Mercy!, My Sex Life... or How I Got Into an Argument, Kings and Queen, Eräs joulutarina ja Kolme muistoa nuoruudestani.

Vähän olen ylpeä, kun pääsin Mohsen Makhmalbaf'in ja vaimonsa kanssa mukaan kuvaan. Festareilla tapasin myös pari enteriläistä (Enter ry Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys)
Mohsen Makhmalbaf, iranilainen ohjaaja ja monialainen elokuvatekijä, aivan uskomaton tarinankertoja ammentaa elokuviinsa myös omakohtaisia järkyttäviä kokemuksiaan. Haastattelussa hän kertoi muunmuassa, että elokuvissaan hän haluaa että niissä on tarkoitus ja tarina (meaning), vetovoimaa, houkutusta, viehätystä (attraction) ja taikaa (magic). Makhmalbafin elokuvia festivaaleilla oli: Hello Cinema, Gabbeh, A Moment of Innocence, Kandahar – aurinko kuun takana, The President ja Close-Up.

Fernando Meirelles (haastattelijana Mika Kaurismäki), brasilialainen ohjaaja, jonka elokuvat osuivat päällekkäin muiden valintojemme kanssa, joten emme onnistuneet näkemään näistä yhtäkään: Maids, Jumalan kaupunki, Uskollinen puutarhuri ja Blindness.

Elokuvan jälkeen Pernilla Augustia haastattelivat Ville Virtanen ja Yle Draaman vastaava tuottaja Liselott Forsman
Pernilla August, rakastettu ruotsalainen näyttelijä, Ingmar Bergmanin luottonäyttelijä. Elokuvan Vakava leikki loputtua August kertoi elokuvan tekemisestä ja vastasi yleisön kysymyksiin. Hän oli myös aamuhaastattelussa sunnuntaina, mutta silloin olimme valitettavasti jo kotimatkalla. Muita festareilla esitettyjä Augustin elokuvia oli Hyvä tahto ja Sovinto.

Ennen festivaaleja oli mahdollisuus ostaa 30 % lipuista ennakkoon, loput liput myytiin paikan päällä. Koska emme aikaisemmin olleet kuulleetkaan näytillä olleiden elokuvantekijöiden teoksista, emme tietenkään osanneet varautua tilaamaan lippuja ennakkoon. Toisaalta puhelimella olikin aika mahdotonta päästä läpi, koska linjat olivat kovin varattuja.

Hieno ohjelmaluettelo, jossa tiivistä tietoa näytettävistä elokuvista ja elokuvantekijöistä.
Kaikki näkemämme elokuvat olivat kiinnostavia ja näkemisen arvoisia. Kolmen parhaan joukkoon pikkuriikkisessä raadissamme nousivat Mohsen Makhmalbafin The President, Nora Fingscheidtin System Crasher ja Sodankylän elokuvajuhlissa esitetty kotimainen yllätysensi-ilta, jonka virallinen ensi-ilta on vasta syyskuussa ja josta ei vielä saa hiiskua sanaakaan. Niin paljon hyviä elokuvia jäi vielä toivelistalle. Ehkäpä saamme joitakin niistä nähdä vielä elokuvakerhossa.


Meidän kämpässä asui 9 matkalaista. Yläkerran kolmelle ladylle oli kaksi makuuhuonetta.

Naapurikämpässä asui parikymmentä matkalaista

Meidän majapaikan yhteisiä tiloja

Yhteisestä tilasta kulku kolmeen makuuhuoneeseen.

Sää suosi meitä jokaisena päivänä, vaikka edellisenä viikkona oli luvattu jopa lumikuuroja. Hieno kokemus oli elokuvajuhlat kaikenkaikkiaan. Uudelleen? Kyllä! Ihan varmasti!

Yleisöäänestyksessä, jossa sai toivoa uusintaa näytetyistä elokuvista, voitti herttainen kämppäkaverimme Marie liput ensi vuoden elokuvajuhlille. Onnea ja tervetuloa Suomeen viimeistään ensi kesänä! :)

Suurkiitokset Timolle, Liisalle, Sannalle, Merjalle ja Katariinalle sekä mukaville kämppäkavereille kuin myös kaikille kivoille matkakumppaneille!

Sodankylän elokuvajuhlien sivuilta löytyy kaikenlaista tietoa tämän ja aikaisempien vuosien tapahtumista.  Yleisöennätys ylsi tänä vuonna viiden päivän aikan noin 31 000 kävijämäärään. Huikeaa!

***************

(paksulla korostettu teksti (bold) on haastateltujen tekijöiden elokuva, jonne onnistuimme saamaan liput)