Olen
ollut 11 vuotias, kun äidinisä, vaijani, kuoli. Vaija oli totinen
mies. Vanhoja kuvia selatessa hämmästyin, kun hän yhdessä kuvassa
hymyilee. Poikansa hän piti kurissa vitsan ja remmin avulla.
Enoilleni on kuitenkin jäänyt yllättäen hyvät muistot ehkäpä
ansaitusta rangaistuksesta. Jos joku pojista ei tunnustanut
kolttostaan, pistettiin kaikki veljekset riviin, ja siinä sai vitsaa
koko poikajoukko niin kauan, että itku heltisi - yleensä melko
nopeasti.
Neljä
mummon ja vaijan yhdestätoista lapsesta lähetettiin Ruotsiin
sotalapsiksi hyviin perheisiin. Voi vain kuvitella, millaista sieltä
oli palata Suomeen ankeisiin oloihin. Yhdelle enolleni kasvoi isäänsä
kohtaa sellainen uhma, että hän ei itkenyt, vaikka miten olisi
piiskattu. Vaikka itku oli pyrkiä esille, hän hymyili ja
kohteliaasti kiitti isäänsä selkäsaunasta.
 |
| Mummo ja vaija sylissään kaksi nuorinta lastaan. Kuva otettu 1942. |
Lapsena
sain olla paljon mummolassa. Mummo oli kiltti, mutta vaijaa taisin
hiukan pelätä. Minua eikä tyttäriään vaija koskaan piiskannut,
mutta kun näki, mitä pojille tapahtui tuhmuuksista, niin se
kurituksen pelko oli aina läsnä, syyttömänäkin. Eihän sitä
lapsena ymmärtänyt, mikä aikuisen mielestä on rangaistava teko!
Kerrankin olin ihmetellyt vaijan puista mittakeppiä, sellaista
lyhyeksi taitettavaa. En muista sitä rikkoneeni, mutta kerran vaijan
penkoessa työkalupakkiaan, kuulin vihaisen kysymyksen: "Kuka on
rikkonut vaijan mitan?" Tänä päivänäkään en muista, että
se olisi minulta mennyt rikki. Arvasin toki, että vaija minua
epäili, koska käytti itsestään vaija-nimitystä, muutenhan hän
olisi kysynyt asiaa toisella tavalla.
Vaija
ei paljoa lauleskellut, mutta yksi laulu hänellä oli ylitse muiden:
Karjalan kunnailla.
Olen etsinyt laulun sanoja ja helpostihan ne löytyvät netistä.
Laulukirjassani on kuitenkin vain kolme säkeistöä, mutta vaijani
lauloi aina viisi. En ole aikaisemmin löytänyt noita kahta
puuttuvaa ja ihmettelin, kun tätinikään eivät niitä muista,
vaikka muuten muistavat valtavan määrän laulujen sanoja. Olisiko
vaija laulanut laulua vain minulle?
Näin
muistan vaijan laulaneen neljännen ja viidennen (sama kuin ensimmäinen) säkeistön:
Tai
läksin kyliin urhojen luo,
missä
jylhillä vaaroilla asui nuo.
Näin
miehet kunnon ja ylpeän työn
ja
näin missä sykkii Karjalan syän.
Jo
Karjalan kunnailla lehtii puu,
Jo
Karjalan koivikot tuuhettuu,
Käki
kukkuu siellä ja kevät on.
Vie
sinne mun kaihoni
pohjaton!
Noniin,
ja kun olin kirjoittanut tämän, löysinkin Wikipediasta nämä
laulukirjasta puuttuvat säkeistöt. Vähän eri tavalla ne kuitenkin
muistan, kuin Wikin kirjoittaja, vai olisiko vaija pistellyt omiaan -
tai minun muistini ja ymmärrykseni.
Näin
Wikissä:
Tai
läksin kyliin urhojen luo,
Miss'
ylhillä vaaroilla asui nuo;
Näin
miehet kunnon ja hilpeän työn
Ja
näin, miss' sykkii Karjalan syän
Jo
Karjalan kunnailla lehtii puu,
Jo
Karjalan koivikot tuuhettuu,
Käki
kukkuu siellä ja kevät on –
Vie
sinne mun kaiho
ponneton!
Varmastikaan
työ ei ole ollut hilpeää, kun tietää, miten vaija työhön
suhtautui. Voimakkaasti tuntevana ja Karjalaa ikävöivänä kaihokin
on varmasti ollut pohjaton eikä ponneton.
