keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tammikuussa luettua



Hannu Mäkelä: Isä

Vuosi on vasta alullaan ja olen tavoistani poiketen lukenut kirjan. Tykästyttyäni kirjailijan tyyliin, luen mielelläni hänen muitakin teoksiaan, jos lukemiselle jää aikaa. Vuorossa oli Hannu Mäkelän Isä. Koskettava kirja vaikeasta isä-poika-suhteesta.

Koen Hannu Mäkelän kohtalon jotenkin läheiseksi, vaikka se on ollut kovin erilainen kuin omani. Toki tuttua samaistumista löydän kirjasta yllättävän paljon, muutamat kohtaukset ja ajatukset kuin omiani, avioerolapsi, Kallion kasvatti, jolla yhteys maalaiselämään, nykyisin jopa oman kasvimaan haltija.

Vaikka suhde isään on ollut etäinen ja masentava, Mäkelän pohtiessa omaa suhdetta läheisiinsä häntä kaivaa tunne, että isä elää kuoltuaankin jossain lähellä. Oman isän löytyminen itsestään, syvältä sisältään aina kasvonpiirteitä myöten on tunne, joka kalvaa. Ajatukset, teot ja niiden seuraukset, jotka ovat tuottaneet tuskaa, siirtyvätkö ne tahtomattamme jälkipolville? Voiko pahojen asioiden ketjun katkaista?

Suhde isään on kahlinnut Mäkelän ajatukset tilaan, jonka hän on lapsena kuullut ja tietyllä tavalla käsittänyt, ei aina ehkä ihan oikeinkaan. Kirjassaan hän yrittää ymmärtää isäänsä ja tämän käytöstä, mutta ei löydä suhteesta hyvää kuin ajoittain, kunnes tulee seuraava ikävä muisto.

Voiko ihminen muuttua? Voiko ihminen, joka on kokenut lapsena saaneensa isältään vain negatiivista huomiota ja arvostelua, muuttua itse avoimeksi, ymmärtäväksi ja hyväksyväksi vanhemmaksi ja kumppaniksi.

"Voisinhan myös minä siis muuttua? Voisinko! - Mäkelä! Koskaan ei voi olla liian vanha? Eihän? Entä muilla, miten muilla on?", kysyy kirjailija.

Mikä minä, vallaton mummeli, olen antamaan neuvoja! Annan kuitenkin: Katkeruus, kauna ja negatiivisuus syövät ihmistä. Kun päästää ne menemään, antaa anteeksi, armahtaa, katsoo peiliin ja oppii hyväksymään omat ja läheisen virheet voi tilalle löytyä rakkautta, tasapainoa ja iloa. Huumori on myös oiva höyste ihmissuhteissa. Koskaan ei ole liian vanha oppimaan ja muuttumaan, jos itse haluaa. Senhän Mäkelä jo tiedätkin!

5 kommenttia:

  1. Luen parhaillaan uudelleen Hannu Mäkelän 'Äitiä'. Siinä taas on tuttuja tuntoja minulle muutaman vuoden takaa. 'Isä' on ilmeisesti uudempi. Kiinnostuin kirjasta. Nämä ikäistemme ihmisten (no suunnilleen ainakin) muistelukirjat vanhemmistaan tulevat lähelle. Kaikkihan me menetämme edellisen sukupolven ennemmin tai myöhemmin, mutta muistoissamme he elävät hyvine ja huonoine puolineen. Se taas antaako ikävien muistojen kalvaa, riippuu paljon itsestä. "Säilytä hyvät muistot ja anna muuun mennä", sanoi Lintulan Äiti Johanna minulle äidin kuoleman jälkeen. Ja huumoria kehiin muistojen suolaksi, sanon minäkin.

    PS. Blogger taitaa toimia Vuodatusta paremmin, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Isä" on julkaistu 2004, viisi vuotta "Äiti"-kirjan jälkeen. Lapsuudesta kertova "Muistan. Lapsuus" vuonna 2011. Mitenkähän onnistuisi muun tuotannon lukeminen. Niitä on paljon! Nämä kolme mainittua muistelmaa kiinnostivat kovasti.

      Kivalta tämä Blogger tuntuu. Vähän vielä opettelemista joissakin asioissa, mutta ajan kanssa, ajan kanssa.

      Poista
  2. Minä en ole lukenut yhtään Mäkelän teosta. Ei ole vain sattunut käsiin.
    Juuri sain luettua Oksasen uusimman ja täytyy sanoa, että oikein tiedä, mitä sanoa. Monesti eksyin matkan varrella ja kelasin uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan: minäkään en ollut aiemmin lukenut Mäkelän teoksia, mutta kun yksi sattui käsiin, niin kiinnostus heräsi. Selatessani sitä ensimmäistä, lapsuusmuistelukirjaa, teksti kiehtoi, lisäksi siinä oli koulukuva, jossa oli myös lapsuudenystäväni, Marja. Pakko oli lainata kirja, sitten toinen ja kolmas muistelmateos samalta kirjailijalta.

      Nykyään olen hirveän hidas lukija. Kaikenlaista tekemistä riittää ja niin harvoin istahtaa kirjaa lukemaan. Ja sitten, kun se hetki koittaa, haluan nauttia hitaasti,välillä pohtia tekstiä.

      Minulla oli kirja, jota kannoin edes takaisin kodin ja mökin väliä kolme vuotta. Viime kesänä viimein sain sen luettua, kun Kakkonen nauroi, että vieläkö luet tuota samaa kirjaa. Hänellä oli lainassa Oksasen Puhdistus.Se näytti kiinnostavalta ja mökkipaikkakunnan kirjastosta sen sai jonotamatta. Pidin siitä ja ajattelin lukea hänen muitakin teoksiaan, mutta ovat niin lainattuja, ettei niitä saa kuin varaamalla kirjastosta.

      Mulla on kahdessa huoneessa kirjahylly täynnä kirjoja, suurimman osan niistä olen lukenut, mutta on siellä lukemattomiakin. Ei vain ole tullut kipinää tarttua niihin. Uusia en voi enää hankkia, kun en viitsi ostaa kolmatta hyllyä, eikä sellainen mahtuisikaan.

      Ai niin, onhan minulla vielä kodinhoitohuoneessa kapea kirjahylly, jossa on lasten kirjoja. Liityin lasten kirjakerhoon 19 vuotta sitten, kun Esikoinen odotti ensimmäistä vauvaansa. Lastenkirjoja olen aina tykännyt lukea lapsilleni ja nykyään lastenlapsille. Että kyllähän minä nykyäänkin luen. Kas, kun en muistanut :)

      Poista
  3. Blogissani on sinulle haaste:
    http://saveajapapuja.blogspot.fi/2013/02/11-kysymysta.html

    En tiedä miten suhtaudut näihin haasteisiin, mutta tee sen kanssa mitä haluat. Aika paljon tämä haaste on jo kiertänyt.

    VastaaPoista