tiistai 1. tammikuuta 2013

Esittely


Ehkä nyt on esittely uudelleen paikallaan. Olen siis Vallaton mummeli (hirrrveen vanha). Ykkönen, ensimmäinen lapsenlapseni kysyi vähän aikaa sitten, että miksi käytät nimimerkkiä Vallaton. Ei pitänyt minua mitenkään hulvattomana tai riehakkaana tai minään sellaisena, mikä alkujaan oli nimimerkin tarkoitus, puolivallaton tai jotain. En raaskinut riistää hänen lapsenuskoaan ja kerroin, että no, kun ei ole valtaa. Tuntui kelpaavan selitykseksi. Sanoi jopa, että hyvä, aika kiva veto.

Käytän edelleen samoja nimityksiä läheisistäni, kuin blogissani Hallittua kaaosta. Kaksi tytärtäni ovat syntymäjärjestyksessä Esikoinen ja toinen on sitten Kuopus. Heidän lapsensa, rakkaat kullanmuruni eli mummon mussukat ovat syntymäjärjestyksessä Ykkönen (19 v.), Kakkonen (17 v.), Kolmonen (9 v.) nämä ovat Esikoisen lapsia. Sitten tulee Kuopuksen jälkikasvu eli Nelonen (8 v.) ja Vitonen (5 v.). Kaikki ovat tyttäriä paitsi Vitonen on ainoa poika tässä klaanissa.

Muista henkilöistä saatan käyttää heidän oikeita etunimiään tai sitten en.

Edit 3.1.2013. Ai kauhistus! Olin laittanut Vitoselle väärän iän. Hän on mielestäni niin iso ja reipas poika, että kävisi jo 6-vuotiaasta. Kuopuksen mukaan: Itse olis mieluusti 6 v, niin saisi olla Paavon kanssa samassa eskariryhmässä :).

5 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille ja bloggaajalle - tästä tuli hieno:) Kauan minäkin olin Vuodatukselle uskollinen, mutta ne blogin päälle tulevat mainokset olivat liikaa. Olen ollut oikein tyytyväinen bloggeriin, aika harvoin kaatuilee ja täällä on kivoja noita juttuja, joilla voi omasta blogista seurata toisten päivityksiä summuuta, otin heti blogisi oman blogini suosikeihin.

    VastaaPoista
  2. Niin ja kaikin puolin mallikasta alkanutta vuotta sinulle muutenkin!

    Hienoa, että olet heti poistanut sen kirjaintarkistuksen, se on ihan turha, sillä täällä roskasuodinkin toimii oikein hyvin. Mailista huomaan roskailmoja enkä ole pariin vuoteen nähnyt, että olisivat päässeet kommentteihin asti vaan ovat aina jääneet kiinni suotimeen.

    VastaaPoista
  3. Inkivääri, puutarha-ystäväni, kollaasivastaava, fb-kamu, kiva kun löysit ja tulit kommentoimaan ;)

    Tässä bloggerissa on pari kohtaa (ainakin), jotka haluaisin vielä opetella, mutta varmaan ajan kuluessa vastaus niihinkin kysymyksiin löytyy. Mukavaa kuulla kaikenlaisia kokemuksia ja ottaa niistä opikseen!

    Oikein hyvää ja tätä ja tulevia vuosia myöskin sinulle! Ollaan kuulolla!

    VastaaPoista
  4. Valtavan hyvin olet päässyt bloggerin salohin sinuksi. Itselläni meni sikseen paljon aikaa, meinasin tehdä jopa pisteen välillä, kun en osannut. Nythän tuo jo jotenkuten sujuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaan näin nopeasti olisi saanut bloggerin blogia julkaisukelpoiseksi, ellei MarjattaH olisi antanut hyviä vinkkejä. Aika kivalta tämä tuntuu, mutta ainahan sitä voi harjoitella lisää.

      Poista