Pyöreitä vuosia

En ole mikään juhlijatyyppi, enkä varsinkaan juhlien järjestäjä. En juurikaan kutsu ihmisiä edes kotiini.

Kun tänä vuonna täytin pyöreitä vuosia, ajattelin aika varhaisessa vaiheessa, että haluaisin juhlia synttäreitäni isosti. Olen syntynyt Runebergin päivänä ja yleensä minulle riittää, kun syntymäpäivänäni liputetaan Runebergille ja minulle.

Olin päivän ikäinen, kun Helsinkiä pommitettiin. Sitä kesti sillä kertaa kaksi päivää. Äiti on kertonut, että hän kaappasi minut syliinsä ja juoksi ikkunoiden helistessä Naistenklinikan pommisuojaan. Minusta tuntuu, että olen syntynyt kultalusikka suussani. Onhan syntymäni kunniaksi ammuttu oikein urakalla, kuin kuninkaallisille, vaikka eivät ne toki kunnialaukauksia olleet.

Dramaattisesta alusta huolimatta olen saanut kuitenkin elää hyvän elämän. Suuri sukuni on entisestään kasvanut rakkaitteni avioliiton myötä. Minulla on vielä kultaakin kalliimpia lapsuudenystäviä, joista olen todella iloinen, rakkaita opiskelukavereita, joiden kanssa tapaamme säännöllisesti ja ihania aikuisiän ystäviä, joiden kanssa on paljon yhteistä jakamista. Niinpä alkoi juhlien suunnittelu ja sopivan juhlapaikan etsiminen.

Stadin slangilla on tapana kokoontua säännöllisesti Ravintola Kaisaniemessä, joka tuntui mukavalta paikalta jo senkin vuoksi, että ympäristö on minulle tuttua lapsuusajoista lähtien. Kaisaniemen Linnunlaulussa olen palavasti rakastunut ensimmäisen kerran. Rakastuin kiertävän sirkuksen esiintyvään taikuriin, Kalanuun juuri niin intohimoisesti, jota voi kokea vain 15 vuotiaana. Kävimme ystävieni kanssa norkoilemassa sirkuksen aidan takana, jotta näkisimme edes vilahdukselta palavan rakkautemme kohteen. Onnemme oli huipussaan, kun taikuri toi meille valokuvansa. Sanoitin jopa laulun: I love you, only you-u Ka-a-la-nuu. Melodia oli sama, jota soitettiin taikurin esiintyessä. Vuosia lauloin laulua katsellen kaihoten ihastukseni kuvaa, salaa tietenkin ja suunnittelin jonakin päivänä lähteväni itsekin sirkukseen.

Lähes vuosi ennen juhlapäivääni, olin saanut tarjouksen erilaisista ruokailuvaihtoehdoista ja varattua paikan seuraavan helmikuun 8. päiväksi. Valitsin listalta tällaiset vaihtoehdot. 

Sain oikein kuningasajatuksen, että haluaisin myös jotain ohjelmaa juhliini. Olen harrastanut afrikkalaista tanssia parikymmentä vuotta. Ystäväni pyytävät välillä, että näyttäisin millaisia liikkeitä tanssiin kuuluu. En koskaan ole suostunut, vaan sanonut, että pitäisi lämmitellä lihaksia, pitäisi olla rumpurytmiä yms. enkä harrasta afroa esiintyäkseni, vaan virkistykseksi ja ja liikunnan riemusta.

Hyvissä ajoin kysyin afro-opettajaltani, suostuisiko hän esiintymään jonkun pienen ryhmän kanssa synttäreilläni ja myöntävän vastauksen saatuani, aloin ihan tosissani miettiä juhlien järjestämistä ja mahdollista ohjelmaa.

Ilokseni myös ensimmäinen afro-openi suostui tulemaan juhliini. Tässä näytteemme.

Nuorin tätini on lapsesta saakka harrastanut lausumista ja häneltä pyysin runoa, jolla hän lapsena sai ihokarvani kauhusta nousemaan. Lauri Pohjanpään Vanha Kartano on runo, josta olen kirjoittanut vanhassa blogissani (täällä pohjustus runoon ja täällä runo kokonaisuudessaan). Tätini kauhistui, että eihän se ole mikään syntymäpäiväruno. Osasin perustella pyyntöni riittävän hyvin ja pienen pakon edessä hän taipui. Niinpä oli juhlarunokin jo esityslistalla.

Musiikki olisi myös mukava ohjelmanumero. Kolme veljestä, serkkuani ja heidän lapsensa ovat kokeneita esiintyjiä, joten heille esitin pyynnön musiikkinumerosta ruokapalkkaa vastaan. Ohjelman runko olikin sitten valmiina.

Vieraslistaa suunnitellessa ja kustannuksia miettiessä ajattelin, että noin 100 henkilöä olisi ehdoton maksimi määrä. Suuremmalle joukolle rahkeeni eivät yksinkertaisesti riittäisi. Kauhukseni kutsulistaan kertyi lähes 130 nimeä. Ketään ei olisi voinut jättää kutsumatta ja muutama tärkeänä pitämäni henkilö vielä puuttui listasta. No, johonkin se raja on vedettävä ja niin lähtivät kutsut joulun jälkeen vastaanottajille. Ajattelin, että konkurssihan tässä tulee, mutta tulkoon.

Määräpäivään ilmoittautui 83 henkilöä. Hyvä! Alkoi istumajärjestyksen ja ohjelmalistan suunnittelu. Siinä riittikin puuhaa. Kun viimein sain monen harjoitustulostuksen jälkeen rungon valmiiksi ja aloin tulostaa lopullista 6-suvuista ohjelmalehtistä, noin puolessa välissä loppui mustekasetin väri, eikä kotona ollut uutta kasettia. Mustekasetin metsästäminen olikin sitten melkoista salapoliisityötä, mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi.

Aika suuri työ oli myös kuvien etsiminen monikymmenvuotisesta elämästäni. Teetin kolme samanlaista valokuvakirjaa juhlissa katsottavaksi. Tyttäreni saivat omansa muistoksi ja yhden jätin itselleni. Minulla oli myös iso kirja 50-vuotisjuhlistani kuvineen ja toivoin vieraitteni kirjoittavan saman kirjan loppuun jotain, ikäänkuin vieraskirjaan, joka jää muistoksi kahdesta juhlastani yksissä kansissa.

Juhlalauantaita odottaessa oli aika panostaa itseensä. Alkuviikosta kävin jalkahoidossa ja sain lämmikkeeksi tällaisen otuksen.

Kädet ja kynnet laitettiin juhlakuntoon. Kampaajallakin kävin leikkauttamassa hiuspehkoni, koska aloin muistuttaa kyntöruunaa, kuten entisellä pomollani oli tapana sanoa.

Olin toivonut, ettei juhlapaikalle tuotaisi esinelahjoja, ei edes kukkia. Pari ystävää ratkaisi kiellon lähettämällä lahjat postitse kotiini.

Marjatta, joka on kuvaamataidonopettaja ei käsityöopettaja, kuten virheellisesti olin ensin kirjoittanut. Hän on kuitenkin sellainen kädentaituri, että mokani annettaneen anteeksi. Monitoimitaituri lähetti itse tehdyn hienon Neulaneidin. Pään ja kädet Marjatta on valmistanut keramiikasta, neulatyynymekko on huovutettua villaa. Huomaa myös neidon avainnippu. Edellisen neulatyynyni on Kuopus valmistanut ala-asteella ja se oli oikeasti tullut tiensä päähän. Nyt raaskin luopua siitä - ehkä.

Sylvialta sain hervottoman ison pussukan toivottuja siemeniä kevätkylvöihin.

Pirjo uhmasi kieltoa ja toi Pieksämäeltä asti itse tekemänsä ihastuttavan lasityön. Olen joskus ihaillut hänen samanlaista työtään ja hän varmaan muisti, että sellaisesta olin tykännyt. Minusta se on kaunis ja muista esineistä poiketen, tälle löytyi paikka helposti.

Susanna ajatteli, että kun neulon niin paljon sukkia ja lapasia muille, ei minulla tietenkään ole aikaa itselleni niitä valmistaa. Oikeassa oli ja kauniit sukat hän oli minulle neulonut. Sukan varteen oli piilotettu myös puikkomitta ja silmukkamerkkejä. Tarpeellisia kaikki.

Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia muistoja.

Esimerkin voimalla

Vitosen (6 v) on joskus vaikea hillitä tunteiden säätelyään toisin sanoen raivonpuuskiaan. Asiasta on keskusteltu pitkään ja harkiten ja välillä näyttää, että asiassa aletaan pikku hiljaa päästä toivottuun tulokseen.

Kuopus inhoaa yli kaiken asiointia ruuhkaisessa kaupassa. Hänkin tiedostaa, miten vaikeaa itsensä hillitseminen on, kun joku asia alkaa ottaa päähän. Eräänä päivänä Kuopus ehdotti Vitoselle testiä. Vitonen saisi kauppareissulla seurata äitinsä käyttäytymistä ja antaa sitten arvosanan, miten hyvin äiti pystyi itsensä hillitsemään ikävässä tilanteessa.

Kierreltyään kaupassa Vitonen itse käyttäytyi yllättäen esimerkillisesti, kun kaikki tarmo meni äidin pisteyttämiseen. Neljättä kertaa kysyessään äidiltään jotain jo selvitettyä asiaa, vastasi äiti erittäin selvästi artikuloiden pientä kireyttä äänessään. Vitonen viisaana nuorena miehenä huomasi, mielentilan muutoksen ja varoitti: Äiti, nyt tuli miinuspisteitä. Äiti ymmärsi vinkin, kokosi itsensä ja huomautti, että poika on aivan oikeassa.

Kotona poika vähensi miinuspisteet, koska loppu oli kuitenkin mennyt aivan hyvin. Palkinnoksi äiti sai suukon ja hamahelmistä tehdyn esineen.

***

Kotimatkalla poika näki korkean tornin ja kysyi, onko se hotelli. Myöntävän vastauksen saatuaan hän alkoi miettiä, miten mukavaa olisi käydä hotellissa, mutta kun se on niin lähellä kotia, ymmärsi ettei asiassa ole mitään järkeä. Sen sijaan, kun on taivaltanut pitkän matkan ja sen jälkeen pääsee hotelliin ja herkulliselle hotelli-aamiaiselle, tuntuu se palkinnolta.

***

Miten kuva liittyy kirjoitukseen? No, vaikka yhtenä ainesosana herkkuiltapalaan. Tai ei omena kauas...

Lapset eivät muuten välitä erityisesti juustoista, mutta Vitosen herkkua on silloin tällöin nautitut herkkuiltapalat. Herkkuiltapala on tilaisuus, jossa koko perhe istuu pöydän ääressä. Tarjolla on leipää, erilaisia voimakkaan makuisia ja tuoksuisia juustoja, omenaa, viinirypäleitä yms. Isän kanssa kauppareissut Vitosen kanssa hoituvat kohtuullisen hyvin. Kerran oli tarkoitus ostaa tarvikkeita herkkuiltapalaan. Vitonen kierteli juustotiskejä nuuhkien. Kaikkein kauheimman hajun kohdalla poika valitsi juustonsa. Hyvää oli.

Vitonen on siis yksi ravintola Exbrylieteen gourmet-kokeista, joten kaikenlaisten erikoisuuksien maisteleminen kuuluu toimenkuvaan. Tällä hetkellä ehdoton lempiruoka on shushi, joita hän kaverin luona kyläillessä oli tämän äidin järkytykseksi syönyt yli 30 kpl.

Kirjoneulekintaat

Kolme vuotta sitten ostin Tallinnan käsityömessuilta nämä ihanat villalangat, joille en ole löytänyt käyttöä. Lanka on aivan liian ohutta ja sukkalangaksi. Neuloin niistä yhdet sukat, jotka hajosivat lähes ensimmäisenä päivänä, joten langat ovat saaneet rauhassa odottaa sopivaa inspiraatiota.

Viime aikoina olen neulonut kirjoneulelapasia ja ajattelin kokeilla lankaa sellaisiin. Sopivaa mallia etsiessäni ihastuin tähän malliin. Minulle tuli heti mieleen kenelle tuollaiset haluaisin neuloa - suloiselle Kakkoselle, prinsessakeijulleni.

Silloin, kun minulla oli kangaspuut, säilytin tässä isossa pärekorissa matonkuteita, lankoja ja kangaspuuvälineitä. Nykyään täältä löytyy lankoja lähes joka lähtöön, kuten ohutta luonnon valkoista villalankaa lapasiin ja vihdoin löytyi myös Tallinnan villalangoille käyttöä koruommelkirjailuun. 

Ajattelin, etten varmaan saa kintaita valmiiksi ennen joulua, mutta tässä ne nyt ovat. En viitsinyt tehdä mallin mukaista hapsureunaa, vaan siistin reunan virkkaamalla muutaman kerroksen.

Kielikylvyssä

En koskaan ole pitänyt koulun ruotsin kielen opetusta pakkoruotsina, vaan mahdollisuutena oppia kieltä, jota pohjolan perukoilla puhutaan. Tosin minulla on ollut motivaatiota. Eräs rakkaista tädeistäni meni nuorena neitona Ruotsiin töihin, tapasi siellä miehen, meni naimisiin ja jäi sinne pysyvästi. Hänen ummikkoruotsalaisesta, mukavasta Kallestaan tuli sittemmin serkkuni isä.

Kun olin 11-vuotias, pyysi tätini minut kesäksi Ruotsiin luokseen. Olivatkohan he sopineet äitini kanssa asian aikaisemmin, koska sinä kesänä äitini meni naimisiin psykopaatin kanssa ikään kuin minulta salaa. Olisin varmasti vastustanut liittoa tai ollut muuten hankala.

Silloin koulun kesäloma kesti kolme kuukautta, kesäkuusta elokuun loppuun. Olin päässyt oppikouluun, mutta ruotsin kielen opetus alkoi vasta syksyllä, joten en osannut sitä sanaakaan. Stadin slangista oli kyllä hiukan hyötyä. En sitäkään itse kummemmin puhunut, mutta kuuntelemallakin oppii. Se oli mukava kesä ja myöhemmin sain samanlaisen kutsun kolmena kesänä.

Ruotsin kesinä tuli myös sopiva annos kielikylpyä ja koulussakin pidin ruotsin tunneista, vaikka opettaja olikin aika ankara. Piti opetella ulkoa Mors lilla Olle sun muut runot. Ei silti, tuosta laulustakin on ollut hyötyä. Aina, kun menemme Sipoon metsiin poimimaan suppilovahveroita, alan karhunkarkoituslauluna hyräillä ja laulaa Mors lilla Ollea ja jos siihen mennessä en ole löytänyt ainoatakaan sientä, niin johan laulu houkuttaa nekin esiin. Mikä lie taika siinäkin? Tänä syksynä muuten poimimme poikaystävän kanssa 78 l suppilovahveroita, vaikka alkusyksystä näytti, ettei niitä tänä vuonna tule olleenkaan. Että kyllä ruotsin opiskelusta on hyötyä sienimetsässäkin.

Olen myös iki-iloinen, että Suomen televisiossa ei ulkomaisia ohjelmia dubata suomeksi, vaan saa kuulla ohjelman alkuperäisenä. Varmaan on sanomattakin selvää, että tykkään pohjoismaisista sarjoista ja elokuvista: Silta, Solsidan, Tanskalainen maajussi ja kaikki muut skandinaaviset puutarhaohjelmat, Koko kansan viettelijä, Beck, Wallander, Syyttömänä tuomittu... ja lukemattomat hienot elokuvat ja Mikael Persbrandt :).

Kun Esikoisen perhe muutti paikkakunnalle, jossa ruotsin kieli oli enemmistönä, tapahtui vävykullalle ihmeellinen käänne. Hän oli inhonnut kouluruotsia, mutta muuton jälkeen hän alkoi nähdä uniakin ruotsiksi. Paikkakunnalle alettiin perustaa suomalaislapsille ruotsinkielistä kielikylpypäiväkotia, joka jatkuisi lasten kasvettua kielikylpykouluna. Kun vävykulta jostain innostuu, on hän siinä satasella mukana. Ykkönen laitettiin 3-vuotiaana kielikylpydagikseen ja myöhemmin myös Kakkonen ja Kolmonen. Vävykulta ryhtyi jopa aktiiviseksi jäseneksi perustettuun yhdistykseen. Kun hän pitkän vaikenemisen jälkeen itse yritti puhua ruotsia, sanoi pieni Ykkönen: Du kan inte alls tala svenska.

Olen myös huomannut, että kun itse yritän puhua ruotsia, niin varmasti teen juuri ne kauheat virheet, jotka koulussa opettivat vaikenemaan. Ei tule sanajärjestys oikein, artikkelit ja suvut ovat mitä sattuu, aina ei oikea sanakaan muistu mieleen, mutta enää en välitä vaan puhua pälpätän, mitä sylki suuhun tuo. Serkkuni täysruotsalainen tytär sanoikin kerran, että ei haittaa, hän kyllä ymmärtää suomenruotsia :) Niinhän se on. Me ihmiset puhumme eri murteita Suomessakin ja jotenkuten ymmärrämme toisiamme, jos ymmärrämme.

Asia, joka kirvoitti minut noin pitkään esipuheeseen oli eilen tuossa kielikylpykoulussa järjestetty isovanhempien päivä. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 90 asiasta kiinnostunutta mummoa ja ukkia. Me kaksi Kolmosen mummoa menimme yhdessä uutuuttaan kiiltävään kouluun. Koulu oli ollut pari vuotta täysremontissa ja lapset kävivät sen ajan parakkikoulua.

Sisäätulo jo oli vaikuttava kuivatuskaappeineen. Kengät siististi paikoillaan, mitä nyt mummojen kenkiä hieman hujan hajan.

Käytävillä vaatteet siististi naulakossa (Huom! ei lattialla ainuttakaan)

Siisti ruokasali. Onkohan se aina noin siisti ruokailun jälkeenkin?

Luokkahuoneessa kiva, rento tunnelma

Ei opettajan pöytä ennen tällaiselta näyttänyt

Tällaisen sanakirjan haluaisin. Vaikutti mielenkiintoiselta.

Seinilla oppimateriaali hauskasti esillä. Kielioppia.

Ja tässä ohje, joka sopisi minne tahansa.

Keskittyneitä lapsia askartelemassa joulukoristeita.

Käsityötunnin askasteluvälineitä

Tällainen magneettinen neulatyynyn on kätevä

Saimme nauttia ihastuttavan Lucia-kulkueen kenraaliharjoituksesta, jonka reippaat 3-luokkalaiset perinteisesti esittävät. Lopuksi lauloimme yhteisesti Jo syttyy joulun kynttilät... Laulun sanat heijastettiin seinälle. Kiva koulupäivä. Haluan takaisin kouluun!  

Iirispenkki

En ole aikaisemmin ollut erityisen innostunut iiriksistä eli kurjenmiekoista, mutta aikojen saatossa niitä on kuitenkin pihaani ilmestynyt pikkuhiljaa sinne tänne ja vähitellen olen alkanut pitää niistä. Viime kesänä kuitenkin mopo karkasi käsistä, kun muutaman puutarhaystävän kanssa päätimme tehdä kimppatilauksen Ranskasta M Bourdillon'in taimitarhasta.

Onneksi toimitusaika oli vasta syksyllä, joten kesällä ehdin kierrellä pihaa ja etsiä paikkaa, minne jättitilaukseni saisin sijoitettua.

Tässäpä on tyhjänpäiväinen paikka. Siihen tulee uusi iirispenkki

Ja eikun lapiohommiin. Ensin kanttasin alueen ja kuorin nurmen lapiolla.

Hyvän näköistä multaa kippasin kottikärryyn odottamaan. Kuolleen kirsikkapuun juuria sai kaivella olan takaa.

Peitin alueen paksulla kerroksella kostutettuja sanomalehtiä hillitsemään mahdollisten rikkaruohojen tunkeutumista tulevaan perennapenkkiin.

Sanomalehtien päälle laitoin sivuun ottamaani multaa ja mallasin muurikiviä penkin reunoille.

Kärräsin kompostikehikoista valmistunutta multaa useita kottikärryllisiä. Heinäkuussa penkki oli tässä vaiheessa, mutta loppukesän aikana kärräsin siihen vielä lisää valmistunutta kompostimultaa.

Syyskuun puolessa välissä me iiriskimppalaiset keräännyimme tilauksen kunniakkaasti hoitaneen Vihdin Valtiattaren Veeran kotiin kivaan tapaamiseen noutamaan kasvejamme. 

Kiertelimme Veeran pihalla ihastelemassa kasveja, nautimme huvimajassa monenlaisia herkkuja. Tilaamiemme iiristen lisäksi saimme kaupanpäälliseksi kaivaa pihalta kasveja, joista emäntä onneksemme halusi päästä eroon. Minä himoitsin ja sain tyrnipensaita ja valmiiksi purkitetun punahatun.

Iirikset asemoitu alkuperäisen suunnitelmani mukaan paikoilleen.

Istutus oli helppoa, kun kerrankin oli penkki uusille hankinnoille valmiina.

Punahattu Echinacea ja aiemmin toiselta ystävältä saatu sorvarinpensas Euonymus pääsivät samaan penkkiin.

Kesää odotellessa etsin kuvia aikaisemmista iiriksistäni. Olen yleensä juuri iiristen parhaaseen kukinta-aikaan mökillä, joten kuvia sainkin hakea jonkin aikaa arkistosta. Kun lopulta niitä löysin, en osannut valita, mitä niistä täällä julkaisisin, kun olisin halunnut näyttää kaikki eri kulmista näpsimäni kuvat. Vähän tässä tulee kertausta, koittakaa kestää.

Edessä tarhakurjenmiekka 'Cutie' taustalla siperiankurjenmiekkapuska

Tarhakurjenmiekka Iris germanica 'Cutie' hervottoman iso kukka

Mikä lie kurjenmiekka? Tämän piti olla japaninkurjenmiekka Iris ensata 'Kogesho', muttei todellakaan ole. Ei kuitenkaan yhtään hullumpi mielestäni.

Erilaisia kauniin sinisiä saksankurjenmiekkoja.

Vertailun vuoksi erilaisia sinisiä iiriksiä näytille.

Sinapinkeltainen iiris

Keltainen

Edellisen omistajan kurjenmiekat olivat paikalla, jossa niiden kasvu alkoi taantua, joten siirsin ne hyötykasvimaan reunoille aikoinaan hätävaleistutukseen. Siellä ne ovat saaneet olla paikoillaan jo vuosia.

Lähikuva kasvimaan reunuskurjenmiekasta

Minusta ne ovat aika hauskoja kumarrellessaankin.

Vertailukuvia samaan aikaan kukkivista erilaisista lajikkeista tässä vielä kertauksena :)