keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Chilejä


Chiliviljelyn muistelu edellisessä postauksessa sai minut ryhtymään mittavaan kuvien etsiskelyyn koneeltani.  Valitettavasti osa kuvista oli niin huonolaatuisia, etten viitsinyt laittaa niitä näytille, mutta onhan niitä tässäkin. Netistä löytyy todella hienoja chilisivuja kuvineen.

Olen laittanut kuvaluettelon aakkosjärjestykseen lajikenimen mukaan tai sen lajikenimen, jonka siementen antaja on maininnut. Chilithän risteytyvät melko helposti, joten ulkonäkökin saattaa muuttua. Chilit ja paprikat kuuluvat Capsicum sukuun. Alla kuvatuissa lajikkeissa on C. annuum ja C. baccatum -lajeja. C. chinense 'Red Habanero'ksi nimettyä en laittanut näytille, koska asiantuntijat olivat aikoinaan sitä mieltä, että minun kasvini ei ollut Red Habanero.
 

Aji Amarillo. Kuvattu 11.11.2006. Kuten näkyy lehdet vielä kauniin vihreät.

Apache. Kuvattu 11.11.2006.  Aika ruman näköinen rotisko siinä vaiheessa, mutta satoisa
Apache lähikuvassa


Californian Wonder on mieto paprikalajike.


Cherry Bomb -chiliä sain kahdelta eri ystävältä. Merkitsin ne numeroilla 202 ja 225. Etenkin pienet pyöreät marjahedelmät ovat mielestäni sööttejä.

 

Cherry Chocolate on myös aika hauskan näköinen. Vasemmalla kukka ja hedelmä samassa kasvissa. Syyskuussa marjahedelmä näyttää jo aika suklaiselta.





Dutch on melkoisen satoisa. Oikealla alhaalla sama lajike samassa hoitopaikassa, mutta niin erilaisia kasvutavaltaan :). 


Fresno oli yksi suosikeistani. Kaunis ja herkullisen näköinen.












Golden Cayenne


Guajillo oli yksi harvinaisuuksista. Kovin satoisa se ei ollut.





Hungarian Yellow


Jalapeño (Jalopeno) oli toinen suosikeistani. Kaunis, mehukas, satoisa ja hyvän makuinen.

 

Lemon Drop


Marbles hauska pienimarjainen.

Pasilla

Piri Piri satoisa, mutta kasvina ruma rotisko ainakin 11.11. kuvattuna.


Purple Tepin. Kyllähän 11.11. nuo lehdet näyttää muillakin chileillä olevan aika surkeassa kuosissa. Satoa tässäkin runsaasti.


Quintisho. Hauskat pienet oranssit marjat. Selkeän näköinen kasvi vaaleaa taustaa vasten. Muistaakseni kohtalaisen mieto ja hyvän makuinen.


Rawit. Tämäkin on mehukkaan näköinen, eikä maussakaan vikaa.


Super Red. Ei kauhean punainen vielä elokuussa.


Thai Dragon. Tämäkin kuva otettu elokuussa.


Thai Sun'in kukka ja pieniä marjan alkuja elokuussa. Kypsyessään punaisia, melko pieniä.


4 kommenttia:

  1. Onpa siinä chiliä. Minkälainen tuo Cherry Choclate oli eli minkä makuinen? Oliko sekin chili? Todella erikoisen näköinen.

    Sinulla taitaa mennä chiliä paljon enemmän kuin minulla. Minulla oli vain kaksi tainta, mutta kuitenkin satoa tahtoo jäädä käyttämättä. Olen kuitenkin käyttänyt vain tuoreena omaa satoa ja chilijauheet olen ottanut kaupan purkista. Jos kuivaisin sadon, niin se tulisi varmaan käytetyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cherry Chocolate on chili. Muistaakseni se oli maultaan melko mieto. Maistoin kyllä tuoreeltaankin kaikkia laatuja, mutta tuliset chilit kuivatin. Osan jätin kokonaisiksi ja osan jauhoin rouheeksi. Sitä rouhetta riitti tuttavillekin jaettavaksi. Itselleni jätin pari pilttipurkillista. Rouheessa on ytyä vielä monen vuodenkin kuluttua, enkä laita sitä suuria määriä mihinkään ruokaan. Enimmäkseen käytän sitä pippurin tavoin salaattikastikkeessa, jonka ohje tulee tässä:

      4-5 sitruunan mehua
      muutama valkosipulin kynsi puristettuna
      ripaus suolaa
      sokeria maun mukaan (n. 6 tl reilusti)
      esim. mustapippuria ja/tai omaa chilijauhetta pieni ripaus
      tai 1-2 pientä kuivattua kokonaista chiliä

      Salaattikastike säilyy jääkaapissa melko kauan. Kun lisään ainetta salaatin joukkoon, lisään vielä lorauksen oliiviöljyä. Oliiviöljyn voisi laittaa kastikkeen joukkoon valmiiksikin, mutta silloin se menee jääkaapissa sameaksi (vai kovettuuko oliiviöljy jääkaapissa? No, säilytän oliiviöljyn kuitenkin huoneenlämmössä:)

      Kuivattuja chilejä voi mainiosti käyttää ruuan mausteena. Jos ei tykkää liian vahvasta mausta, voi sen sitten noukkia pois ruuan joukosta tai antaa jollekin uskalikolle maistiaiseksi :)

      Poista
  2. Olet vissiin chilifarmari! Ja kaiketi tulisen ruuan ystävä.
    Minä rn erota yhtäkään lajiketta toisistaan.
    En ole myöskään montakaan chiliä saanut omasta kasvihuoneestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole chilifarmari enkä järin tulisen ruuan ystävä. Tuo chilin kasvatus oli vain eräänlainen mielenkiintoinen kokeilu, kun niitä erilaisia siemeniä olin saanut niin runsaasti. Chilin siemenet taitavat muuten säilyä aika monta vuotta itämiskykyisinä. Minulla on vieläkin siemeniä tallella. Pitääkin testata, itävätkö vielä.

      Noin mittavassa eri chilien kasvatuksessa oli tärkeää laittaa eri lajikkeiden nimet muistiin. Leikkasin mielettömän määrän jugurttipurkkeja merkintätikuiksi. Niihin oli helppo kirjoittaa lajikkeen numero pysyvällä tushilla. Tein myös excelillä hienot taulukot lajikkeista :)

      Poista