Vaija ja Karjalan kunnaat

Olen ollut 11 vuotias, kun äidinisä, vaijani, kuoli. Vaija oli totinen mies. Vanhoja kuvia selatessa hämmästyin, kun hän yhdessä kuvassa hymyilee. Poikansa hän piti kurissa vitsan ja remmin avulla. Enoilleni on kuitenkin jäänyt yllättäen hyvät muistot ehkäpä ansaitusta rangaistuksesta. Jos joku pojista ei tunnustanut kolttostaan, pistettiin kaikki veljekset riviin, ja siinä sai vitsaa koko poikajoukko niin kauan, että itku heltisi - yleensä melko nopeasti.

Neljä mummon ja vaijan yhdestätoista lapsesta lähetettiin Ruotsiin sotalapsiksi hyviin perheisiin. Voi vain kuvitella, millaista sieltä oli palata Suomeen ankeisiin oloihin. Yhdelle enolleni kasvoi isäänsä kohtaa sellainen uhma, että hän ei itkenyt, vaikka miten olisi piiskattu. Vaikka itku oli pyrkiä esille, hän hymyili ja kohteliaasti kiitti isäänsä selkäsaunasta.

Mummo ja vaija sylissään kaksi nuorinta lastaan. Kuva otettu 1942.

Lapsena sain olla paljon mummolassa. Mummo oli kiltti, mutta vaijaa taisin hiukan pelätä. Minua eikä tyttäriään vaija koskaan piiskannut, mutta kun näki, mitä pojille tapahtui tuhmuuksista, niin se kurituksen pelko oli aina läsnä, syyttömänäkin. Eihän sitä lapsena ymmärtänyt, mikä aikuisen mielestä on rangaistava teko! Kerrankin olin ihmetellyt vaijan puista mittakeppiä, sellaista lyhyeksi taitettavaa. En muista sitä rikkoneeni, mutta kerran vaijan penkoessa työkalupakkiaan, kuulin vihaisen kysymyksen: "Kuka on rikkonut vaijan mitan?" Tänä päivänäkään en muista, että se olisi minulta mennyt rikki. Arvasin toki, että vaija minua epäili, koska käytti itsestään vaija-nimitystä, muutenhan hän olisi kysynyt asiaa toisella tavalla.

Vaija ei paljoa lauleskellut, mutta yksi laulu hänellä oli ylitse muiden: Karjalan kunnailla. Olen etsinyt laulun sanoja ja helpostihan ne löytyvät netistä. Laulukirjassani on kuitenkin vain kolme säkeistöä, mutta vaijani lauloi aina viisi. En ole aikaisemmin löytänyt noita kahta puuttuvaa ja ihmettelin, kun tätinikään eivät niitä muista, vaikka muuten muistavat valtavan määrän laulujen sanoja. Olisiko vaija laulanut laulua vain minulle?

Näin muistan vaijan laulaneen neljännen ja viidennen (sama kuin ensimmäinen) säkeistön:

Tai läksin kyliin urhojen luo,

missä jylhillä vaaroilla asui nuo.

Näin miehet kunnon ja ylpeän työn

ja näin missä sykkii Karjalan syän.

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,

Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,

Käki kukkuu siellä ja kevät on.

Vie sinne mun kaihoni pohjaton!

Noniin, ja kun olin kirjoittanut tämän, löysinkin Wikipediasta nämä laulukirjasta puuttuvat säkeistöt. Vähän eri tavalla ne kuitenkin muistan, kuin Wikin kirjoittaja, vai olisiko vaija pistellyt omiaan - tai minun muistini ja ymmärrykseni.

Näin Wikissä:

Tai läksin kyliin urhojen luo,

Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo;

Näin miehet kunnon ja hilpeän työn

Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,

Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,

Käki kukkuu siellä ja kevät on –

Vie sinne mun kaiho ponneton!

Varmastikaan työ ei ole ollut hilpeää, kun tietää, miten vaija työhön suhtautui. Voimakkaasti tuntevana ja Karjalaa ikävöivänä kaihokin on varmasti ollut pohjaton eikä ponneton.