perjantai 11. tammikuuta 2013

Vanhat Hesarit kiertoon

Nyt, kun Helsingin Sanomat on siirtynyt tabloid-kokoon, niin älkää missään tapauksessa heittäkö vanhoja Hesareitanne paperinkeräykseen. Jos vähääkään ajattelette kierrrätystä ja etenkin kompostointia, niin niistä vanhoista saa erinomaisia kompostointipusseja. Olen vanhassa blogissani "piirtänyt" ohjeet pussukan taittelusta täällä. Jos kuitenkin vahinko on päässyt tapahtumaan, kompostointipussukoita voi taitella myös tabloideista, mutta se on paljon vaikeampaa. Ohjeet tabloid-taitteluun löytyy täältä.

Olkaa hyvät! Jos olette kiinnostuneet kierrätyksestä, kannattaa ottaa ohjeet talteen. En meinannut itsekään löytää noita omia ohjeitani valtavasta vanhan blogini kirjoitusten määrästä. :)

Lisään vielä perunapussukan taitteluohjeen. Oiva keino aikaistaa ja pidentää viljelykautta pientalous- ja mökkiviljelijälle
sekä empiirisen kokemukseni perunapussukoista. Lisää kokemuksia perunapussukoista.

5 kommenttia:

  1. Kuvaavaa on, että kun Satakunnan Kansa siirtyi tabloidiin, Turussa asuva Kuopus toi hänelle ilmaislehtenä tulleet kuukauden Turun Sanomat tänne, jotta äiti sai tehdä lisää pusseja. En ole muuten noa tässä blogimetsässä, joka oppi pussien teon blogistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm, minusta on aina niin ihana kuulla, että pussukkaohjeista on ollut hyötyä ja iloa. Oletkin ollut suurena apuna kompostipussukkatietouden eteenpäin jakajana :)

      Minäkin olen säästänyt melkoisen kasan vanhan mallisia lehtiä, kun ei koskaan voi tietää, milloin kaikki sanomalehdet ovat tabloideja. Lehdistähän saa taiteltua myös hyviä perunan esikasvatuspusseja.

      Poista
  2. Muistan myös lukeneeni näistä sanomalehtikompstipussien teosta blogistasi. Silloin niitä teinkin, nyt minulla ei tule minkään valkakunnan lehtiä, mainospostia vaan. Muoviämpäri teke minun huushollissa kompostipussin virkaa. Toimivampi on lehtipussi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sinua varten lisäsin perunapussukkaohjeen, koska et pääse istutuspuuhiin kovin aikaisin. Haalit nyt vain niitä lehtiä jostakin :)

      Poista
  3. Vitsit, nyt Vuodatus on hävittänyt tabloid- ja perunapussukan taitteluohje -kirjoitukset!

    VastaaPoista