Ensimmäinen koulupäivä yli 40
vuoteen jännitti. Joutuisin heti rehtorin puhutteluun. Minun
kouluaikoina rehtorit olivat isoja, totisia, pelottavia miehiä. Nyt
en kuitenkaan jännittänyt rehtoria, nuorta iloista naista, vaan
lapsien kohtaaminen arvelutti. Olisiko minusta lukumummiksi?
Pärjäisinkö vieraiden lasten kanssa?
Olen tehnyt vapaaehtoistyötä
ikäihmisten kanssa yli 15 vuotta. Kuulun Enter ry:n
(Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys) vapaaehtoisiin tietokone- ja
kännykkäopastajiin. Aika on mennyt nopeasti ja olin saanut
tuntea itsensä tarpeelliseksi. Enimmäkseen opastettavat ovat olleet
tyytyväisiä ja sen lisäksi itse on koko ajan tullut pidettyä
tietokonetaitojaan ajan tasalla ja jokaisella kerralla on tullut
kerrattua vanhaa tai on oppinut jotain uutta. Jossain vaiheessa
kuitenkin alkoi tuntua, että en enää saanut tuosta
vapaaehtoistyöstä sellaista tyydytystä kuin aikaisemmin. Päätin
lopettaa ikäisteni aktiivisen opastamisen.
Onko minulla edellytyksiä
lukumummiksi?
Lapsena olen lukenut paljon. Äitini
aikoinaan lähes tuskastui, kun olin aina nenä kiinni kirjassa. Olen
lukenut kohtalaisen paljon myös omille lapsilleni sekä
lastenlapsille ja minusta se on ollut hauskaa. Olen kokenut, että
lapsetkin ovat pitäneet yhteisistä lukutuokioista.
Nuorin lapsenlapseni Vitonen (8 v)
osasi kirjaimet ja luki sujuvasti sanoja jo ekalle luokalle
mennessään. Koulussa ei kuitenkaan lukeminen lähtenyt kovin hyvin
käyntiin, se ei vain tuntunut kiinnostavalta. Hoitokeikoillani
Kuopus (Vitosen äiti) toivoi, että lukisin Vitosen kanssa. Näin
teimmekin. Poika yritti välillä luistaa milloin minkäkin tekosyyn
avulla, mutta tiesin säännöt ja luvattua palkintoa ei tulisi,
ellei lukuhommaa suoritettu.
Keväällä näin ilmoituksen, että
Mannerheimin Lastensuojeluliitto etsii lukumummeja ja
-vaareja. Toiminnan tarkoitus on tarjota lapsille lisää
lukukokemuksia sekä innostaaa heitä lukemisen pariin yhteisten
lukutuokioiden avulla.
Voisinhan ainakin kokeilla ikäihmisten
vaihtamista lapsiin tai ainakin katsoa, onnistuisiko yhteistyö
energisten lasten kanssa. Miten toimintaan pääsee mukaan, miten ja
mitä pitää ottaa huomioon? Menin maaliskuussa järjestettyyn
tiedotustilaisuuten. Sain siellä opastusmonisteen ja allekirjoitin
paperin, jossa annoin luvan pyytää minua koskeva vapaaehtoisen
rikosrekisteriote, joka tarvitaan, kun työskennellään alaikäisten
kanssa.
Kesä meni nopeasti. Tuli syksy ja sain
tiedon, että paikkakuntani koulun rehtoriin on otettu yhteyttä ja
jos koulua kiinnostaa, on muutama lukumummi ja -vaari käytettävissä.
Olin jo sopeutunut ajatukseen, että
minusta tulee lukumummi. Erityisen ilahtunut olin, kun Vitonen sanoi:
”Mummi, nyt olen löytänyt lukemisen riemun.” Kyselin Vitoselta,
joka nyt on asiantuntijakonsulttini, että miten minun pitäisi
käyttäytyä tulevassa lukumummitehtävässäni koulussa. Sain
tällaisen neuvon: ”Jos lapsi on vähän levoton, voit sanoa vähän
ärhäkämmin, muuten voit olla ihan oma itsesi.”
Ensimmäiset koulupäivät
Tapaaminen rehtorin kanssa meni
jouhevasti. Opettajanhuoneessa paikalla oli kolmannen luokan opettaja
ja sovimme, että aloitan heidän kanssaan. Puolella luokalla oli
englanninkielen oppitunti, jota pääsin seuraamaan. Kun loputkin
luokasta tuli seuraavalle tunnille, esitteli opettaja minut ja sain
itsekin esittäytyä. Minulta kysyttiin, miksi haluan itseäni
kutsuttavan: lukumummi, lukumummo, Pirkko-mummi vai mikä? Minullehan
se on ihan sama, ihan mikä lapsista tuntuu mukavalta. Muistin
samassa ajan omasta lapsuudestani, kun stadilaisena kysyin äidiltäni,
voisinko kutsua häntä mutsiksi. Äitini vastasi: ”Kuule, sie saat
sannoo minnuu ihan miks sie halluut, mie oon kuitenkin siun äitis.”
Kysyin lapsilta, ymmärsivätkö he, mitä äitini oli sanonut.
Siihen opettaja esitti vastakysymyksen, kuinka monella lapsella on
isovanhempi, joka puhuu murretta. Yllättävän monella oli. Jää
oli murrettu.
Opettajalle luokka on uusi, eikä hän
tunne oppilaita vielä niin hyvin, että tietäisi, kenellä lapsista
on haasteita sujuvan lukutaidon saavuttamisessa. Niinpä lähdettiin
liikkeelle siten, että aluksi opettaja lähettää kaikki halukkaat
vuorollaan n. 20 minuuttia kestävään kahdenkeskiseen lukutuokioon.
En vielä tiedä, halusivatko kaikki, mutta nyt kolmannen täyden
päivän jälkeen oppilaita on käynyt 22. Luokalla on 26 oppilasta.
Lähes kaikilta lukeminen sujuu todella mallikkaasti.
On ollut mielenkiintoista huomata, että
kaikki lapset haluavat kuitenkin sen oman kahdenkeskisen
hengähdystauon, jolloin saa yhden aikuisen huomion ihan kokonaan
itselleen. Meillä on ollut hauskaa ja lapset ovat olleet aivan
valtavan ihania ja reippaita. Tämän rentouttavan tutusmisjakson
jälkeen jatkan muutaman oppilaan kanssa työskentelyä
lukuinnostuksen herättämiseen. Toivon, että onnistun!
Mieleenpainuneita hetkiä
Ensimmäisenä päivänä pari
oppilasta jopa ylitti odotukseni. Muistatteko tietoiskun vuosien
takaa, jossa lapsilta kysytään, miksi he haluavat aikuisena.
”Tietysti lakaisen lakaisinkoneella”-poika tuli mieleeni,
kun ensimmäinen, ujon tuntuinen poika astui lukusoppeemme. Kun poika
alkoi lukea, hän eläytyi niin lukemaansa, että sitä olisi
kuunnellut vaikka koko päivän. Minun ei tarvinnut puuttua
”esitykseen” lainkaan. Toinen oli tyttö, joka hahmotti lukemansa
jo niin hyvin, että numeroin kirjoitettu lukusana taipui aivan
oikein seuraavan sanan kanssa. Teksti oli tietokirjan asiatekstiä.
Sinä päivänä kahdeksan lasta ehti
käydä kanssani lukemassa itse valitsemaansa kirjaa.
Toinen päivä oli yhtä antoisa kuin
ensimmäinenkin. Reippaista lapsista sain itsekin niin paljon
energiaa, että kotiväkikin ihmetteli. Eräs tyttö erityisesti oli
aivan mahtava. Hänellä oli hauska kirja ja kun välillä
pyrskähtelin, lopetti tyttö lukemisen ja kysyi: ”Niin?” Hän
luuli, että minulla oli jotain sanomista. Kerroin, että naurahtelin
kirjan hauskoille kohdille. Tyttö siihen pilke silmäkulmassaan,
että tämän pitäisi olla lukutunti, ei naurutunti. Kun kirjan meno
äityi aina vain hauskemmaksi, purskahdimme muutamassa kohdassa
yhdessä ääneen nauramaan. Siitä sitä energiaa vasta tulikin.
Nauruenergiaa. Olen vieläkin aivan innoissani.
Linkkejä Mannerheimin
Lastensuojeluliiton sivuille
Jos sinua, mummi tai vaari, asia alkoi
kiinnostaa löydät tästä linkistä lisätietoa syksyllä järjestettävistä MLL:n Uudenmaanpiirin koulutustilaisuuksista.
Tuohon ensimmäiseen tilaisuuteen on jo vähän kiire, mutta seuraava
on ti 6.10.2015.
Tietoa Mannerheimin
Lastensuojeluliitosta löytyy täältä
ja lähimmän paikallisyhdistyksesi voi
etsiä täältä
Hienoa, Vallaton Mummeli! Itsekin olen aina lukenut lastenlapsille (12) ja iltasadun lukeminen tai muun lukutuokion pitäminen on ollut niin omille pojille (4) kuin lastenlapsillekin tärkeää. Työssäni kehitysvammaisten parissa luin kirjoja ja ne yhdessäolohetket olivat erityisen palkitsevia.
VastaaPoistaTervetuloa AnneliPunneli! Olitpa nopea. Juuri äsken pistin postauksen liikkeelle ja heti tuli kommentti :) Kiitokset siitä! Viime kesänä Ykkönen, jo aikuinen lapsenlapseni pyysi, että lukisin hänelle yhden kirjan, jota lapsena luin hänelle. Se on niin liikuttava, ettei hän pysty itse sitä ääneen lukemaan. Rose Lagercrantz: Pitkä, pitkä matka. No, yhdessä sitten saimme kyynelkanavat putsattua. Kyllä minullakin ääni värisi, että piti pitää taukoa.
PoistaNo kyllä on ihana juttu! Ihan tippahan tässä tulee silmään. Tuo olisi varmasti hyvä meilläkin mutta en tiedä kuinka paljon sitä ilmenee. Vain sen tiedän että meillä joilla on paljon maahanmuuttajia, monet vapaaehtoiset pitävät ruotsinkielen vaapata kouluutusta sekä lapsille että aikuisille.
VastaaPoistaMinä luulen, että olet vallan ihana lukumummi. Se on tärkein, että on itse kiinnostunut, lapset huomaavat sen kyllä.
VastaaPoistaToivon kivoja lukuhetkiä lasten kanssa.
Varmasti näin: "On ollut mielenkiintoista huomata, että kaikki lapset haluavat kuitenkin sen oman kahdenkeskisen hengähdystauon, jolloin saa yhden aikuisen huomion ihan kokonaan itselleen." Hienoa että käytät harvinaislaatuisen energiasi taas näin hyvään hankkeeseen. Alanvaihto virkistää.
VastaaPoistaKiitoksia Sylvia, Aimarii ja Marjatta kommenteistanne! Sulattelen niitä lämmöllä ja kätken ne sydämeeni. Hyvää mieltä on silloin helppo levittää, kun saa positiivista palautetta.
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoista lukea 'alanvaihdostasi' ! Laitan korvan taakse josko itsekin joskus..siihen saakka pyrin opastamaan pakolaisia suomenkielen saloihin : )
VastaaPoistaTärkeää työtä sinäkin teet. Ei sitä yksi ihminen kaikkeen voi osallistua, vaikka miiten tahtoisi.
PoistaVau. Lukumummi. Voiko sen ihanampaa olla.
VastaaPoistaSuvituulia kiva, kun kommentoit.
PoistaKivalta tuntuu ainakin nyt aluksi. Saa nähdä, miten mummo jaksaa kahdesti viikossa olla täyden työpäivän lasten kanssa. Voi olla, että jossain vaiheessa pitää vähentää vain yhteen päivään viikossa. Nyt tuntuu, että aika kuitti olen toisena päivänä. Vaikka lapsilt saakin kauheasti energiaa, niin kyllä sitä kuluukin :)
Tämä oli vallan valloittava kertomus. Tuo yhteisnauru lukijan kanssa jäi lukijalle varmaan mieleen. Mikä voisi voittaa yhteiskikatuksen :)
VastaaPoistaYhteinen kokemus kirjasta mummokaartin edustajan kanssa on varmaan korkealla tunnepankin talletuksissa....
Maija, ihan totta. Vieläkin on niin kiva tunne siitä yhteiskikatuksesta. Nuo lapset, jotka sain ensimmäiseksi, ovat aivan ihania. Mulle tulee ihan ikävä heitä, kun seuraavaksi on syysloma ja sen jälkeen kaikki 26 oppilasta ovat käyneet kaksi kertaa lukemassa. He ovat niin hyviä, että vain 2-3 tarvitsee ehkä lisätukea lukemiseen. Koska muillakin luokilla on tarvetta, niin valitettavasti en voi jäädä jatkuvasti noiden ihanien lasten lukumummiksi.
PoistaOlin viime viikolla Kyproksessa ja ostin sieltä kivoja tarroja, joita annan lapsille aina lukutuokion päätteeksi kirjanmerkkiin. Tuntuvat tykkäävän niistäkin.
Olisi todella mukavaa, jos mummo noteerattaisiin korkealle. Ainakin mummelilla on noista lapsista todella kivoja tuokioita muistiin talletettuna.