torstai 17. syyskuuta 2015

Lukumummi

Ensimmäinen koulupäivä yli 40 vuoteen jännitti. Joutuisin heti rehtorin puhutteluun. Minun kouluaikoina rehtorit olivat isoja, totisia, pelottavia miehiä. Nyt en kuitenkaan jännittänyt rehtoria, nuorta iloista naista, vaan lapsien kohtaaminen arvelutti. Olisiko minusta lukumummiksi? Pärjäisinkö vieraiden lasten kanssa?

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä ikäihmisten kanssa yli 15 vuotta. Kuulun Enter ry:n (Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys) vapaaehtoisiin tietokone- ja kännykkäopastajiin. Aika on mennyt nopeasti ja olin saanut tuntea itsensä tarpeelliseksi. Enimmäkseen opastettavat ovat olleet tyytyväisiä ja sen lisäksi itse on koko ajan tullut pidettyä tietokonetaitojaan ajan tasalla ja jokaisella kerralla on tullut kerrattua vanhaa tai on oppinut jotain uutta. Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi tuntua, että en enää saanut tuosta vapaaehtoistyöstä sellaista tyydytystä kuin aikaisemmin. Päätin lopettaa ikäisteni aktiivisen opastamisen.

Onko minulla edellytyksiä lukumummiksi?

Lapsena olen lukenut paljon. Äitini aikoinaan lähes tuskastui, kun olin aina nenä kiinni kirjassa. Olen lukenut kohtalaisen paljon myös omille lapsilleni sekä lastenlapsille ja minusta se on ollut hauskaa. Olen kokenut, että lapsetkin ovat pitäneet yhteisistä lukutuokioista.

Nuorin lapsenlapseni Vitonen (8 v) osasi kirjaimet ja luki sujuvasti sanoja jo ekalle luokalle mennessään. Koulussa ei kuitenkaan lukeminen lähtenyt kovin hyvin käyntiin, se ei vain tuntunut kiinnostavalta. Hoitokeikoillani Kuopus (Vitosen äiti) toivoi, että lukisin Vitosen kanssa. Näin teimmekin. Poika yritti välillä luistaa milloin minkäkin tekosyyn avulla, mutta tiesin säännöt ja luvattua palkintoa ei tulisi, ellei lukuhommaa suoritettu.

Keväällä näin ilmoituksen, että Mannerheimin Lastensuojeluliitto etsii lukumummeja ja -vaareja. Toiminnan tarkoitus on tarjota lapsille lisää lukukokemuksia sekä innostaaa heitä lukemisen pariin yhteisten lukutuokioiden avulla.

Voisinhan ainakin kokeilla ikäihmisten vaihtamista lapsiin tai ainakin katsoa, onnistuisiko yhteistyö energisten lasten kanssa. Miten toimintaan pääsee mukaan, miten ja mitä pitää ottaa huomioon? Menin maaliskuussa järjestettyyn tiedotustilaisuuten. Sain siellä opastusmonisteen ja allekirjoitin paperin, jossa annoin luvan pyytää minua koskeva vapaaehtoisen rikosrekisteriote, joka tarvitaan, kun työskennellään alaikäisten kanssa.

Kesä meni nopeasti. Tuli syksy ja sain tiedon, että paikkakuntani koulun rehtoriin on otettu yhteyttä ja jos koulua kiinnostaa, on muutama lukumummi ja -vaari käytettävissä.

Olin jo sopeutunut ajatukseen, että minusta tulee lukumummi. Erityisen ilahtunut olin, kun Vitonen sanoi: ”Mummi, nyt olen löytänyt lukemisen riemun.” Kyselin Vitoselta, joka nyt on asiantuntijakonsulttini, että miten minun pitäisi käyttäytyä tulevassa lukumummitehtävässäni koulussa. Sain tällaisen neuvon: ”Jos lapsi on vähän levoton, voit sanoa vähän ärhäkämmin, muuten voit olla ihan oma itsesi.”

Ensimmäiset koulupäivät

Tapaaminen rehtorin kanssa meni jouhevasti. Opettajanhuoneessa paikalla oli kolmannen luokan opettaja ja sovimme, että aloitan heidän kanssaan. Puolella luokalla oli englanninkielen oppitunti, jota pääsin seuraamaan. Kun loputkin luokasta tuli seuraavalle tunnille, esitteli opettaja minut ja sain itsekin esittäytyä. Minulta kysyttiin, miksi haluan itseäni kutsuttavan: lukumummi, lukumummo, Pirkko-mummi vai mikä? Minullehan se on ihan sama, ihan mikä lapsista tuntuu mukavalta. Muistin samassa ajan omasta lapsuudestani, kun stadilaisena kysyin äidiltäni, voisinko kutsua häntä mutsiksi. Äitini vastasi: ”Kuule, sie saat sannoo minnuu ihan miks sie halluut, mie oon kuitenkin siun äitis.” Kysyin lapsilta, ymmärsivätkö he, mitä äitini oli sanonut. Siihen opettaja esitti vastakysymyksen, kuinka monella lapsella on isovanhempi, joka puhuu murretta. Yllättävän monella oli. Jää oli murrettu.

Opettajalle luokka on uusi, eikä hän tunne oppilaita vielä niin hyvin, että tietäisi, kenellä lapsista on haasteita sujuvan lukutaidon saavuttamisessa. Niinpä lähdettiin liikkeelle siten, että aluksi opettaja lähettää kaikki halukkaat vuorollaan n. 20 minuuttia kestävään kahdenkeskiseen lukutuokioon. En vielä tiedä, halusivatko kaikki, mutta nyt kolmannen täyden päivän jälkeen oppilaita on käynyt 22. Luokalla on 26 oppilasta. Lähes kaikilta lukeminen sujuu todella mallikkaasti.

On ollut mielenkiintoista huomata, että kaikki lapset haluavat kuitenkin sen oman kahdenkeskisen hengähdystauon, jolloin saa yhden aikuisen huomion ihan kokonaan itselleen. Meillä on ollut hauskaa ja lapset ovat olleet aivan valtavan ihania ja reippaita. Tämän rentouttavan tutusmisjakson jälkeen jatkan muutaman oppilaan kanssa työskentelyä lukuinnostuksen herättämiseen. Toivon, että onnistun!

Mieleenpainuneita hetkiä

Ensimmäisenä päivänä pari oppilasta jopa ylitti odotukseni. Muistatteko tietoiskun vuosien takaa, jossa lapsilta kysytään, miksi he haluavat aikuisena. ”Tietysti lakaisen lakaisinkoneella”-poika tuli mieleeni, kun ensimmäinen, ujon tuntuinen poika astui lukusoppeemme. Kun poika alkoi lukea, hän eläytyi niin lukemaansa, että sitä olisi kuunnellut vaikka koko päivän. Minun ei tarvinnut puuttua ”esitykseen” lainkaan. Toinen oli tyttö, joka hahmotti lukemansa jo niin hyvin, että numeroin kirjoitettu lukusana taipui aivan oikein seuraavan sanan kanssa. Teksti oli tietokirjan asiatekstiä.

Sinä päivänä kahdeksan lasta ehti käydä kanssani lukemassa itse valitsemaansa kirjaa.

Toinen päivä oli yhtä antoisa kuin ensimmäinenkin. Reippaista lapsista sain itsekin niin paljon energiaa, että kotiväkikin ihmetteli. Eräs tyttö erityisesti oli aivan mahtava. Hänellä oli hauska kirja ja kun välillä pyrskähtelin, lopetti tyttö lukemisen ja kysyi: ”Niin?” Hän luuli, että minulla oli jotain sanomista. Kerroin, että naurahtelin kirjan hauskoille kohdille. Tyttö siihen pilke silmäkulmassaan, että tämän pitäisi olla lukutunti, ei naurutunti. Kun kirjan meno äityi aina vain hauskemmaksi, purskahdimme muutamassa kohdassa yhdessä ääneen nauramaan. Siitä sitä energiaa vasta tulikin. Nauruenergiaa. Olen vieläkin aivan innoissani.

Linkkejä Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuille

Jos sinua, mummi tai vaari, asia alkoi kiinnostaa löydät tästä linkistä lisätietoa syksyllä järjestettävistä MLL:n Uudenmaanpiirin koulutustilaisuuksista. Tuohon ensimmäiseen tilaisuuteen on jo vähän kiire, mutta seuraava on ti 6.10.2015.

Tietoa Mannerheimin Lastensuojeluliitosta löytyy täältä

ja lähimmän paikallisyhdistyksesi voi etsiä täältä

12 kommenttia:

  1. Hienoa, Vallaton Mummeli! Itsekin olen aina lukenut lastenlapsille (12) ja iltasadun lukeminen tai muun lukutuokion pitäminen on ollut niin omille pojille (4) kuin lastenlapsillekin tärkeää. Työssäni kehitysvammaisten parissa luin kirjoja ja ne yhdessäolohetket olivat erityisen palkitsevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa AnneliPunneli! Olitpa nopea. Juuri äsken pistin postauksen liikkeelle ja heti tuli kommentti :) Kiitokset siitä! Viime kesänä Ykkönen, jo aikuinen lapsenlapseni pyysi, että lukisin hänelle yhden kirjan, jota lapsena luin hänelle. Se on niin liikuttava, ettei hän pysty itse sitä ääneen lukemaan. Rose Lagercrantz: Pitkä, pitkä matka. No, yhdessä sitten saimme kyynelkanavat putsattua. Kyllä minullakin ääni värisi, että piti pitää taukoa.

      Poista
  2. No kyllä on ihana juttu! Ihan tippahan tässä tulee silmään. Tuo olisi varmasti hyvä meilläkin mutta en tiedä kuinka paljon sitä ilmenee. Vain sen tiedän että meillä joilla on paljon maahanmuuttajia, monet vapaaehtoiset pitävät ruotsinkielen vaapata kouluutusta sekä lapsille että aikuisille.

    VastaaPoista
  3. Minä luulen, että olet vallan ihana lukumummi. Se on tärkein, että on itse kiinnostunut, lapset huomaavat sen kyllä.
    Toivon kivoja lukuhetkiä lasten kanssa.

    VastaaPoista
  4. Varmasti näin: "On ollut mielenkiintoista huomata, että kaikki lapset haluavat kuitenkin sen oman kahdenkeskisen hengähdystauon, jolloin saa yhden aikuisen huomion ihan kokonaan itselleen." Hienoa että käytät harvinaislaatuisen energiasi taas näin hyvään hankkeeseen. Alanvaihto virkistää.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Sylvia, Aimarii ja Marjatta kommenteistanne! Sulattelen niitä lämmöllä ja kätken ne sydämeeni. Hyvää mieltä on silloin helppo levittää, kun saa positiivista palautetta.

    VastaaPoista
  6. Olipa mielenkiintoista lukea 'alanvaihdostasi' ! Laitan korvan taakse josko itsekin joskus..siihen saakka pyrin opastamaan pakolaisia suomenkielen saloihin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää työtä sinäkin teet. Ei sitä yksi ihminen kaikkeen voi osallistua, vaikka miiten tahtoisi.

      Poista
  7. Vau. Lukumummi. Voiko sen ihanampaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvituulia kiva, kun kommentoit.

      Kivalta tuntuu ainakin nyt aluksi. Saa nähdä, miten mummo jaksaa kahdesti viikossa olla täyden työpäivän lasten kanssa. Voi olla, että jossain vaiheessa pitää vähentää vain yhteen päivään viikossa. Nyt tuntuu, että aika kuitti olen toisena päivänä. Vaikka lapsilt saakin kauheasti energiaa, niin kyllä sitä kuluukin :)

      Poista
  8. Tämä oli vallan valloittava kertomus. Tuo yhteisnauru lukijan kanssa jäi lukijalle varmaan mieleen. Mikä voisi voittaa yhteiskikatuksen :)

    Yhteinen kokemus kirjasta mummokaartin edustajan kanssa on varmaan korkealla tunnepankin talletuksissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, ihan totta. Vieläkin on niin kiva tunne siitä yhteiskikatuksesta. Nuo lapset, jotka sain ensimmäiseksi, ovat aivan ihania. Mulle tulee ihan ikävä heitä, kun seuraavaksi on syysloma ja sen jälkeen kaikki 26 oppilasta ovat käyneet kaksi kertaa lukemassa. He ovat niin hyviä, että vain 2-3 tarvitsee ehkä lisätukea lukemiseen. Koska muillakin luokilla on tarvetta, niin valitettavasti en voi jäädä jatkuvasti noiden ihanien lasten lukumummiksi.

      Olin viime viikolla Kyproksessa ja ostin sieltä kivoja tarroja, joita annan lapsille aina lukutuokion päätteeksi kirjanmerkkiin. Tuntuvat tykkäävän niistäkin.

      Olisi todella mukavaa, jos mummo noteerattaisiin korkealle. Ainakin mummelilla on noista lapsista todella kivoja tuokioita muistiin talletettuna.

      Poista