lauantai 23. helmikuuta 2013

Menyy ystäville


No onkos tullut kesä

Pari opiskelukaveria oli tulossa viettämään iltaa luokseni. En kovin usein pyydä ihmisiä kotiini, koska siitä koituu tällaiselle laiskan sutjakkaalle henkilölle ylimääräistä vaivaa. Pitää raivata pöytiä ja muutenkin hieman kohentaa ja siistiä paikkoja. Isommalle porukalle särpimen valmistaminenkin vaatii ylimääräistä aivotyöskentelyä. Mitä tarjota, pitääkö ottaa huomioon ruokarajoitteiset, miten paljon pitää varata aikaa tarjottavan valmistamiseen ja mitä tarvikkeita hankittava.

Usein näiden ystävien kanssa menemme jonnekin ravintolaan syömään ja rupattelemaan, ettei kenellekään tulisi liikaa paineita järjestelyissä ja siten tapaamiset ehkä harvenisivat. Vierailla on vielä pulmana tuliaisten hankkiminen henkilölle, jolla on kaikkea. Edellisellä kerralla olimme toisen vieraani kotona ja hän oli valmistanut sellaiset tarjoilut leipomisineen, että päätä huimasi. Minä olen lisäksi leivontarajoitteinen, ani harvoin valmistan kakkuja, pullaa en koskaan.

Yöllä kesken unien huomasin suunnittelevani tarjoilun aivan viimeisen päälle. Ruokaisaa broilerisalaattia, leipäsiä ja unen inspiroimana uutuutena piparkakkusmoothie jälkiruuaksi. Juomana valkoviini.


Edellisenä päivänä olin leiponut siemenleivän, johon ei tule lainkaan vehnäjauhoja. Siitä valmistan leipäsiä. Salaattiin tulevan quinoan olin myös keittänyt edellisenä iltana.

Smoothie valmistuu kätevästi samanaikaisesti, kun teen itselleni aamupirtelön. Niin luulin. Tai kyllähän se valmistui, mutta astioita siirrellessä käteni osui omaan mukiini, joka lensi kaaressa lattialle. Herkku levittäytyi somasti matolle, kaappien oviin, avoinna olevaan astianpesukoneeseen, myös sivuseiniin. Mukikin särkyi.

Alkoi vimmattu sotkun siistiminen, koska pirtelön joukossa oli mustikkaa. Joka on joskus saanut mustikkaa vaatteille tai valkoiselle pinnalle ymmärtää, että täytyy pitää kiirettä, jottei väriaine kiinnity pysyvästi. Maton vein saunan lattialle ja pesin siitä suurimmat väriläiskät.


Jos smoothie-episodista haluaa löytää jotain positiivista, niin vieraille valmiiksi annostelluille jälkiruoka-astioille ei käynyt kuinkaan. Siirsin ne pikaisesti jääkaappiin.

Aamuaterian korvasin sitten poikkeuksellisesti kahvilla ja siemenleivällä. Kahvin valmistumiseen kyllä kului tavallista enemmän aikaa, koska unohdin laittaa kahvin valumaan, kun päätin tulla kirjoittamaan näitä aamun vaiheita muistiin.


Kahvittelun ja aamulehden lukemisen jälkeen alkoi salaatin valmistus. Loppu sujuikin hyvin ja ystävät saapuivat sovittuun aikaan. Miten meillä onkin aina niin paljon puhuttavaa, vaikka ei edellisestä tapaamisesta ihan hirveästi ollut kulunut aikaa! Ilta oli ohi sujauksessa ja mukavaa oli tavata vaihteeksi rauhallisessa ympäristössä. Vieraitten kutsumisessa kotiin on ainakin yksi hyvä puoli, tapaamisen päätteeksi ei tarvitse enää lähteä minnekään. Vilkuttelee vain lähtijöille ikkunasta.








8 kommenttia:

  1. oi mikä kattaus, maistui varmaan vieraillesi:))
    mulla ja aina välillä lentelee tavarat käsistä, artroosi ja rannekanavan ahtaus vaivaa niin, ettei tavarat tahdo pysy hyppysissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, eikö olekin kamalaa tavaroitten tippuminen käsistä. En muista, että nuorempana kauheasti sellaista olisi tapahtunut.

      Tuossa Kirsti kiittelee, että kai maar maistui, tai ei kehtaa muuta väittää :)

      Poista
  2. Vallattomalle Mummelille paljon kiitoksia viimeisestä! Tarjoilu oli maittavaa ja seura mahtavaa. Tapaamisiin viimeistään kesällä jollain Helsingin terasseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan itsellesi! Laitoin tuon kauniin tuliaiskukan näytille ja suklaat hupenee kovaa vauhtia. Kesällä ilman muuta terassille.

      Poista
  3. ÄÄh, yleensä ne vahingot tulee just silloin, kun niistä on kaikkein eniten harmia ja haittaa. Vaan ei ne tulekaan kello kaulassa. Minä olen tohelo ja tiputtelen tavaroita silloin tällöin, sekä kolhin niitä.
    Satsasit tapaamiseenne sydämellä. Valmistit niin herkullisen näköisiä annoksia, että, on niissä myös silmälle ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, miten tämä aika menee niin vinhaa vauhtia, ettei muka ehdi vastata näihin mieluisiin kommentteihinkaan. Kauheasti on kaikenmaailman kivaa ohjelmaa näin sapattivuonnakin. Ei lopu tekemiset maailmassa.

      Ystävät ovat tärkeitä. Mielellään silloin vähän näkee vaivaa, vaikka se näin laiskalle henkilölle tuottaakin hieman ylimääräistä puuhastelua.

      Kiitokset sydäntä lämmittävästä kommentistasi!

      Poista
  4. Voi jestas sentään, miten ahkera olet ollut! Kävin läpi kaikki nuo nuo...kasvisikin ja siementen pussittamisetkin! Hattua nostan! Olisikohan mulla tuo samanlainen kansannaisen hame, mikä oli tuolla Vaija ja karjalan kunnaat postauksessa. Mun mielestä se hame ei ole tuossa kuvassa kansallispuku vaan kansannaisenpuku. Mutta voin olla väärässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilukissi, oikein naurattaa kommenttisi, että olen ollut ahkera. Laiska minä olen todella iloinen, jos joku näkee asian noin. Minä vain teen, mitä haluan :D

      Kansallispuvuista en tiedä yhtään mitään. Varmaan on mummon vaate kansannaisenpuku. Joskus tapaan henkilöitä, jotka ovat valmistaneet itselleen kansallispuvun. Mieletön työmäärä on siinä. En usko, että köyhällä 12 lapsen äidillä on ollut aikaa valmistaa kansallispukua, vaikka ei kansannaisen pukukaan hetkessä synny.

      Poista