sunnuntai 3. helmikuuta 2013

11 kysymystä muuttunut kymmeneksi

Jouluruusuja
Hyötykasveista alunalkujaan kiinnostuneena löysin sattumoisin aivan ihanan uuden blogin Savea ja papuja. Ihastuneena luin asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni ja kommentoin spontaanisti kaikkeen vastaan tulleeseen. Eipä aikaakaan, kun tuli haaste, joka onneksi on muuttunut kiertäessään.

Alkuperäiset tai ainakin alkuperäisemmät haasteen vaatimukset ovat seuraavat (aika kohtuuttomat mielestäni):

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Etenkin kohta 4. tökkii minua kaikessa kanssakäymisessä. Se, että pitää jatkaa haastetta miljoonalle (no, okei 11 mielestäni = miljoona), ei ole minun juttuni. Minun tarvitsi onneksi vain vastata kysymyksiin:

1. Minkä takia kirjoitat blogia?

Olen tehnyt vuosia vapaaehtoistyötä opettamalla kaltaisilleni ikääntyville ihmisille tietokoneen ja kännykän käyttöä. Vuonna 2008 en vielä edes tiennyt, mikä on blogi, joten menin blogikurssille, jotta pysyisin ajan hermolla. Kurssilla piti miettiä, mistä haluaisi kirjoittaa. Olipa vaikeaa. Kirjoitin blogikurssista ensimmäiseen blogiini jutun. Ajattelin laittaa tänne linkin, mutta Vuodatus on 350 kuvani lisäksi hävittänyt myös aikaisemmat kirjoitukseni. Nyt ottaa päähän! Kerron sitten ehkä joskus myöhemmin.

2. Mistä aiheista tykkäät kirjoittaa blogiin?

Aloittaessani kirjoittaa blogia, halusin kirjoittaa muisteluita lasten ja lastenlasten sanomisista sekä kertoa myös omasta lapsuudestani jälkipolvilleni. Puutarhan kuulumiset ovat myös asioita, joista mieluusti kirjoitan ja laitan kuvia. Ensimmäinen blogini olikin osuvasti nimeltään Hallittua kaaosta, koska en osannut päättää, mistä kirjoittaisin.

3. Maaliskuu vai lokakuu?  

Äkkiseltään lokakuu. Perustelu: suppilovahverokausi.

4. Mihin olet erityisen tyytyväinen viime vuonna?

Mahtavaan suppilovahverosaaliiseen.

5. Kun innostut jostain tuumailetko vai säntäiletkö?

Tunteella mennään tuumaillen ja säntäillen.

6. Oletko suunnitellut jo jotain seuraavaksi kesäksi?

Tänään pistelin tomaatin ja chilin siemenet potteihin, vaikka olen päättänyt, että ei koskaan enää esikasvatusta. Muitakin siemeniä on valtavasti, mutta suurin osa pistetään maan poveen vasta kesäkuussa maan lämmettyä.

7. Mitkä ovat kevään lempparikukkijat?


Pioni 'Kesähamonen
Niitä on kyllä aika paljon, mutta mainittakoon jouluruusut, aikainen pioni 'Keväthamonen', suhteellinen uusi tuttavuus, joka on yllättänyt parina keväänä Lewisia Tweedyi 'Lovedream' ja kevätkaihonkukka on suloinen.

Lewisia tweedyi 'Lovedream'
Suloinen kevätkaihonkukka

8. Mikä on parasta talvessa?

Lepokausi.

9. Onko sinulla puutarhaa tai kasvimaata? Jos on niin millainen?

Asun omakotitalossa, tontti on karvaa alle 1000 m2. Mökillä 1 ha luonnonmukainen tontti järven rannalla ja upeat marjastus ja sienimaastot.

10. Paras kesäherkku?

               Tomaatista tykkään aina, mutta kesällä mökillä kaikki vävy-kullan valmistamat       ateriat ovat suurinta herkkua ikinä.  

Kuulin, että tämä haaste on kiertänyt jo aikalailla. En haasta ketään erityisesti, mutta jos tuntuu, että haluat olla mukana, voit vastata seuraaviin kysymyksiin tai voit muokata niitä haluamallasi tavalla.

1. Minkä takia kirjoitat blogia?
2. Mistä aiheista tykkäät kirjoittaa blogiin?
3. Maaliskuu vai lokakuu?  
4. Mihin olet erityisen tyytyväinen viime vuonna?
5. Kun innostut jostain tuumailetko vai säntäiletkö?
6. Oletko suunnitellut jo jotain seuraavaksi kesäksi?
7. Mitkä ovat kevään lempparikukkijat?
8. Mikä on parasta talvessa?
9. Onko sinulla puutarhaa tai kasvimaata? Jos on niin millainen?
10. Paras kesäherkku?

Haasteen eteenpäin lähettämisessä voit tehdä kuten tuntuu parhaalta. 

12 kommenttia:

  1. Hyviä kysymyksiä ja mukavia vastauksia. Mekin saatiin syksyllä hyvä suppissaalis. Ovat herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestänä vastasin tähän, mutten näköjään olekaan. No jonnekin ilmoitin keränneeni ja kuivanneeni viime syksynä valtavasti suppiksia, joista osa päätyi joululahjoiksi lapsille. Käyvät töissä, eivätkä kerkiä metsälle.

      Poista
  2. Oli mukava lukea vastauksiasi. Olisin voinut varmaan laittaa enemmänkin puutarha-aiheisia kysymyksiä, mutta sekin oli yksi asia joka selvisi näiden kysymysten avulla.

    Minäkin keräsin suppiksia. Talvella sitä yllättyi, kuinka vähän niitä on pakkasessa. Jotenkin oli syksyllä niin kiirettä, ettei kerennyt metsään kuin muutaman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuossa Vuodatuksen vanhassa blogissa (Hallittua kaaosta) ihan mielettömästi puutarha-aiheisia juttuja ja kuvia, mutta nyt sinne on niin kurja mennä, kun sieltä on ainakin toistaiseksi juttuja kadoksissa ja linkit menevät minne sattuu. Sieltä on hävinnyt lisäksi kategoria-osasto, jolla pääsi katsomaan esim. ainoastaan puutarhapostauksia. Korjailkoon nyt rauhassa, ehkä Vuodatuskin joskus vielä toimii!

      Poista
    2. Mietin blogia perustaessa, että minkä alustan valitsen. Vuodatuksesta kuulin vähän huonoja juttuja, joten valitsin Bloggerin. Olisi tosin mukava suosia suomalaista, mutta täytyyhän alusta toimia.

      Tervetuloa lukijakuntaani!

      Poista
  3. Kaikki nämä kysymys- ja vastailujutut on mukavaa luettavaa. Se on tutustumista blogin kirjoittajaan.
    Suppilovahverot on ihania keräillä. Viime syksyltä jäin siitä ilosta paitsi, sillä en nähnyt ainokaistakaan suppiloa.
    Kevätkaihonkukkanen on ihastuttava maanpeittokasvi, yksi ehdottomista suosikeistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaako teillä siellä ylhäällä suppilovahveroita?

      Poista
  4. Hei vallaton mummeli olen toisinaan poikennut vuodatuksessa olevassa blogissasi ja mieleeni jäi postauksesi Vanha kartano. tein tänäin juttua omaan blogiini, jossa hieman muistelin Ekon kartanoa. Laitoin linkin sinun sivustollesi, sopiihan se?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, tosi ihanaa, toki sopii! Mukavaa tällä tavalla löytää uusia mielenkiintoisia blogeja. Langanvärjäys! Aivan upeaa! Olen juuri kutomassa ihania lapasia luonnon väreillä värjätyistä langoista Ykköselleni (19 v.), ensimmäiselle lapsenlapselleni. Jahka saan neulomiseni vaiheeseen, laitan kuvia.

      Ihan äkkiseltään luin viimeisimmän postauksesi ja huvitti, kun Helmiä (koiraa) pitkästytti emännän leipomisvimma (namskis!). Helmi on myös tätini nimi. Hän, joka lausui minulle Vanhaa kartanoa. Kivoja yhteensattumia.

      Menenpä tästä lukemaan blogiasi. :)

      Poista
    2. kiitos vallaton mummeli:)) bloggaus on juur kiva harrastus tämän takia, samaa mieltä. oletko itse värjännyt langatkin, joista Ykköselle kudot sukkia parhaillaan? meidän Helmi alis Alppikellon Eloisa on muuten saanut nimensä isännän mummon mukaan;)

      Poista
    3. Melkein mitä vain olen tehnyt, mutten värjännyt lankoja. Lapaslangat ja ihanat ohjeet hankin Riihivillasta.

      Poista
  5. Juuri kun pääsit edelliseen vastaamasta, niin lähetän jo seuraavan :)
    Blogissani on sinulle tunnustus - uusi blogiystävä tunnustus. Mielestäni näihin haasteisiin ja tunnustuksiin ei kannata suhtautua ryppyotsaisesti. Tee tämän haasteen kanssa se mikä tuntuu hyvältä. Huomasin, ettei sinulla ollut vielä tätä tunnustusta. Sen takia valikoiduit taas "uhriksi" ;)
    Linkki:
    http://saveajapapuja.blogspot.fi/2013/02/tunnustus-uusi-blogituttavuus.html

    VastaaPoista