tiistai 20. kesäkuuta 2017

Alkukesän sinisävyisiä kukkia

Pihani kevään ja alkukesän sinisävyisiä kukkia

Huhtikuun alussa ihanat sinivuokot ilahduttivat avo-ojassa naapurin puolella. Omat ostetut sinivuokkoni menehtyivät jo kauan sitten. Näittenkin sinivuokkojen kohtalo oli epävarma, koska pari vuotta sitten kadun vesijohtotöiden aikana pelkäsin kaivurin kaivaneen kaikki ihanuudet kadoksiin. Kiva yllätys, että osa vuokoista oli säilynyt.



Kevättähdet ja sinililjat (scillat) ovat kevään aikaisia kukkijoita

Jouluruusu Helleborus orientalis 'Blue Lady' toukokuussa

Kiva rypäs kirjopikarililjoja kylväytynyt joko itsekseen, tai olen saattanut heitellä siemeniä sinne tänne. Yleensä näitä on sekaisin valkoisen kanssa, mutta aika kiva, ihan omana väriryhmänäänkin. Olen valkoisia kirjopikarililjoja merkannut valkoisella langalla, että siementen kypsyttyä saan niistäkin oman kivan ryhmän.

Sinertäviä ja punertavia valkovuokkoja kutsutaan hämyvuokoiksi.

Toukokuussa kukkii myös helmililja

Pulmonaria saccharata valkotäpläimikkä

Brunnera macrophylla rotkolemmikki on kahdeksassa vuodessa kehkeytynyt melkoseksi puskaksi. B. 'Jack Frost'in oik alareunassa jäänyt varjoon

Brunnera macrophylla 'Hadspen Cream' rotkolemmikki

Brunnera macrophylla 'Jack Frost' rotkolemmikki on todella jäänyt alakynteen

Iirispenkin ensimmäinen iiris aloitti kukinnan kesäkuun alussa

Alliumit eli laukat ovat hauskoja väripilkkuja vihreässä ympäristössään

Rentoakankaali eli rönsyakankaali on aika kiva isoina ryhminä. Olen kokeillut sitä myös kadun kuivassa avo-ojan hiekkarinteessä. Näyttää viihtyvän sielläkin. Sinne sitä pitää siirtää lisää.


Talvion eli Vincan kerrannainen kukka. Tämä on levinnyt iirispenkissä ihan vallattomasti. En uskonut, vaikka varoitettiin. Avo-ojan hiekkarinteessä se lähtenyt tosi kivuliaasti käyntiin. Siellä se saisi levitä, mutta ei nämä käskien viihdy. Kokeilen nyt kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti