perjantai 20. helmikuuta 2015

Tasapainoilua

On todella mielenkiintoista löytää lihaksia ennen kokemattomissa paikoissa, kun aloittaa uuden liikuntaharrasteen. Liityin tasapainoryhmään, kun huomasin, ettei muutamat toiminnot ole enää yhtä helppoja kuin ennen. Huimaaminen toki voi johtua jostain muustakin kuin lihasten kunnon heikkenemistä, mutta päätin kokeilla josko voisin itse tehdä jotain omilla valinnoillani.

Tasapainoryhmäni kokoontuu uimahallin tiloissa eli tunnin jälkeen on mahdollisuus käydä uimassa ja saunassa. Ei paha.

Jo ensimmäisen tunnin jälkeen tunsin ihanaa kipua pakaroissani. Olo oli sisältä päin kuin nuoren miehen, vaikka en varsinaisesti tiedä miten nuori mies kokee sen, kun pakarat ovat soman pinkeät. Ainakin se näyttää hyvältä. Ulkoiseen tiukkkapakaraiseen olemukseen mulla on vielä kosolti matkaa, mutta se tunne sisältäpäin on mahtava. Muutenkin sitä tuntee nuortuvansa, kun korvantaustat ovat tunnin jälkeen märät kuin keskenkasvuisella.



Yritäpä itse tasapainoitella ilmatyynyn päällä ja samalla tehdä monenlaista aktiviteettia. Kyykisty poimimaan esine maasta, nosta kädet ylös, vaihda esine yläkautta toiseen käteen ja anna katseen seurata esinettä, kyykisty jälleen asettamaan esine takaisin toiselle puolelle. Kyllä siinä jalat vähän tärisee muutaman minuutin tasapainoilun jälkeen.

Ohjaajien opastuksella viritetään erilaisia ratoja, joita on 10 – 13. Yhtä ohjelmaa tehdään kuudella kokoontumiskerralla, jonka jälkeen vuorossa on eri ohjelmat.

Ensin lämmitellään lihaksia, jonka jälkeen parin kanssa kierretään kaikki temppuradat ja tehdään kutakin ohjelmaa muutaman minuutin ajan.

Lupasin herrahenkilöille sumentaa heidän kuvansa tunnistamattomiksi. Tärkeintä tässä oli liikkeen kuvaaminen. Jalat laitetaan isolle pallolle rinnakkain nilkat ja reidet tiukasti vastakkain. Nosta lantio ylös ja pidä se ylhäällä. Vetele kuminauhoja rinnan korkeudella kymmenisen kertaa. Lepää välillä, jos siltä tuntuu ja jatka niin kauan, kun ohjaajien ajanottokello piippaa.


Tasapainoilua puomilla

Jonglööri
Kaikkein vaikeinta on mielestäni kävellä puomin päällä ja tehdä pallon kanssa mitä erilaisempia temppuja katse kohdistettuna esim. vastapäiseen seinään. Huhhuh! Sitä pitää vielä harjoitella – paljon.



Hernepusseista tulee lapsuus mieleen. Ne tuntuvat ihanilta käteen. Stressinpoisto esineitä suorastaan. Pitää varmaan kotona valmistaa muutama hernepussi. Niitä on mukava heitellä ja poimia. Kyykkyyn menemiset luonnistuvat näin melkein kuin itsestään, jotta saa hetken hypistellä pussukkaa.

Pyörähdä täysi kierros, ota hernepussi maasta ja heitä se puolapuille, pyörähdä toiseen suuntaan...(Kuva oikealla)



Istu tyynyn päälle, laita kuminauha pohkeitten kohdalla.. Levitä jalkoja siten, että jalka pysyy kokonaan maassa.

Ym. ym.

Nyt hiihtolomalla Pilates ja afro ovat viikon, parin tauolla. Afrotanssi-ikävääni voin muistella katsomalla oheisen linkin videota. Tässä teillekin näyte afrikkalaisesta tanssista. Flash mob on kuvattu Narikkatorilla vuonna 2013. Malta katsoa video loppuun. Kun kuvaan ilmaantuu lisää porukkaa, tulee etualalle ensimmäinen ihana afro-openi lehmuksenvihreässä paidassaan.

7 kommenttia:

  1. Kyllähän olet aktiivinen mummeli! Minä en harrasta nykyisin muuta kuin kävelyä, 8500 askelta pitäisi mittariin tulla joka päivä. Nyt on taas haasteellista kun on niin liukasta. Mutta kevättä kohden mennään. Hyvää jatkoa sun moniin aktiviteetteihin! Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävely on hyvä harrastus. Mahtaisko multa syntyä 8500 askelta päivittäin. Epäilen. Kyllä nuo liukkaat kelit vähentää ulkona liikkumista, mutta keväällä sitten enemmän hyötyliikuntaa pihalla. Sitä odotellessa ihanaa kevään odotusta sulle toivotan!

      Poista
  2. Olet sinä reipas mummeli ja kaikkea muuta kuin laiska, viittaan niihin rapeisiin lakanoihin. ;) Mitä täällä röhnötän niissä rapeissa lakanoissani ja huitelen suklaata huuleen.

    Upea elämänasenne sinulla on. Se on uskomatonta kun aloittaa uuden lajin, lihakset ovat kipeinä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Juuri kuten kuvailit, paikoissa joiden ei tiennyt olevankaan. :)

    Ihana viikonloppua mummeli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä niin laiskaksi tunnen itseni, mitä tulee kaikenlaiseen siivoamiseen. Kyllähän minä itseäni hemmottelen, minkä kerkiän. Siihen riittää kyllä aikaa. :)

      Ihanaa viikonloppua Tiiaseni! <3

      Poista
  3. Tämmöiseen tasapainoryhmään minun pitäisi päästä ehdottomasti, sillä tasapainoni on surkea. Sinun asuinseudullasi löytyy mahdollisuuksia harrastaa. Tietysti pitää itselläkin olla aktiivisuutta, että lähtee mukaan. Hyvä sinä.
    Kyllä minä muuten liikuntaa harrastan, kävelen, hiihdän ja kuntopiirissäkin kerran viikossa, mutta se tasapaino. Siihen pitäisi saadaa harjoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo sinun hiihtoharrastuksesi aina salit päihittää. Niinhän se on hiihtämisessäkin, pitää vain lähteä. Minusta ei taas siihen ole. Yksinään en saa mitään aikaiseksi. No, kunhan kesä tulee, niin sitten taas on hyöryliikuntaa. Pihalle saan itseni helposti kesällä.

      Poista