En ole mikään juhlijatyyppi, enkä
varsinkaan juhlien järjestäjä. En juurikaan kutsu ihmisiä edes
kotiini.
Kun tänä vuonna täytin pyöreitä
vuosia, ajattelin aika varhaisessa vaiheessa, että haluaisin juhlia
synttäreitäni isosti. Olen syntynyt Runebergin päivänä ja
yleensä minulle riittää, kun syntymäpäivänäni liputetaan
Runebergille ja minulle.
Olin päivän ikäinen, kun Helsinkiä
pommitettiin. Sitä kesti sillä kertaa kaksi päivää. Äiti on
kertonut, että hän kaappasi minut syliinsä ja juoksi ikkunoiden
helistessä Naistenklinikan pommisuojaan. Minusta tuntuu, että olen
syntynyt kultalusikka suussani. Onhan syntymäni kunniaksi ammuttu
oikein urakalla, kuin kuninkaallisille, vaikka eivät ne toki
kunnialaukauksia olleet.
Dramaattisesta alusta huolimatta olen
saanut kuitenkin elää hyvän elämän. Suuri sukuni on entisestään
kasvanut rakkaitteni avioliiton myötä. Minulla on vielä kultaakin
kalliimpia lapsuudenystäviä, joista olen todella iloinen, rakkaita
opiskelukavereita, joiden kanssa tapaamme säännöllisesti ja ihania
aikuisiän ystäviä, joiden kanssa on paljon yhteistä jakamista.
Niinpä alkoi juhlien suunnittelu ja sopivan juhlapaikan etsiminen.
Stadin slangilla on tapana kokoontua
säännöllisesti Ravintola Kaisaniemessä, joka tuntui mukavalta
paikalta jo senkin vuoksi, että ympäristö on minulle tuttua
lapsuusajoista lähtien. Kaisaniemen Linnunlaulussa olen palavasti
rakastunut ensimmäisen kerran. Rakastuin kiertävän sirkuksen
esiintyvään taikuriin, Kalanuun juuri niin intohimoisesti, jota voi
kokea vain 15 vuotiaana. Kävimme ystävieni kanssa norkoilemassa
sirkuksen aidan takana, jotta näkisimme edes vilahdukselta palavan
rakkautemme kohteen. Onnemme oli huipussaan, kun taikuri toi meille
valokuvansa. Sanoitin jopa laulun: I love you, only you-u Ka-a-la-nuu.
Melodia oli sama, jota soitettiin taikurin esiintyessä. Vuosia
lauloin laulua katsellen kaihoten ihastukseni kuvaa, salaa tietenkin
ja suunnittelin jonakin päivänä lähteväni itsekin sirkukseen.
Lähes vuosi ennen juhlapäivääni,
olin saanut tarjouksen erilaisista ruokailuvaihtoehdoista ja varattua
paikan seuraavan helmikuun 8. päiväksi. Valitsin listalta tällaiset
vaihtoehdot.
Sain oikein kuningasajatuksen, että
haluaisin myös jotain ohjelmaa juhliini. Olen harrastanut
afrikkalaista tanssia parikymmentä vuotta. Ystäväni pyytävät
välillä, että näyttäisin millaisia liikkeitä tanssiin kuuluu.
En koskaan ole suostunut, vaan sanonut, että pitäisi lämmitellä
lihaksia, pitäisi olla rumpurytmiä yms. enkä harrasta afroa
esiintyäkseni, vaan virkistykseksi ja ja liikunnan riemusta.
Hyvissä ajoin kysyin
afro-opettajaltani, suostuisiko hän esiintymään jonkun pienen
ryhmän kanssa synttäreilläni ja myöntävän vastauksen saatuani,
aloin ihan tosissani miettiä juhlien järjestämistä ja mahdollista
ohjelmaa.
Ilokseni myös ensimmäinen afro-openi
suostui tulemaan juhliini. Tässä näytteemme.
Nuorin tätini on lapsesta saakka
harrastanut lausumista ja häneltä pyysin runoa, jolla hän lapsena
sai ihokarvani kauhusta nousemaan. Lauri Pohjanpään Vanha
Kartano on runo, josta olen kirjoittanut vanhassa blogissani
(täällä pohjustus runoon ja täällä
runo kokonaisuudessaan). Tätini kauhistui, että eihän se ole
mikään syntymäpäiväruno. Osasin perustella pyyntöni riittävän
hyvin ja pienen pakon edessä hän taipui. Niinpä oli juhlarunokin
jo esityslistalla.
Musiikki olisi myös mukava
ohjelmanumero. Kolme veljestä, serkkuani ja heidän lapsensa ovat
kokeneita esiintyjiä, joten heille esitin pyynnön musiikkinumerosta
ruokapalkkaa vastaan. Ohjelman runko olikin sitten valmiina.
Vieraslistaa suunnitellessa ja
kustannuksia miettiessä ajattelin, että noin 100 henkilöä olisi
ehdoton maksimi määrä. Suuremmalle joukolle rahkeeni eivät
yksinkertaisesti riittäisi. Kauhukseni kutsulistaan kertyi lähes
130 nimeä. Ketään ei olisi voinut jättää kutsumatta ja muutama
tärkeänä pitämäni henkilö vielä puuttui listasta. No, johonkin
se raja on vedettävä ja niin lähtivät kutsut joulun jälkeen
vastaanottajille. Ajattelin, että konkurssihan tässä tulee, mutta
tulkoon.
Määräpäivään ilmoittautui 83
henkilöä. Hyvä! Alkoi istumajärjestyksen ja ohjelmalistan
suunnittelu. Siinä riittikin puuhaa. Kun viimein sain monen
harjoitustulostuksen jälkeen rungon valmiiksi ja aloin tulostaa
lopullista 6-suvuista ohjelmalehtistä, noin puolessa välissä
loppui mustekasetin väri, eikä kotona ollut uutta
kasettia. Mustekasetin metsästäminen olikin sitten melkoista
salapoliisityötä, mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi.
Aika suuri työ oli myös kuvien
etsiminen monikymmenvuotisesta elämästäni. Teetin kolme
samanlaista valokuvakirjaa juhlissa katsottavaksi. Tyttäreni saivat
omansa muistoksi ja yhden jätin itselleni. Minulla oli myös iso
kirja 50-vuotisjuhlistani kuvineen ja toivoin vieraitteni kirjoittavan
saman kirjan loppuun jotain, ikäänkuin vieraskirjaan, joka jää
muistoksi kahdesta juhlastani yksissä kansissa.
Juhlalauantaita odottaessa oli aika
panostaa itseensä. Alkuviikosta kävin jalkahoidossa ja sain
lämmikkeeksi tällaisen otuksen.
Kädet ja kynnet laitettiin
juhlakuntoon. Kampaajallakin kävin leikkauttamassa hiuspehkoni,
koska aloin muistuttaa kyntöruunaa, kuten entisellä pomollani oli
tapana sanoa.
Olin toivonut, ettei juhlapaikalle
tuotaisi esinelahjoja, ei edes kukkia. Pari ystävää ratkaisi
kiellon lähettämällä lahjat postitse kotiini.
Marjatta, joka on kuvaamataidonopettaja ei käsityöopettaja, kuten virheellisesti olin ensin kirjoittanut. Hän on kuitenkin sellainen kädentaituri, että mokani annettaneen anteeksi. Monitoimitaituri lähetti itse tehdyn hienon Neulaneidin. Pään ja
kädet Marjatta on valmistanut keramiikasta, neulatyynymekko on
huovutettua villaa. Huomaa myös neidon avainnippu. Edellisen
neulatyynyni on Kuopus valmistanut ala-asteella ja se oli oikeasti
tullut tiensä päähän. Nyt raaskin luopua siitä - ehkä.
Sylvialta sain hervottoman ison
pussukan toivottuja siemeniä kevätkylvöihin.
Pirjo uhmasi kieltoa ja toi
Pieksämäeltä asti itse tekemänsä ihastuttavan lasityön. Olen
joskus ihaillut hänen samanlaista työtään ja hän varmaan muisti,
että sellaisesta olin tykännyt. Minusta se on kaunis ja muista
esineistä poiketen, tälle löytyi paikka helposti.
Susanna ajatteli, että kun neulon niin
paljon sukkia ja lapasia muille, ei minulla tietenkään ole aikaa
itselleni niitä valmistaa. Oikeassa oli ja kauniit sukat hän
oli minulle neulonut. Sukan varteen oli piilotettu myös puikkomitta
ja silmukkamerkkejä. Tarpeellisia kaikki.
Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia
muistoja.
Satuin facen kautta blogiisi ;) Hirmuisesti onnea tasakymmenistä. Hienot juhlat ovat olleet, olet todella jaksanut panostaa. Minäkin olen syntynyt Runebergin päivänä, onkohan meissä paljon yhteistä ;) nooo...minä en ole ikinä juhlinut, en oikein huoli edes onnitteluja...heh nimimerkkini ;)
VastaaPoistaTervetuloa Tylsä Mörökölli! Kiitos, kiitos onnitteluista! Kyllä mua nyt askarruttaa, kun oikein facesta tänne löysit. Taidat olla joku mun puutarhakavereistani?
PoistaOn meissä ainakin se yhteistä, että minäkin koen olevani oikea vastarannankiiski, kuten äitisi on sinua kutsunut ja harvakseltaan tulee noita Runebergin päiviä juhlittua, mutta kuitenkin 20-30 vuoden välein. Nyt taisi jäädä viimeiseksi, kun en taida enää jaksaa 20 vuoden jälkeen juhlia järjestää.
Kivat juhlat tuntuu olleen... ja juhlakalukin tuntuu olleen niiiin tyytyväinen!! Nyt sitten vaan seuraavaa pyöreätä lukua kohden! Hipp-hipp-hurraa!!
VastaaPoistaKyllä nämä nyt tähän hätään tuntuvat olevan viimeiset pippalot. Seuraavat on sitten varmaan mun peijaiset, mutta niissäkin saa pitää iloa yllä. Ei mitään surujuhlia, toivon.
PoistaKiitos kommentoinneistasi blogeihini :) Minäkin liityn tänne, jotta saan seurata sun keväisiä puutarhabloggailujasi. Sitäpaitsi niitä on sitä mukavampi kirjoitella, mitä enemmän on lukijoita ;) Varmaan tajusitkin jo kuka olen ;) Ja tottahan me sata täytetään, silloin minäkin olen luvannut juhlia :-D
VastaaPoistaHei muttaa joo, järjestetään yhteiset satavuotisjuhlat, kun ollaan synnytty samana päivänä. Aijaa, mutta täytetäänkö lainkaan samana vuonna sata? No ei se mitään, lasketaan vuosia yhteen ja haittaako tuo, vaikka olisi esim. 126-vuotisjuhlat tai jotain sinne päin. Yli sata kuitenkin on niin kunnioitettava yhteenlaskettunakin, että vapiskaa juhlakansa :D
PoistaIhanan iloiset juhlat. Nuo lahjankieltoa uhmanneet antoivat kauniita lahjoja. Lahjakielto on usein paikallaan, kun muuten tahtoo tulla aivan liikaa krääsää. Onnittelut vielä näin jälkikäteen!
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Totta puhut. Nuo "sydämestä" annetut lahjat ovatkin ihan eri juttu kuin joku "esinepakkopulla", vaikka olisivatkin kauniita, niin yhtään maljakkoa tms en olisi enää halunnut täyttämään hyllyjäni.
PoistaRiemukkaat oli juhlat, Vallattoman näköiset! Silti harvinaisen huolellisesti suunnitellut. Jää muistoihin kultaisena merkkipaaluna.
VastaaPoistaOi Marjatta, rakas sieluni sisar! Anteeksi, anteeksi, että vieraslistaankin olin kirjoittanut käsityönopettaja, vaikka varsin hyvin tiedän, että olet kuviksen opettaja. Kun olet tehnyt niin mielettömän määrän erilaisia upeita käsitöitä, niin ne kuvat verkkokalvollani tekivät pienen kepposen muistini sopukoihin.
PoistaÄläs nyt. Olen ihan otettu ! Suuresti ihailen käsityönopettajien taitoja, kun yritän päästä yhteisymmärrykseen ompelukoneeni kanssa ;)
Poista