torstai 18. huhtikuuta 2013

Pihalla huhtikuun 19.



Pihalla maa on vielä kovin märkää, joten Nokian uudet kumisaappaat ovat valmiusasennossa kuistin oven edessä, mikäli ikkunasta näkyy jotain kuvattavaa. Eilisen sateen jälkeen lumia on sulanut paikoitellen lisää. Aamukurkistus ikkunasta, kamera esiin ja saappaat jalkaan.


Tämä suloinen jouluruusun siementaimi on ensimmäisenä tullut esiin. Lumen alla on vielä sen esivanhemmat, vuonna 2000 Virosta hankitut kaksi ensimmäistä jouluruusuani.


Jouluruusu Helleborus orientale 'Bue Lady' on jo sinnitellyt muutaman päivän. Se on viimeisin jouluruusuhankintani Ruotsista vuonna 2010.


Lipstikat puskevat tehakkaasti läpi routaisen maan.


Hemlokki-aarteeni on hieman latvasta kärsinyt.


Kasvimaa saa vielä odottaa kevään etenemistä. Edessä olevaan kolmeen lavaan istutin viime syksynä valkosipuleita ja valkosipulien itutaimia. Valkosipuleille on nyt oma rajattu paikkansa. Silti niitä nousee sieltä täältä pitkin kasvimaata.

8 kommenttia:

  1. Saapaskeliä on täälläkin. Ei tosin tuolla tavoin näy vielä paljastuksia lumen alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei meinaa perässä keritä. Kirjoitin tuossa, että jouluruusun esivanhemmat ovat vielä lumen alla, vaan iltapäivällä kurkkivat jo iloisesti. Lumet sulaa, sulaa, sulaa!

      Poista
  2. tei on kevät jo pitkällä, täälläkin lumet sulanut, mut vettä sataa niin, ettei m itään asiaa pihatöihin, harmittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on niin ihmeellistä, kun nuo lumet eivät mielestäni sula, vaan ne haihtuvat. Pihalla on kyllä märkää, mutta minun pihalle tulee maanalainen vesisuoni, joka pitää pihan märkänä satoi tai paistoi, suli lumet tai sitten ei.

      Poista
  3. Huhtikuuaa kevät harppoo. Puutarhassa tänään on jo ihan erilaista kuin eilen. Jouluruusut ovat varmaan joulusta asti odotelleet lumen alla, ja siristelevät nyt kalpeina aurinkoa. Huomenna ne kukoistavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa haipakkaa tässä taas edetään. Joka päivä pitää piha kiertää kameran kanssa, että itsekin uskoo kevään huiman etenemisen. Todella, tänään on jo ihan erilaista kuin eilen. Jouluruusuja pitää kuvata päivittäin, kohta niissä on jo siemenet kukkien paikalla.

      Poista
  4. Hienot saappaat! Mitä kokoa ne ovat, kun näyttävät niin pieniltä?
    -Riikka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, minulla on varmaan ollut "miljoonat" Nokian kumisaappaat. Metsässä ja pihatöissä märällä pihallani ne ovat verrattomat. Piti oikein käydä katsomassa koko, kun ne nykyään koko ajan suurentavat kokoa. Jalan yms leviämisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Aikaisemmat olivat kokoa 38, mutta nämä näyttävät olevan 39. Mahtuu villasukkakin, joista myös tykkään kovasti.

      Poista