Kuukausi on ollut täynnä
mielenkiintoisia tapahtumia. Olen nauttinut myös täysin siemauksin
päivistä, jolloin ei ole ollut kiirettä minnekään. Aurinko
houkuttelee ulos, mutta nyt on muistelun vuoro.
Ostaa päräytin sukset ja monot
vuosien hiihtotauon jälkeen. Pääsiäisen aikaan oli upeita päiviä
ja hiihtelin mökillä järven jäällä. Reipas ulkoilu virkisti
kehon ja mielen ja antoi vastavuoroisesti jopa 10 tunnin yöunet.
Ihmettelin mökkipihalla jälkiä lumessa. Karhu vai ahma? Kengän jäljet ovat omani.
Olen ulkoillut jonkin verran myös
kotikulmilla. Välillä pitää pysähdellä kuvaamaan kauneutta.
Joululahjaksi sain Kuopukselta liput
Johanna Kurkelan konserttiin Leppävaaran Sellosaliin. Sattuikin
hyvin, koska Johanna konsertoi myös kotipaikkakunnalla, mutta samaan
aikaan (kuten yleensä aina) oli toinen mielenkiintoinen tapahtuma.
Kirjastossamme on usein tosi hienoa
tarjontaa. Kävin kuuntelemassa avaruustähtitieteen professori Esko
Valtaojaa. Ostin hänen palkitun kirjansa Kaiken käsikirja. Ei
ongelmaa, kirja on pieni, vaikka ei mahdukaan kirjahyllyyn.
Toinen
kirjastotapahtuma sen sijaan sai hieman empimään Mammutin
ostamista. Tänne ei
yksinkertaisesti mahdu enää yhtään kirjaa, enkä haluaisi
kauheasti luopua vanhoistakaan. Kai se on pakko.
Hannu
Taanila jututti Jörn Donneria. Meillä on muuten "Jörkan"
kanssa synttärit samana päivänä.
![]() |
| Ykkönen 20 vuotta sitten |
Ja syntymäpäivistä pääsenkin mukavasti maaliskuun huipputapahtumaan. Ykkösen 20-vuotisjuhlia vietettiin kotonani.
Tänään
taas on Kolmosen 10-vuotissynttärit. Niitä juhlia ei tänä vuonna
vietetä oikeaan aikaan, koska Esikoisen perhe pakkaa muuttokuormaa.
On sitten tupaantuliaiset ja synttärijuhlat myöhemmin.
Taidan jatkaa sapattivuotta jatkossakin ja jäädä ihan oikealle eläkkeelle - ehkä - on tämä niin rattoisaa.


