sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Sinkan lastensunnuntai


Keravan taidemuseo Sinkassa järjestetään muutaman kerran vuodessa lastensunnuntai -tapahtumia, jossa on lapsille suunnattuja opastuksia ja perheiden yhteistä työpajapuuhastelua. Tänään olin mukana ensimmäistä kertaa vapaaehtoisena avustajana. Lasten eläytymistä, intoa ja ennakkoluulottomuutta on hauska seurata. Silmät loistaen he esittelivät mummelille hienoja taideteoksiaan.

Leppäkerttu 3 v. taiteilijan upea teos
Lapsille oli opastusta kahdesti päivässä. 



Kierrokselle he saivat mukaansa puuhatehtävämonisteita, joita saattoi tehdä myös omaan tahtiin näyttelyssä kierrellessä.




Ylhäällä 2 v. taiteilijan Lentävä lisko, alhaalla 6 v. taiteilijan Leppäkerttu

Ampiainen

7 v. taiteilijan Perhonen

Ylhäällä 6 v. taiteilijan Leppäkerttu ja alhaalla 7 v. taiteilijan Perhoset
Halutessaan lapset pääsivät grafiikkatyöpajassa itse kokeilemaan ötököiden piirtämistä styrox-laatoille ja vedostamista valmiiksi kuvaksi.

Työpajan seinällä on hienoja laattoja aikaisemmilta puuhapäiviltä.

Näillä pöydillä tehdään vedokset



Väri lähtee helposti pesemällä käsistä, mutta huonosti vaateilta, joten lapsille oli varattu esiliinoja.

Olipa mukava päivä!

P.S. Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi

2 kommenttia:

  1. tästä se alkaa, uskon et monelle lapselle oli ainutlaatuinen kokemus...toki myös muillekkin

    VastaaPoista
  2. Minua ilahdutti, kun useimmat vanhemmatkin tuntuivat olevan kovin innoissaan jälkikasvun taidonnäytteistä ja siitä, että lapset olivat niin täysillä mukana. Muutama pieni sydäntenmurskaaja jäi kyllä mieleen. Ihania!

    VastaaPoista