torstai 24. huhtikuuta 2014

Muovikasseja sulattamalla

Poikaystävä huomasi aamulehdestä kurssi-ilmoituksen ”Kierrätä muovikassit sulattamalla” ja sanoi, että vaikuttaa aika mielenkiintoiselta, mitä jos mentäisiin katsomaan, miten homma tapahtuu? ”Kurssilla opitaan muovin sulatus, kankaasta ommellaan kasseja ja pussukoita. Ota mukaan vanha silitysrauta ja erilaisia muovikasseja ja -pusseja...”

Minä katsoin poikaystävää hämmästyneenä, lähtisitkö ompelemaan muovikasseja! Ei luvannut, mutta lupasi katsella, kun minä ompelen. Yleensä noilla kursseilla ei ole miehiä, mutta se ei poikaystävän intoa hillinnyt, pikemminkin päinvastoin.

Kurssin naiset hieman hämmästyivät, että onpa rohkea mies, kun uskaltautuu tänne naisten joukkoon. Esittelyn jälkeen naiset osoittivat poikaystävälle suosiotaan käsiään taputtamalla, eikä tämä siinäkään vaiheessa nolostunut.

Muovikasseista leikataan saumat.

Kassit asetetaan kerroksittain (esim. kaksi muovikassia + päällimäiseksi tuleva haluttu malli) leivinpaperin väliin ja silitetään miedolla lämmöllä. Kokeilemalla löytyy sopiva lämpötila. Kuulostaa helpommalta kuin on.
Erilaisia muovikerroksia laitetaan päälleikkäin

Eri muovit reagoivat lämpöön eri tavalla. Joku laatu ei tartu toisenlaiseen muoviin lainkaan ja jotkut kutistuvat sulaessaan.

Tässä meidän silitettyjä pussilevyjä.

Levyt leikataan sopivan kokoisiksi. Näistä kapeista suikaleista tulee kassin sivut meidän valitsemaan malliin.

Kannattaa myös miettiä, minkälaisen sisustan kassilleen haluaa. Tässä ei ole mietitty.





Meidän (lue minun) valmistamat kassit viimeisteltynä.

Eri kokoiset kassit mahtuvat näppärästi sisäkkäin.

Erään oppilaan muovikassi, jossa päällimmäisenä multapussi.

Netistä löytyy varsin seikkaperäiset ohjeet .pps-tiedostona täältä.

Jos linkki ei toimi tai on vanhentunut kannattaa googlettaa esim. ”muovipussien sulatus” 

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pihalla huhtikuussa 2

Nyt on se aika, kun pihaa kierrellessä löytää joka päivä uutta kuvattavaa. Ihmettelen tässä itsekseni, että milloinka ihminen on niin vanha, ettei enää jaksa ihastella jokakeväistä luonnon heräämistä kuin se olisi ensimmäinen kerta.

Kevättähtiä
Ekat valkovuokot pihalla
Ihanan, ihana ensimmäinen kevätkaihonkukka
Terhakat valkosipulit

Kertaalleen matolla ollut multa siemenineen ryhdistäytyy. Riviin kylvetyt siemenet vielä miettivät muutaman päivän.
Eilen tulppaanit olivat vasta nupuillaan (Tulipa Kaufmanniana 'Fashion')
Nämä krookukset jo näittekin, mutta kuinka ne näyttävätkin joka päivä niin kuvattavilta




tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pihalla huhtikuussa

Eilen nämä "tavikset" hymyilivät auringon kanssa kilpaa.

Krookuksia

Jouluruusu Helleborus orientale 'Blue Lady' ei vieläkään ole kokonaan avautunut, mutta kasvaa pituutta.

Scilloja

Yksinäinen krookus tulevalla nurmikolla. Nurmikko on vähän hmm - sammaleinen.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Huhtikuussa valmistaudutaan kesään

Alan varmaan toistaa itseäni näitten kuvien esillepanossa, mutta vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua niin paljon, eivätkä kuvatkaan ole ihan samoja. Toisaalta pihakierros eri vuosina osoittaa, että eivät vuodet kulje käsikädessä.

Tammikuussa jouluruusun nuput pyrkivät esille terhakkaina. Pakkasyöt ilman lumipeitettä kuitenkin lakastutti nuput ja luulinkin, että tänä vuonna ei kukintaa tule lainkaan. 
Eilen pihakierroksella siirtelin kuihtuneita lehtiä sivuun ja siellä odotti sykähdyttävä näky.

Nämä jouluruusut vain ovat niin kuvattavan suloisia, enkä ainakaan itse niihin kyllästy.

Kauempaa niitä tuskin huomaa.

Tämä jouluruusu Helleborus orientale 'Blue Lady' on vähän toisenlainen. Nuppu on sinnitellyt pakkasöistä lähtien ja luulin sen lakastuneen, kun kukka ei vain aukea. Se tietää näköjään itse, milloin aika on sopiva ja se ei ole ihan vielä.

Ikivihreät puksipuut istutin viime syksynä ja näyttävät olevan hengissä.

Aloitin lehti- ym kaalien siemenien kylvön liian aikaisin ja ne ovat venähtäneet liiaksi ja ovat aika rimpuloita.

Kylvin uuden satsin 8.4. ja aloitin minikasvihuoneen ulkoiluttamisen, etteivät siemenet idä liian aikaisin, vaan itävät hissukseen ja vahvistuvat. Tuon kylvökset yöksi sisälle ja päivän saavat olla kuistilla. Pari päivää sitten menin kuistille pudistelemaan lakanoita, siirsin kasvihuoneen oven edestä hieman syrjään, jotta sain oven aukaistua. 
Takaisin tullessa olin jo unohtanut lattialla ulkoiluttamista odottavan muovikasvihuoneen ja kompastuin siihen. Ihmettelin omaa mielenlujuuttani. En sadatellut, enkä edes ollut kauhean harmistunut, vaan kiiruhdin hakemaan kameran, koska tilanne oli aika huvittava mielestäni.

Aamutoimet siinä hieman viivästyivät, kun multaa oli mennyt tohveleitten pohjassa makuuhuoneeseenkin. Lakaisin mullat takaisin lootaan ja kylvin uudet siemenet. Saapa nähdä, mistä kohdin niitä vanhoja siemeniä alkaa itää. Uudet ovat kuitenkin siististi rivissä nimikoituina.

 Eilisellä pihakierroksella ei merkittävästi ollut kuvattavaa, mutta aina nämä ikivanhan punakukkaisen esikon nuput enteilevät kukkaloistoa toukokuussa. Päivä oli pilvinen, joten krookukset eivät viitsineet avautua eilen. Ne ovat kyllä esittäytyneet kuvauskuntoon aikaisemmin.


Olen yrittänyt kuivattaa pihaani kaivamalla tätä avo-ojaa, jotta vedet virtaisivat keväisin ripeämmin alempana olevaan ojaan. Onneksi en ole kaivanut sitä jyrkemmin alaspäin viettäväksi. Saavat sammakkoystäväni lisääntyä rauhassa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jouluruusuja

Laitoin facebookin profiilin kansikuvaksi tämän Helleborus 'Atrorubens'ina vuonna 2003 ostamani jouluruusun (kuva otettu 1.4.2014) . Kaverini, joka ei mielestään ole viherpeukalo, kiinnostui kasvista ja kysyi josko uskaltaisi aloittaa perennakokeilun jouluruusuista. Vastasin, että uskaltaa.


Helleborus 'Atrorubens'
Tämä lienee Helleborus niger (must lumeroos)


Helleborus 'Atrorubens'in lehdet vasemmalla alhaalla 29.6.2008

Oikealla ylhäällä Kaukasian ja alhaalla nigerin lehdet 21.7.2004














Kun tähän aikaan ei juurikaan ole pihalla muuta kuvattavaa, etsin kätköistäni aikaisempia kuvia jouluruusuistani.

Kun mieheni kuoli vuonna 2000, ystäväni Tiina (Suomalaisena Virosta-blogissa) yritti piristää minua ja houkutteli mukaan järjestämälleen ”Vinka Vonka” -matkalle Viroon. Tallinnan Calmiasta ostin tuolla matkalla ensimmäiset jouluruusuni. Valkokukkaiset Kaukasian lumeroos ja must lumeroos.

Tänä keväänä näin pitkästä aikaa pihallani fasaanin. Ennen niitä oli paljon, mutta sitten ne katosivat. Nimikyltit hävisivät ja syylliseksi arvelin fasaania. Muuripenkkiin kuitenkin jouluruusuni istutin. Voi olla, että olen kuvissa nimennyt kaunottaret väärin päin. Nimet menevät minulla joka kerta sekaisin, mutta oikaiskoon ken osaa.

Siihen aikaan jouluruusuille ei povattu kummoistakaan menestymistä Suomen talvessa, mutta vyöhykkeen venyttäjä ei moisesta säikähdä. Kasveille suositeltiin peittämistä talveksi, mutta sellaiseen puuhaan en hevillä ryhdy. En peitellyt ja keväällä olin todella iloinen, kun ensimmäiset kukkanuput ilmestyivät lumien vähitellen sulaessa.



Muuripenkissä jouluruusuni ovat nyt kasvaneet 14 vuotta ja tehneet siementaimiakin.

Nykyään Suomestakin saa kelvollisia jouluruusun taimia. Tämän Helleborus orientale 'Blue Lady'n olen hankkinut vuonna 2010.



Joulukuussa 2012 ostin kauniisti kukkivan ruukkutaimen, joka ilahdutti pitkälti yli joulun, mutta lakastui sisällä ennen pitkää surkean näköiseksi. Kevään kuluessa se alkoi kuitenkin tehdä uusia lehtiä. Istutin sen Kuistipenkkiini, jossa sen vointia pystyn helpommin tarkkailemaan. Kovin se on pieni, mutta hengissä kuitenkin. Kestää varmaan muutaman vuoden ennen kuin se uudelleen kukkii

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Käyttöjärjestelmän päivitys

Windows XP:n päivitys Windows7:aan (katso tekstin lopusta päivitys 20.4.2014 ilosanoma)

Varoittelevat yhtenään, että Windows XP:n tukipäivitys loppuu 8.4.2014. Olen tykännyt vanhasta käyttöjärjestelmästäni, enkä mitenkään haluaisi siitä luopua. Pakko, mikä pakko. Olen silloin tällöin kysellyt kavereilta, että onnistuuko päivittäminen, kannattaako, onko vaikeaa ja millaisia ongelmia odotettavissa. Kokeneitten käyttäjien ongelmat hillitsivät intoani ryhtyä urakkaan. Päädyin viimein itse ottamaan asiasta selvää, koska en vielä ollut valmis luopumaan vanhasta pöytäkoneestani ja jotain oli tehtävä.

Olen kirjoittanut muistiin prosessin etenemisen. Aikaa kannattaa varata reilusti. Itse asentamiseen minulla meni aikaa 11 tuntia, jonka jouduin olosuhteiden pakosta jakamaan kahdelle päivärupeamalle. Esivalmisteluun ja asennuksen jälkeen laskettua aikaa en edes vielä osaa tarkalleen sanoa. Sen tiedän, että hätäisen ihmisen puuhaa tämä ei ole.

Tylsää luettavaahan tämä on, mutta jos joku aikoo ryhtyä samaan puuhaan, niin toivottavasti kokemuksistani on hyötyä.

Ensinnäkin piti tutkia, onko vanhassa pöytäkoneessani (hankittu 2008) riittävästi resursseja päivityksen suorittamiseen. Latasin ja tulostin Microsoftin sivuilta Päivittäminen Windows XP:stä Windows 7:ään -ohjeen, 13 sivua. Se kannattaakin tehdä. Kun työhön ryhtyy, voi siitä kohta kohdalta tarkistaa, että eteneminen sujuu, kuten pitääkin.

Pitää myös selvittää, onko oma kone 32- vai 64-bittinen (tieto on oleellisen tärkeä). Ohjeessa arveltiin, että vanha pöytäkone on ehkä 32-bittinen, mutta sen voi tarkistaa näin: Käynnistä-painike, Oma tietokone ja hiiren kakkospainikkeella Ominaisuudet. 

Ohjeessa sanottiin ”Jos et näe tekstiä "x64 Edition", niin sinulla on 32-bittinen Windows XP-versio.

No, minulla luki ...64x2Dual..., joten ajattelin, että minulla on siis 64-bittinen. Olin kuitenkin vielä epävarma. Jostain koneen syövereistä (Käynnistä, Apuohjelmat, Järjestelmätyökalut, Järjestelmän yhteenveto) löysin kuitenkin Järjestelmätietojen raportin jota kone alkoi suoltaa noin "miljoona" sivua (ei kannata tulostaa, jos ei osaa ajoissa pysäyttää kirjoitinta!). Ensimmäisellä sivulla oli kuitenkin kaikki oleellinen ja se, että minulla on sittenkin 32-bittinen versio (Sen olisi voinut kopioida ja viedä esim. muistioon tulostamista varten). Niitä miljoonaa muuta paperia käytän suttupaperina ja tulostan ei-niin-tärkeitä tulosteita paperin toiselle puolelle (säästö se on pienikin säästö).

Ennen työhön ryhtymistä kannattaa hankkia ulkoinen kiintolevy, jolle siirretään tietokoneen tiedostot ennen uuden Windows 7 -käyttöjärjestelmän asentamista. Tuo ja kaikki muukin oleellinen on neuvottu Microsoftin päivitysohjeessa (se 13 -sivuinen).

Ryhdyin siis toimeen seuraten tarkasti ohjetta. Sanottiin, että pitää tehdä Mukautettu asennus. Se on monimutkainen ja sen suorittaminen loppuun voi joskus kestää pari tuntia. Jossain vielä on sanottu, että Mukautettu asennus on kokeneille käyttäjille, joten hieman epäilin kykyjäni tehtävän loppuun saattamiseen. Kuitenkaan muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Olin päässyt sivulle 6, jossa neuvotaan asetusten tallentaminen ulkoiselle kiintolevylle erikseen ladattavan ohjelman avulla, jonka aikana tietokonetta ei saa käyttää. Tallennettavaa tavaraa oli koneellani 87,5 Gt. Aluksi kone ilmoitti,että tallentaminen kestää 1 h 30 min. Wau, tämähän meneekin nopeasti, ajattelin. Sitten kone ilmoitti, että nyt aikaa menee 2 h 49 min. Okei! Tein välillä kaikenlaista muuta ja kävin välillä kurkkaamassa, miten työ etenee. Kun kone oli raksuttanut puolitoista tuntia huomasin, että nyt tallentaminen kestää vielä 3 tuntia 8 minuuttia. Katselin rauhassa ohjelmia tvs:tä ja välillä kurkkasin tietokoneen työskentelyä.

Kaikkiaan aikaa tiedostojen tallentamiseen ulkoiselle asemalle meni noin viisi tuntia kahden asemesta ja olin päässyt vaiheeseen 3. Windows 7 -käyttöjärjestelmän asentaminen.

Minulla oli tarkoitus ostaa Windows7 suoraan Microsoftilta netistä, mutta yllätyksekseni Microsoft oli lopettanut sen käyttöjärjestelmän myymisen yksityisille asiakkaille. Vertaa.fi -sivulta löysin muutaman toimittajan, jolta ohjelma sai ostaa, mutta toimittaminen vie n. 3-10 päivää. Tilasin paketin matkahuollon kautta toimitettavaksi ja maksoin sen. Onneksi konetta voi silti käyttää sinä aikana, siispä jäin odottamaan paketin saapumista.

Neljän päivän kuluttua eli viime perjantaina tuli odotettu levyke suoraan postilaatikkoon.

Lauantai-aamuna aloitin Windows 7-käyttöjärjestelmän asentamisen. Seurasin tarkasti ohjeita, joista mainittakoon 25-merkkisen Windowsin tuotetunnuksen etsiminen paketista, koska sitä tarvitaan rekisteröityessä. Rekisteröityminen on pakollista. Piti miettiä käyttäjätunnus ja salasana yms. Luettuani kaikki käyttöoikeusehdot yms. olin tunnin kuluttua valmis asentamaan uuden käyttöjärjestelmän. Kaikki etenikin hyvin ja homma kesti tunnin verran. Välillä asennusohjelma käynnisti koneen uudelleen. Se kuuluu asiaan.

Ohjeessa oli pari kohtaa asennusongelmien vian määritykseksi ja mitä silloin pitää tehdä, mutta onneksi kaikki meni hyvin ilman vianmäärityksiä.

Vaihe 4: Tiedostojen ja asetusten siirtäminen takaisin tietokoneellesi. Sitten olinkin jo vaiheessa, jossa menee aikaa. Koska asennusten tallentaminen kovalevylle kesti n. 5 tuntia varauduin, että niiden siirtäminen takaisin tietokoneelle vie yhtä paljon aikaa. Menihän siinäkin aikaa liki 4 tuntia, mutta kuitenkin vähemmin kuin toiseen suuntaan tallennettaessa. 



Lopuksi piti päivittää uudelleen tarpeellisia ohjelmia, joista tärkein on tietoturva-ohjelman päivittäminen.

Kaikkiaan prosessiin meni kahden päivän aikana yhteensä n. 11 tuntia, että malttia ja aikaa pitää varata riittävästi. Yhtään kirosanaa ei päässyt suustani. Olen kovin tyytyväinen itseeni.

Ikävä yllätys oli siinä, että lähtötilanteessa koneeni kovalevyllä oli vapaata tilaa 132 Gt, mutta asennuksen jälkeen vain 30 Gt.


Seuraavana päivänä konetta käynnistäessä tuli tällainen dos:in näköinen viesti-ikkuna. Annoin koneen tehdä kaiken rauhassa. Aikaa meni puolisen tuntia. 

Windows asentaa automaattisesti puuttuvia päivityksiä (137 kpl!) ja näköjään muutamia ohjaimiakin. Osa ohjelmista ja ohjaimista pitää itse hakea. Paljon käytetyt suosikkiohjelmat kannattaa ennen asennusta erikseen kopioida ulkoiselle kovalevylle, silloin pääsee vähän helpommalla, kun kaikkia ei tarvitse erikseen hakea netistä.

Nyt sitten kauhulla odottelen pari viikkoa, mitä yllätyksiä on tulossa, riittääkö vanhan koneen levytila yms. Hirveästi mulla on kuvatiedostoja, että niitä voisi alkuun poistaa maltillisesti, koska kopiot ovat ulkoisella kovalevyllä


Työpöydän ulkoasua pitää vielä mukauttaa, mutta sillähän ei ole kiirettä.

Edit 20.4.2014
Tänään uskaltauduin tekemään valinnaisen
Vaihe 5: Asennuksen jälkeinen puhdistus (valinnainen)
Ohjeessa sanotaan: "Kun olet käyttänyt Windows 7 -käyttöjärjestelmää jonkin aikaa, esimerkiksi viikon tai kaksi, ja olet luottavainen, että tiedostosi ja asetuksesi ovat oikein, voit turvallisin mielin vapauttaa levytilaa käyttämällä uudelleenjärjestämistä ja poistaa Windows.old -kansion."

Olin näet hiukan huolissani, kun kovalevyn tila jatkuvasti väheni, vaikka poistelin vanhoja kuvianikin. Aamulla tilaa oli vain 24,6 Gt.

Olen nyt kovin iloinen. Tuo Järjestä järjestelmätiedostot vapautti kovalevytilaani siten, että vapaata tilaa on nyt ruhtinaalliset 126 Gt. Vanhalle koneelle se on oikea piristysruiske.