sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Onko korona-ajassa jotain hyvääkin

 

Tällaiselle sosiaaliselle erakolle koronan eristykset eivät ole aiheuttaneet mitään suurempaa traumaa, pikemminkin päinvastoin. Minulla ei koskaan ole ollut tekemisen puutetta ja toisaalta rakastan sopivassa määrin laiskottelua.

Kevät menee aina liian nopeasti, eikä viime kevätkään tehnyt poikkeusta. Kuitenkin sain enemmän aikaa tehdä pihan kevättöitä kuin pitkiin aikoihin, kun ei ollut mitään mielenkiintoisia matkoja, joista olisi ollut vaikea kieltäytyä.


Kesällä oli ihanaa, kun sain tehdä pihatöitä voimieni mukaan ja jäi aikaa myös istuskella ja nauttia työn tuloksista.

Mökilläkin oli ihan kivaa muutamaan otteeseen, kun on niin ihana ystävä, joka hoitaa sillä välin talkkarin hommia. Jopa Sodankylän elokuvafestarit hoituivat kivasti etänä, vaikka sitä tunnelmaa jäi kaipaamaan.


Kolmonen ei saanut kesätöitä, joten hän auttoi minua hurjan paljon kaikenlaisissa pihatöissä. Jopa kaappini ja laatikkoni tuli reippaan tytön avustamana parempaan järjestykseen kuin koskaan aikaisemmin. Pääsin eroon myös turhista vaatteista ja parasta ennen päivää menneistä tuotteista. Huvittavaa oli, kun Kolmonen siivosi wc:n kaappeja ja sieltä löytyi mm. voidetta, joka Kolmosen pöyristykseksi oli yhtä vanhaa kuin hänen 25 vuotias isosiskonsa. ”Mummi, tämä on yhtä vanha kuin Kakkonen!” ”Ehkä sitä vielä voisi käyttää vaikka säärien voiteluun?” ”Mummi!” ”No joo, laitetaan roskiin.”

Kaikenlaiset vapaaehtoistyöni olen voinut toteuttaa etänä. Kivasti on silläkin saralla saanut oppia enemmän uusia taitoja kuin muuten olisi. Uuden oppiminen on aina hienoa. On ollut koulutusta, webinaareja, kokouksia, ystävien tapaamisia etänä. Varmaan on ollut enemmän ihmiskontakteja kuin livenä koskaan.

Olen jo vuosia halunnut lukea ainakin pari kirjaa vuodessa, mutta sellaiseen ei ole ollut muka aikaa. Nykyään, kun käytän niin paljon aikaa tietokoneella, rasittuvat silmäni niin, että en pysty enää lukemaan. Jouluna sain Enter ry:ltä joululahjaksi äänikirjan. Olin pari kertaa itsekin aikaisemmin tilannut e-kirjan, kun niitä oli tarjolla ilmaiseksi, mutta e-kirjan lukeminen ärsytti silmiä ihan samalla tavalla kuin painettukin. Äänikirja tuntui jotenkin ihan kivalta ja sitten sain Kuopukselta lahjakortin BookBeatiin, jossa oli parin kuukauden rajaton käyttöoikeus. Silloin mielestäni PITÄÄ kuunnella niin monta kirjaa kuin mahdollista. Minulla on ollut tabletti ihan tarpeettomana, melkein on harmittanut, kun sellaiseen sorruin. Nyt olen löytänyt sille oivan käytön. Se soveltuu yllättävän hyvin äänikirjojen kuuntelemiseen. Olen tänä vuonna tähän mennessä kuunnellut 43 äänikirjaa ja olen ihan innoissani.

Loppuhuipennuksena pääsin tänään aivan upealle virtuaalimatkalle Japaniin. Japanissa paljon aikaa viettävä kirjoittava valokuvaaja Tanja Mikkola kertoi innokkaille kuulijoille vinkkejä japanilaisesta kylpyläkulttuurista. Meitä oli 48 kuulijaa eli bussilastillinen virtuaalimatkaajia. Olen käynyt kaksi kertaa Japanissa, mutta ihan aitoon tuliperäiseen, mineraalipitoiseen onsen-kylpylään en ole päässyt tutustumaan. Viime puutarhamatkalla kävimme kyllä mielenkiintoisessa kylpylässä, jonne en tietenkään ottanut kameraa mukaan. Nyt sain nähdä hienoja kuvia Japanista ja iskipä taas yllättäen kaukokaipuu. En luultavasti enää koskaan pääse Japaniin, mutta näitä Tanjan ottamia kuvia voin kaiholla muistella (lupa pyydetty).






Onsen symbolin mukaan löytyy oikea paikka


Huolellinen peseytyminen ennen kylpyyn menoa on pakollista




Lumiapinoita





Tervetuloa Tabi-matkoille




Minusta kaikki vanhat puuesineet ovat hellyyttäviä



Tanja on työskennellyt journalistina 89 maassa. Esitelmänsä aikana hän istui kotisohvallaan Serbian Belgradissa. Tanjan mielenkiintoista matka- ja ruoka blogia pääsee lukemaan linkistä Takeoff | Please Be Seated for Takeoff .

6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus ja muistoja. Minulta on jäänyt tekemättä viime vuosi, sekin varmaan olisi hyvä kirjoittaa muistiin, oli eka "ehjä" vuosi eläkkeelle jäämiseni jälkeen, jotenkin nopeasti kaikki pysähtyi jam uuttui. Menen nyt katsomaan kuviasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vilukissi-ystäväni! Kirjoita! Sun juttujasi on aina kiva lukea. On vähän jäänyt vähäiseksi tämä kirjoittelu itselläkin. Välillä kuitenkin tulee mieleen, että jostakin voisi kirjoittaa, mutta sitten tulee jotain muuta ja niin se jää. Onneksi me kuitenkin nähdään ja kuullaan naamakirjassa :D

      Poista
  2. Onpa mukava ja virkistävä postaus. Kiva, että korona ei ole vaikuttanut negatiivisesti elämääsi. Hienoa, että olet voinut tehdä vapaaehtoistyötä etänä. Samoin on kiva kuulla, että olet löytänyt e-kirjat ja äänikirjat. Ihana puutarhamatka Japaniin, kiitos tämän muiston jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Anneli kuulla sinustakin! Nyt juuri tajusin, että sinulla on kirjablogikin. Pitääkin mennä tutustumaan ja saamaan lisää lukuvinkkejä. Nyt kun olen niin innostunut äänikirjoista, olen etsinyt kirja-arvosteluja, mutta nytpä tiedän tulla sinullekin kylään useammin :)

      Poista
  3. Hei vaan Vallaton mummeli! Mukavaa lukea kirjoituksesi ja katsoa kuvia Japanista, huikeaa, millaisia matkoja olet tehnyt ja mitä kaikkea olet saanut kokea. Pitkästä aikaa itselläkin orastavaa innostusta kirjoitella blogiin, nyt lähinnä ihmettelen eläkeläiselämääni. Kesää ja palastaviljelyä odotellessa, aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Crane ja tervetuloa eläkeläisporukkaan! Mulle tuli tänään tilaamani Hyötykasviyhdistyksen siemenet. Vähän alkaa sormet jo syyhytä.

      Olihan tuo huikea matka ja kirjoittaminen ja kuvien valitseminen aika iso työ, mutta kiva kun tuli tehtyä. Välillä tulee itsekin katseltua kuvia ja muisteltua.

      Poista