Olipa kerran -näyttely

Klikkaa kuvaa, niin näet tekstin :)

Olin tänään Keravan taidemuseo Sinkassa Olipa kerran -näyttelyn avajaisissa. Ensin en ottanut yhtään kuvaa, päätin jopa olla kirjoittamatta näyttelystä blogiini, koska paikalla oli ihan ammattivalokuvaajia ja lehdistön edustajia. Näyttääkö siltä, että pysyin päätöksessäni? No, minä nyt olen tällainen tuuliviiri. Tällä kertaa suuret pronssiveistokset laukaisivat kuvanottovimmani.

Aune Laaksosen muotokuva näyttelyssä

Aune Laaksonen (7.4.1927 – 1.2.2014) oli Keravalla vaikuttanut värikäs persoona, taiteen keräilijä, museon johtaja, joka ”kerjäämällä” keräsi yli 2000 teosta käsittävän taidekokoelman. Hän oli perustamassa Keravan taidemuseota, joka toimi 1990-2014 Keravan Saviolla entisen kumitehtaan rakennuksessa, Klondyke-talossa. Taideteokset olivat erinäisten tapahtumien vuoksi evakossa Tuusulassa, mutta vuonna 2018 mittava kokoelma on saatu neuvoteltua takaisin kotiin Keravalle.

Aune Laaksosen Taidesäätiön puheenjohtaja, valokuvataiteilija Timo Laaksonen, Aune Laaksosen poika on kuvannut kokoelmakirjan taideteokset.

Keravan taidemuseon hyväksi toimineiden talkoolaisten (50) muotokuvia Nina Terno (1935 - 2003) Viimet muusat pronssi

Pekka Pitkänen (s. 1950) Maan kilpi pronssi

Maan kilpi toisesta suunnasta

Pekka Pitkänen (s. 1950) Majakka pronssi

Hannele Kylänpää (s. 1948) Tähtityttö pronssi

Riitta-Kaija Iivonen (s.1942) Kevät (jättiläismunia risupesässä)

Samuli Heimonen (s. 1975) Äänetön ja Erottamattomat

Hannele Kylänpää (s. 1948) Merimies maissa pronssi

Torkkupeitto isoäidin neliöistä

Virkkaus on vasta viimeisen vuoden aikana tullut uudelleen ohjelmistooni. Aikaisemmin en edes tykännyt isoäidin neliöistä, olivat mielestäni liian mummomaisia. Kun Ykkönen asui luonani n. 10 vuotta sitten, hän sai minut usein kiinnostumaan monenlaisista asioista, jopa isoäidin neliöistä. Niitä hän koulun käsityötunneilla virkkasi ja minähän innostuin kanssavirkkaajaksi.

Minulla oli sattumoisin aika kivaa punaista puuvillalankaa, jonka otin pääväriksi. Oikeastaan ihastuin malliin, jossa päävärinä oli valkoinen, mutta silloin ajattellin, että punainen on tarpeeksi raflaava eikä liian mummomainen. Aika monta neliötä sain aikaiseksi, pääteltyä ja jopa yhdistettyä, mutta ei siitä koskaan valmista tullut.

Kun jouluna teimme isolla porukalla Carmelon päiväpeiton ja saimme sen valmiiksi ennätysajassa ajattelin, että nyt on aika tehdä loppuun 10 vuotta odottamassa ollut peitto. Jotta peitosta olisi tullut riittävän kokoinen nokosille, jouduin virkkaamaan vielä 12 uutta palaa. Alkuperäistä punaista lankaa ei ollut enää jäljellä, mutta saman väristä, vähän ohuempaa lankaa kyllä.

Sitä Carmelon peittoa tehdessä huomasin pari asiaa, joihin en aiemmin ollut kiinnittänyt huomiota. Palat olisi voinut yhdistää virkkaamalla, minä olin ommellut. Langat olin päätellyt pujottamalla mielestäni aika huolimattomasti, joten jouduin ne päättelemään uudelleen. Päättelytyöt ovat yleensä kaikkein ikävintä, mutta minusta on tullut tosi omituinen. Tykkään siitäkin.

Olen kamalan ylpeä itsestäni. Peitosta tuli höyrytettynä 95 x 170 cm ja opin vielä reunan viimeistelyyn rapuvirkkausta.

Rapuvirkkaus reunan viimeistelyyn

Talven käsitöitä

Torkkupeitto Carmelolle

Sisilian matkalla Carmelo puoliksi leikillään ”ilmoitti”, että hän haluaa meiltä torkkupeiton, ison torkkupeiton. No mehän emme leikkiä ymmärrä ja tosikkona tartuimme heti haasteeseen. 30 naista kokoontui yhtenä joulukuun iltana Aunen ja Marjon johdolla harjoittelemaan afrikkalaisen tähden virkkaamista, josta Carmelolle oli määrä syntyä tilattu työ. Olimme innoissamme. Yhdessä tekeminen on tosi kivaa ja antoisaa. Italialainen kokki oli valmistanut meille herkut virkkausillaksi.

Ensimmäisen illan aikana ei syntynyt kovinkaan montaa tähteä, koska malli oli useimmille uusi. Virkkaa ja pura -menetelmällä tuntui välillä, että ei tästä mitään tule. Kun sitten parin tunnin rupeaman jälkeen alkoi oppi mennä perille ja työ sujua, tarttui uusi innostuskin. Kotiviemiseksi jokainen sai mukaansa lankaa ja mallin ja niin kotona jatkettiin viikon verran tähtien virkkaamista, joita sitten kertyikin peittoon tarvittava määrä.

Pienillä klipseillä paloja yhdisteltiin sopivan kokoisiksi ryppäiksi, jotka virkattiin yhteen.K

Näin monenlaista versiota saa virkkaamalla samaa mallia väriä vaihtamalla - ja enemmänkin

Kun palaset olivat kokoamista varten valmiit, osa porukasta alkoi yhdistellä paloja. Palat sommiteltiin ensin isolle pöydälle.

Tässä työ on jo hyvässä vaiheessa, mutta ei läheskään vielä valmis.

Kun palat oli saatu yhteeen, viimeisteltiin reuna virkkaamalla koko työ ympäri neljä kertaa.

Marjo viimeistelee reunan rapuvirkkauksella. En ollut koskaan kuullutkaan, mutta kotona opettelin netin ohjeella ja onnistuin.

Parina iltana muutama nainen meni käsityöluokkaan yhdistelemään paloja ja lopuksi viimeistelemään virkkaamalla muutaman kerroksen koko peiton ympäri.

Carmelo piipahti Suomessa ja tuli katsomaan projektiamme muutamana iltana ja sanoi, ettei hän ikinä olisi pyytänyt edes leikillään, jos olisi tiennyt, miten iso työ peitossa oli. Niinpä sitten höyrytetty peitto pääsi Carmelon mukana kotiin Sisiliaan, emmekä ehkä koskaan sitä näe, joten tämä meille muistoksi mukavasta rupeamasta ja yhdessä tekemisen riemusta :)

Heijastinlapasia joululahjaksi

Matkakäsityönä tehdyt virkatut heijastinlapaset oli sen verran kiva ja hyödyllinen projekti ja kun sukulaiset hyväksyivät mallin, niin aloin tehtailla niitä oikein urakalla joululahjoiksi. Yhdeksät parit sain valmiiksi kaikille halukkaille.

Heijastinlapasia

Heijastinlapaset salamalla. Kyllä heijastaa.

Heijastinlapaset kokonaan virkattuna sekä resorineule ranteessa

Heijastinlapaset salamalla kokonaan virkattuna sekä resorineule ranteessa

Hiukan mukailin alkuperäistä lapasmallia neulomalla ensin resorin, jonka jälkeen virkkasin loput, kuten meille oli opetettu.