tiistai 21. tammikuuta 2020

Olipa kerran -näyttely


Klikkaa kuvaa, niin näet tekstin :)

Olin tänään Keravan taidemuseo Sinkassa Olipa kerran -näyttelyn avajaisissa. Ensin en ottanut yhtään kuvaa, päätin jopa olla kirjoittamatta näyttelystä blogiini, koska paikalla oli ihan ammattivalokuvaajia ja lehdistön edustajia. Näyttääkö siltä, että pysyin päätöksessäni? No, minä nyt olen tällainen tuuliviiri. Tällä kertaa suuret pronssiveistokset laukaisivat kuvanottovimmani.
Aune Laaksosen muotokuva näyttelyssä

Aune Laaksonen (7.4.1927 – 1.2.2014) oli Keravalla vaikuttanut värikäs persoona, taiteen keräilijä, museon johtaja, joka ”kerjäämällä” keräsi yli 2000 teosta käsittävän taidekokoelman. Hän oli perustamassa Keravan taidemuseota, joka toimi 1990-2014 Keravan Saviolla entisen kumitehtaan rakennuksessa, Klondyke-talossa. Taideteokset olivat erinäisten tapahtumien vuoksi evakossa Tuusulassa, mutta vuonna 2018 mittava kokoelma on saatu neuvoteltua takaisin kotiin Keravalle.


Aune Laaksosen Taidesäätiön puheenjohtaja, valokuvataiteilija Timo Laaksonen, Aune Laaksosen poika on kuvannut kokoelmakirjan taideteokset.




Keravan taidemuseon hyväksi toimineiden talkoolaisten (50) muotokuvia
Nina Terno (1935 - 2003) Viimet muusat pronssi


Pekka Pitkänen (s. 1950) Maan kilpi pronssi

Maan kilpi toisesta suunnasta

Pekka Pitkänen (s. 1950) Majakka pronssi

Hannele Kylänpää (s. 1948) Tähtityttö pronssi
Riitta-Kaija Iivonen (s.1942) Kevät (jättiläismunia risupesässä)

Samuli Heimonen (s. 1975) Äänetön ja Erottamattomat

Hannele Kylänpää (s. 1948) Merimies maissa pronssi

2 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoinen näyttely! Jospa saisin käytyä. En tajua miksi Keravan taidemuseo aina jää väliin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Mun kuvat yleensä näyttelyistä on vain kalpea aavistus. Keravan Sinkkaan on niin helppo tulla :) Junalla 22 min Helsingistä. No vähän joutuu asemalta kävelemään, mutta kun jää junassa oikealla kohdalla, niin matka lyhenee kummasti :) Vaikka ei silti. Täältä on ihan yhtä helppo tulla Helsinkiin, mutta aika harvoin tulee käytyä vaikka Ateneumissa, vaikka on museokorttikin.

    VastaaPoista