maanantai 18. helmikuuta 2019

Taiteilijakoti Lallukka


Keravan taidemuseon ystävät ry:n mahdollisti ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua Lallukan taitelijakotiin Helsingin Etu-Töölössä. Ensin meille kerrottiin talon historiasta ja asukkaista (melko kattava selostus Wikipediassa). Sitten pääsimme vierailemaan kahden taiteilijan, Tommi Toijan ja Marjatta Hanhijoen ateljeeseen, joissa taiteilijat esittelivät asuin- ja työympäristöään.

Talon mittavan remontin jälkeen MTV:nuutisissa oli lyhyt katsaus, jossa mm. taiteilija Marjatta Hanhijoki kertoo asumisestaan talossa.

Tommi Toija



Tommi Toija ja

omakuva
Pahan pojan "pikkuveljiä"





Kuvanveistäjä Tommi Toija on ehkä tullut tunnetuksi suurelle yleisölle valtavasta veistoksestaan Bad bad boy, joka alkuun on herättänyt jonkin verran pahennustakin. Kierreltyään eri paikoissa on pissaava poikapatsas Wikipedian viime tietojen mukaan nykyään sijoitettu Helsingin Jätkäsaaren Tyynenmerenaukiolle. Ateljessa meillä oli ilo tutustua tunnetun patsaan hellyyttäviin ”pikkuveljiin”.

Marjatta Hanhijoki kertoi meille eläväiseen tyyliinsä hauskoja tarinoita. Esim. jo pienenä tyttönä hän oli tutustunut Lallukan taiteilijataloon ja ihaillut nykyisen ateljeensa hienoa kivilattiaa ja toivonut joskus pääsevänsä taloon asumaan. Nyt tuo ateljee on hänen työhuoneensa ja hieno kivilattia on paljastunut korkkimatoksi.

Marjatta Hanhijoen työhuoneessa huomioni kiinnitti välittömästi suuri hiilipiirros, joka on niin suuri, että taiteilija on kivunnut pöydälle ylettyäkseen piirtämään teoksen yläosan. Teoksen ikkunasta heijastuu myös itse taiteilija. Hanhijoki haluaa mieluusti ikuistaa teoksiinsa myös jonkun toisen tekemiä, suunittelemia ja käyttämiä esineitä. Esim. hänen äitinsä oli arkkitehti, josta muistuttaa kuvan kulmaviivotin. Kuvasta löytyy myös muitakin hauskoja yksityiskohtia. Oikeasti tauluun ei kuulu sähkölamppujen heijastus, mutta se on nyt minun puumerkkini tässä teoksessa.

Ateljeen upea kattoikkuna.


Mallina ollut kiinalainen kermakannu geishoiheen

Viivasyövytyskuvat: Kermakannu ilman geishoja sekä Kermakannu, kolme geishaa

Tosi kiva ja mieleenpainuva vierailu.


2 kommenttia:

  1. arjen suolaa päästä käymään näin erikoisissa paikoissa.
    puumerkkisi Hanhijoen tauluun lystikäs lisä:)) minua puhutteli ajatus siitä, että taiteilija haluaa sisällyttää teoksiinsa hänelle tärkeisiin ihmisiin liittyviä asioita. ehkä siksi, koska minulla on samanlainen tapa, aina en edes kehtaa sitä tuoda milläänlailla esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiva ilmaus. Minullekin käynti Lallukassa oli sekä suolaa, että hunajaa ja paljon muitakin makuja. Suorastaan umamia (kaikki maut kohdillaan). Ja nämä kommentit vain ovat NIIN ihania.

      Poista