lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ulos kaapista

No ei minulla nyt sellaisia salaisuuksia ole, joita en pystyisi torilla julistamaan. Vaan ketäpä edes kiinnostaakaan jonkun mummelin tekemiset ja jorinat. Nimimerkillä täällä juttujani suollan, vaikka kyllä kaverini tietävät, kuka Vallaton mummeli oikeasti on.




Nyt olen kuitenkin avautunut ihan henkilönä ”julkisuuteen”. Paula Ritanen-Närhi, puutarhatoimittaja ja ”puutarhakulkuri”, kuten hän itseään kutsuu, kävi viime keväänä ja loppukesästä kuvaamassa pihaani ja kirjoitti siitä jutun. Ottipa muutaman kuvan minustakin. Pääsin ihan lehteen ja kansikuvatytöksi asti. Hih! Kodin Pellervo3/2016.

Itse rakastan pihaani, mutta ei se tietenkään ole kaikkien mieleen. Liian rehevä, liian sekava, liikaa sitä ja liian vähän tätä. Taitava toimittaja saa kuitenkin loihdittua sellaista, mikä ei kaikkien silmiin avaudu oikeassa luonnossa. Kuvat saattavat hieman valehdella vai näyttääkö pihani noin hienolta oikeasti! Juttu oli ystävieni mielestä näköiseni.

Piha muuttaa muotoaan vuodenaikojen mukaan.


Kauneus on katsojan silmissä. Ruohosipulin kukka.

Toukokuun puolessa välin kaikki näyttää vielä kohtalaisen maltilliselta, mutta maisema muuttuu päivittäin.

Aune päärynä ja Pirko (muistaakseni) clematis

Kuva suunnilleen samasta kohtaa kuin ylempi. Tänä aamuna oli hankikanto -8 C

Kaikki kevät- ja kesäkuvat tähän postaukseen on ottanut Paula Ritanen-Närhi. Talvikuvat ovat omiani.
Näkymä kuistilta helmikuussa. Talvella piha lepää.



20 kommenttia:

  1. Hiphei! Nyt minäkin tiedän...! Facebookissa yhteisten tuttujen postauksia on kommentoitu, mutta enpä osannut yhdistää :).

    Onpa ihstuttava tuo sinun puutarhasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enhän minäkään sinua tunne kuin blogiystävänä. Tuolla sivupalkissa käyn välillä kurkkaamassa, onko tullut uusia päivityksiä, vaan eipä ole vähään aikaan näkynyt. Ilmoittaudu facessa, niin voin minäkin yhdistellä! :)

      Poista
  2. Osoite on uusi: Crane's Renovation osoitteessa https://kenokaula2.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on jo huomioitu tuolla sivupalkissa :)

      Poista
  3. No niin, mummeli!Paljastui, että oletkin tyttö! Mukavaa kevättä ja pääsiäisaikaa! Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eikös me kaikki olla tyttöjä. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne rannoillekin!

      Poista
  4. Kiitokset myös tätä kautta Pirkko-kulta. Mitä nyt, kun juttu tehty. Ei enää hyviä tekosyitä tulla syömään mm. tiramisua tai päärynöitä vaniljakastikkeella :D. Ehkä me vielä keksitään jotain! Parahin terveisin puutarhatoimittaja ja puutarhakulkuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, meni meidän Sepon piikkiin, mutta minä se täällä olin ja olen nytkin Paula puutarhasta!

      Poista
  5. Kyllä minä kaksi kertaa henkäisin, että olenko Sepollekin tarjoillut tiramisua. Sullahan oli jossain vaiheessa ne avoimet pihapäivät? Hitsi, kun en löydä päivämäärää. Voisin tuoda tiramisua tuliaisena ja kyllä tännekin tulemisiin voidaan keksiä erilaisia tekosyitä esim. tiramisun syömistalkoot :)

    VastaaPoista
  6. En ollut lukenut Pellervoa, mutta nyt tuli hyvä syy. Artikkeli puutarhastasi oli mainio. Sinulla on kauniin villi puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran sain Pellervon naapurilta lainaksi, mutta muuten ei aikuisiässä ole osunut kohdille. Nyt ostin, kun sai kaksi numeroa yhden hinnalla. Vähän kiinnosti tutkia, onko eroa nettilehdellä ja paperiversiolla. Laitoin tähän postaukseen muutaman kuvan ja oletin, että ne eivät ole lehdessä, koska nettiversiossa niitä ei näkynyt. No, kyllähän ruohosipulin kukat ja päärynä oli paperisessa ja toinen ihan koko sivun kokoisena. Tuli niistä lehdistä sitten luettua paljon muutakin. Ei paha.

      Poista
  7. No on sitten hyvä syy ostaa lehti, vaikka olikin linkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ticoliina ja kun niitä nyt saa kaksi samalla investoinnilla :). Lehdessä on kivoja ruokavinkkejä (vanhoissakin) ja lehden nettiversiossa lisää. En saa provisiota mainostamisesta :)

      Poista
  8. Löytyisköhän tuo lehti meitin kirjaston lehtisalista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastossa voi hyvinkin olla. Prismasta ostin omani. Muualla ei ole osunut silmään.

      Poista
  9. Hieno juttu. Kyllä sinun puutarhaa kelpaa esitellä ja sinut sen luojana myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Aimarii, taitava kuvaaja osaa ottaa hyviä kuvia, vaikka kohde olisikin luonnossa vähemmän kuvauksellinen :)

      Poista
  10. Minusta on kiva, että tuossa jutussa on myös linkki tähän blogiisi. Tämän kautta on päässyt tutustumaan sinuun vuosien varrella monipuolisesti. Meissä vallattomissa kun on niin monta mukavaa puolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Maija! Kiitos taas kommentistasi! Mulla on ollut niin kiiruutta viime aikoina, etten ole ehtinyt edes kiitokselle. Ollaan me vain sellaisia vallattomuuksia :)

      Poista