perjantai 4. maaliskuuta 2016

Talven käsitöitä

Kamalaa, kun alkaa muisti vähän pätkiä. En ollenkaan muistanut, että olin postannut jo osan talven sukankutomisista. Ne aikaisemmat ovat omia sukkiani.


Tanskalaisia sukkalankoja ja oikealle 7veljestä

Saksalainen sukkalanka
Seuraavat sukat ovat lastenlapsille. Oikeastaan oli tarkoitus testata erilaisia sukkalankoja, miten kestävät käytössä. Nyt en kuitenkaan ihan satavarmasti muista, mitkä sukat olen neulonut Islannista ostetusta tanskalaisesta ja mitkä Lidl'istä ostetuista saksalaisista langoista. Lastenlapsille olen kyllä antanut ohjeet, että kertovat, mitkä sukat kuluvat puhki alle aikayksikön. Voi, minnuu!

Kuten kasvien kasvattamisessa, myös käsitöissä olisi erittäin tarpeellista kirjata ylös kaikki oleellinen. Eli kartta viljellyistä kasveista nimikyltteineen. Mieluimmin vielä kuvattuna. Nykyään kun se kuitenkin on niin helppoa. Neulomisista kunnon työkirja: käytetty materiaali, kuva tuotteista vaiheessa ja valmiina. Älä siis KOSKAAN tee, kuten minä, vaan kuten neuvon.


Kolmosen ja Kakkosen sukat

Kakkosen sukka eli sama kuin viereisen kuvan oikeanpuoleiset sukat. Väri on tässä oikeampi
Muistini mukaan nämä ovat saksalaisesta langasta. Ne ovat Kolmosen ja Kakkosen käytössä.

Ykkösen sukat alla vasemmalla. Jos en nyt ihan väärin muista, niin näissä sukissa on saksalaisesta langasta varret ja teräosa tanskalaisesta, mielestäni taatusti kulutuksen kestävästä langasta.


Ykkösen sukat

Kolmosen säärystimet
Kolmonen (12 v) pelaa jalkapalloa. Vävykulta ehdotti, että neuloisin talvitreenejä varten säärystimet, koska aikaisemmat (kelta-vihreät) eivät kelpaa värien puolesta. Neito vaihtoi seuraa, joten nyt pitäisi saada esim. mustat, jotka sopivat nykyiseen seuraan. Tässä ne sitten ovat. Talvi on jo tuotapikaa ohi, mutta kyllä nämä mahtuvat ensi talvenakin.


Postikorteista askarreltu rasia
Ennen joulua ajattelin verryytellä lapsuusmuistoilla ja tehdä postikorteista rasian, jollaisen muistin joskus lapsuudessa tehneeni. Enhän muistanut alkuunkaan, miten työ eteni, mutta poikaystävä neuvoi. Eräältä facebook-kaverilta sain vinkkinä virkata kanteen pitsireunuksen. Rasiaan mahtuu yhden vuoden joulukortit somasti.

2 kommenttia:

  1. Kauniita askareita <3 Niinhän se vain menee, että tehdessä luulee muistavansa materiaalin tai kasvin nimen loppuikänsä ja jo hetken päästä huomaa harovansa hiuksia muistiongelman kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Ruusumekko, onkohan se tarttuvaa. Oireet ainakin pahenee vuosi vuodelta :D

    VastaaPoista