maanantai 21. joulukuuta 2015

Laura Soinne: Satuja

Minulta joskus kysytään, minkä kirjan muistan lapsuudesta? Mistä kirjasta pidin eniten? Varmaan mieleenpainunein kirja, jonka muistan lapsuudesta on Laura Sointeen: Satuja.

Itse asiassa olen muutama päivä sitten tilannut kolmannen teoksen tuosta kirjasta.

Ensimmäisen sain syntymäpäivälahjaksi ehkä 8 - 10 -vuotiaana, toisen ostin lasten kirjakerhosta lastenlapsilleni ja nyt kolmannen tilasin antikvariaatista. Viimeinen tilaus oli kohtalaisen työlästä, koska kirjaa ei ihan noin vain ole saatavilla. Aion viedä sen lukumummin ominaisuudessa kouluun, jotta lapset saavat tutustua lapsuuteni lempikirjaan. Kirjastoissa kirja onneksi myös löytyy.

Wikipedia kertoo kirjailijasta näin: Laura Vuorela, kirjailijanimeltään Laura Soinne (6. helmikuuta 1897 Tuusula – 17. maaliskuuta 1992 Tuusula) oli erityisesti näytelmiä ja satuja kirjoittanut suomalainen kirjailija. Hän oli naimisissa vuodesta 1939 runoilija Einari Vuorelan kanssa.

Minusta mielenkiintoisia yhteensattumia on syntymäpäivä, sillä minäkin olen vesimies, olen syntynyt 5.2. eli Runebergin päivänä. Samana päivänä on syntynyt myös Jörn Donner. Hyvässä seurassa olen. Kolme vuotta vanhempi tätini esitti mm Einari Vuorelan runoja.

Jossain vaiheessa oma kirjoittamisen kipinä alkoi tyrehtyä (ja onhan se vieläkin vähän hakusessa). Huomasin silloin lehdestä luovan kirjoittamisen kurssin. Kurssilla oli todella hyviä kirjoittajia, joiden tekstejä oli mukava kuunnella. Muutaman kerran jälkeen kuulin, että yksi kurssikavereistani oli Laura Sointeen sukulaisia. Aika hieno kohtaaminen oli se.

Sen ensimmäisen Satuja -kirjan sain Hellin-tädiltäni. Hän oli kirjoittanut onnittelukorttiin runon. Kortti on myöhemmissä vaiheissa kadonnut, mutta näin muistan runon:

Satuja Pirkko kauan siedä,

niin saat käydä sisälle tarhaan

ja sieltä myötänsä viedä

näin onnen kaikista parhaan.

Hyvin olen sietänyt satuja, antanut siedätyshoitoa myös lapsilleni, lastenlapsilleni ja nykyään lukumummina yritän saada pieniä koululaisiakin sietämään satuja ja tarinoita.




Ensimmäinen Satuja -kirjani on hivenen kärsinyt ajan saatossa. Kovasti se on luetun näköinen. Kirja on toinen painos Werner Söderström Osakeyhtiön laakapainossa Porvoossa 1950. Kuvittanut Maija-Kaarina Nenonen. Kuvissakin on riittänyt tutkittavaa muutamaksi kerraksi. Esikoinen on näköjään yrittänyt lyijykynällä (onneksi) värittää muutamaa musta-valkoista kuvaa.


Varjojen linnan prinssit

Varjojen linnan prinssit

Tarina valkoisesta ruususta

Tässä kuvassa Esikoinen on käyttänyt keltaista värikynää. Tarina valkoisesta ruususta
Kirjan lempisatujani olivat Hukkasaaren salaisuus ja Mutakalan kultahammas. Niissä oli sopivasti jännitystä ja taisin muutaman kyynelenkin hersyttää Mutakalan kultahammasta lukiessa.



Hukkasaaren salaisuus

Hukkasaasen salaisuus

Hukkasaaren salaisuus

Ruusu-Marja ja kuninkaanpoika

Ruusu-Marja ja kuninkaanpoika

Musta sormus
Noidan taikasanat Hukkasaaren salaisuudessa: ”Tut amo palda” on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.

Kun etsin netistä Laura Sointeen kirjaa, törmäsin muutamiin kommentteihin ja muisteluihin: ”Laura Sointeen Satuja olivat kauhujen kauhu ”, ”Ne ovat suorastaan kaameita kauhujuttuja, mutta täysin unohtumattomia”, ”kauhusatujen klassikko”.

Mutakalan kultahammas

Mutakalan kultahammas

Millaisessa maailmassa oikein elän, kun minulle on jäänyt vain hyviä muistoja, toki voimakkaita kokemuksia, vähän pelottaviakin silleen sopivasti, mutta ne kestää hyvin, kun kirjassa on paljon myötätuntoa, rohkeutta, hyvä voittaa useimmiten pahan. Kirjan viimeinen lause pieneltä Joppi-pojalta sadusta Mutakalan kultahammas kiteyttää mielestäni lapsuuden lukukokemukseni: ”Onnelliseksi tulee ihminen tekemällä toisia onnelliseksi – nyt minä sen vasta oikein tunnen.”
******

Piipahdin äsken kirjastossa hakemassa tilaamani kirjan. Menin myös lasten osastolle etsimään erästä kirjaa, jonka arvostelut kiinnostivat. Enhän muistanut kirjailijan nimeä, mutta tapasin sen pienen tytön, joka oli askarrellut minulle edellisen postauksen joulukortin. Tämä reipas ja iloinen 8-vuotias tyttö etsi pikkuveljelleen kirjaa, josta hän itse oli oppinut lukemaan. Voi, että minulle tuli hyvä joulumieli.

Hyvää Joulumieltä toivotan myös teille kaikille ihanille!

14 kommenttia:

  1. Tämän kirjan tunnen oikein hyvin ja varsinkin sadun Hukkasaaren salaisuus. Kirjaa luettiin koulussa käsityötunnilla ollessani ehkä 8v. Harjoiteltiin samalla klukemista.
    Minua kammoksutti ja pelotti Hukkasaren arvoitus. Monulle tuli jopa vaikeita nukkumishäiriöitä.
    Aikuisen yritin löytää satua. En muistanut kirjailijaa, en kirjaa, en sadun nimeä. Etsin kirjastoista ja kyselin ikäisiltäni.
    Sitten vihdoin nettiaikaan älysin googlettaa hakusanalla Palda. Se nimi oli jäänyt mieleen. Niinpä kirja ja satu löytyivät. Olen lukenut aikuisena sadut. Edelleen mielestäni Hukkasaari on pelottava. Luin sen 7- vuotiaalle pojanpojalleni. Hän vain nauroi ja tykkäsi, että kiva satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin jokunen vuosi sitten teatterissa katsomassa yhden Laura Sointeen lastennäytelmän. Ettei vain ollut Hukkasaaren salaisuus?
      Nykyään lapset näkevät niin paljon kaikkea kamalaa, että nuo meidän lapsuuden pelottavat sadut tuntuvat varmaan hupaisilta.

      Poista
  2. Lapsuuden lempikirjat ovat kovin hyvässä muistissa. <3 Ihanaa joulua mummeli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiaa, kerropa, mitkä olivat sinun lempikirjojasi!

      Ihanaa joulua Tiia <3

      Poista
  3. Hei, Vallaton! Ihan hätkähdin, olen lainannut kansakoulun kirjastosta alakoululaisena Laura Sointeen Satuja. En muista yhtään satua nimeltä, mutta sen hiuksia nostattavan tunnelman muistan, ne olivat huisin jännittäviä. Etten vain olisi lukenut niitä peiton alla taskulampun valossa vielä, kun äiti oli jo sammuttanut valot ja toivotellut hyvää yötä. Huu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan kerääväni tietoja mielenkiintoisista lastenkirjoista alakoulu-ikäisille. Mitäköhän lapset tänä päivänä ovat mieltä tuosta kirjasta. Pitää oikein testata, kunhan taas koulut alkavat.

      Poista
  4. Mukavia satumuistoja! Kuvat ja kirjankansi ovat tuttuja minullekin, varmaankin olen samaa kirjaa lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Inkivääri,varmaan olet. Jotkin muistot lapsuudesta pysyvät ikuisesti jossain muistissa. :)

      Poista
  5. Minä olen sitä porukkaa, joka muistaa tuota kirjaa vähän kauhulla. Meillä itsellä ei ollut sitä, mutta eräässä tuttavaperheessä se oli ja aina sinne mennessä sitä oli ihan pakko lukea, vaikka se oli semmoinen... Voi olla, että luin sitä vähän liian nuorena, koska opin lukemaan jo kolmevuotiaana ja tuossa kylässä perheen lapset olivat isoja ja minä rakastin lukemista, kun isot leikkivät keskenään.
    Minulla kävi vähän kuin Aimariilla, eli etsin sitä kauan, kun en muistanut kirjoittajaa. Kävin Porissa lastenkirjojen varastossakin muutama vuosi sitten sitä etsimässä.
    Oliko siinä jotain sydänjuttujakin eli joltakin vietiin sydän tai jotain sinne päin... Hukkasaaren muistan kyllä minäkin.
    Hauska, että monella on näitä samoja muistoja :)

    Yhden kirjan muistan, joka oli silloin mielenkiintoinen : Kuinka Kum-Maa on kaikkialla. Sinne maahan päästiin muistaakseni seinäpaperin kautta tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastattelin äskettäin Kakkosta, oliko kirja hänen mielestään pelottava, kun sitä hänelle silloin aikoinaan luin. Ei kuulemma ollut. "Jännittävä, mukaansa tempaava, oli siinä hurjiakin kohtia, mutta niin hyvässä kirjassa pitääkin olla ja niitä oli mukava kuunnella."

      Poista
    2. Luulen, että mweidänkin muksut olisivat pitäneet siitä iltasatuna :))) Jännitystä pitää olla - ja onnellinen loppu.

      Poista
  6. Löytyipä tällainen nettisivu, hienoa :). Muistan kun näitä luettiin ala-asteella ekalla tai tokalla. Mieleeni on jäänyt satu jossa joku prinssi oli noiduttu puusotilaaksi jonka nimi oli Pallu. Nukke joskus liikutteli silmiään. Mikähän tuon sadun nimi oli ja missähän Sointeen kirjassa mahtaa olla?

    Toinen mikä jäi mieleen oli muistaakseni tuo Musta Sormus. Siinä joku henkilö sai ohjeen ampua sateenkaarta ja siitä muodostui jokin sana tms. joka tarvittiin tunnussanaksi myöhemmin. Tätä päähenkilö ohjeistettiin jossain vaiheessa sitten että hän joutui kulkemaan jotain käytävää eikä missään nimessä saanut katsoa taaksensa. Olikohan tuo sitten siinä Mustassa Sormuksessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miikka tosi kiva, kun löysit sivuilleni ja huippukivaa, kun vielä kommentoitkin. Kiitokseksi etsin sinulle sadun Pallusta :) Se on tässä samassa kirjassa ensimmäinen satu Varjojen linnan prinssit. Satu on näköjään tehnyt sinuun suuren vaikutuksen, koska juuri samassa sadussa, päähenkilö Olli ohjeistetaan löytämään taikasauva. Tunnuslauseen saadakseen hänen täytyy heittää nuoli kohti sateenkaarta. "Taivaankaaren eri värit hajosivat ja jokaisesta väristä muodostui ladon seinälle kirjain. Olli luki, mitä seinälle ilmestyi. Siinä oli: PLO ATUI" Ihania kaikki Laura Sointeen satujen taikasanat, eikö!

      Poista
  7. Ohhoh! Kiitos kovasti - se siis olikin tuossa sadussa tuo Pallu. Hyvin ovat jääneet nuo sadut muistiin kyllä, ei voi muuta sanoa. Kiitos vielä :D

    VastaaPoista