Minulta joskus kysytään, minkä
kirjan muistan lapsuudesta? Mistä kirjasta pidin eniten? Varmaan
mieleenpainunein kirja, jonka muistan lapsuudesta on Laura Sointeen:
Satuja.
Itse asiassa olen muutama päivä
sitten tilannut kolmannen teoksen tuosta kirjasta.
Ensimmäisen sain syntymäpäivälahjaksi
ehkä 8 - 10 -vuotiaana, toisen ostin lasten kirjakerhosta
lastenlapsilleni ja nyt kolmannen tilasin antikvariaatista. Viimeinen
tilaus oli kohtalaisen työlästä, koska kirjaa ei ihan noin vain
ole saatavilla. Aion viedä sen lukumummin ominaisuudessa kouluun,
jotta lapset saavat tutustua lapsuuteni lempikirjaan. Kirjastoissa
kirja onneksi myös löytyy.
Wikipedia kertoo kirjailijasta näin:
Laura Vuorela, kirjailijanimeltään Laura Soinne (6.
helmikuuta 1897 Tuusula – 17. maaliskuuta 1992 Tuusula) oli
erityisesti näytelmiä ja satuja kirjoittanut suomalainen
kirjailija. Hän oli naimisissa vuodesta 1939 runoilija Einari
Vuorelan kanssa.
Minusta mielenkiintoisia yhteensattumia
on syntymäpäivä, sillä minäkin olen vesimies, olen syntynyt 5.2. eli Runebergin
päivänä. Samana päivänä on syntynyt myös Jörn Donner. Hyvässä
seurassa olen. Kolme vuotta vanhempi tätini esitti mm Einari
Vuorelan runoja.
Jossain vaiheessa oma kirjoittamisen
kipinä alkoi tyrehtyä (ja onhan se vieläkin vähän hakusessa).
Huomasin silloin lehdestä luovan kirjoittamisen kurssin. Kurssilla
oli todella hyviä kirjoittajia, joiden tekstejä oli mukava
kuunnella. Muutaman kerran jälkeen kuulin, että yksi
kurssikavereistani oli Laura Sointeen sukulaisia. Aika hieno
kohtaaminen oli se.
Sen ensimmäisen Satuja -kirjan sain
Hellin-tädiltäni. Hän oli kirjoittanut onnittelukorttiin runon.
Kortti on myöhemmissä vaiheissa kadonnut, mutta näin muistan
runon:
Satuja Pirkko kauan siedä,
niin saat käydä sisälle tarhaan
ja sieltä myötänsä viedä
näin onnen kaikista parhaan.
Hyvin olen sietänyt satuja, antanut
siedätyshoitoa myös lapsilleni, lastenlapsilleni ja nykyään
lukumummina yritän saada pieniä koululaisiakin sietämään satuja
ja tarinoita.
Ensimmäinen Satuja -kirjani on hivenen kärsinyt ajan saatossa. Kovasti se on luetun näköinen. Kirja on toinen painos Werner Söderström Osakeyhtiön laakapainossa Porvoossa 1950. Kuvittanut Maija-Kaarina Nenonen. Kuvissakin on riittänyt tutkittavaa muutamaksi kerraksi. Esikoinen on näköjään yrittänyt lyijykynällä (onneksi) värittää muutamaa musta-valkoista kuvaa.
|
|
||||
|
|
Kirjan lempisatujani olivat Hukkasaaren
salaisuus ja Mutakalan kultahammas. Niissä oli sopivasti jännitystä
ja taisin muutaman kyynelenkin hersyttää Mutakalan kultahammasta
lukiessa.
|
|
|||||
|
|
|||||
|
|
Kun etsin netistä Laura Sointeen
kirjaa, törmäsin muutamiin kommentteihin ja muisteluihin: ”Laura
Sointeen Satuja olivat kauhujen kauhu ”, ”Ne ovat suorastaan
kaameita kauhujuttuja, mutta täysin unohtumattomia”, ”kauhusatujen
klassikko”.
|
|
Millaisessa maailmassa oikein elän, kun minulle on jäänyt vain hyviä muistoja, toki voimakkaita kokemuksia, vähän pelottaviakin silleen sopivasti, mutta ne kestää hyvin, kun kirjassa on paljon myötätuntoa, rohkeutta, hyvä voittaa useimmiten pahan. Kirjan viimeinen lause pieneltä Joppi-pojalta sadusta Mutakalan kultahammas kiteyttää mielestäni lapsuuden lukukokemukseni: ”Onnelliseksi tulee ihminen tekemällä toisia onnelliseksi – nyt minä sen vasta oikein tunnen.”
******
Piipahdin äsken kirjastossa hakemassa
tilaamani kirjan. Menin myös lasten osastolle etsimään erästä
kirjaa, jonka arvostelut kiinnostivat. Enhän muistanut kirjailijan
nimeä, mutta tapasin sen pienen tytön, joka oli askarrellut minulle
edellisen postauksen joulukortin. Tämä reipas ja iloinen 8-vuotias tyttö
etsi pikkuveljelleen kirjaa, josta hän itse oli oppinut lukemaan.
Voi, että minulle tuli hyvä joulumieli.
Tämän kirjan tunnen oikein hyvin ja varsinkin sadun Hukkasaaren salaisuus. Kirjaa luettiin koulussa käsityötunnilla ollessani ehkä 8v. Harjoiteltiin samalla klukemista.
VastaaPoistaMinua kammoksutti ja pelotti Hukkasaren arvoitus. Monulle tuli jopa vaikeita nukkumishäiriöitä.
Aikuisen yritin löytää satua. En muistanut kirjailijaa, en kirjaa, en sadun nimeä. Etsin kirjastoista ja kyselin ikäisiltäni.
Sitten vihdoin nettiaikaan älysin googlettaa hakusanalla Palda. Se nimi oli jäänyt mieleen. Niinpä kirja ja satu löytyivät. Olen lukenut aikuisena sadut. Edelleen mielestäni Hukkasaari on pelottava. Luin sen 7- vuotiaalle pojanpojalleni. Hän vain nauroi ja tykkäsi, että kiva satu.
Minä kävin jokunen vuosi sitten teatterissa katsomassa yhden Laura Sointeen lastennäytelmän. Ettei vain ollut Hukkasaaren salaisuus?
PoistaNykyään lapset näkevät niin paljon kaikkea kamalaa, että nuo meidän lapsuuden pelottavat sadut tuntuvat varmaan hupaisilta.
Lapsuuden lempikirjat ovat kovin hyvässä muistissa. <3 Ihanaa joulua mummeli <3
VastaaPoistaTiiaa, kerropa, mitkä olivat sinun lempikirjojasi!
PoistaIhanaa joulua Tiia <3
Hei, Vallaton! Ihan hätkähdin, olen lainannut kansakoulun kirjastosta alakoululaisena Laura Sointeen Satuja. En muista yhtään satua nimeltä, mutta sen hiuksia nostattavan tunnelman muistan, ne olivat huisin jännittäviä. Etten vain olisi lukenut niitä peiton alla taskulampun valossa vielä, kun äiti oli jo sammuttanut valot ja toivotellut hyvää yötä. Huu!
VastaaPoistaHuomaan kerääväni tietoja mielenkiintoisista lastenkirjoista alakoulu-ikäisille. Mitäköhän lapset tänä päivänä ovat mieltä tuosta kirjasta. Pitää oikein testata, kunhan taas koulut alkavat.
PoistaMukavia satumuistoja! Kuvat ja kirjankansi ovat tuttuja minullekin, varmaankin olen samaa kirjaa lukenut.
VastaaPoistaIhana Inkivääri,varmaan olet. Jotkin muistot lapsuudesta pysyvät ikuisesti jossain muistissa. :)
PoistaMinä olen sitä porukkaa, joka muistaa tuota kirjaa vähän kauhulla. Meillä itsellä ei ollut sitä, mutta eräässä tuttavaperheessä se oli ja aina sinne mennessä sitä oli ihan pakko lukea, vaikka se oli semmoinen... Voi olla, että luin sitä vähän liian nuorena, koska opin lukemaan jo kolmevuotiaana ja tuossa kylässä perheen lapset olivat isoja ja minä rakastin lukemista, kun isot leikkivät keskenään.
VastaaPoistaMinulla kävi vähän kuin Aimariilla, eli etsin sitä kauan, kun en muistanut kirjoittajaa. Kävin Porissa lastenkirjojen varastossakin muutama vuosi sitten sitä etsimässä.
Oliko siinä jotain sydänjuttujakin eli joltakin vietiin sydän tai jotain sinne päin... Hukkasaaren muistan kyllä minäkin.
Hauska, että monella on näitä samoja muistoja :)
Yhden kirjan muistan, joka oli silloin mielenkiintoinen : Kuinka Kum-Maa on kaikkialla. Sinne maahan päästiin muistaakseni seinäpaperin kautta tai jotain.
Haastattelin äskettäin Kakkosta, oliko kirja hänen mielestään pelottava, kun sitä hänelle silloin aikoinaan luin. Ei kuulemma ollut. "Jännittävä, mukaansa tempaava, oli siinä hurjiakin kohtia, mutta niin hyvässä kirjassa pitääkin olla ja niitä oli mukava kuunnella."
PoistaLuulen, että mweidänkin muksut olisivat pitäneet siitä iltasatuna :))) Jännitystä pitää olla - ja onnellinen loppu.
PoistaLöytyipä tällainen nettisivu, hienoa :). Muistan kun näitä luettiin ala-asteella ekalla tai tokalla. Mieleeni on jäänyt satu jossa joku prinssi oli noiduttu puusotilaaksi jonka nimi oli Pallu. Nukke joskus liikutteli silmiään. Mikähän tuon sadun nimi oli ja missähän Sointeen kirjassa mahtaa olla?
VastaaPoistaToinen mikä jäi mieleen oli muistaakseni tuo Musta Sormus. Siinä joku henkilö sai ohjeen ampua sateenkaarta ja siitä muodostui jokin sana tms. joka tarvittiin tunnussanaksi myöhemmin. Tätä päähenkilö ohjeistettiin jossain vaiheessa sitten että hän joutui kulkemaan jotain käytävää eikä missään nimessä saanut katsoa taaksensa. Olikohan tuo sitten siinä Mustassa Sormuksessa....
Miikka tosi kiva, kun löysit sivuilleni ja huippukivaa, kun vielä kommentoitkin. Kiitokseksi etsin sinulle sadun Pallusta :) Se on tässä samassa kirjassa ensimmäinen satu Varjojen linnan prinssit. Satu on näköjään tehnyt sinuun suuren vaikutuksen, koska juuri samassa sadussa, päähenkilö Olli ohjeistetaan löytämään taikasauva. Tunnuslauseen saadakseen hänen täytyy heittää nuoli kohti sateenkaarta. "Taivaankaaren eri värit hajosivat ja jokaisesta väristä muodostui ladon seinälle kirjain. Olli luki, mitä seinälle ilmestyi. Siinä oli: PLO ATUI" Ihania kaikki Laura Sointeen satujen taikasanat, eikö!
PoistaOhhoh! Kiitos kovasti - se siis olikin tuossa sadussa tuo Pallu. Hyvin ovat jääneet nuo sadut muistiin kyllä, ei voi muuta sanoa. Kiitos vielä :D
VastaaPoista