sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kadun puolelle kesäkuussa

Kesäkuun alussa ilmestyivät vesilaitoksen miehet kadun puolelle uusimaan vesi- ja viemäriputkia. Myöhemmin sitten tulevat sähkölaitoksen miehet.Vanha koivukujamme siirtyi kaivuutöiden vuoksi ajasta ikuisuuteen. Koivujen juuret olisivat kuitenkin vahingoittuneet, joten puiden kaatuminen olisi ollut ehkä odotettavissa jossain vaiheessa.



Täällä ollaan motissa

Postinkantajan urotyö. Esteistä välittämättä posti tuodaan perille.

Sitten tulivat punkaatajat

Apuva!

Päivän olin motissa, kun sisääntulon kohdalla oli melkoinen monttu. Asiasta oli sovittu, koska minulla oli pihan puolella ihan tarpeeksi tekemistä, eikä tärkeitä menoja ollut sille päivälle.
Aamulla menin suoja-aidan toiselle puolelle siirretylle postilaatikolle ihan vain huvin vuoksi tarkastamaan, josko aamun lehti olisi tullut. Olin aivan varma, että sinä päivänä sitä olisi ihan turha odottaa. Mutta mitä teki postinkantaja? Hän oli kiertänyt kaivannon ja iloiseksi yllätyksekseni lehti oli laatikossa. Niin iloiseksi tulin, että soitin lehdenjakeluun kiittääkseni ja laitoin vielä naamakirjaan yleisen kiitoksen.

Sitten, kun pääsin taas pois pihasta, tulivat puunkaatajat. Saimme ottaa kaadettuja rankoja ja oksia haluamamme määrän ja loput kuljetettiin seuraavana päivänä pois.


Rodoille rakennetaan suojaa

Suojarakennelmia

Tämä kuusi kaadetaan maanantaina

Oksasilppua rajapenkkiin

Ei ole rikkaruohoja vähään aikaan

Japaninkurjenmiekat kiittävät
Tulihan taas puusouvi! Poikaystävä silppusi oksia, minkä kerkesi, teki pölleistä hakkuupölkkyjä ja suojan rodoille. Talon lähellä on valtava kuusi, joka tullaan kaatamaan maanantaina. Nyt kun koivukuja on hävinnyt, saattaa voimakas tuuli nakata kuusen nurin. En halua ottaa riskiä.

Koivun oksista tuli mukavasti katetta naapurin rajalla olevaan penkkiin, jossa kasvoi valtavasti rikkaruohoja. Kaivelin rikkaruohoja penkistä, katoin sen sitten sanomalehdillä ja lopuksi runsaasti oksasilppua. Japaninkurjenmiekat (iirikset) kiittävät.
Japaninkurjenmiekka lähikuvassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti