perjantai 17. huhtikuuta 2015

Vinkkejä aloittelevalle puutarhurille

Jos et pidä kitkemisestä, älä edes harkitse puutarhurointia. Vitsi, vitsi, kaikkihan pitävät kitkemisestä ja oikealla asenteella sitä oppii suorastaan rakastamaan.

Toisaalta, mikä minä olen sanomaan ihmisten tykkäämisasioista, koska omat mieltymykseni ovat aika poikkeavan erikoisia. Pidän esimerkiksi perunoiden kuorimisesta ja mustikoiden poimimisesta, joista toisenlaisilla mieltymyksillä varustettu ihminen ei kuuna päivänä osaa edes uneksia.

Vikki nro 1. Älä luota muistiisi

Kannattaa piirtää pohjapiirros pihasta, kasvien paikoista yms.

Kasvien nimiluettelo omien mieltymysten mukaan on myös joissakin tapauksissa osoittautunut tarpeelliseksi.

Vaikka kaikki edellä mainittu olisi dokumentoitu miten hyvin tahansa, ei auta, jos ei pihalle lähtiessä vilkaise karttaa ja viimeisimpien kasvien istutusluetteloa.

Esimerkki: Viime vuonna siirsin yhden pikkiriikkisen hostan (kuunlilja) kuistin alapuolella olevaan penkkiin, josta sitä on helppo tarkkailla, eikä varmasti tule tallottua, koska penkkiä reunustaa muurikivet.

Tänä aamuna lähdin ihan pienelle pihakierrokselle. Koska oli kovin kylmää, en ajatellut viihtyä pihalla kovinkaan pitkään. Itseni tuntien otin kuitenkin varmuuden vuoksi käteeni 3 ämpäriä ja taskuuni kännykkäkameran.

Yhdessä ämpärissä kulkee pientyökalut, jotka eivät mahdu istuinlaatikkoon, toiseen nypitään rikkaruoho sieltä täältä ja kolmanteen laitetaan kuoppia kaivaessa ylimääräinen multa, jonka voi käyttää myöhemmin uudelleen. Sitten, kun ensimmäinen ämpäri on täynnä, voi työkalut laittaa hetkeksi sivuun ja jatkaa rikkaruohojen nyppimistä toiseen ämpäriin, jos ei jaksa vähän väliä käydä tyhjentämässä kompostiin sitä ensimmäistä. Työkaluja sivuun laittaessa kannattaa miettiä tarkkaan paikka, mihin työkalut väliaikaisesti asettaa. Niillä on tapana hävitä ainakin hetkeksi. Missään tapauksessa tärkeää pientyökalua ei saa jäättää rikkaruohoämpäriin, etenkään jos on kysymys sellaisten rikkakasvien juurista, joiden on määrä päätyä jäteastiaan.


Muutama valkosipuli purkitettu aloittelevalle puutarhurille

Yksi omista valkosipulipenkeistäni

Siinä pihakierroksen edetessä kävin liiteristä hakemassa pistolapion, koska ajattelin laittaa jouluksi ostamani jouluruusun aikaisemmin hankitun jouluruusun viereen paikkaan, jossa en muistanut kasvavan mitään tärkeää. Aivan oikein, kuistipenkkiin juuri sen pienen hostan paikalle.


Tähän istutan uuden jouluruusun. Auts, pikkuhostani!

Hostan eli kuunliljan juurakko ja silmuja, jotka eivät vielä näkyneet mullan pinnalle

Kuunlilja merkitty huolellisesti

Sillä välin poikaystävä tasoitti vesitynnyrien alustan.

Onneksi tiedän, milta kuunliljan juurakko näyttää ja sillä samalla silmänräpäyksella, kun se oli lapiossa, muistin istuttaneeni sen juuri siihen paikkaan. Onneksi juurakko tuli kokonaisena silmuineen ja sen sain istutettua samaan paikkaan uudelleen, mutta nyt merkkasin istutuspaikan huolellisesti tikuilla lisämuistikseni.

Vinkki nro 2. Pienelle pihakierrokselle lähtiessä tarpeelliset varusteet

Ämpäri, kamera ja vanhemmille henkilöille suosittelen mukana kulkevaa puutarhajakkaraa.


Pörriäinen krookuksen kukassa

Jouluruusun  (Helleborus orientale 'Blue Lady') kukinta edistyy

Taponlehden (Asarum europaeum) kukkaa tuskin huomaa, mutta aikaisin keväällä kitkiessä sekin löytyy, kun muuta näyttävää ei ole kilpailemassa.

Tämä jouluruusu on niin söötti.

Kierroksen edetessä voi lisätyökaluja noutaa tarpeen mukaan. Ehdottoman tärkeä on ämpäri, johon voi nyppäistä rikkaruohon sieltä täältä lyhyellä pihakierroksella. Kameralla tietenkin kuvataan kaikki kukkivat ja kukkimattomat kasvit, eri työvaiheet ennen ja jälkeen yms. vain mielikuvitus on rajana.


Ai, näitä kiviä olikin kolme kerrosta!

Ensimmäinen muurikivikerros on oikaistu.

Siinä se kivien oikaisu edistyy kitkiessä.

Lähes kokonaan oikaistu kivimuuri. Kuistin ritilän takana häämöttää siilin pesä.

Esimerkki jatkuu, mihin muuhun pistolapiota tarvitaan: Aamuisella pihakierroksella katseeni kiinnittyi kuistipenkin muurikiviin, jotka olivat kallellaan. Kivien välistä rikkaruohoja nyppiessä ajattelin oikaista yhden muurikiven. En ollenkaan muistanut, että olin joskus aikojen alussa laittanut niitä kolme päällekkäin, koska näkyvissä on ollut muutaman vuoden vain kaksi kiveä. Kun sen alimmaisen oikaisi (sillä lapiolla), niin yksi kivikerros näytti jo ihan siedettävältä ja kivien välistä sain kiusalliset juuririkkaruohotkin kitkettyä aika syvältä. Siinä kitkiessä oikeni koko rivistö kohtalaisen näköiseksi päivän mittaan. Ei ollut enää kylmä minulla ja aikaa kului ainakin neljä tuntia. Että se siitä lyhyestä pihakierroksesta. Vähän hirvitti, miten millintarkka poikaystävä arvostelisi rivistöäni, joka vaatii vielä jälkiasennusta minunkin mielestäni, mutta ystävällismielisesti hän huomasi, että olin siistinyt aluetta.

Vinkki nro 3. Ei kannata kauheasti välittää muiden mielipiteistä


Kuistin rappusilta muurikivireunus näyttää tällaiselta

Saappaita ja työrukkasia voi ihan hyvin säilyttää olohuoneessa.

Tärkeitä varusteita, kuten multaisia kumisaappaita ja työkäsineitä voi säilyttää myös olohuoneessa, vaikka lehtien sisustusasiantuntijat voivat olla asetelmasta eri mieltä. Kuistin ulko-oven edessä on hyvä paikka. Siitä ne saa tarvittaessa nopeasti käyttöön.


Joskus kuulee sanottavan, että nyt pihani on valmis. Se on täyttä puppua. Piha ei ole koskaan valmis.

Kaksi tärkeää puutarhavälinettä: ämpäri ja jakkara, jossa voi säilyttää pientarvikkeita. Ämpärin päällä oleva uusin työkalu on kokeiluasteella, mutta osoittautunut jo varsin käteväksi erinäisissä puuhissa.
Työn lomassa, penkillä istuessa kuuntelin ihastuneena peipposen liverrystä ja välillä se tuli ihmettelemään puuhiani. 

8 kommenttia:

  1. Kiva juttu ja hyviä vinkkejä! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä saapi lukea ja ottaa opiksi ammattilaisetkin :)

      Poista
  2. Hih nämä olisi nyt minulle oivia neuvoja, jos aloittaisin, mutta en. Kukat ja minä ei vaan sovita yhteen, eivät tykkää minusta. Mitä olen siemeniä laittanut, niin yhtäkään kukkaa ei ole tullut. Tosin Rhodo kukoistaa meillä. Mummini antoi tyttärelle varmaan 2-vuotislahjaksi ja istutettiin ja oi mikä kukoistus.

    Kivoja puutarhahetkiä ja mahtavaa viikonloppua mummeli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Tiia, puutarhurointi on pitkäjänteistä puuhastelua. Jos siemenestä kukkaa yrittää, sitä saa odottaa viisi vuotta. Taimimyymälöistä saa alkuun ihan hyviä taimia, joiden kukintaa ei tarvitse odottaa kuin vuoden tai pari, sen ensimmäisen ostohetken kukinnan jälkeen :)

      Hyötykasvit ovat enimmäkseen yhden kesän juttuja. Saa hyvää suuhun pantavaa omalta pihalta. Minäkin aloitin puhtaasti hyötykasveilla, mutta vuosien saatossa on tullut vähän kaunokukkiakin.

      Ja hei, sulla kukoistaa sentään rhodo. Minä sain vuosia sitten yhdeltä rhodon kasvattajalta pari rhodoa, jotka eivät koskaan ole kukkineet. Kasvavat kyllä, mutta ei kukan kukkaa.

      Poista
  3. kerrassaan hauska postaus, kiitos näistä loistavista vinkeistä!

    VastaaPoista
  4. Vallaton taas vauhdissa! Vaikkei pikku pihassamme paljon töitä olekaan, olen ehdottomasti samaa mieltä, että piha ei koskaan ole valmis. Ja että yleensä pystyy siellä ruopimaan, on se jakkara mainio keksintö!
    Olitko leffakerhossa, en huomannut. Oli todella sympaattinen intialainen tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin leffakerhossa ja jälleen tykkäsin. Lähdin seuraavana päivänä Espanjaan, Salamancaan ja piti aloittaa pakkaaminen, joten vastaus on viivähtänyt. Täällä kämpässä onkin langaton yhteys, vaikkei sitä mainostettu. Matkakertomus tulee sitten aikanaan :)

      Poista