keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kompostointipussi tabloidista

Olen aikaisemmin vanhassa blogissani kertonut, miten tabloid-lehdestä saa taiteltua biojätepussin. Nyt löysin uuden taittelumallin, joka tuntui järkevältä, mutta ohje oli hivenen puutteellinen. Siksipä tein taittelusta kuvasarjan, jotta kaikkien ei tarvitse keksiä asiaa uudelleen. Vaatii ehkä vähän harjoittelua, mutta kyllä se siitä.


1. Poista niitit

2. Ota neljä tabloid-aukeamaa ja laita kaksi aukeamanippua päällekkäin ja lomittain

3. Taita pitkälle sivulle noin 10 cm:n taite

4. Käännä nippu siten, että äsken taitettu 10 cm:n taite tulee lattiaa päin

5. Taita 1/3 aukeaman leveydestä keskelle

ja sen jälkeen vastakkaiselta puolelta samalla tavalla, että taitteet menevät päällekkäin.

Sujauta päällimmäinen taite pitkälle sivulle tehdyn 10 cm:n taitteen sisään.

6. Käännä taas koko nippu nurin. Tärkeää*

7. Taita pussi puolesta välistä

8. ja työnnä reuna ensiksi tehdyn 10 cm:n taitteen alle

Valmis tabloid biojätepussi

Vertailussa uuden tabloid-ohjeen mukaan taiteltu vasemmalla ja broadsheet oikealla
Mielestäni kohta 4. oli vaikein, koska kaksi aukeamaa liikkuvat herkästi toisistaan poispäin, jolloin nipun kääntäminen on aluksi haasteellista.

Ja sama ohje ilman kuvia:
  1. Poista niitit
  2. Ota neljä tabloid-aukeamaa ja laita kaksi aukeamanippua päällekkäin ja lomittain
  3. Taita pitkälle sivulle noin 10 cm:n taite
  4. Käännä nippu siten, että äsken taitettu 10 cm:n taite tulee pöytään (tai esim. lattiaan päin, kuten minulla)
  5. Taita noin kolmannes aukeaman leveydestä keskelle ja sen jälkeen vastakkaiselta puolelta samalla tavalla, että taitteet menevät päällekkäin. Sujauta päällimmäinen taite pitkälle sivulle tehdyn 10 cm:n taitteen sisään.
  6. Käännä taas koko nippu nurin (*tämäkin tärkeä vaihe)
  7. Taita pussi puolesta välistä ja
  8. työnnä reuna ensiksi tehdyn 10 cm:n taitteen alle.
    * Jos et käännä nippua nurin (vaiheessa 6), niin kahden aukeamanipun yhdistyskohta jää ulkopuolelle, jolloin pussukka on hutera. Jos aukeamanipun kääntää, kuten neuvoin, niin yhdistyskohta jää pussukan sisäosien uumeniin, jolloin pussista tulee tukevampi.
Harjoittelu tekee mestarin.

Jos jollakulla on vielä kunnollisen kokoisia sanomalehtiä (broad-sheet kokoa), löytyy siihen ohje vanhasta blokistani.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tätä hommaa silloin aikanaan harjoittelin, vaan mestristasoon en päässyt. Ehkä näillä uusilla neuvoilla kokeilen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) joskus onnistuu paremmin, joskus erinomaisesti. Voihan sen sanomalehden vaikka survoa hedelmäpussiin ja käyttää biojätepussina, mutta minusta on kiva väkertää noita kerralla vähän enemmän, niin onpa helppo sitten tarvittaessa käyttää.

      Poista
    2. No kappas... vaikka mun ei kannata ruveta väsäämään koska kunta toimittaa täällä ilmaiseksi jätepussit ovelle ja niitä tulee aina ihan liikaa!

      Poista
    3. Sylvia, Ruottissa on kaikki niin hyvin järjestettyä, täällä pitää kaikki tehdä itse ;)

      Poista
  2. Nerokas idea. Meillähän kävi kurja juttu, kun takapihalla oli oiva komposti ja remontin yhteydessä työmiehet sen murjoivat kuin myös mummini antamat rhodot.l

    Kivaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus, millaisia työmiehiä! Olisit laittanut rakentamaan uuden. Vai oliko se lämpökompostori? Entäs rhodot, ovatko silti hengissä, vaikkakin murjottuina?

      Poista