keskiviikko 19. elokuuta 2020

Yrteistä suolaa ja levitettä


Annoksen 5 ainekset
Kesällä kokeilin pihan yrttien käyttöä erilaisiin maustesuolasekoituksiin. Netistä löytyy aika paljon ohjeita, mutta suolan määrä niissä vaihteli aika tavalla (2 rkl – 800 g) verrattuna yrttien määrään. Yrttejä taas oli joissakin ohjeissa käytetty mielestäni pieniä määriä esim. 10 lehteä sitä, 5 lehteä tätä yms.


Annoksen 3 aineksia

Keräsin korillisen erilaisia yrttejä. Nypin lehdet ja kukat jäykistä varsista, jolloin ensimmäisessä kokeilussa yrttejä oli n. 1,5 l. Tuohon yrttimäärääm käytin sekä karkeaa merisuolaa, että hienoa jodioitua ruokasuolaa yhteensä n. 2 dl. Pyöräytin seoksen teholeikkurissa.


Yrtit valmiina leikkuriin
 
Seuraaviin kokeiluihin vähensin suolan määrän 1,5 dl (yrttejä 1,5 l). Valmista sekoitusta tässä tapauksessa oli kuivatettuna n. 3,5 dl.

Viimeisimmässä kokeilussa yrttejä oli jo 2 l ja suolaa 1dl, koska halusin suolaan enemmän yrttien makua.
Ensimmäisen annoksen ainekset levitettynä kestohedelmäpussin päälle kuivurin ritilälle

Kuivatin seoksen kuivurissa. Lämpötila 30 º, aika n. 2 tuntia. Suurempi annos vaati hieman pidemmän kuivumisajan eli n. 3 tuntia. Levitin yrttiseoksen kaupan kestohedelmäpussin päälle, jottei suolaa menisi kuivurini ritiläverkosta moottoritilaan. Annokset mahtuivat hyvin yhdelle ritilälle.

Karkea merisuola jää aika karheaksi, mutta kuivatuksen jälkeen voi valmiin maustesuolaseoksen vielä pyöräyttää leikkurissa, jos suolan haluaa hienompana.
Leikkuriini ei kerralla mahdu kovin suurta annosta. 2 litran yrttiannoksen jouduin pyöräyttämään kolmessa osassa. Murskattuina ne sitten mahtuivat kaikki samalla kertaa sekoitettavaksi.

Vain mielikuvitus on rajana, mitä yrttejä sekoituksiin valitsee. Minulla ei ole kovin hienostunut maku- eikä hajuaisti, joten itse en huomannut kovinkaan suuria eroja erilaisten sekoitusten maussa enkä tuoksussa. Ihanan yrttisiltä kaikki kuitenkin tuoksuivat. Suosikkini on se, jossa on vähiten suolaa. Kokeilu jatkuu.

Yrttisuola valmiina käyttöön

Yrttisuolaa voi käyttää samaan tapaan kuin suolaa yleensäkin. Jopa kaurapuuroon :)


Kokeilin erilaisia yrttisekoituksia:

1) Lipstikkaa, karjalanminttua, iisoppia, timjamia, mäkimeiramia ja persiljaa. Karkeaa merisuolaa ja jodioitua ruokasuolaa.

2) Valkosipulin kukkanuppuja, maitohorsman lehtiä, nokkosen lehtiä. Karkeaa merisuolaa.

3) Sitruunamelissaa, karjalanminttua, mäkimeiramin kukkia ja lehtiä, krassin kukkia, saksankirvelin lehtiä (varmaan saksankirvelin siemeniäkin voisi kokeilla), iisoppia, pihatähtimöä, vuohenputkea. Yhteensä yrttejä nypittynä n. 1,5 l, karkeaa merisuolaa n. 1,5 dl.

4) Maitohorsman lehtiä ja kukkia, mäkimeiramia, mustaherukan lehtiä, sitruunamelissaa, vuohenputkea, erilaisia minttuja, valkosipulin itusilmuja.

Halusin kokeilla myös vähäsuolaisempaa versiota: Johon yrttejä tuli 2 l ja karkeaa merisuolaa ja jodioitua ruokasuolaa yhteensä 1 dl. Kuivatuksen aikana tuoksu oli huumaavan yrttimäistä.

Viimeisimmän annoksen ainekset valmiina leikkuriin

5) 3 lajia erilaisia lehtikaaleja, rakuunaa, iisoppia, mäkimeiramin kukkia ja uusia lehtiä, sitruunamelissaa, krassin kukkia, kehäkukan terälehtiä, karjalanminttua ja kukkia, mustaherukan lehtiä, valkosipulin itusilmuja.


Valkosipulin itusilmuja

Arvelin, että valkosipulin itusilmut voisi erottua selvemmin, mutta varmaan olen niin tottunut valkosipulin makuun ja tuoksuun, että oikeasti minun nenääni eri sekoitukset tuoksuivat vain houkuttelevan yrttimäisiltä. Valkosipulin itusilmut leikkasin saksilla puoliksi ja vähän mehevää vartta mukaan. Alkukesästä itusilmut ovat pehmeitä ja mehukkaita ja ne saa leikkurissa ihan huomaamattomiksi. Silloin niitä kannattaakin keräillä, jotta valkosipulit kasvaisivat suuremmiksi, kun voima ei mene silmujen kypsyttämiseen. Elokuussa silmuihin alkaa kehittyä paksuhko kuori, joka erottuu karheana hyvin massasta.

Itusilmut erottuvat lilan värisinä

Talvivalkosipulin suhteen olen ollut omavarainen jo vuosia. Ensimmäiset ostin yli 30 vuotta sitten. Valkosipulin itusilmuille en oikein ole aikaisemmin löytänyt muuta käyttöä kuin uuden sipulikannan kasvattaminen. Kaverien vinkkien innoittamana päätin kokeilla niitäkin yhdeksi ainesosaksi yrttisuolaan ja peston tyyliseen levitteeseen.


Oikean puolen Tunniste-laatikosta löytyy lisää kirjoituksiani valkosipulista.

Maukasta levitettä

Levite (peston tyylinen): Valkosipulin itusilmuja, auringonkukan siemeniä, muutama cashew, mantelijauhoa, ravintohiivaa, oliiviöljyä, omaa yrittisuolaa, basilikaa ja puolikkaan sitruunan mehu sekoitetaan teholeikkurissa. Purkitetaan ja säilytetään jääkaapissa. Annos on aika pieni ja se hupenikin minulta muutamassa päivässä. Aivan taivaallista! Jatkoon.


Olen käyttänyt leivän päällä erilaisia ostolevitteitä, mutta taidanpa tästä lähtien tehdä niitä itse – erilaisia.
Varmaan maailman komein maitohorsmapuska on itsekseen kylväytynyt pajukehikkoon, jota käytän joulu- eli kaamosvalotelineenä.





maanantai 29. kesäkuuta 2020

Pioni 'Kesähamonen', mitä ihmettä!


Vanhimpia kaunokukkia pihallani on Pioni 'Kesähamonen'. Olen saanut sen kauan sitten äidiltäni, joka oli saanut sen ystävältään. Lajinimeä ei kasveilla niihin aikoihin ollut tai sitä ei pidetty tärkeänä. Eräs pioni-asiantuntija on sittemmin nimennyt kasvin Kesähamoseksi, joka sopii sille mielestäni varsin hyvin.



Kesähamonen on myös aikaisimpia kukkijoita pihallani. Yleensä jo toukokuussa sen komeat nuput lupailevat silmänruokaa pikapuolin.
Pörriäisetkin tykkäävät Kesähamosestani

Kasvi on siitäkin mukava, kun se ei vaadi minkäänlaista hoitoa. Se kukkii lyhyen ajan, tekee siememet, ripottelee (tai minä ripottelen) siemenet erilaisiin paikkoihin ja sitten se päättää, mikä paikka on hyvä jatkaa elämää.
Uusia pikkutaimia on pihallani siellä täällä. Muutama vuosi siinä menee, että niistä kasvaa vankka kukkiva pikkupensas, mutta sitä ennen vanhat, jo suuriksi kasvaneet yksilöt kukkivat uskollisesti vuodesta toiseen.
Lehtikomposti näyttää mukavalta muutenkin, mutta kun se saa seurakseen tuollaisen kaunottaren, niin viehättää se toivottavasti jo vaativampaakin katsojaa.

Tänä vuonna ensimmäisen kerran pullea kukkanuppu pienessä taimessa ei ollutkaan punainen, vaan vaalea, vähän kellertävä, jossa häivähdys vaaleanpunaista. Jännittyneenä tarkkailin, mitä tuleman pitää. Juuri vähän ennen nupun aukeamista, lähdin mökille ja vannotin kasvien sijaishoitajaa kuvaamaan kukan, kun nuppu aukeaa.

Kuuliaisesti kasvien kesähoitaja kaiken muun lisäksi hoiti kuvaajan virkaa. Enpä olisi tätäkään nähnyt, jos ei olisi hyviä kavereita.

Nyt minulla on vaalea Kesähamonen punaisten lisäksi. Pitää ottaa siemenet talteen ja katsoa, mitä jälkeläisistä tulee sitten joskus.

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Maa-artisokka


Nyt on taas se aika vuodesta, kun pihatyöt alkavat kutsua. Tänä talvena ei lunta juurikaan tullut Keravan korkeudella, joten hiukan pelkäsin kasvien selviämistä ilman lumipeitettä. Roudassa maa on vieläkin paikoitellen, mutta lavakauluksissani se on jo sulanut, että lavojen kunnostamiseen olen päässyt. Aikaisista pihatöistä kerroinkin jo edellisessä, maaliskuun piha- ja puutarhapostauksessani.

Koskaan aikaisemmin en muista nostaneeni maa-artisokkia ennen huhtikuu puolta väliä. Yleensä puuha on jäänyt toukokuulle. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Maa-artisokka syyskuussa
Maa-artisokka on nykyään mielestäni hyvän makuinen. Kun aloitin sen kasvattamisen melkein 40 vuotta sitten kaupungin vuokratontilla, tuli satoa todella paljon. Teimme siitä erilailaisia ruokia, vaikka maku oli mielestämme vähän outo. Lopulta tuli totaalinen kyllästyminen, enkä vuosiin halunnut enää minkäänlaista maa-artisokkaruokaa. Säilytin kuitenkin kasvin, koska se on ihan kiva iso perenna ja tiesin toki sen arvon. Muutettuamme omakotitaloon siirsin kasvin pihalleni ja pidin sen kurissa ja ojennuksessa, koska se leviää helposti. Nykyään kasvatan sitä lavakauluksessa, niin pysyy vähän paremmin aloillaan, vaikka kyllä se lavan altakin ylittää lähteä valloitusretkelle.

Osa korjatusta sadosta 10.4.2020. Tikut lavakauluksessa on katkaistuja maa-artisokan varsia, joista nostamalla suurimman osan sadosta saa talteen. Nyt keräsin vain reilun kilollisen. Myöhemmin kerään loput ja osan laitan takaisin maahan ja lisään multaa.
Vuonna 2017 olen kirjoittanut maa-artisokkasipsien valmistamisesta.
Ohjeen lopussa on myös muutama varoituksen sana, koska harvoin syötynä herkku saattaa aiheuttaa herkkävatsaiselle jonkinlaisia oireita (ilmavaivoja). Nyt eristyksen aikaan ei niin kauheasti ole väliä, ainakaan yksinasujalla. Antaa paukkua vain :D

Tein eilen Chocochilin ohjeen mukaan mukaeltua sosekeittoa maa-artisokista. Minun keittooni tuli vain maa-artisokkia, kasvislientä, valkoviiniä ja Oatlyn creme fraichea. En maustanut, en laittanut suolaa, koska kasvisliemikuutiossa on sitä ihan riittävästi. Mainitsinhan valkoviinin? 

Maa-artisokkia tässä kattilassa n. 1,5 kg
En kuorinut maa-artisokkia, koska se on aika työlästä. Pesin ne oikein hyvin ja keitin niitä ison kattilallisen. Osan jätin uunigratiinia varten. Keitto oli älyttömän hyvää, heräsin yöllä kuitenkin jonkinlaisiin jälkijäristyksiin. Keittoa jäi vielä täksi päiväksi. Aion jatkaa siedätyshoitoa.

Edit 11.4.2020

Maa-artisokkagratiini

Siitä isosta kattilallisesta jäi melkoinen määrä keitettyjä maa-artisokkia seuraavan päin gratiiniin.

Ainekset:
Viipaloituja keitettyjä maa-artisokkia ja perunoita
porkkana karheaksi raasteeksi vihannesleikkurilla
sipuli, 2 isoa valkosipulin kynttä veitsellä silpuksi
ainekset ladotaan vuokaan kerroksittain ja ripotellaan vähän suolaa
Kourallinen rouhittuja cashewpähkinöitä (nämäkin vihannesleikkurilla), Outleyn creme fraichea, juustoraaste ja mustapippuri sekoitetaan ja levitellään päällimmäiseksi.
Laitoin vielä pippurista ruokakermaa, kun näytti aika kuivalta.
Uuni n. 200 astetta, paistetaan n. tunti. Lopussa vähensin uunin lämpötilaa ja lisäsin muutaman juustosiivun.

Maa-artisokat kypsyy nopeammin kuin perunat, että ne olisi voinut laittaa raakanakin, mutta ei yhtään haitannut keitettynäkään.



Hyvää oli, nam!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Mannekiinikoulu


Kun nykyään nuorilla tuntuu olevan kauhea hinku tulla kuuluisaksi, he menevät laulukilpailuihin, ryhtyvät tubettajiksi tai vloggaajiksi. Minun nuoruudessa mentiin mannekiinikouluun toki myös siksi, että saattaisi ura aueta kuuluisana mannekiinina tai valokuvamallina vaikkapa ulkomaille asti. Kuitenkin ihan tavallinen tyttö meni tapakoulutukseen oikeastaan saadakseen vähän itseluottamusta ja rohkeutta liikkua ihmisten ilmoilla.

Olin keskikoulun jälkeen mennyt kesätöihin Helsingin postitalolle, Valtion puhelimeen puhelunvälittäjäksi. Siellä ystävystyin Mailiksen kanssa. Hän ehdotti, että lähtisen hänen kanssaan mannekiinikouluun. Epäröin aluksi, ei minua sellainen kiinnostanut. Olin aika arka ja epävarma ja ajattelin, ettei siitä mitään tulisi. Mailis oli ottanut selvää koulutuksesta, perusteli ja käännytteli minua sinnikkäästi. Minulla on ollut (on kai vieläkin) huono ryhti. Äitikin oli myötämielinen ja sanoi, että siellä oppisi varmaan edes kävelemään ryhdikkäästi. Niinhän siinä kävi. Alkoi matka mannekiinikouluun.

Mannekiinikoulun opettaja, rouva Sanelma Vuorre oli nuoren tytön mielestä aika ankara, vähän pelottavakin. Muutamat sen aikaisista opeista pätee vieläkin, mutta aika monessa on jo annettu periksi, otetaan vähän rennommin, tiukkoihin käyttäytymissääntöihin ei suhtauduta niin haudanvakavasti. Yksi hänen opeistaan on varsin käyttökelpoinen vieläkin. Hän sanoi jotain tyyliin: ”Ensin pitää tietää säännöt, sitten niitä voi rikkoa.” Hiljaisena kapinallisena, tuo oli minulle hyvä neuvo. Pitää tietää jotain asiasta, sitten voi laukoa totuuksia, kapinoida tai tehdä asioita toisin, kokeilla rajojaan. Vieläkin opettelen. En vieläkään hirveästi osaa enkä halua keskustella asioista, joista en tiedä riittävästi.

Ruokailu, käyttäytyminen, istuminen hametta käytettäessä ja luonnollisesti catwalk-kävely tulee opetuksesta ensimmäisenä mieleen.
Kyllä vain kauhistuttaa ja hämmästyttää ihminen, joka omasta mielestään on ihan fiksu, koska hän on akateemisesti sivistynyt. Sitten ruokaillessaan hän mässyttää äänekkäästi, suu auki, kieli ja ruoka on tipahtumaisillaan. Yäk! Juu, olen nähnyt.

Kulttuurin suurkuluttajana käyn paljon teattereissa ja elokuvissa ja se, miten myöhään tulevat pyllistelevät paikalleen, herättää minussa harmistusta. Vaikka jotkut kohteliaasti nousevat ylös, jos se on mahdollista, ei kuulu kiitoksen sanaa, ei edes ystävällistä nyökkäystä, koska eihän sitä nyt selkäpuolelta tarvitse. Muistaakseni esitys oli Martti Suosalon Luolamies-monologi. Istuin katsomossa jo hyvissä ajoin. Näyttelijä istui myös rennosto lavalla, kun väkeä päästettiin sisään. Lavalta hän jakeli ohjeita pyllistelijöille tyyliin: Ei rouva, ei noin! Kasvot paikan antajaan päin! Jotain huvittavaa hän aina keksi murjaista ja minulle tuli hyvä mieli, että muutkin vielä kiinnittävät asiaan huomiota.

Minulla ei ollut kunnianhimoa päästä mallin uralla etenemään, ne haaveet karsiutuivat onneksi jo melko varhaisessa vaiheessa. Hyvä ja onnellinen elämä on minulla ollut. Ns. pienistä asioista nauttiminen on minun juttuni. Huumoria ja iloa, ei hillitöntä bilettämistä tai suurta draama. Sitä voi katsoa vaikka elokuvissa. Kaikkea ei tarvitse kokea, voi oppia myös toisten ”erehdyksistä”.

Mannekiinikoulun jälkeen Mailis sai aika kivasti vaate-esittelijän pestejä. Minä en, mutta ei suuremmin kiinnostanutkaan. Kerran Mailis kysyi madamelta, miksi Pirkolle ei tarjota niitä töitä, johon madame: ”Neiti Koskisella on hiukset aina niin huolimattomasti.” Sitten hän heltyi ehdottamaan minua hiusmalliksi. Se oli ihan kivaa. Pääsi ilmaiseksi kampaajalle ja hiuksille tehtiin kaikkea ihmeellistä. Se pesti huipentui Kampaajien mestaruuskilpailuun Tampereella.

Mannekiinikoulu vuorostaan huipentui mannekiinikuningatarkilpailuun, johon oli pakko osallistua, mikäli mieli saada töitä sillä alalla. Sinä vuonna kilpailun voitti Kaarina Hiljander. Seuraavana vuonna Virpi Miettinen, joka kirjassaan kertoo pienehköstä skandaalista. Ote löytyy netistä haulla Mannekiinikuningatar. Oli aika kiva lukea ote tuosta kirjasta, koska siinä Virpi Miettinen kertoo yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea koulussa opetettin. Kivoja, jo unohtuneita muistoja ryöpsähti mieleen.






Tuossa kampaajien Suomen mestaruuskilpailussa minulle tehtiin kaksi kampausta. Päiväkampaus oli kyllä minun mittapuuni mukaan enemmänkin juhlakampaus, se arvosteltiin parhaaksi. Toinen oli vanhan ajan rautakampaus, joka muotoiltiin kuumilla ”piippaussaksilla” (tekstissä käytetään termiä käherryssakset) ihan päänahkaa hipoen. Vanhan ajan piippaussakset eivät toiminet sähköllä, vaan ne kuumennettiin liekin päällä. Vähän kuumotti ja sai pelätä palaako päänahka. Ehkä kuvassa on siksi vähän kärsivän näköinen ilme. Onneksi oli taitava kampaaja. Kilpailun tuomaristo käänsi ja väänsi kiharoita ja laineita tarkasti ja tutki kampauksen hiusjuuria myöten. Toinen sija kampaajalle siitä esityksestä.
Meitä kuvattiin paikalliseen sanomalehteen


Minä kuvan keskellä raidallisessa kokouimapuvussa

Alhaalla mannekiinikuningatar Virpi Miettinen, josta myöhemmin tuli myös Miss Suomi.

Tässä kuvassa jo näkyy, että poseeraus alkaa jo vähän tympiä (toinen vasemmalla)

Tätä kuvaa nauretaan Ykkösen kanssa, kun minulla on jo tyystin kadonnut halu poseerata, ryhtikin lysähtänyt ja olen jo vähän ottanut etäisyyttä muusta porukasta.

Monsieur Eric teki minulle upean nutturakampauksen. Esiliina Essin kanssa hotellihuoneen parvekkeella.

Monsieur Eric työssään. Malli tuntematon.

Pääsimme toki rentoutumaankin. Mailis keskellä ja minä hänen oikealla puolellaan.

Yökerhokierroksella. Kuvassa Mailis oikealla, minä vasemmalla

Vuonna 1963 ei ollut ihan tavallista nuoren naisen päästä ulkomailla. Ensimmäisen etelän matkani Mallorcalle tein mannekiiniporukan kanssa. Meistä pidettiin hyvää huolta. Minulle määrättiin huonekaveriksi Essi. Hän oli mademe Vuorteen apuna matkaesiliinana. Silloin täysi-ikäisyyden raja oli 21 v. ja olin vasta 19. Olinkin melkein joutua kotiarestiin, kun tottelemattomana lähdin Monsieur Ericin matkaan hänen kampaamolleen. Hän teki minulle upean nutturakampauksen, jollaista minulla ei koskaan aikaisemmin eikä sen jälkeenkään ole ollut, vaikka kovasti yritin itse saada aikaan samanlaisen muutamiakin kertoja.

Joulukuussa 1962 Sanelma Vuorteen kuuluisimmat mannekiinit. Muistan kun Madame pyysi minua keräämään osallistujilta jonkun maksun. Minua jännitti kamalasti mennä pyytämään näiltä kuuluisuuksilta rahaa. Kun esitin soperrellen asiani, eräs näistä julkkiksista sanoi ylimielisesti: ”mitä hän höpisee”. Olin NIIN nolo. Olin aiemmin katsonut ihaillen tuota henkilöä, mutta nyt ropisi pisteet. Tuollainen väheksyntä ja nolaaminen oli yksi syy, miksi en koskaan halunnut tulla heidän kaltaisekseen – kuuluisaksi ja tunnetuksi. Siinä taisi käydä niin, että näiltä kuuluisuuksilta ei rahaa olisi tarvinnut pyytää, mutta minua ei ohjeistettu tarpeeksi hyvin.

1960 -luvulla Poppe Bergin juontamat tv-visailut olivat hyvin suosittuja. Vähän kuin Jaajo Linnonmaa nykyjään. Yhteen Poppe B:n visailuun pääsin minäkin avustamaan. Ohjelmassa oli muistaakseni muutama julkimo, jotka arvuuttelivat milloin mitäkin. Ohjelma, johon pääsin madamen vinkistä oli muistaakseni sellainen, että meitä oli 3-4 tyttöä, joista yksi oli ammattimannekiini (ei mikään kuuluisa), mutta hän teki hommaa työkseen. Me muut olimme harrastelijoita. Raadin oli määrä esittää meille kysymyksiä, joihin saimme vasta kyllä tai ei. Siitä sitten raatilaisten oli määrä arvata, kuka meistä on ammattilainen. Minullahan ei ollut kokemusta minkäänlaisesta esiintymisestä (paitsi nyt tuo mannekiinikoulu) enkä osannut edes valehdella. Televisio oli silloin vielä kovin nuori. Meillä kotona tv oli ollut vasta neljä vuotta. Taisivat heti kättelyssä olla varmoja, että minä en ainakaan ole ammattilainen. Olihan sekin kokemus.

Tuli vain mieleen millaisessa pienessä lintukodossa olemme silloin eläneet. Ja sitä ihmettelen, kun esim. Voice of Finlandissa 16 - 17 vuotiaat nuoret, jotka ovat tosi hyviä, joilla on hirveä palo laulaa, uskaltavat esiintyä niin suurelle ihmisjoukolle. Ymmärrän, miten jännittävää se on. Hurjan rohkeita ovat, kunnioitan suuresti.

Kuva ei mitenkään liity juttuun. Kävin matkalta palattuani tervehtimässä isän perhettä. Kuvassa siskokset ja  niitten veli. Itse kutomani palmikkokuvioinen neulejakku oli mielestäni ihana.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Nyt pihatöihin

Jouluruusu Helleborus 'Atrorubens' 25.3.2020
Talvi on ollut todella vähäluminen. Vettä on satanut paljon ja pihani on yleensäkin märkä pitkälle kevääseen. Nyt kuitenkin on tuullut voimakkaasti monta päivää ja vaikka maa on roudassa, alkaa routa paikoitelleen hellittää. Ihmiset yleensä ihmettelevät, kun aloitan rikkaruohojen kitkemisen kovin aikaisin, mutta kokemus on opettanut, että sitten pääsen kesällä paljon helpommalla.

Tähän aikaan vuodesta rikkaruohot lähtee vaivattomasti.
Kun koronaepidemian takia ei vielä ole ulkonaliikkumiskieltoa, voi ainakin omalla pihalla käpsehtiä. Tähän vuodenaikaan pitääkin olla tarkkana. Jos mahdollista nyt on aika pävittäiselle pihakierrokselle, jotta tietää mistä kohtaa maa on sulanut ja routa nostanut rikkaruohot helposti poistettaviksi. Oikeassa vaiheessa ei tarvitsi muuta kuin vähän pyöräyttää kättä epätoivotun esiintymän kohdalla, ämpäri valmiina vastaanottamaan valtaisan kasan, niin hyvä tulee. Liikuntaa saa riittävästi, koska ämpäri täyttyy nopeasti ja kun kävelee tyhjentämään sen pihakompostiin voi samalla hiukan venytellä.

Routa nostaa ylös myös sellaisia kasveja, joiden soisi jäävän niille sijoilleen. Kuten talvivalkosipuli. Sitä voi yrittää työntää vähän syvemmälle tai ripotella multaa sen päälle.

Routa on nostanut akileijan ylös. Nyt kasvi lähtee helposti juurineen.


Kuvasta näkee, miten valtavat juuret akileijalla on. Todella märkää savilietettä tulee kaupanpäälliseksi.

Sitten vain kasvi ruukkuun odottamaan maan sulamista ja istuttamista halutulle paikalle.
Kuitenkin joskus joku haluttu kasvi on väärällä paikalla, jolloin nyt on hyvä aika saada ne helposti ylös odottamaan istutusta oikeaan paikkaan. Maahan niitä siirrettäviä ei vielä voi kaivaa, koska maa on pehmeä vain pinnalta. Valeistutus ruukkuun on helppo tapa saada kasvi odottamaan uudelleen istutusta. Sellainen on esim. vahvajuurinen akileija, jonka oikea paikka ei ole syötävän yrtin lähellä.

Luumupuun ja vaahteran siementaimen paikka ei myöskään ole kukkapenkissä. Kesällä niitä ei mummelin voimilla kitketä, mutta nyt nekin lähtevät juurineen leikiten.


Akileijoja siellä täällä. Ne risteytyvät helposti ja siementaimi voi olla ihan erilainen kuin emokasvi. Kaunis sininen lapinakileija on pihaltani kadonnut. Kuva on vuodelta 2017.
Akileija on kaunis kasvi. Vuosia kokeilin vaikka mitä, jotta olisin saanut kasvin itämään, kasvamaan ja viihtymään pihallani. Heittelin siemeniä ympäri pihaa, laitoin niitä ruukkuihin ja teinpä mitä tahansa, ei minun pihallani akileijoja näkynyt. Muutama vuosi siinä meni ja sitten alkoi kauniita kukkia ilmestyä sinne ja tänne. Nyt ihmettelen, miksi niitä on joka paikassa. Juuri on todella syvällä ja ihan mahdoton on kasvia kesällä saada juurineen kaivettua jäykästä savimaasta.


Yksittäinen hento akileija työntyy kuunliljojen välistä

Kuunlilja ja akileija on mielestäni kaunis yhdistelmä