sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Harjoittelen

Ulkomittari näyttää -0,6 astetta. Haen aamulehden. Pihalla on sikaliukasta. Ei tee mieli lähteä ulos. Tänään voisin harjoitella blogin perustamista Bloggeriin.

Vuodesta 2008 olen kirjoittanut hallitun kaaosmaisesti Vuodatukseen (http://taimipike.vuodatus.net), jossa hajosi kovalevy viime kesänä. Ilmeisesti varmuuskopioita ei oltu otettu säännöllisesti, joten kirjoituksistani hävisi ainakin 360 kuvaa, joka harmitti kovin.

Olen liittynyt erääseen vapaaehtoisjärjestöön vuonna 1997 ja siitä saakka olen tehnyt enemmän tai vähemmän vapaaehtoistyötä ja viimeiset 12 vuotta niin aktiivisesti, että burnout oli jo kolkuttamassa. Työ ei tuntunut enää kivalta. Päätin pitää ensi vuoden sapattivapaata hoitaa omia asioita ja ehkä hivenen hemmotella itseäni.

Marraskuussa aloitin kuvieni palauttamisen Vuodatukseen ja sain urakan valmiiksi pari päivää sitten, vaikka olin ajatellut tekeväni sitä koko ensi vuoden pienissä erissä. Nyt olen kohtalaisen tyytyväinen itseeni.

Hemmottelupuoleen kuuluu teattereissa käyntejä, lastenlasten mummottaminen sopivassa määrin, ehkä muutaman kirjankin saatan lukea. Teatteri/oopperalippuja olen varannut jo ensi vuoden joulukuulle asti. Vuosiin en ole lukenut montaakaan kirjaa, mutta nyt loppuvuodesta jo kaksi ja kolmaskin menossa.

8 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille! (Laitathan tänne linkin vanhaan blogiin silti. Siellä on paljon mielenkiintoista luettavaa. )
    Uusia juttuja odotellen Hyvää Uutta vuotta !

    VastaaPoista
  2. Ehdin jo sille harjoittelupuolelle kommentoimaankin. Kopioin siitä jotain tähänkin :)
    Herätit tällä monta ajatusta.
    1. Kuvien palauttaminen Vuodatukseen on minulla vielä alkuvaiheissaan. Se tekisi mieli saattaa loppuun. Rohkaisee, kun näkee toisen sen jo toteuttaneen.
    2. Siivosin viime päivinä kirjanmerkkejäni ja poikkesin tallentamilleni manitsemasi vapaaehtoisjärjestön sivuille ja mietin siellä sinua ja niitä (monensuuntaisia!) kokemuksiasi sieltä. Ehkä osa tehtävääsi olikin tuoda tuollaisen toiminnan mahdollisuus julki - blogissasikin. Minäkin olen sitä ajatusta jo levittänyt - ja kertonut myös ongelmakohdista...
    3. Hemmotteluvuosi on todella mainio ajatus. Se jo osoittaa, että ei ole jymähtänyt. Se vaara on aina olemassa vanhempanakin.
    4. En ole paljon käynyt elämässäni oopperassa, mutta nyt parin vuoden sisällä näin Helsingissä Juhan ja Tallinnassa Patarouvan ja juuri joulun alla Bohemen. Huomasin, miten yllättävän tuoreilta tuntuivat ihmisen tunnot tuollakin tavalla esitettynä.
    5. Mummottelua harrastin taas viikon. Sopivassa määrin on todella hyvä määrä. Ne lähtöhalaukset :)
    Siis Hyvää Uutta Vuotta tämänkin kautta!

    VastaaPoista
  3. Hei tämähän on uskomatonta! En mielestäni ole vielä tätä blogia julkaissut, mutta MM on sen jo löytänyt! Sinähän toimit yhtä tehokkaasti kuin hakukoneet :). Ilman Marjattaa tämä olisi vieläkin ihan alkutekijöissään.

    Huomasin MM, että sinullakin on suunnitelmissa Vuodatuksen kadonneiden kuvien palauttaminen, mutten ole malttanut kommentoida, kun on tämän uuden blogin ja niiden vanhojen kuvien kanssa tietokoneella mennyt aikaa enemmän kuin tarpeeksi.

    Lähtöhalaukset mummottelussa :) Tänään meille tulee yökylään Kolmonen (9 v), jonka kanssa menen huomenna hammaslääkäriin, kun vanhemmat ova töissä ja lapsella on vielä joululoma.

    Oikein hyvää vuoden jatkoa teille kummallekin! Olette ihania!

    VastaaPoista
  4. Vallaton. Me ollaan ihania kaikki :)))

    VastaaPoista
  5. Onkin tyylikäs tuo hento harmaa sivupalkin taustana.
    Toisten blogeista hoksaa uusia niksejä. Sinulta äkkäsin tilasto-gadgetin, ja heti otin käyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kiva, jos minustakin on äkkäysapua.

      Noissa gadgeteissa on varmaan sellaisia, joita vois vielä ottaa käyttöön, mutta tarvitsee harkintaa se asia. Alussa kun mainitsit gadget-sanan, en ymmärtänyt mistään mitään. Vähän kerrassaan tässä oppii uusia asioita. Ja oppiminenhan on aina kivaa.

      Poista
  6. Saat ihailuni, että jaksoit puuhastella kuvat takasin Vuodatukseen. Vetäisen oikein henkeä.
    Olen myös sitä ajatellut, mutta osaa kuvista ei taida edes olla, tuli jonkun verran muokattujakin laitettua. Just kuvien puuttumisen vuoksi jäädytin Pollen saappaat- blogini salasanan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä harmitti se Vuodatuksen kuvien kadottaminen. Pitäisi aina ottaa itsekin varmuuskopiot, mutta ei sitä arvaa, että ammattilaisillekin sattuu tuollaisia mokia. Etenkin ruoka- ja käsityöblogeissa kuvat ovat ihan ehdottoman tärkeitä. Sellaisten blogien kirjoittajia varmaan harmittaa vielä enemmän.

      Alussa en huomannut, että jokaiselle voi vastata erikseen. Tämä onkin kiva bloggerin ominaisuus, ettei tarvitse kilometrien päästä etsiä vastausta kommenttiin :)

      Poista