lauantai 12. tammikuuta 2019

Kuvan kosketus


Keravan taidemuseo Sinkassa on 13.1. - 5.5.2019 uusi upea näyttely. Keravan kaupunki ja taidemuseo Sinkka on saanut lahjoituksena suuren taidekokoelman nimeltään Viisitoista suomalaista mestaria. Rolando ja Siv Pieraccinin kokoelma. Kokoelma käsittää lähes 1600 teosta. Nyt avatussa näyttelyssä on esillä näiden viidentoista (Göran Augustson, Juhana Blomstedt, Marjatta Hanhijoki, Hannu Hyrske, Raimo Kanerva, Pentti Kaskipuro, Inari Krohn, Juhani Linnovaara, Elina Luukanen, Lars-Gunnar Nordström, Paul Osipow, Onni Oja, Esa Riippa, Veikko Vionoja, Rafael Wardi) tunnetun suomalaisen taiteilijan töistä tällä kertaa mukana noin 350 teosta. Uskon, että valinta on ollut vaikea, mutta varmasti saamme tulevaisuudessa nähdä muitakin kokoelman teoksia.
Näyttelyssä on myynnissä upea kokoelmajulkaisu lahjoitetuista teoksista

Yli 40 vuotta Suomessa asuneen italialaisen Rolando Pieraccinin kokoelma on suurin taidekokoelma, joka suomalaiselle museolle on lahjoitettu sotien jälkeen. Todella mahtavaa!

Jos sinulla ei vielä ole museokorttia, se kannattanee nyt hankkia, jotta näin laajan näyttelyn teoksiin pääsee rauhassa syventymään useammankin kerran.

Seinillä olevia tauluja on uskomattoman vaikea kuvata kiireessä kännykällä. Kuvat olisi tietenkin voinut rajata, mutta eihän eläkeläisellä ole moiseen aikaa. Ohessa maistiaisia näyttelystä:

Veikko Vionoja, Sireeni ja peiliasetelma

Inari Krohnin teokset ihastutti vanhaa kasvien harrastajaa

Onni Ojan työt kiinnosti myös kovasti, koska olen ollut hänen oppilaanaan työväenopistossa, jossa harjoittelimme elävän mallin piirtämistä

Rafael Wardin omakuva

Hannu Hyrske, kokoelma

Juhani Linnovaara, Aurinkoinen katedraali

Elina Luukanen, Portti ja sykomori. Ja sitten, jos joku ihmettelee, mikä on sykomori se on sykomoriviikunapuu :)

Raimo Kanerva, Oodi luonnolle

Marjatta Hanhijoki, Leena, musta huivi

Pentti Kaskipuron kaksi asetelmaa
Ja paljon, paljon muita. Vaatii tosiaan useamman käynnin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti