sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Käsityömatka Saamenmaalle 29.8. - 3.9.2017 4.


Toini Sanilan porotila
... jatkuu
Upea maakellari

Porotilalla nähtiin pari poroa

Järvessä käytiin uimassa saunan jälkeen

Toisen matkapäivän iltana saavuimme Toini Sanilan porotilalle Sevettijärvelle, jossa yövyimme kaksi yötä. Nälkä ei todellakaan päässyt yllättämään, niin hyvää huolta meistä pidettiin. Paikkaan tutustumisen jälkeen oli mahdollisuus käydä saunassa ja uimassa virkistävässä pikkujärvessä. Ruokailun jälkeen sänky kutsui väsyneitä matkailijoita.


Kypsiä variksenmarjoja

Vallaton pääsi kuvaan keikistelemään

Katseenvangitsijoita

Mielettömästi kauniita kiviä

Seuraavana päivänä kävimme kukin tahollamme tutustumassa ympäristöön. Vasta ulkoilun jälkeen meille kerrottiin, että karhu ei ole mitenkään harvinainen niillä seuduilla.

Näillä käsityömatkoilla on ideana osallistua paikallisen käsityön tekemiseen, joten seuraavana päivänä saapui taitava ”käsityökuningatar” Matleena Fofonoff opastamaan meille peukaloidun paulanauhan punomista. Opimme myös käsityösanastoa, joka ei ollut ennestään tuttua: Pärkinen (aloitus), rahmikko (loppupaula).


Matleena Fofonoff esittelee valmistamiaan esineitä, kalan nahasta valmistettu laukku
Paulanauhoja


Tässä punotaan paulanauhaa

Tarkkaa keskittymistä vaatii paulanauhan punominen

Kahvitauollakaan ei malttanut lopettaa punomista, kun oli alkuun päässyt

Minun keskeneräinen paulanauhani
Tarvikkeet 3 + 3 + 3 eriväristä lankaa. Työn kulku viriön alapuolelta etusormelle, viriön yläpuolelta keskisormelle. Vaatii vähän harjoittelua!

Kalannahkalaukuissa oli myös helmikirjailua, joissakin lasihelmien asemesta oli kalan selkänikamista tehdyt helmet, jotka on puhdistettu ja keitetty erilaisissa liemissä, jolla saadaan kalan haju häviämään ja helminikamat halutun värisiksi. Harmikseni en huomannut kuvata porotilalla näytillä ollutta Matleena Fofonoffin valmistamaa kalannahkalaukkua.






Kalannahasta tehtyjä kolttasaamelaisten käsitöitä
. Helmet ovat kalan selkänikamia. Nämä kaksi kuvaa ovat kolttasaamelaisten lehdestä Tuõddri pee'rel -julkaisu 2014


2 kommenttia:

  1. Minua kiehtoo todella paljon kalannahan parkitseminen ja hyödyntäminen.Olenkin etsiskellyt kurssia, jossa pääsisi jyvälle,mutta valitettavasti kaikki on liian etäällä.Ukko kalastaa paljon niin materiaaliakin olisi runsaasti tarjolla.Selkänikamia olen käyttänyt koruissa ja ne on hauskoja,tosin työläitä puhdistaa.

    VastaaPoista
  2. Mamma A. Etenkin se tuossa saamelaiskulttuurissa kiehtoo mieltäni, kun se ei todellakaan ole mitään kerskakulutusta, vaan kaikki käytetään hyödyksi ihan viimeiseen asti. Se kalan selkänikamajuttukin on aikamoista. Eikä se kalannahan parkitseminenkaan ihan tähtitieteeltä vaikuttanut. Ja miten hienoja ja kestäviä tuotteita siitäkin saa. Islannissa ensimmäisen kerran törmäsin kalannahkatuotteisiin ja pidin sitä tosi hyvänä kierrätyksenä. Ajatella, että sitten ihan kotimaassa on tehty saamaa jo ties kuinka kauan! Aina oppii, koko ihmisiän!

    VastaaPoista