torstai 17. elokuuta 2017

Onnen päivä

Tänään on ollut kaikin puolin hyvä päivä. Aamulla postia hakiessa laatikossa oli kirjekuori Japanista. Olin tilannut ebay:sta alkukuussa japanilaisen puutarhatyökalun, jota olin jo pitkään haikaillut, mutten ollut saanut aikaiseksi, koska aina tuli joku mutka tilatessa vastaan.

Minulla on ollut ennestään vastaavanlainen työkalu jo kuusi vuotta. Se on ollut niin erinomainen rikkaruohoja kitkiessä, päätin taas yrittää, kun netistä etsiessä sattui oikeanlainen kohdalle. Hyviä työkaluja ei koskaan ole liikaa. Toimituksen arveltiin olevan perillä 23. - 30.8.2017, mutta tänään 17.8.2017 ei riemulla ollut rajoja, kun avasin postilaatikon.

Klikkaa kuvat isommaksi.

Uusi ja vanha rikkaruohon kitkemistyökalu. 

Kärjen väkäsillä lähtee rönsyleinikit juurineen. Keskiosan sahanterällä katkeaa jäykemmätkin heinät, esim. lupiinin kukinnot
Tämä uusi rikkaruohon kitkentäväline on hiukan järeämpi kalu kuin aikaisempi. Siinä on keskellä sahanterä, jolla maanpäälliset jäykemmätkin heinät katkeaa leikiten. Ihan kovasti en ole vielä ehtinyt tätä uutuuttani testaamaan, mutta muutamaan heinään sitä kokeilin. Kotiin kuljetettuna mainio työkalu maksoi 21 €.

Seuraava ilonaihe oli siivoojan saapuminen. Lissu on niin ripeä otteissaan, että ilokseen katselee sellaista työntekoa.

Minäkin riehaannuin tarmonpesää katsoessani. Siinä, kun Lissu pudisteli matot, imuroi ja pesi lattiat, pyyhki pölyt ja keittiön kaapit, minä päätin siivota kuistin. Harmi, kun en ottanut kuvaa ennen toimeen ryhtymistä. Meillä käyneet tietävät, että kuistini ON siivottoman näköinen. Ämpärit ja kaikki tarpeelliset työkalut käden ulottuvilla ovat pihakierrokselle lähtiessä ihan ehdottomia. Eli niiden paikka kuuluu olla kuistilla. Älkää kysykö, kuten eräs ihana ystäväni kuvan nähtyään: "onko kuva ennen vai jälkeen siivouksen." En silloinkaan ottanut kuvaa ennen siivousta :)  

Pesin jopa kuistin lattian!

Ämpärit, puutarhapalli, työkalut ja kotilonhävityskanisteri kuuluu olla kuistilla käden ulottuvilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti