sunnuntai 6. elokuuta 2017

Graffitinäyttely

Edellisessä postauksessani harmittelin, kun en muistanut ottaa kameraa Keravan taidemuseo Sinkan graffitinäyttelyyn Rakkaudesta vapauteen. Uusi tilaisuus päästä näyttelyyn tarjoutuikin nopeammin kuin uskoinkaan. Tänään meitä hemmoteltiin ilmaisella kuraattorin kierroksella.

Näyttelyn koonnut keravalainen graffititaiteilija Jouni ”Psyke” Väänänen esitteli teoksia ja kertoi todella mielenkiintoisesti graffiteista, niiden historiasta, eri tyylilajeista, taiteilijoista ja myös ajasta ennen taidelajin arvostusta museokelpoiseksi. Esittelykierros avasi varmaan useammankin kävijän silmät näkemään ja ymmärtämään sellaista, mitä ei muutama vuosi sitten olisi todeksi uskonut.



Sinkka Kultasepänkadun puolelta

Sinkan pääsisäänkäynti
Sinkassa käyneet ulkopaikkakuntalaiset ovat valittaneet, ettei taloa tahdo löytää tai taidemuseoksi tunnistaa. Nyt sekin ongelma on poistunut. Saksalainen Claudia ”MadC” on taiteillut Sinkan seiniin 200 neliön suuruisen pysyväksi tarkoitetun teoksen. Nyt pitäisi näkyä. Taideteokseen on huvennut parisensataa spraymaalipurkkia.

Laitan muutaman kuvan näyttelystä maistiaiseksi. Sinkassa järjestätään myös opastettuja kierroksia. Kannattaa tutustua. 

Kuvan alla on taiteilijan käyttämä nimi. Toivottavasti olen osannut laittaa nimet oikean taiteilijan teoksen alle.


Sinkan ovimatto toivottaa tervetulleeksi

Jouni 'Psyke' Väänäsen kierroksella oli useita kymmeniä kuulijoita

Osa lähes kahdestasadasta spraymaalipurkista

Tazer & Parasite


MadC

Suomalaisten graffititaiteilijoiden tägejä yhteiskuvassa

EGS'n teoksissa käytetty erilaisia tekniikoita kuten injektioruiskuja ja...

...ovatpa EGS'n kirjaimet taipuneet myös lasiveistoksiksi



JR

Mion

Huom! Kuvaa näpäyttämällä saat kuvanauhan, josta voi katsoa kuvia ruudun kokoisena :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti